historia.....

Jo muinaisessa Egyptissä ja Babyloniassa käytettiin olutta ja muita käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia. On esitetty että maanviljelyn aloittamisen yksi merkittävä motivaatio saattaisi olla ohran kasvatus oluen raaka-aineeksi.

Tislatun alkoholin historia alkaa noin 1000 eaa., jolloin kiinalaiset väkevöivät riisiviiniä kylmätislauksella; he pakastivat talvella riisiviiniä niin, että osa siitä jäätyi, jolloin suuri osa epäpuhtauksista jäi jäähyhmään, ja etanoli puolestaan jäi nestefaasiin. Arabikemisti Geber kirjoitti tislauskokeistaan vuonna 800 ja kutsui sitä nimellä al´kohl. Eurooppalaiset alkemistit jatkoivat kokeiluja, ja noin 1100-luvulla venäläiset ja puolalaiset oppivat tislaamaan viljamäskistä vodkan tyyppistä paloviinaa.lähde? Samoihin aikoihinlähde? irlantilaiset munkit alkoivat tislata ohrasta viinaa, jota he kutsuivat nimellä uisge beatha eli latinaksi ”aqua vitae", elämän vettä. Samoihin aikoihin Lounais-Ranskassa keksittiin ruveta tislaamaan rypäleistä tehtyä viinimäskiä jolloin syntyivät konjakki ja armanjakki. Viinitisleita kutsuttiin Saksassa nimellä Branntwein, paloviini, josta tulee termi brandy. Vasta 1500-luvulla syntyi hollantilaisten oma tuote ”elämän vesi”, josta britit myöhemmin tekivät ginin.

Vielä keskiajalla väkijuomat olivat huonosti tislattuja ja muistuttivat enimmäkseen nykyisiä pontikoita tai paloviinoja. Käyttötarkoitus oli varmasti pitkään lääkinnällinen ainakin virallisesti. Viinan pahaa makua pyrittiin peittämään voimakkailla yrteillä. Thomas Sydenham kehitti 1660-luvulla vielä 1800-luvulla yleisesti myös lapsille tarjotun Laudanum-nimisen lääkkeen, joka oli alkoholin ja oopiumin sekoitus. Pian huomattiin, että kyseinen lääke aiheutti riippuvuutta ja muita sivuvaikutuksia, ja kun keksittiin uusia lääkeaineita, joiden sivuvaikutukset olivat vähäisempiä, kyseinen lääke kiellettiin.

Suomessa on ollut olut-, sima- ja paloviinaperinne. Maanviljelyn aloittamisen pääasialliseksi syyksi Suomessa on arveltu nimenomaan oluen valmistusta. Olutta on käytetty pääasiallisena ruokajuomana, varsinkin siksi, että etanoli toimii säilöntäaineena. Pohjoiseurooppalaisen perinteen mukaan juhlissa juodaan perinteisesti paljon alkoholia kerralla. 1900-luvun alussa raittiusliike sai laajaa kannatusta, erityisesti työväenliikkeeltä ja uskonnollisilta liikkeiltä. Vuoden 1905 suurlakossa vaadittiin kieltolakia. Eduskunta hyväksyikin sen vuonna 1907, mutta tsaari ei suostunut vahvistamaan lakia, ja sen vahvisti vasta Venäjän väliaikainen hallitus vuonna 1917. Kieltolaki tuli voimaan vuonna 1919 ja kumottiin vuonna 1932 kansanäänestyksellä. Kieltolain jälkeen yksinoikeus alkoholin tuontiin, vientiin, valmistukseen ja myyntiin päätettiin antaa valtion omistamalle Oy Alkoholiliike Ab:lle (nykyään Alko Oy), jolloin alkoholin valmistus ja kauppa saatiin valtion valvonnan piiriin. Alkoholin myynti Alkoista oli rajoitettua: 1970-luvulle asti kansalaisilla oli alkoholikortti, joka tarvittiin ostosten tekoon. Edelleen, Alkolla on vähittäismyyntimonopoli, eikä väkeviä alkoholijuomia saa mainostaa. Valmistus- ja tuontimonopoli purettiin EU:hun liittymisen seurauksena. Alkosta erotettiin valmistus- ja tuontiyhtiö Altia, ja Alko keskittyi vähittäismyyntiin.

Aiemmin juopumus yleisellä tiellä, kadulla, julkisella paikalla, julkisessa toimituksessa taikka yleisessä kokouksessa oli rangaistava teko, josta rikoslaki sääti sakkorangaistuksen. Juopumuksen rangaistavuus poistettiin vuoden 1969 alusta lähtien muun alkoholilainsäädännön uudistuksen yhteydessä [1]. Sen jälkeenkin anniskelu juopumiseen asti on ollut kiellettyä. Pitkään alkoholijuomia sai myydä vain ruoan kanssa, mikä saattoi käytännössä tarkoittaa voileipää. Nykyisinkin alkoholijuomaa saa anniskella asiakkaille vain yhden annoksen kerrallaan, paitsi ruokailun yhteydessä, sekä seurueelle pulloittain tai myyntipakkauksittain.[1]
4313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pian sen jälkeen Jaakko I nosti tupakan tuontiveroa tasan 200 prosentilla. Hänen alamaisensa välttivät veron maksamisen harjoittamalla salakauppaa ja kotiviljelyä. Niinpä Jaakko vaihtoi taktiikkaa taas ja vuonna 1615 teki tupakan tuonnista kuninkaallisen monopolin: tupakoinnin jyrkimmästä vastustajasta oli tullut eräs sen nautintaoikeuden päähaltijoista.

Kaikesta polemiikista huolimatta tupakan kulutus levisi yhä vain ympäri maailmaa muutaman sadan vuoden aikana.

Tupakka on alkuperäisin Amerikoista, missä alkuasukkaat käyttivät sitä seremoniatilaisuuksissa ja lääkeaineena, mutta sen tuonti Eurooppaan Kolumbuksen matkojen myötä merkitsi uutta vaihetta sen historiassa. Sen käyttö kasvoi tasaisesti 15. vuosisadalta eteenpäin. 18. vuosisataan mennessä tupakalla tehtiin kauppaa kansainvälisellä tasolla ja siitä oli muodostunut osa useimpien maiden kulttuuria. 19. vuosisataan mennessä savukkeet olivat syrjäyttäneet tupakan käytön piipussa, purutupakkana ja nuuskana.

Moderni tupakkateollisuus syntyi kuitenkin vasta sen jälkeen, kun tehokas, 200 savuketta minuutissa tuottava savukekone keksittiin vuonna 1880. Massatuotanto merkitsi savukkeiden hinnanpudotusta ja mahdollisti massakulutuksen.

Tupakka on pysynyt kiistanalaisena tähän päivään asti. Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa yhä kuitenkin tupakoitsevat. Jos haluat lisätietoja tupakoinnista ja terveydestä, katso sivustomme osaa Tupakointi ja terveys.

Äänestä

meihin jotka tienaamme juomamme ulkomailla ja kansainvälisillä vesillä.

Äänestä

..pitäisi lukea kopioinut ouluman28, eikä kirjoittanut ouluman28

Näin meitä huiputetaan rötöksellä.

Äänestä
  • älkääs nytten viittikkö,immeiset

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ouluman28 kirjoitti:

Jo muinaisessa Egyptissä ja Babyloniassa käytettiin olutta ja muita käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia. On esitetty että maanviljelyn aloittamisen yksi merkittävä motivaatio saattaisi olla ohran kasvatus oluen raaka-aineeksi.

Tislatun alkoholin historia alkaa noin 1000 eaa., jolloin kiinalaiset väkevöivät riisiviiniä kylmätislauksella; he pakastivat talvella riisiviiniä niin, että osa siitä jäätyi, jolloin suuri osa epäpuhtauksista jäi jäähyhmään, ja etanoli puolestaan jäi nestefaasiin. Arabikemisti Geber kirjoitti tislauskokeistaan vuonna 800 ja kutsui sitä nimellä al´kohl. Eurooppalaiset alkemistit jatkoivat kokeiluja, ja noin 1100-luvulla venäläiset ja puolalaiset oppivat tislaamaan viljamäskistä vodkan tyyppistä paloviinaa.lähde? Samoihin aikoihinlähde? irlantilaiset munkit alkoivat tislata ohrasta viinaa, jota he kutsuivat nimellä uisge beatha eli latinaksi ”aqua vitae", elämän vettä. Samoihin aikoihin Lounais-Ranskassa keksittiin ruveta tislaamaan rypäleistä tehtyä viinimäskiä jolloin syntyivät konjakki ja armanjakki. Viinitisleita kutsuttiin Saksassa nimellä Branntwein, paloviini, josta tulee termi brandy. Vasta 1500-luvulla syntyi hollantilaisten oma tuote ”elämän vesi”, josta britit myöhemmin tekivät ginin.

Vielä keskiajalla väkijuomat olivat huonosti tislattuja ja muistuttivat enimmäkseen nykyisiä pontikoita tai paloviinoja. Käyttötarkoitus oli varmasti pitkään lääkinnällinen ainakin virallisesti. Viinan pahaa makua pyrittiin peittämään voimakkailla yrteillä. Thomas Sydenham kehitti 1660-luvulla vielä 1800-luvulla yleisesti myös lapsille tarjotun Laudanum-nimisen lääkkeen, joka oli alkoholin ja oopiumin sekoitus. Pian huomattiin, että kyseinen lääke aiheutti riippuvuutta ja muita sivuvaikutuksia, ja kun keksittiin uusia lääkeaineita, joiden sivuvaikutukset olivat vähäisempiä, kyseinen lääke kiellettiin.

Suomessa on ollut olut-, sima- ja paloviinaperinne. Maanviljelyn aloittamisen pääasialliseksi syyksi Suomessa on arveltu nimenomaan oluen valmistusta. Olutta on käytetty pääasiallisena ruokajuomana, varsinkin siksi, että etanoli toimii säilöntäaineena. Pohjoiseurooppalaisen perinteen mukaan juhlissa juodaan perinteisesti paljon alkoholia kerralla. 1900-luvun alussa raittiusliike sai laajaa kannatusta, erityisesti työväenliikkeeltä ja uskonnollisilta liikkeiltä. Vuoden 1905 suurlakossa vaadittiin kieltolakia. Eduskunta hyväksyikin sen vuonna 1907, mutta tsaari ei suostunut vahvistamaan lakia, ja sen vahvisti vasta Venäjän väliaikainen hallitus vuonna 1917. Kieltolaki tuli voimaan vuonna 1919 ja kumottiin vuonna 1932 kansanäänestyksellä. Kieltolain jälkeen yksinoikeus alkoholin tuontiin, vientiin, valmistukseen ja myyntiin päätettiin antaa valtion omistamalle Oy Alkoholiliike Ab:lle (nykyään Alko Oy), jolloin alkoholin valmistus ja kauppa saatiin valtion valvonnan piiriin. Alkoholin myynti Alkoista oli rajoitettua: 1970-luvulle asti kansalaisilla oli alkoholikortti, joka tarvittiin ostosten tekoon. Edelleen, Alkolla on vähittäismyyntimonopoli, eikä väkeviä alkoholijuomia saa mainostaa. Valmistus- ja tuontimonopoli purettiin EU:hun liittymisen seurauksena. Alkosta erotettiin valmistus- ja tuontiyhtiö Altia, ja Alko keskittyi vähittäismyyntiin.

Aiemmin juopumus yleisellä tiellä, kadulla, julkisella paikalla, julkisessa toimituksessa taikka yleisessä kokouksessa oli rangaistava teko, josta rikoslaki sääti sakkorangaistuksen. Juopumuksen rangaistavuus poistettiin vuoden 1969 alusta lähtien muun alkoholilainsäädännön uudistuksen yhteydessä [1]. Sen jälkeenkin anniskelu juopumiseen asti on ollut kiellettyä. Pitkään alkoholijuomia sai myydä vain ruoan kanssa, mikä saattoi käytännössä tarkoittaa voileipää. Nykyisinkin alkoholijuomaa saa anniskella asiakkaille vain yhden annoksen kerrallaan, paitsi ruokailun yhteydessä, sekä seurueelle pulloittain tai myyntipakkauksittain.[1]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu