1 Mega

Kävin keväällä hakemassa mokkulan soneran myynti pisteestä kiinteään tietokoneeseen,enkä olisi muuten ottanut mutta kun luvattiin aluella olevan 3G verkko ja oikein 1 Megan yhteys.Tottakai jouduin 24kk sopparin tekemään ja oletin kaiken olevan OK.Kytkettyäni koneeseen lähtö olikin mokkulalla 236.8kbps ja kävihän tuo jopa 56kbps alimmillaan.Kävin liikkeessä kysymässä mistä moinen johtuu,sanoivat että verkko on laajentumassa kevään aikana ja kyllä se nopeus tulee kasvamaan,kysyin samalla missä asti se verkko on tulossa (asutaan kaupunki aluella) vastaus oli että 500 metrin päässä.No tuli kesä ja tilanne ennallaan,liikkessä todettiin ei se sitten taida laajentua eikä se ole laajentunut vieläkään ja nyt ollaan jo lähellä joulua. Tällä nopeudella kohtuullinen kuukausimaksu taitaisi olla viiden euron luokkaa mutta maksan lähes kaksikymmentä euroa. Sopimusta ei voi irtisanoa vaikka mielestäni ollaan sopimusrikko tilanteessa sillä minä olen maksanut sovitun summan rahaa kuukaudessa mutta vastaavasti en ole saanut luvattua vastinetta rahalle. Ja jos yleisvaikutelma ei tullut tästä selväksi niin kerrottakoon että tyytymätön olen.
Tällä nopeudella saisi kilpailijalta saman nopeuden alle kympin kuukausimaksulla eikä luvatakaan enempää.Mikä olisi soneran vastaus,mielenkiinnolla odottaen.
61075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitäs ostit mokkulan. Muuta 3G alueelle tai osta kunnon laajakaista.

Äänestä

vaan niin,että noista mokkuloista ei kannata ottaa kuin se alin nopeus,koska vaikka otat sata megasen mokkulan,niin nopeus on sama kuin tuossa 384 vai mikä se nyt oli,mutta perseestä koko systeemi,joka tapauksessa.

mikä vitun laajakaista tuollainen on?

Äänestä
  • kännykkään,ei olis tarvinnu tehdä 2 vuoden sopimusta,voi sanoa irti milloin vaan.

    Äänestä

ottamaan yhteyttä kuluttajaneuvojaan. Sitä kautta toimimattoman sopimuksen saa purettua.

Äänestä

pura sopimuksiaan, vaan maksattaa ilmaa, ainakin kytkyjutuissaan. Kokemus puhuu. 40€ kuukausimaksulla koko ajan 120€ kuussa!

Äänestä

Sinun kannattaa soittaa vikapalvelunumeroomme 0206 90101 (mpm/pvm, valikosta ensin 1 ja sitten 2), joka päivystää arkisin kello 8-20 sekä lauantaisin kello 9-16.30. Tätä kautta saat ajantasaisimman tiedon verkon laajentumisen aikataulusta.

T: Panu Soneran asiakaspalvelusta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


236.8 kbps kirjoitti:

Kävin keväällä hakemassa mokkulan soneran myynti pisteestä kiinteään tietokoneeseen,enkä olisi muuten ottanut mutta kun luvattiin aluella olevan 3G verkko ja oikein 1 Megan yhteys.Tottakai jouduin 24kk sopparin tekemään ja oletin kaiken olevan OK.Kytkettyäni koneeseen lähtö olikin mokkulalla 236.8kbps ja kävihän tuo jopa 56kbps alimmillaan.Kävin liikkeessä kysymässä mistä moinen johtuu,sanoivat että verkko on laajentumassa kevään aikana ja kyllä se nopeus tulee kasvamaan,kysyin samalla missä asti se verkko on tulossa (asutaan kaupunki aluella) vastaus oli että 500 metrin päässä.No tuli kesä ja tilanne ennallaan,liikkessä todettiin ei se sitten taida laajentua eikä se ole laajentunut vieläkään ja nyt ollaan jo lähellä joulua. Tällä nopeudella kohtuullinen kuukausimaksu taitaisi olla viiden euron luokkaa mutta maksan lähes kaksikymmentä euroa. Sopimusta ei voi irtisanoa vaikka mielestäni ollaan sopimusrikko tilanteessa sillä minä olen maksanut sovitun summan rahaa kuukaudessa mutta vastaavasti en ole saanut luvattua vastinetta rahalle. Ja jos yleisvaikutelma ei tullut tästä selväksi niin kerrottakoon että tyytymätön olen.
Tällä nopeudella saisi kilpailijalta saman nopeuden alle kympin kuukausimaksulla eikä luvatakaan enempää.Mikä olisi soneran vastaus,mielenkiinnolla odottaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu