pistorasiaryhmän haaroittaminen

jakorasioilla

Hei,

Tunnustan heti, että en ole sähkömies, joten älkää sanoko, että kutsuppa koulutettu sähkömies paikalle ja selvitä asia hänen kanssa. Mutta - mökille pitäisi sähköt laittaa ja ennen varsinaista sähkömiestä pitäisi vähän suunnitella ...

Tilanne:

Matala vanha hirsimökki, joka on sisältä koolattu (5cm) ja eristetty villalla. Ala- ja yläkerran välissä on vain yksinkertainen lankkulattia, jonka paksuus on n. 3cm. Alakerran seinien yläreunassa on noin 15cm leveät laudat "kattolistoina". Onko luvallista suunnitella pistorasiaryhmä siten, että tuossa 15cm:n tilassa alakerran seinän ylärajassa kuljettaa pistorasiaryhmää siten, että asentaa kyseiseen tilaan uppojakorasian kannella varustettuana, josta sitten vetää suoraan alas MMJ:n uppopistorasialle (pistorasia levyasennusrasiassa) ja vastaavasti katon läpi toinen MMJ yläkertaan paneelin taakse vastaavalle uppoasennetulle pistorasialle (läpivienti putkessa). Edelleen, saako jakorasialta jatkaa edelleen seuraavalle jakorasialle, josta edelleen MMJ alas pistorasialle ja katon läpi yläkerran puolelle pistorasialle. Suunnittelin asiaa niin, että mökin toinen pääty olisi omana 16A:n ryhmänä ja vastaavasti mökin toinen pääty olisi omana 16A:n ryhmänä. Miltä tällainen kuulostaa?

26

9448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jakotoosa

      Vanhat sähköturvallisuusmääräykset nimeomaan kielsivät, että pistorasian jälkeen ryhmään ei enää saanut asentaa jakorasiaa tai valaisinta.
      Tämä tarkoitti, että pistorasiaryhmä oli aina puhdas pistorasiaryhmä

      UUdet standardit eivät asiaa kiellä, joten tulkinta on kai asentajan tehtävissä.
      Nykyisessä kolmijohdin ryhmässä asennus on täysin turvallinen, mielestäni.

      • ja täh

        "Vanhat sähköturvallisuusmääräykset nimeomaan kielsivät, että pistorasian jälkeen ryhmään ei enää saanut asentaa jakorasiaa tai valaisinta.
        Tämä tarkoitti, että pistorasiaryhmä oli aina puhdas pistorasiaryhmä."

        Vanhoissa asennuksissa nimenomaan useimmiten on valaisin- ja pistorasiaryhmät sekaisin. Voihan se jakorasia olla ennen pistorasiaa josta on jaettu sekä valaisimille että pistorasioille. Eli ei siis se, että pistorasialta ei saanut jakaa eteenpäin, estänyt sitä etteikö syntynyt sekaryhmiä, kun se jako tehtiin jo ennen pistorasiaa olevassa jakorasiassa.

        Nykyisin on hyvän asennustavan vastaista laittaa valaistus ja pistorasiaryhmiä sekaisin, vaikka ei mikään määräys sitä varsinaisesti kielläkään.

    • oikein, että täyttää kriteerit

      Eli on ilmeisesti sitten niin, että jakorasialta voi viedä panelin takana erilliset mmj:t ylös ja alas pistorasialle ja lisäksi eteenpäin uudelle jakorasialle, josta edelleen ylös ja alas pistorasioille. Millaiset liittimet pitää rasioille laittaa? Kolme pikahupparia, kolme huppuliitintä vai vaaditaanko ruuviliittimet jakorasioille?

      • tiedoilla

        ei ole sinulle mitään merkitystä, vai aijotko
        rikkoa lakia? Ovat niin hakusassaan nuo käsitteet
        että on parempi ja oikeastaan ainoa vaihtoehto,
        että kutsut sähkömiehen paikalle.

        Mien helvetissä saataisiin nuo hengen päälle
        käyvät tunarit pois ammattihommista?

      • Sähkömies.
        tiedoilla kirjoitti:

        ei ole sinulle mitään merkitystä, vai aijotko
        rikkoa lakia? Ovat niin hakusassaan nuo käsitteet
        että on parempi ja oikeastaan ainoa vaihtoehto,
        että kutsut sähkömiehen paikalle.

        Mien helvetissä saataisiin nuo hengen päälle
        käyvät tunarit pois ammattihommista?

        Pr ja valoja ei enää kannata sotkea joska pr:t vaatii vikuri nykyään. Valoille en suosittele vikuria.
        Ko tapauksessa joutuisit myös johdottamaan 2.5 johjoin myös valaistuksen.
        Et tule koskaan saamaan asennuksiasi laillisiksi.
        Kukaan ei pistä nimeään tuollaisiin.

        Kutsu suosiolla se ammattimies paikalle.

      • ei valoja
        Sähkömies. kirjoitti:

        Pr ja valoja ei enää kannata sotkea joska pr:t vaatii vikuri nykyään. Valoille en suosittele vikuria.
        Ko tapauksessa joutuisit myös johdottamaan 2.5 johjoin myös valaistuksen.
        Et tule koskaan saamaan asennuksiasi laillisiksi.
        Kukaan ei pistä nimeään tuollaisiin.

        Kutsu suosiolla se ammattimies paikalle.

        Hei,

        Ei tuohon ryhmään tulisikaan muuta kuin pistorasioita. Eli jokaiselta jakorasialta lähtisi 3x2,5s MMJ alas paneelin takana ja katon läpi ylös putkessa sekä eteenpäin seuraavalle jakorasialle. Onko tämä laillinen ratkaisu? Valot ovat sitten asia erikseen ja ne muodostavat oman ryhmän ja ne eivät liity nyt tähän lainkaan.

      • epäilet?
        ei valoja kirjoitti:

        Siis minkä asian luulet tuossa olevan laitonta (muun kuin sen että itse aiot ne asentaa)? Tuo on täysin normaalia asennusta. Noinhan ne tehdään. Ei tuossa kuvaamassasi tapauksessa ole mitään ihmeellistä. Jakorasiat ovat sitä varten, että niissä jaetaan, joten kyllä niissä saa myös nuo kuvailemasi jaot toteuttaa.

      • se on
        ei valoja kirjoitti:

        Hei,

        Ei tuohon ryhmään tulisikaan muuta kuin pistorasioita. Eli jokaiselta jakorasialta lähtisi 3x2,5s MMJ alas paneelin takana ja katon läpi ylös putkessa sekä eteenpäin seuraavalle jakorasialle. Onko tämä laillinen ratkaisu? Valot ovat sitten asia erikseen ja ne muodostavat oman ryhmän ja ne eivät liity nyt tähän lainkaan.

        ihan laillinen asennus ja vikavirtasuojaa ei tarvitse laittaa jos pistorasiat ei tule pesuhuoneeseen tai sähkökeskusta ei uusita.

      • vahvistuksesta
        se on kirjoitti:

        ihan laillinen asennus ja vikavirtasuojaa ei tarvitse laittaa jos pistorasiat ei tule pesuhuoneeseen tai sähkökeskusta ei uusita.

        Kiitos! Eiköhän tuon sähköasennuksen ainakin viimeistele sähkömies, jolla on laillinen pätevyys se tehdä! Mökki vain on niin kaukana kaikesta, joten voi olla, että vähän avittelen ja mieluummin oikein tekisin. Kyllähän totuus on, että terveellä maalaisjärjellä pystyy jotain tekemäänkin. Ymmärrän toki, että jos rakennellaan monimutkaisia systeemejä, niin silloin pitää jo olla alaa opskellutkin - kaikella kunnioituksella ammattilaisia ja sähkövirtaa kohtaan :) !! Toinen totuus on se, että on _kiva nähdä kätensä jälki_, joten toivottavasti te ammattilaiset osaatte tältä osin suhtautua asiallisesti meihin puuhastelijoihin.

        Noista pikahuppareista en saanut kuin yhden asiattoman vastauksen. Olisi mukava saada vielä asiallinen kommentti niiden laillisesta käytöstä jakorasian sisällä.

        Tilanne olisi seuraava:
        Edessäni on jakorasia, jossa on neljä vedonpoistajaa, joiden jokaisen läpi tulee mmj. Jokaisesta mmj-kaapelista ottaisin maajohdon ja laittaisin ne samaan pikahuppariin. Edelleen ottaisin jokaisesta mmj-kaapelista nollajohdon ja laittaisin ne toiseen pikahuppariin. Lopuksi ottaisin jokaisesta mmj-kaapelista sen vaihejohdon ja laittaisin ne kolmannen pikahupparin sisään. Näin se menee, kun palasiksi purkaa ja olen ihan varma, että osaisin kytkeä pistorasialla maan maahan, nollan vasemmalle ja vaiheen oikealle. Tutkin tuossa kirjaa "Käsikirja rakennusten sähköasennuksista D1, 2006" ja sen mukaan jakorasialla voi käyttää ruuviliitosta, jousiliitosta tai kierrettävää huppuliitintä. Itseasiassa kysymykseni pelkistyy seuraavaksi: Onko pikahuppari jousiliitin?

        Kiitoksia asiallisista vastauksista jo etukäteen ja Hyvää joulua kaikille!

      • on sama
        vahvistuksesta kirjoitti:

        kuin jousihuppari tai Wago.

      • pitää laittaa.
        se on kirjoitti:

        ihan laillinen asennus ja vikavirtasuojaa ei tarvitse laittaa jos pistorasiat ei tule pesuhuoneeseen tai sähkökeskusta ei uusita.

        Ja kyllähän ne VVS:ät täytyy laittaa kun kyse on uusista asennuksista. Kaikkit pistorasiaryhmät pitää suojata VVS:llä. Ei liity keskuksen uusiminen asiaan mitenkään, muuta kuin siten että keskus ehkä joudutaan uusimaan jos ei siellä ole tilaa vikavirtasuojille. Tai sitten laitetaan erillinen kotelo niille. Mutta joka tapauksessa, tässä tapauksessa nuo pistorasiat pitää suojata VVS:llä.

      • ei ole
        pitää laittaa. kirjoitti:

        "pakko" noudatta uusinta standardia jos ryhmäkeskusta ei uusita!Ja jos muuta väität niin et ole ammattilainen.

      • ei...
        ei ole kirjoitti:

        Niin, ei saneerauksessa jos pistorasia esim. vaihdetaan uuteen. Mutta jos vedeteään keskukselta kokonaan uusia ryhmiä, niin mielestäni kyllä VVS:t täytyy silloin lisätä.

        Sitäpaitsi alkuperäinen kysyjä oli käsittääkseni sähköistämässä mökkiään, eikä saneeraamassa sähköjä.

      • vts00x
        ei ole kirjoitti:

        "pakko" noudatta uusinta standardia jos ryhmäkeskusta ei uusita!Ja jos muuta väität niin et ole ammattilainen.

        se 802 osa kunnolla, ettei tule heiteltyä ihan täyttä puppua tänne.

        Korjausrakentaminen tarkoittaa ihan muuta kuin sähköasennusten korjaamista, muuttamista tai laajentamista kohdan 802 mukaan?

        Jos vanhaan rakennukseen asennetaan uusia ryhmäjohtoja uusine pistorasioineen, on pääsääntöisesti kyse asennuksen muuttamisesta tai laajentamisesta, jolloin mennään voimassa olevan standardin mukaan.

      • Tarkasti
        vts00x kirjoitti:

        Jos tehdään yksittäisiä lisäyksiä vaaditaan vvsk ulos ja pesuhuoneiden pr:ltä, ei kaikilta pistorasioilta. (802.411.3.3)

      • taanoin

        Tukesin kaverille ja kysyin tätä tulkintaa ja vastaus oli silloin että jos ryhmäkeskus säilyy ja työ kohdistuu ryhmäjohtoalueelle niin vanhaa standardia voi käyttää.

      • luetaan...
        Tarkasti kirjoitti:

        Jos tehdään yksittäisiä lisäyksiä vaaditaan vvsk ulos ja pesuhuoneiden pr:ltä, ei kaikilta pistorasioilta. (802.411.3.3)

        Sitten kun vielä luetaan alkuperäisen kysyjän kysymys, niin voidaan yksimielisesti todeta, että kaikki pistorasiat on suojattava vikavirtasuojalla. Ja kohta tietysti joku alkaa nipottamaan, että jääkaapin, pakastimen yms. pistorasiaa ei tarvitse suojata, mutta jätetään se nyt tässä aiheessa sikseen. Tuosta asiasta on tällä palstalla jo jauhettu satoja viestejä.

      • korjausrakentaminen.
        vts00x kirjoitti:

        se 802 osa kunnolla, ettei tule heiteltyä ihan täyttä puppua tänne.

        Korjausrakentaminen tarkoittaa ihan muuta kuin sähköasennusten korjaamista, muuttamista tai laajentamista kohdan 802 mukaan?

        Jos vanhaan rakennukseen asennetaan uusia ryhmäjohtoja uusine pistorasioineen, on pääsääntöisesti kyse asennuksen muuttamisesta tai laajentamisesta, jolloin mennään voimassa olevan standardin mukaan.

        Mitä korjausrakentaminen sitten sähkötöissä tarkoittaa? Eikö standardi 6000-8-802, Sähkölaitteistojen korjaus- laajennus ja muutostyöt, ole juuri se missä huomioidaan, että ei tehdä uutta.
        Aina kai tehdään voimassa olevan standardin mukaan, joka jättää mahdollisuuden vaihtaa risan ehjään ja laajentaa asennusta rakentamisajankohdan vaatimusten mukaan (poikkeuksin). Tilanne voi olla toinen, jos tehdään kaikki uusiksi.
        Alkuperäisen kysyjän tilanne on selvästi uutta asennusta.

      • korjausrakentaminen
        korjausrakentaminen. kirjoitti:

        Mitä korjausrakentaminen sitten sähkötöissä tarkoittaa? Eikö standardi 6000-8-802, Sähkölaitteistojen korjaus- laajennus ja muutostyöt, ole juuri se missä huomioidaan, että ei tehdä uutta.
        Aina kai tehdään voimassa olevan standardin mukaan, joka jättää mahdollisuuden vaihtaa risan ehjään ja laajentaa asennusta rakentamisajankohdan vaatimusten mukaan (poikkeuksin). Tilanne voi olla toinen, jos tehdään kaikki uusiksi.
        Alkuperäisen kysyjän tilanne on selvästi uutta asennusta.

        jos omakotitalon yläkertaan uusitaan kaikki johdotukset mutta alakerta säilyy ennallaan ja ryhmäkeskusta ei vaihdeta?

      • on kokonaan uutta
        korjausrakentaminen kirjoitti:

        jos omakotitalon yläkertaan uusitaan kaikki johdotukset mutta alakerta säilyy ennallaan ja ryhmäkeskusta ei vaihdeta?

        Yläkerta nykyisten määräysten mukaan.

        Alakerta menee vanhoilla määräyksillä.

      • kun sitä
        on kokonaan uutta kirjoitti:

        Yläkerta nykyisten määräysten mukaan.

        Alakerta menee vanhoilla määräyksillä.

        ryhmäkeskusta ei uusita ja vikavirtasuojille ei ole tilaa?

      • viereen.
        kun sitä kirjoitti:

        ryhmäkeskusta ei uusita ja vikavirtasuojille ei ole tilaa?

        Erilliseen koteloon VVS:t. Ei niitä tulppasulakekeskukseen saa vaikka olisikin tilaa.

      • näin vaikeaa!
        kun sitä kirjoitti:

        ryhmäkeskusta ei uusita ja vikavirtasuojille ei ole tilaa?

        "ryhmäkeskusta ei uusita ja vikavirtasuojille ei ole tilaa?"

        Ei voi olla noin vaikeaa. Johan tuo on tässä ketjussa jo ylempänäkin kerrottu. Erilliseen DIN-koteloon ne vikavirtasuojat laitetaan tietysti jos ei niitä keskukseen saa. Tai sitten pistorasiat joissa on itsessään vikavirtasuoja. Järkeäkin voi käyttää.

      • kun ottaa
        näin vaikeaa! kirjoitti:

        "ryhmäkeskusta ei uusita ja vikavirtasuojille ei ole tilaa?"

        Ei voi olla noin vaikeaa. Johan tuo on tässä ketjussa jo ylempänäkin kerrottu. Erilliseen DIN-koteloon ne vikavirtasuojat laitetaan tietysti jos ei niitä keskukseen saa. Tai sitten pistorasiat joissa on itsessään vikavirtasuoja. Järkeäkin voi käyttää.

        kirjan käteen ja lukee sieltä. Siellä on kerrottu milloin mitäkin tarvitaan.

    • vastauksista!

      Kiitos! Eiköhän tuon sähköasennuksen ainakin viimeistele sähkömies, jolla on laillinen pätevyys se tehdä! Mökki vain on niin kaukana kaikesta, joten voi olla, että vähän avittelen ja mieluummin oikein tekisin. Kyllähän totuus on, että terveellä maalaisjärjellä pystyy jotain tekemäänkin. Ymmärrän toki, että jos rakennellaan monimutkaisia systeemejä, niin silloin pitää jo olla alaa opskellutkin - kaikella kunnioituksella ammattilaisia ja sähkövirtaa kohtaan :) !! Toinen totuus on se, että on _kiva nähdä kätensä jälki_, joten toivottavasti te ammattilaiset osaatte tältä osin suhtautua asiallisesti meihin puuhastelijoihin.

      Noista pikahuppareista en saanut kuin yhden asiattoman vastauksen. Olisi mukava saada vielä asiallinen kommentti niiden laillisesta käytöstä jakorasian sisällä.

      Tilanne olisi seuraava:
      Edessäni on jakorasia, jossa on neljä vedonpoistajaa, joiden jokaisen läpi tulee mmj. Jokaisesta mmj-kaapelista ottaisin maajohdon ja laittaisin ne samaan pikahuppariin. Edelleen ottaisin jokaisesta mmj-kaapelista nollajohdon ja laittaisin ne toiseen pikahuppariin. Lopuksi ottaisin jokaisesta mmj-kaapelista sen vaihejohdon ja laittaisin ne kolmannen pikahupparin sisään. Näin se menee, kun palasiksi purkaa ja olen ihan varma, että osaisin kytkeä pistorasialla maan maahan, nollan vasemmalle ja vaiheen oikealle. Tutkin tuossa kirjaa "Käsikirja rakennusten sähköasennuksista D1, 2006" ja sen mukaan jakorasialla voi käyttää ruuviliitosta, jousiliitosta tai kierrettävää huppuliitintä. Itseasiassa kysymykseni pelkistyy seuraavaksi: Onko pikahuppari jousiliitin?

      Kiitoksia tähänastisista ja tulevista asiallisista vastauksista jo etukäteen ja Hyvää Joulua Kaikille!

      • -B-

        ...tarkoitat pikahupparilla liitintä (esim.WAGO) jossa on X määrä reikiä joihin työnnetään johdon päät, niin jousen puristukseen ne sinne kiinni jäävät eli jousiliitin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3225
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3087
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2447
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      2180
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1903
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1800
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1616
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1405
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1290
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1132
    Aihe