Rupesin hieromaan korvantaustaa, kun mieleen tuli myönteisen asenteen tärkeys. Sen sortin hierominen syntyi kimmokkeena jostain äskettäin lukemastani maininnasta, että Harry Potterissa on kuulemma yhtenä roolina "Ankeuttaja". Joudun myöntämään, että en ole itse lukenut kyseisiä kirjoja, mutta varmaan siellä Ankeuttaja touhuaa.
Monipuolisen ankeutuksen harrastaminen on varsin yleistä myös näinä aikoina Talvipäivänseisausjuhlan, jota Joulunakin vietetään, alla. Jos Pasilan mäellä ei ole lunta, niin tuutin täydeltä on valtakunnan jakelussa mustan Joulun kailotusta. Sitä täydennetään kaamosmasennusjutuilla. Eikä kokonaisuus olisi täydellinen, ellei mukana olisi ilmastokatastrofilla ja vedenpaisumuksen täystuhoisuudella mässäilyä. Meillä suomalaisilla on vielä niin kelvottoman turmiollinen jalanjälkikin, pahinta sorttia koko maailmassa. Syyllisiä, syyllisiä, syyllisiä olemme me suomalaiset. Säkkiin ja tuhkaan pitäisi meidän sonnustautua. Siitä tulee mieleen, että median uusin villitys on siivouksesta paasaaminen. Sekin vielä! Meikäläinen kun ei taida lukeutua varsinaisiin siivousperfektionisteihin. Voi meitä kehnoja surkimuksia!
Mitenkähän varsinkin telkkarista saisi edes vuoden viimeisten parin viikon ajanjaksoksi siivilöityä syrjään kaiken ankeutusmission? Jos jossain suositeltaisiin ankeuden sensuroimista nyt kahdeksi viikoksi, minusta löytyisi oitis sensuurin iloinen kannattaja.
Tuo alussa kimmokkeeksi hahmottelemani idea olisi jonkin myönteisen yleisilmeen keksiminen. Voisimmeko me ankeutuksen vastapainoksi yrittää kehitellä iloisuutta ja positiivisuutta? Mitä se voisi olla terminä ja mikä se voisi olla tekijänä? Siis vastapeluri ankeutukselle ja Ankeuttajalle. Jotain sen suuntaista kuin "myönteisyys" ja "Myönteistäjä". Kuka keksii lisäehdotuksia?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.