Tein ajatusmatkan siihen aikaan kun näimme koulussa melkein joka päivä. Oli ne aikoja, voi hyvä tavaton. Miten olinkaan syvästi sinuun ihastunut :) Sait mahani kuralle... voi luoja ;)
Nyt.
On vaan muisto siitä. Elämä vie eteenpäin. Näin oli tarkoitettu. Tunnuit sielunkumppanilta. Meillä oli ihmeellinen yhteys ja ihan kuin olisin tuntenut sinut jo pitkään, kun tapasin sinut.
Onhan sua välillä kovakin ikävä. Ja mietin mitä sulle mahtaa kuulua nykyisin?
Nyt.
On vaan muisto siitä. Elämä vie eteenpäin. Näin oli tarkoitettu. Tunnuit sielunkumppanilta. Meillä oli ihmeellinen yhteys ja ihan kuin olisin tuntenut sinut jo pitkään, kun tapasin sinut.
Onhan sua välillä kovakin ikävä. Ja mietin mitä sulle mahtaa kuulua nykyisin?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minä en ihan usko lauseeseen "näin oli tarkoitettu", mutta et tainnut muuta haluta, kun et päästänyt lähemmin tutustumaan, edes kaverina.
Mitäs jos kysyisit tuota aivan oikeasti joskus?
Olin saanut takkiin elämässäni aika pahasti ennen kuin tapasin sinut. Se sitten vaikutti siihen, etten uskaltanut päästää ketään suojamuurini sisälle. Vaikeaa aikaa elämässäni. Koska olisin halunnut pitää sut edes kaverina elämässäni.
Toisin kuitenkin kävi. En tiedä ymmärrätkö minua tai näitkö miten taistelin itseni kanssa silloin. Olin hukassa, koska en ollut prosessoinut entisiä juttuja ja sitten tapasin sinut.
mun tunteilla ja haet vaan jotain hetken huumaa :/
kuka sellaista voisi haluta?
minä
Vai niin.. Mutta muut pääsevät? Enpä taida olla potentiaalisin yhdenyön jutun etsijä. Pitää kaverina? Ei minullakaan niitä liikaa ole ollut ja joskus niiden kanssa halusi viettää aikaa.
Miksi laittaa vahinko kiertämään? Tärkeitä asioita prosessoi. Olen kuule hyvin potentiaalinen prosessoija näissä asioissa. Eikä ne olis tärkeitä, jos ne olankohautuksella ohittaisi.
muutkaan päässeet, niin "lähelle" kuin sinä pääsit. Kerran luottamuksen menettäneenä, En uskaltanut luottaa keneenkään. Olisin halunnut vaan heittäytyä syliisi. Siihen en pystynyt. Olisit sanonut, että kuule tykkään susta oikeesti. Mun oli vaikea uskoa, että sinunlainen suloisen komea mies olisi kiinnostunut juuri minusta.
Kaverina.. niin, jos et muuta halunnut. Mutta kaveruuskin meni.
kyllähän minä sen osoitin ja hänhän uskaltaa tapailla muita, joten emme taida olla puhumasssa kumpikaan sille oikealle.
Suloisen komea, -enpä tiedä sanoisiko noin..
osoitit sen hänelle? Kyllä hän sen osoitti, jälkeen päin sen tajusin.
Oletko nähnyt hänen tapailevan muita? Suojamuuri on ympärillä vaikka tapailisikin ihmisiä.
joskus. Tuskin olet hän, mutta jos olisitkin niin
Haluaisin, että oltaisiin aina ystäviä mutta emmehän me ole jos emme voi edes jutella tai nähdä. Se olisi mulle hieno asia sekin ja kertoisinkin sinulle jotain mistä voisit olla onnellinen. Jos haluat reilusti tän hoitaa niin siinä olisi mahdollisuus. En ole varmasti änkeämässä elämääsi, vaikka joskus ottaisit yhteyttä. Se vain oli arvokas juttu, koska sinä olet ja olit tärkeä. Mulle voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä kun puhuu hyvällä, varmasti.
Jos sulle voi puhua, oikeesti puhua, se oikea
ihminen, silloin sulla ei ole pienintäkään tarvetta vakuutella sitä vieraille, eikö näin ole
Muussa tapauksessa sä nytkin olisit yhteydessä sen oikean ihmisen kanssa.
Oikeasti et ole antanut mahdollisuutta minkäänlaiseen puhumiseen.
olet tärkeä, jos nyt olisit hän. Epätodennäköistä kuitenkin.
Sanoit, että et ole änkeämässä elämääni vaikka joskus ottaisin yhteyttä. No sen olen huomannut, enkä enää niin tee. Kyllä vastakaikua pitää vähän saada. Ystävät ovat toistensa elämässä.
Elämä toden totta vie ja kauniin haikeat muistot valtaa välillä ajatukset. mutta niin se vaan on. Molemmat varmasti huomaavat, että aika syö sitä viimeistäkin mahdollisuutta, jos sitä koskaan on ollutkaan.
Näin on parempi!?
ja sinun kans voi puhua,siis se sun ihminen, sulla ei oo sillon tällasiin keskusteluihin mitään tarvetta.
mieleen, että olisin itse yrittänyt, mutta aina annettu "hatkat"? Ei ole mahdollista vai?
yhteyttä vaikka kuinka montaa kertaa tullakseni torjutuksi joka asteella? Yhä minun vikani? Vai onko niin, että kaikki on aina miehen vika?
sinä olet sitten tehnyt?? Ja miten nainen on hatkat antanut?