Oikeiston valinta

Edellisen kunnanjohtajan jäljiltä on ollut hauska seurata oikeiston toilailuja. Päätavoite on ollut vallata vasemmistolta kaikki merkittävät paikat. Niinpä kunnankamreeriksi valittiin henkilö, jolla ei ollut vähäisintäkään kokemusta kunnallistaloudesta. Vuoden 2008 kunnallisvero- ja valtionosuuslaskelmat menivät tarpeettomasti niin pieleen, että perusturvapalveluilta ja sivistyspalveluilta vietiin aiheettomasti miljoonia euroja.

Ensi vuoden ja tulevien vuosien suunnitelma on suorastaan hukassa. Siitä puuttuu ammattilaisuus täysin. Se kolahtaa niin vahvasti Haukiputaan kunnan talouteen, ettei voi muuta neuvoa kuin kiireellistä liittymistä Ouluun.
5615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on aikaa sitten jo todettu ainoaksi oikeaksi teoksi. Samaa kertoo kaleva tänään. Kumpa valtuustokin ymmärtäisi maaliskuussa tehdä päätöksen liitoksesta ja liittymisestä Ouluun.

Äänestä

ole kuitenkin korkeakoulututkinto taloustieteissä? Aiemminhan sitä paikkaa on pystytty hoitamaan aika vähäisellä koulutuksella, mitä olen kuullut. Voisiko talousongelmat mitenkään pohjautua menneiden vuosien väärinarviointeihin ja kyläpoliitikkojen asiantuntemattomiin ja lyhytnäköisiin päätöksiin... en tiedä, tämä on vain spekulointia.

Äänestä
  • Markkinataloutta tässä vaaditaan, ei kuntatalouden asiantuntijaa.

    Äänestä

Ouluun liittymisen jälkeen ei tarvi haukkua haukiputaalaisia poliitikkoja sillä yhtään ei tule valituksi liittymisen jäjkeen

Äänestä

valitaan. Kun seula on tiukempi, jokainen kyläpoliitikko ei pääse. Vain näiden mielestä demokratian harrastelun tulee tapahtua asukkaiden kustannuksella. Ei kiitos enää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkastelija kirjoitti:

Edellisen kunnanjohtajan jäljiltä on ollut hauska seurata oikeiston toilailuja. Päätavoite on ollut vallata vasemmistolta kaikki merkittävät paikat. Niinpä kunnankamreeriksi valittiin henkilö, jolla ei ollut vähäisintäkään kokemusta kunnallistaloudesta. Vuoden 2008 kunnallisvero- ja valtionosuuslaskelmat menivät tarpeettomasti niin pieleen, että perusturvapalveluilta ja sivistyspalveluilta vietiin aiheettomasti miljoonia euroja.

Ensi vuoden ja tulevien vuosien suunnitelma on suorastaan hukassa. Siitä puuttuu ammattilaisuus täysin. Se kolahtaa niin vahvasti Haukiputaan kunnan talouteen, ettei voi muuta neuvoa kuin kiireellistä liittymistä Ouluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu