Olen kuudennella viikolla raskaana ja raskaus ei ole suunniteltu. Mieheni on kuitenkin "kärsinyt" vauvakuumeesta jo vimme kesästä ja tiedän että lapsi on todella odotettu, miehenkin puolesta.
Ongelma, tai onko se nyt ongelma sitten, on se, että kaipaisin vähän enemmän innostuneisuutta mieheni osalta. Välillä tuntuu, että hän ei edes muista että olen raskaana. Ei kysele vointia ja jos kerron itse ei reagoi siihen mitenkään.
Tänä aamuna hän oli lähdössä töihin ja kerroin kuinka paljon pelkään sitä tilannetta kun lapsi on syntynyt ja joudun sitä periaatteessa hoitamaan yksin. Mieheni käy viikot muualla töissä ja on kotona vain viikonloppuisin. Minulla ei ole paikkakunnalla yhtään ystäviä tai tuttuja.
Hän sanoi että se on kaksipiippuinen asia ja että ei olisi hyvä jos hänkin on vain kotona... En tiedä tarkoittiko hän sillä että tulot tippuisivat vai että menisi hermot kun olisimme kummatkin kotona... Minä aloin itkemään ja halusin vain halauksen ja vähän kauniita sanoja mutta mies lähti vain töihin. Sanoi vain heippa ja lähti. Nyt itken täällä sitten kun on niin kurja olo... Ensimmäistä kertaa mietityttää että onko tämä nyt sitten tällaista tästä lähtien. Kaipaisin vain hellyyttä ja vähän myötätuntoa. Oloni ei kuitenkaan ole ollut kovin hyvä tässä alkuraskaudessa (mahaa jomottaa, oksettaa, väsyttää ja lisäksi minulla on vielä paha genitaaliherpes päällä)
Ongelma, tai onko se nyt ongelma sitten, on se, että kaipaisin vähän enemmän innostuneisuutta mieheni osalta. Välillä tuntuu, että hän ei edes muista että olen raskaana. Ei kysele vointia ja jos kerron itse ei reagoi siihen mitenkään.
Tänä aamuna hän oli lähdössä töihin ja kerroin kuinka paljon pelkään sitä tilannetta kun lapsi on syntynyt ja joudun sitä periaatteessa hoitamaan yksin. Mieheni käy viikot muualla töissä ja on kotona vain viikonloppuisin. Minulla ei ole paikkakunnalla yhtään ystäviä tai tuttuja.
Hän sanoi että se on kaksipiippuinen asia ja että ei olisi hyvä jos hänkin on vain kotona... En tiedä tarkoittiko hän sillä että tulot tippuisivat vai että menisi hermot kun olisimme kummatkin kotona... Minä aloin itkemään ja halusin vain halauksen ja vähän kauniita sanoja mutta mies lähti vain töihin. Sanoi vain heippa ja lähti. Nyt itken täällä sitten kun on niin kurja olo... Ensimmäistä kertaa mietityttää että onko tämä nyt sitten tällaista tästä lähtien. Kaipaisin vain hellyyttä ja vähän myötätuntoa. Oloni ei kuitenkaan ole ollut kovin hyvä tässä alkuraskaudessa (mahaa jomottaa, oksettaa, väsyttää ja lisäksi minulla on vielä paha genitaaliherpes päällä)
Vastaukset 12
Vanhimmat
.. miehellesi että kaipaat nyt enemmän hellyyttä, tukea ja halauksia. Ei miehet tuollaisia aina välttämättä tajua, ellei vähän tönäise.
Ja meillä ainakin sillon alkuraskaudesta mies varmaan usein unohti että olen raskaana kun se ei ulospäin vielä näkynyt.
Itse otin aina sopivalla hetkellä (toinen ei ole juuri lähdössä jonnekin, vaan kotona ja ei liikaa omissa ajatuksissaan) puheeksi vauvan syntymään liittyviä asioita, kysyin mielipidettä vaunujen valinnasta, ostin ekan vauvan vaatteen, kysyin kasvatukseen liittyvistä ajatuksista jne... Näin koitin ottaa miestä mukaan odotukseen.
Nimi asioita sain kysellä ihan tosissaan ja kymmeniä kertoja kun miehellä ei ollu mitään muuta mielipiteitä kuin se, että ei oo hyviä nimiä.
Nyt pian synnytys edessä ja ihan viime kuukausina mies on ollut vasta ihan kunnolla mukana tässä ja omasta aloitteestaan. Varmasti vaikuttaa se, kun raskaus alkaa näkyä ja tuntua aina vain enemmän.
Puhukaa ja jos ette ole paljon tähän mennessä puhuneet niin alkakaa opetella. Se on todella tärkeää!
Neuvolan kautta ainakin voi saada vinkkejä esim jumpparyhmistä jossa voi tavata "kohtalotovereita". Riippuu tietysti aina paikkakunnastakin.
Mutta eipä se sen pahemmin mitään sano. Onhan tuo työ aika raskasta ja vie varmaan paljon energiaa, mut kun tuntuu että mies ajattelee vain että tärkeintä on että on rahaa ja talous kunnossa. Onhan se tärkeää mut välillä tuntuu että vähempikin riittäisi jos saisi sitä rakkautta ja huolenpitoa enemmän.
Olen varmaan aika herkällä päällä kun tuntuu että koko ajan vaan itkettää. Masentaa sekin, että en tällä hetkellä tuo yhtään rahaa talouteen kun on karenssi päällä. Tuntuu että olen vain tällainen loiseläjä
Tuossa vaiheessa pitäisi sinunkin olla töissä ja kerätä rahaa perheen kassaan! Teillä pitäisi olla vähintään miehesi 2-3 kk palkka hätävarana, jos käykin niin että isäkin joutuu jäämään kotiin. Tämän lisäksi olisi hyvä olla jokaista kotona viettämääsi kuukautta varten säästöjä. Lapsi on oikeasti hiton kallis projekti! Miehesi on siis ihan oikeassa. Tajuatko ollenkaan miten ison panoksen hän antaa tulevan perheesi eteen?
Pelkällä äitiysrahoilla tai kelan korvauksilla ei tässä maailmassa eletä.
Rakkautta ja huolenpitoa saat jos kerot että sitä tarvitset. Halaa itseäsi se lohduttaa.
Usein tuntuu, että miehet yrittävät ratkoa ongelmia ja osoittaa huolehtimistaan konkreettisilla keinoilla, kun naiset vain haluasivat kuuntelijaa ja tukijaa. Ehkäpä mies kokee osallistuvansa tuomalla perheelle elannon, sillä onhan sekin tärkeää.
Nyt sinun kannattaisi ottaa itseäsi niskasta kiinni: kun olet kerran työttömänä, niin ajasta ei pitäisi olla puutetta. Joten yritäpä aktiivisesti löytää itsellesi ystäviä tai edes tuttuja paikkakunnaltasi. Lähde kirjastoon/uimahalliin tms. ihmisten ilmoille ja rupea juttusille ihmisten kanssa. Tai kokeile vaikka laittaa netti-ilmoitus, että etsitään kavereita. Tai lähde mammajumppaan, kuten joku muukin jo ehdotti. Hyvä olisi, ettei miehesi olisi ainoa tukiverkkosi, vaan välillä saisit muutakin seuraa!
Minä myös itkeskelin paljon alkuraskaudessa. Tuli van itkun puuskia ilman mitään selvää syytä ja sitten vähän helpotti.
Ei se raha ole ratkaisu kaikkeen. Itse opiskelin koko odotusajan ja miehen kanssa oltiin sovittu että opiskeluaikana ei töissä käydä jotta opiskelu sujuisi ja valmistuminen tapahtuisi minimi ajassa. No, vauva päätti tehdä tuloaan ja opiskelut keskeytin kuukausi ennen äitiyslomaa. Rahaa ei tule mistään kuin vasta kuukauden päästä kun laskettu aika koittaa.
Tästä huolimatta ollaan onnellisia ja pärjäämme kyllä taloudellisesti vielä lapsen synnyttyä. Lastentarvikkeita kannattaa ostella pikkuhiljaa ja käytettynä mahdollisimman paljon. Pienten vaatteet ja tarvikkeet eivät ehdi kulua kovin paljon, joten niitä saa käytettyinäkin todella hyväkuntoisina. Me päätimme että käytämme mahdollisimman paljon kestovaippoja vauvalla, koska siinäkin säästää paljon.
Moni mies uppoutuu raskausaikana työhön ja rahan tienaamiseen.. Se on yhdenlainen miesten valmistautumistapa isyyteen.
myöskin. Olen ihan kokopäiväisesti opiskelijana, en siis käy missään töissä. Meilläkin on näin sovittu juuri sen takia, että opiskeluihin saisin keskittyä täysillä, ja hyvin on mennyt sillä olen urakoinut opintoja ja ne on todella hyvällä mallilla. Nyt kuitenkin lapsi tekee tuloaan, opiskelut olen suunnitellut niin että pääsen opintotuilta siirtymään suoraan sitten mamma rahoille, ettei katkoa tulisi. Pieni tulo, mutta kuitenkin kovin tärkeä. Miehen kanssa ollaan melko säästeliäitä eläjiä, käytetään rahaa oikeastaan vaan tarpeellisiin juttuihin ja esimerkiksi ruokamenojen kanssa ollaan aika tarkkoja. Päätetty ja mietitty on että syntymänkin jälkeen pitäsisi pärjätä vaikka varmasti tiukkaakin tulee tekemään.
Kirppareilta löytää vähän tai lainkaan käytettyjä vaatteita halvalla ja sieltä aion ostaakin, kun eihän ne montaa hetkeä päälle mahdu kun jo isompaa tarttee.Eiköhän sitä jotenkin..
rahat säästössä...hmmm..eppäilen tuota.. aika harva tääl omaa sellasia summia kuules.ei se lapsen teko ole mikään raha kuilu.aivan sen kuluttaa mitä tuleekin.äippäraha ja lapsilisä riittää ihan varmasti LAPSEN HOITOON!! meillä molemmat on kotona,vaan minä tienaan rahaa..mieti sitä. ja hetkeekään ei ole tarvinu tinkii mistään.kaikki on saatu hankittua.
aloittajalle, kyllä miehesi tajuaa asian vakavuuden kun näkee jotain konkreettista!!itse muistan täällä itkeneeni aivan samaa asiaa.mutta ekassa ultrassa saadut kuvat ,ja vatsan kasvu vasta pysäytti miehen tajuamaan et JUMASKEKKA,SE ON TOTTA. eihän äiti itekkään oikein usko todeksi asiaa ennenkuin näkee sen selvästi... :) onnea matkaan,kyllä se ajan kanssa helpottaa.ja kert mieskin on lasta halunnu ni kyllä hän tietää mitä tekee. saattaa vaan aluksi pelätä ajatusta..miehet on sellasia luttanoita ..kuitenkin :?
mies oli kaikki viikot pois, ei edes synnytykseen päässyt, minä myös ilman omaa perhettä tai ystäviä vieraalla paikkakunnalla.
Nyt odotan toista lasta eri miehelle. Emme asu yhdessä. Lapsi on molemmin puolin toivottu.En aio pyytää miestä neuvolaan, ultriin enkä edes synnytykseen. Mukaan saa tulla, jos haluaa.
En odota mitään erikoiskohtelua mieheltä,koska koen,että en ole mitenkään sairas tms.
Olen sanonut, että saa olla meidän elämässä niin paljon kuin haluaa tai olla olematta. Aivan sama tuleeko lapsi hänen nimelleen vai ei.
Totta kai oma mieli on maass välillä, mutta en halua häntä kuormittaa omalla valituksellani. Olen onnellinen lapsesta ja olen päättänyt pärjätä omin voimin. Vaikeaa se varmasti tulee olemaan...Keskityn vain ja ainoastaa lasteni hyvinvointiin ja siihen ettö pyrin antamaan heille rakkautta ja turvaa, vaikkein ehkä rahallisesti olekaan niin hohdokasta kuin muilla.
Kyse on asennoitumisesta. En ole koskaan tottunut siihen, että joku paapoo ja silittää päätä. Pakko on ollut aina tulla toimeen ns. omillaan.
Veikkaisin,ettei miehet tajua raskaana olemisesta paljoakaan.
Kyllä käy miehellekin rakskaaksi, jos vaimoke koko ajan roikkuu lahkeessa vaatien sitä tätä ja tuota.
anteeksi vaan hieman kärkäs vastukseni, mutta kyllä se siitä. Lopeta hiillostaminen.
Raha on kuitenkin se ykkönen! On ihan turha sanoa että se ei tuo onnea... kun sitä ei ole - voi miten onnetonta elämä on!
Meillä on ihan sama tilanne, mies on ollut erittäin välinpitämätön raskauden suhteen, vaikka vauvaa toivottiin kolme vuotta. Nyt kun jäljellä on 10 viikkoa hän on hieman puhunut siitä itsekin, lähinnä miten tulevaisuus hirvittää! En ole saanut silityksiä, taputteluja enkä muutakaan erityistä hellittelyä. Siihen meni jonkun aikaa että minä totuin, mutta nyt se ei enää haittaa.
Miehen työn vuoksi en odota että hän olisi edes isyyslomalla. Ainoa asia missä en ole antanut periksi on synnytykseen tulo. Sinne hänen on tultava, vaihtoehtoa ei ole. Se on niin pitkä tapahtuma etten jaksaisi olla siellä yksin.
Te olette vasta matkan alussa! Kaikki kääntyy vielä hyväksi. Älä turhaa mieti asiaa joka päivä, miehesi ei sitä nimittäin mieti, koska hänsestä ei tunnu miltään vielä. :)
pakottaa miehesi synnytykseen? Tekee varasti hyvää parisuhteelle sellainen pakottaminen... Oletko tullut ajatelleeksi, että jotkut miehet saavat traumoja synnytyksestä. Ei se ole herkkua katsella kun nainen pyörii tuskissaa ja alapää revitään...
Jotenki vielä ymmärtäisin jos haluaisit miehesi synnytykseen sen takia, että hän saa kokea lapsensa syntymänm nmutta pakottaminen sillä verukkeellaa,etten jaksa niin pitkää aikaa kuulostaa oudolta ja itsekkäältä.
Ekassa pärjäsin varsin mainiosti ilman miestä, enkä aio pakottaa seuraavaankaan, saa toki tulla jos haluaa. Ja hän haluaa, mutta ei halua nähdä kun lapsi tulee ulos.
Aion pakottaa. Olen myös synnyttänyt ennemmin ja pelkkää odotteluahan se aika on. Ponnistaminen kesti viimeksi kaksitoista minuuttia, voihan mieheni silloin postua.... :) En myöskään aio pyöriä tuskissani, kipulääkkeet ovat olemassa! ...eikä alapäätä revitä varmasti tälläkään kertaa.
Nimenomaan minä en häntä tarvitse siellä kokemassa syntymää pelkästään vaan oleman minulle tukena viimeistään siinä vaiheessa! ....Itsekkäästi.
Omasta uteliaisuudestahan hän sinne alapäähän katsoo jos katsoo, en usko että kätilö ottaa isää niskasta kiinni väkisin näyttääkseen ihan kaiken.
kuka tekee mitenkin.minäkin sanoin etten kysy ees miehen mielipiteitä..hän tulee tai LAITETAAN TULEMAAN mukaan :D
se tekee ihan hyvää nähä ettei se vauva vaan pierasta ulos. se on elämää!!