poikakaverilla on paha vauvakuume. minulla ei. tai ehkä, ehkä minut on puhuttu ympäri.
miehessä ei ole vikaa, siintää saa varmasti aivan loistavan isän. omasta äitiydestäni en ole niinkään varma. ei ole oikein ollut perheen mallia, eikä kukaan ole kertonut mitä äidit tekee.
ikää alkaa jo olla ja ura taisi jäädä haaveeksi, nyt kun lamakin tuli. kai sitä voisi lasta yrittää? en minä tästä enää nuorene. synnyttäjien keski-ikä on 30. se olen siis minä.
mutta kaikki pelottaa ja arveluttaa. vastuuta koko loppuelämäksi. katoaako nämä ajatukset, jos tulen raskaaksi? kamalia kauhunsekaisia ajatuksia... oksentelua ja pahoinvointia. selkäkipuja ja vessassa ravaamista. selkäydinpuudutus. tuskainen synnytys ja oma tavara pilalla. koliikkivauva ja unettomia öitä. apua.
kyllä minä haluaisin lapsen. mutta onko minusta siihen?
miehessä ei ole vikaa, siintää saa varmasti aivan loistavan isän. omasta äitiydestäni en ole niinkään varma. ei ole oikein ollut perheen mallia, eikä kukaan ole kertonut mitä äidit tekee.
ikää alkaa jo olla ja ura taisi jäädä haaveeksi, nyt kun lamakin tuli. kai sitä voisi lasta yrittää? en minä tästä enää nuorene. synnyttäjien keski-ikä on 30. se olen siis minä.
mutta kaikki pelottaa ja arveluttaa. vastuuta koko loppuelämäksi. katoaako nämä ajatukset, jos tulen raskaaksi? kamalia kauhunsekaisia ajatuksia... oksentelua ja pahoinvointia. selkäkipuja ja vessassa ravaamista. selkäydinpuudutus. tuskainen synnytys ja oma tavara pilalla. koliikkivauva ja unettomia öitä. apua.
kyllä minä haluaisin lapsen. mutta onko minusta siihen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
En suoranaista vastausta osaa kysymykseesi antaa, mutta raskausaikanahan sitä kasvetaan äidiksi ja lapsen syntymän myötä myös, älä siis mieti liikaa ja varmasti tuolla asenteella( siis vauvalla koliikki, unettomat yöt yms) saat vaan itsesi enemmän empimään, etukäteenhän et voi tietää millainen lapsesi on, mutta joka tapauksessa äitiys ja vanhemmuus yleensäkin on kaiketi luonnollista ja varmasti muutkin ovat painineet samanlaisten ajatusten kanssa kuin sinä!:)
kun mä olen sitäkin miettinyt, että sitten kun/jos tulee raskaaksi, niin häviääkö kaikki epäilyttävät ja pahat ajatukset ja alkaa vaan hehkumaan odottavan äidin onnea?
olen kyllä luonteeltani aika pohdiskeleva ihminen, enkä mitenkään spontaani... ehkäpä pitäisi siis vain lopettaa liika pohtiminen ja ryhtyä tuumasta toimeen.
Mutta, sulla on pitkä aika valmistautua synnytykseen :)
Selkäydinpuudutusta ei kukaan sulle väkisin laita.
Itse olin ajatellut haluavani sen, mutta synnytys meni vähän eri tavalla ja olikin luomu, eli ilman mitään kivunlievitystä.
Lapsi oli ja on ihana, vaikka en voi väittää etteikö olisi ollut vaikeaa.
Joskus teki mieli vaan istua suihkussa veden alla monta tuntia, olla kuulematta mitään.
Kukaan ei synny äidiksi, äidiksi kasvetaan.
Kasvattaja on oma lapsesi :)
Vaikea vastata kenenkään toisen puolesta, mutta itse olen kokenut hieman saman. Paitsi että mulla oli vauvakuume, mutta en silti oikeastaan pitänyt vauvoista. Mieheni vastusti ja puhuin hänet ympäri. Nyt meillä on vajaan vuoden ikäinen tytär.
Omalla kohdallani lähdin siitä ajatuksesta, että en stressaa turhilla, koska en kuitenkaan voi tietää, mitä äitinä oleminen ja raskausaika ovat. Ja että yleensä kaikesta selviää. Raskausaikana kuuntelin kroppaani ja otin selvää myös vaihtoehtopuolen avuista raskauden ajan ongelmiin. Pahoinvointiin auttoi inkivääri (jota ei kuulemma enää suositella, koska ei voida olla 100 %:n varmoja suurten annosten vaikutuksesta sikiöön, itse aion kyllä käyttää, jos vielä on tarvetta), kokeilin myös akupunktiota, joka ei oamlla kohdallani auttanut (auttaa joitakin). Muuten luotin viisaampiin tahoihin ja kokemuksesta viisastuneena kannattaa varautua siihen, että lopussa voi tulla kaikenlaisia ongelmia. Toisaalta niitä ei kannata pelätä, sillä siksihän neuvolaseulonnat ovat. Useimmiten kaikki menee kumminkin loppujen lopuksi hyvin.
Lapsen synnyttyä luotin myös luontoäitiin ja maalaisjärkeen. EN ole lukenut Vauva-lehtiä tms. hömppää, vaan tutustunut omaan lapseeni ja luottanut siihen, että opin kyllä rakastamaan lastani ennemmin tai myöhemmin. No, ei se ensimmäinen puoli vuotta hääviä ollut, mutta nyt huomaan, että minulla on mitä ihanin vajaan vuoden ikäinen, reipas ja sosiaalinen tytär. Ja siitä huolimatta täysin tasapainoinen, vaikka olenkin ollut itsekäs äiti eli antanut lapseni isän sekä tuttavien hoitoon silloin tällöin (isän hoitoon melkein joka päivä) ja pitänyt huolta omasta jaksamisestani eli lenkkeillyt ja suunnistanut koko ajan, aluksi vähemmän, nykyään jo enemmän. Rakkaus tulee kyllä, kun huomaa olevansa lapselle niin kovin tärkeä, sitä oman lapsen hymyä ei voi kukaan äiti vastustaa. Oma äiti myöskin oppii tuntemaan parhaiten oman lapsensa, eli mikä toimii esim. syöttämisessä tai nukuttamisessa. Mielikuvitusta vaan kehiin, niin kaikki järjestyy. Siihen kannattaa varautua, että uni on alussa vähissä ja olo on koko ajan väsynyt. Paras neuvo, mitä sain oli, että nyt teet vain ne kotihommat, jotka ovat aivan välttämättömimmät. Turha hössötys pois aluksi, sitä aikaa on kyllä vuoden päästä ihan eri malliin. Myös kaikenlaisia ylläreitä voi tulla vastaan, meillä tuli suolisto-oireita joistakin ruoista ja jouduinkin lopettamaan imetyksen sen vuoksi. Onneksi pääsimme suhteellisen helpolla loppujen lopuksi. Tästä viisastuneena suosittelen maitohappobakteereja heti alusta alkaen, meillä aloitettiin liian myöhään.
Tässä minun mietteitäni vauvavuodesta. Vaikka mutkia on tullut matkaan ja kaikenlaista sattunut, niin paljon on ollut hyviäkin hetkiä. Ja vaikka moni asia on mennyt uusiksi, ei kuitenkaan ihan kaikki. Mieheni kanssa välit ovat kunnossa (aluksi seksi ei pahemmin kiinnostanut), itse voin hyvin ja omaakin aikaa olen saanut järjestettyä, koska rinnallani on hyvä mies sekä ihania ihmisiä, jotka auttavat tarvittaessa. Jos olisin yksin, olisi tilanne huomattavasti hankalampi, sillä lapsessa on tosissaan kiinni koko ajan. Mihinkään ei todellakaan pääse yksin. Joko on otettava lapsi mukaan tai hommattava hoitaja. Esim. ruokakaupassa käynti on aika hankalaa siinä vaiheessa, kun lapsi ei osaa vielä istua, mutta painaa jo niin paljon, että turvakaukalon kantaminen on ostosten kanssa raskasta.
Tällaisia mietteitä omalta kohdaltani, toivottavasti näistä on apua sinulle.
se nyt aina tuon kaavan mukaan mee. Odotusaika on mulla ollut aina helppoa ja mukavaa, synnytykset erilaisia. Tuosta lähtökohdasta äitiys varmasti on pitkä ja väliin kivuliaskin prosessi-mutta saathan siitä kuitenkin niin mittaamattoman paljon-ehkä nyt osaat vain aavistella, että lapset tuovat mukanaan myös rutkasti iloa. Enemmän minua jäi mietityttämään vaan tuo, millainen parisuhde teillä on ja kuinka vakaalla pohjalla. Mutta ihana asiahan on sekin, että varmaan saisit mieheltäsi tukea ja apua? Et ole yksin, ethän?
meillä on sellainen semi-parisuhde. joskus nahistaan mutta jälkeenpäin ihan naurettavista jutuista. miehellä on omia harrastuksia ja samoin mulla mutta ainakun mahdollista yritetään tehdä jotain yhdessä tai yhteisten kavereiden kanssa.
siis varmaan ihan sellainen tavallinen suhde. alkuhuuma on ollutta ja mennyttä ja tätä tavallista arkea ehteiselon merkeissä on jatkunut jo useampi vuosi.
eikä se mies tässä varmaankaan ole ongelmakohta. tiedän, että jos jotain tulee, mulla on vahvat siteet sisaruksiin ja vanhempiini. en todellakaan joutuisi olemaan yksin.
enkä mä edes ole varma mikä tässä on olevinaan niin hankalaa, ihan luonnollisessa asiassa. mies on alkanut jälkikasvusta puhumaan (varmaan jo melkein vuosi sitten) ja silloin vetosin keskeneräiseen kouluun. nyt koulu on loppu ja olisi siis mahdollisuus.
en ole ennen/aiemmissa suhteissa lapsentekoa joutunut edes miettimään. vasta nyt se alkaa olla ajankohtaista. nuorempana olisin varmaan selvinnyt vähemmällä miettimisellä.
asiaan saattaa ehkä vaikuttaa se, että äitini oli alkoholisti.
tahtoisin muistuttaa, että kun nainen saa lapsen, hän joutuu käymään läpi oman historiansa ja oman lapsuutensa. On ihan normaalia, että kaikkea mahdollista miettii etukäteen, mutta äitiyden voimaa ei pysty millään tavalla ennalta suunnittelmaan tai aavistamaan. Se mullistaa maailmasi niin hyvässä mutta myös pahemmassakin. Eli jos taustaltasi/lapsuudestasi löytyy rikkonaisuutta (niin kuin varmaan kaikilla, toisilla lievempää ja toisilla sitten rankempaa juttua), törmäät näihin asioihin oman äitiytesi ja vanhemmuutesi kasvun vaiheessa. Vanhemmus on sinulle mahdollisuus kasvaa ihmisenä, välillä voi olla rankkaakin. Mutta haluiaisin myös kannustaa sinua tuntemattomalle matkallesi, oma lapsi on maailman ihanin ja kun kiintmyssuhde häneen muodostunut, ei sitä tunnetta mikään voi korvata!
Selvittäkää ennen toimiin ryhtymistä miten perheenne hoitaisitte. Täällä on törmätty moneen pariskuntaan, joissa mies on kyllä halunnut lapsen, mutta hänellä on ollut niin epärealistisen ruusuiset käsitykset lapsiperheen elämästä, ettei se suhde ole sitten kestänyt. Moni mies on saanut kotoaan mallin, jossa isukin rooli on käydä töissä, lukea iltaisin lehteä ja ehkä pari kertaa viikossa osallistua lapsen huvittamiseen silloin kun se on hyväntuulinen. Harva äiti taas on tälläistä roolia isälle ajatellut!
Erityisesti keskusteltaa isän ja äidin rooleista ja siitä miten ihan konkreettiset käytännön asiat hoidetaan.
Ajattele luottavaisesti. Olet selvästi järkevä, kun kyseenalaitat asioita.
rohkaisevien sanojen ansiosta, keskustelin vielä kerran avokin kanssa ja jätin aloittamatta uuden pillerijakson.
vähän jännittää...