Miten on jos masennuksen vuoksi joutuu eläkkeelle, niin saako mitään muuta rahaa elääkseen, kuin sen pienen eläkkeen?
Se nyt ei ainakaan paljon masennukseen auta, jos jotuuu hoitamaan kaikki asiat sillä pikkurahalla, mitä ennen oli hoitanut palkalla.
Se nyt ei ainakaan paljon masennukseen auta, jos jotuuu hoitamaan kaikki asiat sillä pikkurahalla, mitä ennen oli hoitanut palkalla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Masennuksen takia eläkkeelle jäätyyään, maksetaan eläke täysimääräisenä, lisäksi korotettuna. Kaikki riippuu työtuloistasi. Eli se on vähän parempi kuin tavallinen työkyvyttömyyseläke.
voihan sitä tehdä lisäansioita eläkkeellä ollessaan... joka on ainakin mulle tosi helpottavaa, koska kuitenkin on koko ajan perusturva eläkkeessä, jos ei kykene töitä tekemään
Miten masentunut täytyy olla ja mitä täytyy käydä läpi ennenkuin aletaan edes ehdottamaan sairaseläkettä?
Mä olen ollut 19 vuotta sairas, mutta vasta neljä vuotta syönyt siihen lääkkeitä.
Tekee elämästä normaalia, mutta työt saa aikaan välittömän romahduksen.
Mä olen itse ajatellut ainakin niin, että kunhan ei vaan tarvitsisi täältä kotoa lähteä jotain työksi haukuttua asiaa tekemään enää ikinä, niin mulle riittää ihan sellainen eläke, millä just saan laskut maksettua ja vähän leikkelettä leivän päälle.
mikä työssä on vikana? työtä on kiva tehdä, aika kuluu ja palkkaakin saa. jos ei oo kiva homma niin sitte pitää tehdä jotain muuta työtä.