Kun lama iski, iskee se naapureihin vielä kovemmin kuin pyhäjärvisiin. Tuolla toisaalla käsketään fuusioitua. Mutta miksi, miksi nyt Haapajärveen, kun siellä on jo vellit housussa. Meidän pitää nyt tämän talouden turvin rimpuilla laman yli, eikä hävittää rahoja naapurien hyväksi. Hoitakoon valtio, kun on antanut tavis kuntien mennä noin huonoon jamaan. Valtiovalta vain luo lakeja, että kuntien pitää ja kuntien pitää tätä, mutta pelimerkkejä ei heru.
Ihmettelenkin, eikö siellä eduskunnassa ole meidän maakunnista valittujen edustajien joukko. Miksi siellä näin huonosti kohdellaan.
Ihmettelenkin, eikö siellä eduskunnassa ole meidän maakunnista valittujen edustajien joukko. Miksi siellä näin huonosti kohdellaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toisten asioista,yritetään olla vain sovussa,kyllä valtio tulee avuksi heikompi osaisille,en ole ainakaan kuullu että Kaupungit menee suoritustilaan/konkursiin.Eduskunnassa nyt on niin kiire ettei siellä joudeta pikkupaikkakuntien asioihin ottamaan kantaa,suuntaus on että pienet paikkakunnat hävitetään ja niiden on pakko yhdistyä ennen pitkää.Kannanotto tämäkin sanoi suutari.
On hyvä havaita ja tunnistaa tilanne, ettei totuus unohdu. Ollaan vain ystäviä, mutta ei työnnytä toisten tontille!
Ei näyt siltä kun esim.Autokantaa katselee,uutta maasturia vaan ilmestyy kylille,ja miten niitä veneitä seisoo siellä pihalla ja mönkijöitä.Kyllä ne siitä häviää jos tosi lamasta on kyse.Ei mulla itselläni näy mitenkään tuo"lama" töissä käyn ja pystyn vielä laskuni hoitaan,toivotaan että näin jatkuu tämä "lama",ei kyllä ole sitä venettä mönkijää eikä maasturia.