Pitihän irlantilaisesta lihasta päästä eroon jollain tavalla.
Subway
avaa Kuopiossa
133189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
veikkaan, että ei menesty Kuopiossa. Syynä tähän huono sijainti.
???
Latvalalalta vapautuviin tiloihin,ja uskon että pärjää Kuopiossa,täytetty patonki on hyvää....
Vähä syrjässä on.
Patonki on hyvää, mutta sijaintina tuo Vuorikadun kohta ei kyllä toimi millään tapaa. Vaikka se kartasta katsottuna ehkä näyttäisikin olevan lähellä, mutta kun kuitenkin on sen korttelin verran liikaa sivussa kaikesta.
En tiedä meinaako subway koettaa aukioloajoilla alkaa kilpailemaan Foodin kanssa, mut toisaalta varsin sama, sijainti kusee senkin. Foodi on jotakuinkin täydellisellä sijainnilla baarien ja taksitolpan välillä. :)
Päiväsaikaankin tuo sijainti voi olla hieman vaikea, lähellä ei oikein ole mitään minkä vuoksi ihmiset kohdalle osuisivat.
Onnea toki yrittäjälle!
kuopioon itse vasta muuttaneena olenki kaivannu tänne subway:ta, mutta sijainti ei tosiaan ole paras mahollinen.. varmasti kuitenki tuun siellä käymään.. on ne patongit sen verran hyviä.
sijainti. Kuopio ei ole mikään pikkukaupunki jossa porukkaa on vain torin ympärillä. Nykyään väkeä kulkee todella paljon juuri tuolla alueella keskustassa. Siis aluella torilta satamaan. Erittäin keskeisellä paikalla siis. Totta kai tuo menestyy tämän kokoisessa kaupungissa. Uskomatonta että Foodi on saanut olla näin rauhassa tällä saralla vaikka jokainen on huomannut, että tarvetta olisi vaikka neljälle Foodille. Kyllä pikaruokaloita saattaa olla tarpeeksi torilla liikkuvalla turistille, mutta keskustan asukkaita ajatellen paikat ovat aivan liikaa läjässä. Satamaan saisi myös tulla vaikka Hese ja Subway. Ei tuonne keskustaan asti jaksa huonolla kelillä lähteä. Onneksi Kuopio alkaa olla ohittanut sen rajan että enää ei ole keskustassa vain yhtä keskus paikkaa ja muut keskustan alueet olisi syrjässä. Nykyään paikat menestyy oli ne sitten missä päin keskustaa tahaansa.
kyllä ne ihmiset käyvät siel subisa syömässä tai hakeevat mukaan. hyvä vaan että tuli kuopioon subway ravintola. en niistä foodin tuotteista oikein pidä.
Jo oli aikakin saada Subway Kuopioon, oli sijainti sitten mikä hyvänsä! Varmasti pärjää Foodille, itse ainakin tulen tästä lähtien käymään Subwayssä Foodin sijaan :) On se vaan parempi paikka omien kokemusten perusteella.
Myös ennen kauppahallissa patonkipaikkaa pyörittänyt Mimoza on avaamassa patonkipaikkaa Puijonkadulle torin lähelle,mainoksia ollut ainakin Viikko-Savossa.Kilpailu kiristyy...
edes ajatellut että kilpailu kiristyy vaan että tarjonta laajenee. Lisää vaan kauppoja, kuluttaja tykkää :D Olikin muuten aika hölmöä että hallin molemmat ruokapaikat oli patonkipaikkoja. Onneksi toinen lähti, nyt tilalle vaikka joku kiva pikasushiravintola ja iranilainen kebabpaikka.
Juupati juu, ei ku pupeltamaan soossileipää poskeen ja tukehtumaan läskeihisä.
Varmaan tulee asijoitua, jos saa autolle paikan ihan läheltä