Motörheadin jäähallikeikkaa hallitsi Mikkey Dee. Tykistökeskitys oli niin hallitsevassa asemassa, että kaikki muu tuntui jäävän toiselle sijalle. Tapa tuokin esittää kovaa rokkia mutta itse kyllä haluaisin kuulla tasapainoista soundia. Siis kuten kotistereoissa - Motörheadin levyillä Mikkey soittaa tasapainossa Philin ja Lemmyn kanssa, konsertissa jyminä on niin mahtavaa, ettei soitinten välisestä tasapainosta voi paljoa puhua. Tiedän kyllä, että tämä on hyvin yleistä, tältä rummut kuulostavat usein kovan rokin konserteissa, mutta Motörheadille tyyli ei mielestäni sovi. Hyvä rumpali? No on toki. Mutta vähemmälläkin voimalla pärjäisi.
Vastaukset 4
- Mr Tinnitus
Mää ainakin nautin saadana ku puntit vaan lepatti
jumankeuta ne meinaan lepatti oikeesti.
Voi ihmeen päivää ja lisää sitä.- 70-luvulla
70-luvulla puntin lepatti jytinästä. Se se oli pojat mahtavaa. Nykyään volyymin lisäys tarkoittaa lähinnä sähköisen suhinan lisääntymistä, sellaista ohutta yleisihinää, ei paksua voimaa. Sitä se tekniikan kehitys tietää, kun kaikki pilkotaan pikseleiksi ja tuodaan omalla kanavallaan ulos äärimmäisen yksityiskohtaisesti. Ennen oli enemmän paksua tuubaa, huh...
Rumpaleista puheen ollen, tässä alla linkki huippumieheen, joka soittaa aika eleettömän nopeasti ja puhtaasti. Mikkey on sikäli kiva rumpali, että jonkinlaista jazzmeininkiä on pojan hihassa. Taitaa kunnioittaa näitä legendoja?
http://www.youtube.com/watch?v=uCcZYBJ3mNo
Varokaa, tohon voi jäädä koukkuun. Jätkä sekoo vasta 8 min kohdalla, mut kraka pysyy suorassa. - Motörhead123
70-luvulla kirjoitti:
70-luvulla puntin lepatti jytinästä. Se se oli pojat mahtavaa. Nykyään volyymin lisäys tarkoittaa lähinnä sähköisen suhinan lisääntymistä, sellaista ohutta yleisihinää, ei paksua voimaa. Sitä se tekniikan kehitys tietää, kun kaikki pilkotaan pikseleiksi ja tuodaan omalla kanavallaan ulos äärimmäisen yksityiskohtaisesti. Ennen oli enemmän paksua tuubaa, huh...
Rumpaleista puheen ollen, tässä alla linkki huippumieheen, joka soittaa aika eleettömän nopeasti ja puhtaasti. Mikkey on sikäli kiva rumpali, että jonkinlaista jazzmeininkiä on pojan hihassa. Taitaa kunnioittaa näitä legendoja?
http://www.youtube.com/watch?v=uCcZYBJ3mNo
Varokaa, tohon voi jäädä koukkuun. Jätkä sekoo vasta 8 min kohdalla, mut kraka pysyy suorassa.Tuohan oli MAHTAVA esitys.
- kova rumpali on
Mikkey Dee on "maailmanluokanmättörumpali". En valitettavasti ole hänen työskentelyynsä Mötorheadin viime tuotannossa tutustunut.
Mies soitti 80 - luvun lopulla King Diamondin levyillä:
Fatal Portrait, Abigail, Them ja Conspiracy.
Metalli on aika teknistä ja laulu menee varmasti monilta yli hilseen, mutta hänen soittonsa on paikoin jopa ennenkuulematonta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091330
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129684- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 5448
- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 52403
- 42400