Kertokaapa miksi veneestäni tulee erittäin luovikärkäs kovalla tuulella.Meinaan että pinnasta saa pitää tosissaan kiinni että pysyy hanskassa.Ja kaiken lisäksi sitä joutuu pitämään todella paljon käännettynä eli ei siis lähellekään suorassa.Luulisi sen jarruttavan vauhtiakin kun peräsin on jatkuvasti käännettynä.johtuuko venyneistä purjeista vai mistä?hyviä neuvoja kaivataan.
H-vene
jes
83561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Venyneet purjeet (etenkin venynyt iso) voi lisätä luovikärkkäyttä. Ylipäätään veneen kallistuminen lisää luovikärkkäyttä, sillä veneen vesilinja muuttuu epäsymmetriseksi. Joten vene on syytä pitää suhteellisen pystyssä, tosin kapeaa H-venettä pystyy ajamaan kallistuneempana vauhdin kärsimättä kuin leveämpiä veneitä.
Elleivät purjeet ole aivan entiset, kokeilepa seuraavia säätöjä:
- perästaagi kireäksi: latistaa isopurjetta ja avaa takaliikkiä
- ison puomiliikki tiukalle: latistaa ison alaosaa
- cunningham tiukalle, pitää ison pussin paikoillaan ja avaa takaliikkiä
- laske levankia suojanpuolelle: vähentää ison kallistavaa vaikutusta
Fokka kannattaa pitää tiukalla, sen sijaan ison etureuna saa elää hieman. Mikäli vene kallistuu liikaa, voit siirtää fokan skuuttipistettä hieman taaemmaksi, jolloin purjeen yläosa kiertyy ja päästää ylimääräistä tuulta pois. Näillä konsteilla pitäisi luovikärkkäyden vähentyä, asiasta enemmän tietävät voivat täydentää.
Oletkos rikannut mastoon liikaa rakea? Kun masto on liian kallellaan taakse, siirtyy purjeiden yhteinen vaikutuspiste vedenalaisen lateraalipinnan keskiön taakse, jolloin vene muuttuu luovikärkkääksi. Pystymmässä seisovalla mastolla pärjää paremmin - veneen voi jopa saada laskevaksi.
H-purjehtijan vinkin mukaan ison levankia kannattaa päästää reilusti ulos.
Ja viimeisenä... H-vene on arka keulapainoisuudelle. Ethän varmastikaan säilytä veneen keulassa mitään raskasta?
Kiitos vinkeistä!Ensi kesänä pitää kokeilla.En säilytä keulassa mitään painavaa ja itse asiassa olen ajetellut laittaa sinne jotain painoa kun se on aika takapainoinen kun moottori ja miehistö perässä.en tiedä sitten kannattaako.Masto on kyllä ollut aika paljon taakse kallistettuna kun näkyy olevan muissakin.Hienoa kun täältä sai asiallisia neuvoja.
omassa hoossa oli sama vika että sai roikkua pinnassa tosissaan kovalla kelillä, mutta mastoa tarpeeksi eteenpäin niin johan muuttui käytös ja nopeus..
Älä laita mitään raskasta keulaan! Jos siellä on tasapainottava puntti, niin veneen hitausmomentti kasvaa ja aallokko-ominaisuudet heikkenevät. Tiedän kokemuksesta, koska edellisen omistajan jäljiltä akku oli aivan keulassa.
Kaikki painava olisi saatava mahdollisimman keskilaivaan, jolloin horisontaalinen keikkuminen on mahdollisimman helppoa. Siis - mieluummin moottori pois perästä (se parantaa myös esteettistä elämystä H:lla purjehdittaessa). Miehistö on luultavasti liikuntakykyistä, jolloin sen voi komentaa sopivaan kohtaan venettä, riippuen tuulen suunnasta ja voimasta.
Kuinka suuria kallistuskulmia tarkoitat, kun puhut tuosta pinnan raskaudesta? Minäkään en ole saanut trimmattua venettäni mitenkään neutraaliksi, kun tuuli on avomerellä yli 10 m/s ja kallistukset 30 - 40 astetta. Hauislihasta tarvitaan, vaikka iso olisi reivattu ja tässä keskustelussa mainitut kaikki trimmit tapissa. Jatkopinna on onneksi sopivan mittainen, että sen saa tuettua leen puolen sitlooraan seinään keventämään ohjausta.
Purjeeni ovat kyllä iänikuiset, mutta saaristo-olosuhteissa ja parinkymmenen asteen kallistuksessa se on kryssissä mielestäni ihan mahdollista saada oikeaan trimmiin, lievästi luovikärkkääksi.
Täällä alueella on erittäin päteviä kommentoijia. En oikeastaan ole kenenkään kanssa eri mieltä. Yksi juttu voi sinulla vielä olla näiden mainittujen lisäksi säädön tarpeessa.
Nimittäin mikäli lyhyet vantit ovat liian löysällä, kääntyy toppi tuuleen. Tämä lisää kallistavaa voimaa. Vantit pitäisi ylipäänsä olla tarpeeksi kireällä. Olen huomannut, että jotkut retkiveneilijät "säästävät venettä" jättämällä vantit (ja monet muutkin säädöt) liian löysälle. Käy vaikka jostain kilpaveneestä vertaamassa kireyttä. Tarkista lisäksi, että maston toppi on keskellä ja mastoura suora.
Mitä tulee maston kallistumaan niin laita se ohjearvoon, ei pystymmäksi. Sitten vielä miehistö hengaamaan perse ulkona yhteen nippuun niin, että etummainen on aivan ruffissa kiinni.
vanhaankin (80-luvun ja nuoremmat H:oot )kannattaisi hankkia jonkun muutaman vuoden kilpailleen setin. Vanhat ja venyneet purjeet ovat trimmi ( edes alkeellinen) mielessä painajainen ja yleensä käy niin , että vaijereista loppuu säädöt.
Nortti, Elvström, Weba, yms muut antavat ilmaiseksi ohjeita perustrimmeistä; maston kohta, rake, maston säätö vanteista yms. Katso myös liiton sivut www.h-vene.fi, josta löytyy luokan tietoa heti.
itse ostin aikoinaan 70-luvun h-venhoon käytetyt kilpapurjeet (vuoden käytetyt erittäin edullisesti) ja trimmasin maston elvströmin ohjeiden mukaisesti (ohjeet ovat erittäin yksinkertaiset). lopputuloksena purjehdin retkivarusteineen päivineen venettä ison ja fokan skuutit kädessä vaimon jaellessa kaffeta ja leipiä.
veneen tasapainosta ei juuri minua voi kiittää, kiitos kuuluu purjeille ja sinne päin olevalle maston trimmille. hyvin olivat nämä temput rahansa ja aikansa arvoiset :o)