Jäipä ikävä fiilis lasten polilla käynnistä…

Koko juttu sai alkunsa heinäkuussa, kun neuvolasta oikein vaadein ajan fysioterapeutille, kun poika 1 v ei kontannut. Lopulta saatiin aika ja fyssarin mielestä mitään estettä konttaamiseen ei ollut ja käynnillä mukana ollut lääkäri oli samaa mieltä. Sovittiin kontrollikäynti 2 kk:n päähän. Mentiin sitten tuon ajan kuluttua ja poika oli juuri ennen käyntiä oppinut liikkumaan, tosin ei konttaamaan, vaan "puolikonttaamista", niin että toinen jalka "loikkaa" eteen ja toinen konttaa, ei siis peppukiitoa muttei konttaamistakaan. Tosin pari päivää poika konttasi mutta alkoi sitten etenemään näin. Samana päivänä kun keksi liikkumismuotonsa, alkoi myös nousta tukea vasten ylös. Kontrollikäynnillä fyssa tuumasi, että jatkokäyntejä ei tarvita, mutta meillä oli kuitenkin kesällä varattuna käynti polilla, koska lääkäri halusi myös nähdä vielä pojan. Tänään sitten kävimme siellä, pojalla ikää 1 v 6 kk. Puolentosita kuukautta on kävellyt tuen kanssa eli siitä, kun oli 1 v 4 kk. Kolmisen viikkoa sitten käveli ekan kerran ilman tukea, pari metriä. Mutta eipä silti oikein kävele, vaikka osaa, muutaman kerran on ottanut muutamia askeleita, mutta ei tee sitä läheskään joka päivä. Kärryn kanssa kävelee, mutta ei osaa itse kääntää sitä, kun menee seinää päin. Liikkuu siis tuolla omalla tavallansa. Lääkäri ja mukana ollut fysioterapeutti seurasivat pojan toimintaa ja leikkejä. Kaikki käsijutut, herneiden laitto koeputkeen yms sujui oikein hyvin. Vastaanotolla poika ei kävellyt. Saimma kuukauden päähän uuden ajan fyssalle ja 2 vuotiaana lääkärille. Silloin kuulemma otetaan yhteyttä neurologiin, jos ei kävele kunnolla tai on jotain muuta. Lyhyitä lauseita pitäisi silloin sanoa. Pojalla on noin 20 sanaa, tosin sanat ei tule oikeissa asiayhteyksissä. MItä tuolla neurolla ensi kesänä mahdollisesti tutkitaan ja onko meillä oikeasti syytä "huoleen"?
68586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näin äkkiseltään luettuna en olisi huolissani. Oma tyttäreni lähti liikkeelle hitaasti, ryömi, konttasi ja käveli myöhemmin kuin "pitäisi". Oppi kävelemään viikkoa ennen 1v 6kk neuvolakäyntiä eli ei mikään huippukiitäjä=) Taaperokärry meni päinseinää vielä silloinkin, oppi kääntään sitä ehkä jotain 1v 10kk mutta mitäs tuosta. Nyt on oikein terve 2 vuotias ja puhuu taukoamatta. Se että poikasi sanoo sanoja on jo oikeinkin hyvin tuonikäiselle, osa lapsista ei puhu mitään vielä 3-vuotiaanakaan. En olisi huolissani, älä ole sinäkään=)

Äänestä

normaali lapsi saavuttaa kävelytaidon viimeistään 15:n kuukauden ikäisenä. Varhaiset kävelijät kävelevät jo 8kuisina.

Lapsesi kävelemään oppiminen on selvästi viivästynyttä. Sitähän tässä nyt tukitaan. Joskus lapsi voi olla vain vähän veltto lihaksiltaan ja kävely viivästyy siksi, mutta toki voi olla kysymys myös vakavammasta asiasta. Serkkunikaan ei kävellyt puolitoistavuotiaana -ja pyörätuolissa hän istuu vieläkin nyt yli nelikymppisenä. Hänellä on nimittäin cp-vamma. Kädet toimivat kyllä, mutta jalat eivät.

Äänestä
  • Meillä kyllä osataan kävellä, siitä se ei ole kiinni. Lyhyttä matkaa, mutta kuitenkin. Ekat askeleensa otti 16 kk ikäisenä, mutta jostain syystä kävely ei kiinnosta tai jotain, enpä tiedä. Neuvoksi saimme kävelyttää lasta pitämällä vähän kiinni olkapäistä, niin että lapsi tuntee, että pidetään kiinni, mutta ei tueta liikaa.

    Äänestä

  • Minulla on kolme poikaa, ja nuorin oli todella hitaasti lähdössä liikkumaan, oli jo yhdeksän kuukauden, kun alkoi vasta mietiskelemään, jospa pyörähtäisi, käveli ilman tukea vasta noin 1,5 vuotiaana, eikä puhunut sanaakaan vielä kaksivuotiaana. Koko ajan tiesin itse, että kaikki on hyvin (minulla on kaksi lasta, jolla kaikki ei ole niin hyvin), lapsi oli vain tyytyväinen luonne, ja mietiskeli pitkän kaikkea mihin ryhtyi. Itseasiassa olin hyvin huojentunut verkkaisemmasta tahdista, koska vanhin lähti tosi nuorena liikkeelle, eikä vauhti sitten olekaan pysähtynyt. ADHD-diagnoosi tuli kun oli täyttänyt viisi, ja silloin oli ihme, että ei yhtään luunmurtumaa ollut saanut vielä...

    Nykyään on erittäin taitava liikkuja, täytti syksyllä kolme. Jo viime kesänä esimerkiksi onnistui kilometrien pyöräily, apupyörillä tietysti, mutta jaksoi polkea. On taitava kiipeilijä, ja nauttii liikunnasta. Puhuu kuin papupata, ja on todella kehittynyttä kielenkäyttöä, sekä monipuolista. Pystyy pitkiin leikkeihin, ja juonillisiin kavereiden kanssa.

    Isompien kanssa on jouduttu käymään mm fysioterapeutilla, niin hän sanoi nuorimman touhuja seuratessaan, että ainakin yksi näyttää siltä, että motorisia ongelmia ei ole minkäänlaisia...

    Eli, yhteenveto. On hyvä, että tilannetta seurataan, mutta aihetta varsinaiseen paniikkin ei vielä ole. Ja kaksivuotiaan ei todellakaan tarvitse puhua lauseilla. Pääasia on, että jotain sanoja alkaa tulla. Käy vain siellä lääärissä kun on tarve ja saatte tilaisuuden. Moni ei välttämättä sinne pääse, vaan miettii näitä ihan itsekseen. Rajanveto normaalin ja viivästyneen välillä on vaikea, ja siihen vaikuttaa kokonaisuuskin.

    Äänestä

  • Normaali lapsi ei välttämättä vielä mitenkään opi kävelemään 15 kk:n ikäisenä. Itse olin puolitoista vuotias, kun aloin kävellä ja olin ja olen ainakin virallisesti ihan normaali;). Samoin veljeni poika alkoi kävellä vasta 1v 7kk ikäisenä ja ihan normaali lapsi on hänkin.

    Äänestä

  • yleistä ja pelästytä alkupe... kirjoitti:

    Normaali lapsi ei välttämättä vielä mitenkään opi kävelemään 15 kk:n ikäisenä. Itse olin puolitoista vuotias, kun aloin kävellä ja olin ja olen ainakin virallisesti ihan normaali;). Samoin veljeni poika alkoi kävellä vasta 1v 7kk ikäisenä ja ihan normaali lapsi on hänkin.

    Minäkin tiedän useamman lapsen (osa jo aikuisikäisiä ja ihan terveitä) joka on oppinut kävelemään yli 1.5vuotiaana. Osa vaan on vähän matti myöhäisiä, ilman sen kummempaa syytä! Samalla tavalla kun joku oppii kävelemään jo 6kk ikäisenä ;)

    Ja positiivista löytyy aina..nämä myöhäiset kävelijät säästyvät monilta mustelmilta ja ruhjeilta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sannukka* kirjoitti:

Koko juttu sai alkunsa heinäkuussa, kun neuvolasta oikein vaadein ajan fysioterapeutille, kun poika 1 v ei kontannut. Lopulta saatiin aika ja fyssarin mielestä mitään estettä konttaamiseen ei ollut ja käynnillä mukana ollut lääkäri oli samaa mieltä. Sovittiin kontrollikäynti 2 kk:n päähän. Mentiin sitten tuon ajan kuluttua ja poika oli juuri ennen käyntiä oppinut liikkumaan, tosin ei konttaamaan, vaan "puolikonttaamista", niin että toinen jalka "loikkaa" eteen ja toinen konttaa, ei siis peppukiitoa muttei konttaamistakaan. Tosin pari päivää poika konttasi mutta alkoi sitten etenemään näin. Samana päivänä kun keksi liikkumismuotonsa, alkoi myös nousta tukea vasten ylös. Kontrollikäynnillä fyssa tuumasi, että jatkokäyntejä ei tarvita, mutta meillä oli kuitenkin kesällä varattuna käynti polilla, koska lääkäri halusi myös nähdä vielä pojan. Tänään sitten kävimme siellä, pojalla ikää 1 v 6 kk. Puolentosita kuukautta on kävellyt tuen kanssa eli siitä, kun oli 1 v 4 kk. Kolmisen viikkoa sitten käveli ekan kerran ilman tukea, pari metriä. Mutta eipä silti oikein kävele, vaikka osaa, muutaman kerran on ottanut muutamia askeleita, mutta ei tee sitä läheskään joka päivä. Kärryn kanssa kävelee, mutta ei osaa itse kääntää sitä, kun menee seinää päin. Liikkuu siis tuolla omalla tavallansa. Lääkäri ja mukana ollut fysioterapeutti seurasivat pojan toimintaa ja leikkejä. Kaikki käsijutut, herneiden laitto koeputkeen yms sujui oikein hyvin. Vastaanotolla poika ei kävellyt. Saimma kuukauden päähän uuden ajan fyssalle ja 2 vuotiaana lääkärille. Silloin kuulemma otetaan yhteyttä neurologiin, jos ei kävele kunnolla tai on jotain muuta. Lyhyitä lauseita pitäisi silloin sanoa. Pojalla on noin 20 sanaa, tosin sanat ei tule oikeissa asiayhteyksissä. MItä tuolla neurolla ensi kesänä mahdollisesti tutkitaan ja onko meillä oikeasti syytä "huoleen"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu