korpelalaiset

Puhutaanko nykylestadiolaisuudessa vielä korpelalaisuudesta ja Kristalliarkki-liikkeestä, joka syntyi 30-luvulla?
Liikehän oli aika outo. Ennustettiin maailmanloppua ja muka viimeisenä yönä mentiin tanssimaan Tornionjoen jäälle.
Liikkeeseen sisältyi mm. lasten hyväksikäyttöä. Lopulta monet sen jäsenistä joutuivat mielisairaaloihin.
Eivätkö nekin olleet juuri lestadiolaisia? Tunnetaanko vielä sellaisia, jotka olivat mukana liikkeessä?
3427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Isäni on syntynyt 1919 , eipä paljon , jotain kuulopuheita , oli alle rippikouluiän sitten muutama vuosi, armijaan ja siitä sotaan , se kesti hänellä 5 vuotta. kyllä siellä unehtuu kristallit ja karismat, kaksi kertaa hän haavoittui ja vielä elää .

Äänestä
  • Korpelalaisuus, hurmoksellinen herätysliike , pohjoisruotsin lestaadoilaisalueella. kun liikkeen johtajaa Toivo Korpelaa Ähtärissä kiellettiin toimimasta Suomen lestaadilaisten keskuudessa, hän teki saarnamatkoja Pohjois Ruotsiin, jossa sai kannattajia erityisesti Kiirunassa ja Kaaresuvannossa .

    Toisena johtajana oli Sigrud Siikavaara Aeravaarasta. Voimakkaan tunnepitoisesti, joskus mielisairauteen viittaavasti, pitäydyttiin Raamatun ennustuksiin, odotettiin maailmaloppua jota ennen "liiton arkki" oli noutava uskovaiset Korpelalaisuuden huippu kausi oli 1930 luvun puolivälissä .

    Voi, v oi mitä haperoa .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jallu m kirjoitti:

Puhutaanko nykylestadiolaisuudessa vielä korpelalaisuudesta ja Kristalliarkki-liikkeestä, joka syntyi 30-luvulla?
Liikehän oli aika outo. Ennustettiin maailmanloppua ja muka viimeisenä yönä mentiin tanssimaan Tornionjoen jäälle.
Liikkeeseen sisältyi mm. lasten hyväksikäyttöä. Lopulta monet sen jäsenistä joutuivat mielisairaaloihin.
Eivätkö nekin olleet juuri lestadiolaisia? Tunnetaanko vielä sellaisia, jotka olivat mukana liikkeessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu