Olen paljon miettinyt miten sairastuneen asenne vaikuttaa itse sairauteen. Etenkin on hätkähdyttänyt plasebo-tutkimukset joissa ihmisiä on parantunut vakavista sairauksista pelkästään sillä että on uskonut saavansa uutta parantavaa "ihmelääkettä"?
Itse teini-ikäisenä koin koulun niin kauheana että masenuin todella pahasti (senkin ymmärsin vasta aikuisena), mutta sehän ei ollut este kouluun menolle ja niinpä minulle nousi kuume yli kuukaudeksi. Kun minut vietiin tutkimuksiin, pelästyin valtavasti, pelkäsin että minulla on joku kauhea sairaus ja samoin pelästyi kuume, seuraavana päivänä kuumetta ei enää ollut eikä tullut. Muitakin samantapaisia juttuja on ollut. Sen jälkeen olen miettinyt, voiko mielellä olla todellakin niin suuri voima, vai olikohan minunkin tapaukseni kuitenkin sattumaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinulle, Oikeasti:kyllähän asennoitumisella,varsinkin positiivisella, katsotaan olevan myönteistä vaikutusta myös sairauksissa.Eräs "oppihan" liittyy aivojen serotoniiniaineenvaihduntaan,jolloin mielihyvä ja onnellisuus,positiivisuus jne. lisäävät tätä
ainetta veressä.Osassa masennusta on huomattu aivojen serotoniinipitoisuudet mataliksi, ja siksi on kehitetty näitä lääkkeitä, jotka estävät serotoniinin takaisinottoa-kansankielellä pitävät pitoisuuden tasaisena.
Sattumasta en osaa sanoa mitään,toivoa aina täytyy pitää yllä!