paniikki/ahdistus?

Voiko tä olla jotain ahdistuneisuus/paniikkihäiriötä? Kyllä mulle joskus tosta paniikkihäiriöstä on puhuttu ja masennus joskus todettu. En pysty nykyään oikeen keskittymään mihinkään, ainakaan pitkäksi aikaa koska tulee kaikenlaisia oireita. Yleensä mun on vaikeaa hengittää kun tuntuu että happi loppuu, rinnasta pistelee, tulee pyörtymisen ja kuoleman pelko, huono olo ja alkaa oksettaa ja muuta. Joskus on puutunut paikat kokonaan. Hengitysvaikeuksien ja pahan olon takia on vaikea saada nukutuksi koska en pysty rentoutumaan ja siksi arkisin en muutamia tunteja enempää nukukkaan. Päivällä sitten väsyttää ja se saa aikaan vielä huonomman olon.
Nä oireet vaikeuttaa ihan kaikkea esim. koulussa olemista ja suihkussa käymistä (alkaa huimaamaan ja tuntuu etten pysty olemaan kauaa paikallaan).
8976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kaiken lisäksi liikun tosi harvoin yksin. Se vaan tuntuu niin vaikealta. Koko ajan pelottaa ja on kauhean turvaton olo, liikkuminenkin on vaikeaa..

Äänestä
  • Joo paniikkihäiriö se... itellä ollut jo lokakuusta asti.. Eka kolme viikkoo oli helvettii sitten menin terkkarille ja juteltii ja hän kielsi juomasta kahvia.. en juonnut enää kahvia sen jälkeen.. olin taas normaali kunnen sorruin taas kahviin ja tässä sitä ollaa. paskassa tilassa

    Äänestä

  • Mene vaikka vuoteelle pitkällesi. Yritä hengittää syvään 1000 kertaa.
    Anna palleasi täyttyä; sitten puhallat ulos.

    Takaan, että oireesi helpottavat jo 100 x jälkeen. Neuvon lisää myöhemmin.

    Äänestä

  • alan mies* kirjoitti:

    Mene vaikka vuoteelle pitkällesi. Yritä hengittää syvään 1000 kertaa.
    Anna palleasi täyttyä; sitten puhallat ulos.

    Takaan, että oireesi helpottavat jo 100 x jälkeen. Neuvon lisää myöhemmin.

    Joo tää tepsii vitun varmasti xD

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Joo tää tepsii vitun varmasti xD

    olen kehittänyt samalla periaatteella toimivan kesmkittymismetodin, jonka idea on sama kuin joogassa. Tuollainen katkaisee ahdistuneisuutta ja masennusta ruokkivat prosessit aivoissa, todennäköisesti kohottamalla rauhoittavien välittäjäaineiden tasoja. 45 minuutin joogasession on mitattu kohottavan gaba-tasoja 27%.

    http://www.tinnitusformula.com/infocenter/articles/treatments/yoga.aspx

    Äänestä

jossain muodossa, luovu siitä kokonaan, se aiheuttaa suurimman osan näistä häiriöistä. Blogistani löydät tarinan yli 20 vuoden kofeiinimyrkytyksestä.

http://qmies.blogit.fi/

Äänestä

lopeta se heti, välittömästi, minä käytin lakritsaa 20-vuotta, sain lakritsamyrkytyksen.

Äänestä

Itselläni oli joskus vaikeina aikoina niin pahaa keskittymisvaikeutta, että pelkäsin sitä aivan hirveästi.
Olin matematiikan tunnilla, enkä tajunnut yhtään missä mennään ja mitä pitää tehdä. Unohtelin kaiken, koska pelkäsin, että unohdin.
Kaikki tämä lähti yhdestä hetkestä, jolloin säikähdin aivan kamalasti. Muistini jotenkin lähti, aloin muistelemaan, enkä muistanut hetkeen YHTÄÄN mitään eilisestä päivästä. Olin aivan käsittämättömän peloissani, enkä tiennyt mikä minulla on. Sen jälkeen sydän alkoi tykyttää erittäin täysiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mindix kirjoitti:

Voiko tä olla jotain ahdistuneisuus/paniikkihäiriötä? Kyllä mulle joskus tosta paniikkihäiriöstä on puhuttu ja masennus joskus todettu. En pysty nykyään oikeen keskittymään mihinkään, ainakaan pitkäksi aikaa koska tulee kaikenlaisia oireita. Yleensä mun on vaikeaa hengittää kun tuntuu että happi loppuu, rinnasta pistelee, tulee pyörtymisen ja kuoleman pelko, huono olo ja alkaa oksettaa ja muuta. Joskus on puutunut paikat kokonaan. Hengitysvaikeuksien ja pahan olon takia on vaikea saada nukutuksi koska en pysty rentoutumaan ja siksi arkisin en muutamia tunteja enempää nukukkaan. Päivällä sitten väsyttää ja se saa aikaan vielä huonomman olon.
Nä oireet vaikeuttaa ihan kaikkea esim. koulussa olemista ja suihkussa käymistä (alkaa huimaamaan ja tuntuu etten pysty olemaan kauaa paikallaan).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu