Ikävä :/

Elikä on yksi ihminen, eksäni. Kesällä seurusteltiin parisen kuukautta ja hän sitten jätti, koska hänen mielestä ei toiminut tmv. No, nyt sitten viime noin 3-4 kuukauden aikana ollaan kyllä oltu yhteyksissä, ihan kavereina. En tiedä tunteeko tämä jätkä minua kohtaan mitään, mutta itse pidän hänestä aivan mielettömästi. Vaikka olen seurustellut tässä jo muutamien kanssa niin en ole voinut mitään, että on siltikin ollut tunteita tätä jätkää kohtaan. En vaan ole voinut häntä unohtaa. :/ En ole tästä hänelle puhunut.

No tässä noin viikko sitten hän soitteli (ei ollut pitkiin aikoihin soitellut) ja laitteli viestiä. Ja kertoi muutamassa viestissä sekä puhelimessakin, että olisi halunnut olla todellakin mun kanssa, mutta ei vielä pystynyt luottamaan kehenkään hänen jonkun eksänsä takia. Ja sitten siinä sanoi, että olen hänelle todella tärkeä ja häntä v*tuttaa aina kun mesessäni lukee "x
2712
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuosson vähän kättäpidempää. Noooin, joko irti, hyvä. Nyt saat sämpylän. Joko nakki tai juusto, kumman otat päätä itse. Nakki tai juusto.

Äänestä
  • kranttu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kultainen! kirjoitti:

Elikä on yksi ihminen, eksäni. Kesällä seurusteltiin parisen kuukautta ja hän sitten jätti, koska hänen mielestä ei toiminut tmv. No, nyt sitten viime noin 3-4 kuukauden aikana ollaan kyllä oltu yhteyksissä, ihan kavereina. En tiedä tunteeko tämä jätkä minua kohtaan mitään, mutta itse pidän hänestä aivan mielettömästi. Vaikka olen seurustellut tässä jo muutamien kanssa niin en ole voinut mitään, että on siltikin ollut tunteita tätä jätkää kohtaan. En vaan ole voinut häntä unohtaa. :/ En ole tästä hänelle puhunut.

No tässä noin viikko sitten hän soitteli (ei ollut pitkiin aikoihin soitellut) ja laitteli viestiä. Ja kertoi muutamassa viestissä sekä puhelimessakin, että olisi halunnut olla todellakin mun kanssa, mutta ei vielä pystynyt luottamaan kehenkään hänen jonkun eksänsä takia. Ja sitten siinä sanoi, että olen hänelle todella tärkeä ja häntä v*tuttaa aina kun mesessäni lukee "x

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu