Miten te muut pakko/pelko-oireiset pärjäätte työelämässä?Itselläni on yhtä tuskaa töistä poislähtö,koska pelkään että jokin hana jää vuotamann yms.Tarkistan,tarkistan ja tarkistan.Lisäksi pelkään että tyäkaverini huomaavat ja pitävät minua täysin sekona...
työelämä
mitäjos..
73899
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla tyypillisinpiä oireita töistä lähtiessäni on:
skannerit täytyy tarkistaa että ovat pois päältä,
näytöt pois päältä ja että MITÄÄN ei ole näppäimistön/hiiren päällä ;), tuulettimet pois päältä (vaikka niitä ei käytetäkään), kopiokoneessa täytyy lukea valmis työn kopiointiin eikä mitään epävalmius juttuja...
Joku ihme piru on myös valonkatkaisijoissa että on pakko tarkistaa ettei ne jää sillain "puolitiehen"
Näistä vielä selviää, mutta auta armias jo mun täytyy käydä kattomassa keittiössä että kahvinkeittimet ja hellat ym. on pois päältä niin siinä kestääääää...
Nää lähinnä vessassa käydessä:
Hanat on mulla kans mitä pitää tarkistaa ja vessanpönttö ettei tukkeudu...samaten ettei pöntön vedin jää ylös. :)
Sit kun pääsee ulos ovesta niin hälyt päälle, se mitä lukee hälytystaulusssa: esim. menoviive juttu niin se pitää lukea monta kertaa että siinä varmasti lukee niin... Sitten ne kaikki saatanan ulko-ovet jotka täytyy käydä nykimässä monta kertaa että ne on varmasti kiinni. :)
Pystyn rajoittamaan oireitani jos joku työkvereistani on läsnä... ahdistushan siinä tulee mutta minkäs teet kun ei halua että toinen pitää sua täysin hulluna...
Itseasiassa toivonkin että joku muu on läsnä tilanteissa koska sillon on pakko riuhtaista itsensä tilanteista pois...
Että näin meillä... :)
Moikka!En tiedä mitä sanoisin muuta kuin, outoa että joku muukin on yhtä hullu kuin minä!:)Ihan samat jutut pyörii sunkin mielessä kuin mun-luulin olevani ainoa tässä maailmassa!Olen aika loppu,väsynyt ja ahdistunut,mietin jo irtisanoutumista.En jaksa enää pelätä kokoajan,että mitä kauheaa voi tapahtua jos en tarkista.olen kyllä huomannut ,että tarkistelusta ei ole mitään hyötyä,tulen siitä entistä ahdistuneemmaksi ja nykyään pelkään että tarkistaessani olen jossain hulluuden tilassa ja oikeasti jätän hanan valumaan tms.Yritän hokea itselleni järkeä,että ikinä ei ole mitään tapahtunut,mutta ei se auta.En luota itseeni,pelkään olevani hullu.Miten itse pärjäät?Onko sinulla lääkitystä?Olisiko mitään neuvoja miten tästä painajaisesta pääsisi eroon...Koko elämä pyörii tän ympärillä,haluaisin olla päivän pelkäämättä mitään...
Kyllähän tässä jotenkin pärjätään... :) Yleensä yritän lähteä töistä muiden kanssa samaan aikaan... Sitten työasemien tarkistelu ym. on niinkuin yhteisenä vastuuna. Ja toki yritän lähteä niin että en ole viimeinen joka lähtee, koska viimeinen laittaa hälyt. ;)
Sama pätee vähän tähän keittiön tarkistamiseen, eli jos en ole viimeinen joka lähtee niin silloin pyrin ajattelemaan että tarkastelu ei ole ainakaan täysin minun vastuulla ja minua ei voida syyttää siitä jos vaikka kahvinkeitin jäisi päälle. (Jotenkin ajattelen että on viimeisen talosta poistujan vastuulla että kaikki on kunnossa.) En myöskään käy viimeisten joukossa kahvitauolla...
Mutta... sitten kun olen se viimeinen joka tarkastaa niin kyllä kieltämättä voisin kuvailla olotilaani alkavaksi paniikkikohtaukseksi. Hieron käsiäni, puhun itsekseni ja pulssi kiihtyy...
Kävin terapiassa viiden vuoden ajan ja suurinpiirtein saman jakson söin mielialalääkettä.
En nyt tiedä oliko tuosta lääkityksestä suurempaa hyötyä, ehkä masennukseeni mitä podin silloin... Paremminkin terapia auttoi pakko-oireisiin. Tosin, vielä kärsin oireista ettei sekään niitä kokonaan poistanut...Vähenivät kyllä selkeästi.
Mitäs vielä osaisin kertoa... :)
Älä nyt vaan irtisanoudu työstäsi kuitenkaan, ainakaan oireiden takia. Se nyt olisi ehkä kuin antaisi oireiden voittaa...sitten olisi luultavasti korkeampi kynnys hakea uusiin töihin kun ajattelisi että jos sama toistuu siellä...
Usein minäkin mietin että minkä selityksen antaisin työkavereille jos saisivat minut ns. rysänpäältä kiinni... Kertoisinko totuuden vai? Masennuksesta työkaverit tietävät, tai ainakin ne jotka olivat jos silloin töissä kun oli pakko käydä työajalla terapiassa. Kerroin sitten totuuden kun en viitsinyt keksiäkkään juttuja.
Selvisikö sinulle terapiassa jotain?Miksi ihminen käyttääytyy näin ja tekee elämästään helvetin?Itse tiedän että touhuni on järjetöntä ja olen useita kertoja vannonut että tarkistelu,ylihuolehtiminen ja asioiden kelaaminen loppuu just nyt,mutta ei se vaan onnistu.Miksi ihmeessä pelkään aiheuttavani jotain tuhoa tms.kun oikeasti en tekisi kärpäsellekkään pahaa.miksi en usko itseeni?Ikinä kun ei ole oikeasti mitään tapahtunut!Ikinä ei ole hella tai kahvinkeitin jäänyt päälle!Tää on niin älytöntä ja vie multa kaikki voimat.Luulen että masennuskin on iskenyt kuvioihin,itkettää vaan...
Töissä mulla on samat jutut kun sulla,tosin kahvitunteja en uskalla pitää ja safkiksella lähden ulos,ettei tarvitse mennä kahvihuoneeseen.Vessassa on kuitenkin pakko käydä ja ne hanat vaivaa...viimisenä on tosi ahdistavaa olla,enkä saa rauhaa kuin vasta seuraavana päivänä kun menen töihin ja huomaan että kaikki on kunnossa.mitä lääkkeitä söit?
Terapiassa selvitettiin moniakin asioita mutta ehkä yksi merkittävä oli se että pyrin lapsuudessani olemaan kiltti tyttö ja ilmeisesti kiukkuni ym. alkoi sitten purkautumaan tällä tavalla ulos, pakko-oireina. Minulla on ollut näitä oireita niin kauan kun muistan. Koska sinulla alkoi?
Itse söin Seroxat-lääkettä mutta se vaihdettiin sitten korvaavaa, halvempaan lääkkeeseen...Taisi olla Optipar.
Olen jostain myös lukenut että pakko-oireisilla joku(?) häiritsee muistia... Eli vaikka on juuri jonkin tarkastanut niin se täytyy tarkistaa uudelleen.
Masennus on ihan ymmärrettävää, ilmeisesti suurella osalla pakko-oireista kärsivillä on jonkin asteista masentuneisuutta, mikä ei sinänsä ole ihme. Kyllä itseänikin kiukutti, ja kiukuttaa edelleen ja turhauttaa.
Siinä vaiheessa kun ekan kerran hakeuduin lääkärille näiden oireiden takia, olin aika rikki. Lähes ns. sohvalle sidottu. Pakko-oireet meni niin pahaksi että tuota toistamista oli niin paljon että en meinannut jaksaa tehdä enään mitään. Pyykkäys, astioiden siirtäminen pesukoneeseen, autolla ajaminen ja kaupassa käynti oli helvettiä... Samaten ihan kotikoneella netissä käynti. Yhdessä vaiheessa jopa aloin käydä lapsuudenkodissani junalla kun en pystynyt autolla ajamaan sitä 180 km.
Itseasiassa minun oli pakko jättää työpaikkani jossa olin koeajalla koska pakko-oireet kävivät niin pahaksi. Olin aamulehden jakaja ja piirit alkoivat venyä liian pitkiksi ajallisesti.
Sillon kun töiden jälkeen käy olo todella ahdistavaksi niin pyrin ajattelemaan että mikä on pahinta mitä voi käydä jos jotain jää tarkistamatta...saanko potkut? Jos potkut on tullakseen niin eihän sille sitten mitään voisi...
Vähän niinkun "jos se hella on nyt päällä vaikka sen 20 kertaa tarkistin ennen kun oven löin takanani kiinni...niin sitten saa palaa koko kämppä." :)
Ekaksikin,kiitos että,olet kirjoittanut tänne.Lähelläni ei ole ketään ,joka ymmärtäisi tätä helvettiä.Kun oireet alkoivat kolme vuotta sitten (olin jo 35 vuotias)puhuin äidilleni asiasta,mutta se tuotti itselleni vaan lisää ahdistusta ,kun näin äitini ahdistuksen,joten nyt olen ollut vaiti.Kummallista mun tapauksessa on kait,että oireet tulivat vasta 35-vuotiaana.Mulla oli silloin iso elämänmuutos ja stressi ja paska työpaikka jossa virheitä ei voinut tehdä...Mun tapauksessa on kait helpottavaa se,että kotona olen turvassa.Täällä en tarkistele.Jos oma koti palaa tai jotain,mitä sitten,itseppähän kärsin,mutta kylään,kauppaan,kirjastoon,uimahalliin tms. ja töihin meno ja varsinkin sieltä poislähtö on ahdistavaa...Pelkään siis ,että teen jotain, mistä aiheutuu jotain kauheaa muille.
Itselläni oli painajaismainen lapsuus.Elin jatkuvassa pelossa ja kaikki paha mitä lapselle voi tapahtua,tapahtui minulle.Minusta tuli ylikiltti muiden miellyttäjä aikuinen,joka on aina valmis auttamaan muita ja uhrautumaan.Outoa tässä on se,että silti pelkään että että teen jotain vahinkoa muille.Olenkin miettinyt että olenko lapsena kuvitellut olevani niin paha että ansaitin sen kaiken pahuuden ja yhä vieläkin jossain syvällä kuvittelen olavani paha vaikka tiedän että se ei ola totta...Kävin muuten vuoden terapiassa,mutta lopetin koska tuntui,että edes terapeuttini ei halunnut kuulla mitään pintaa syvempää.Pakko kait etsiä uusi terapeutti ja aloittaa lääkkeet taas.
Itelläni on vanhempi veli jolla on ADHD ja ilmeisesti nuorempana itse pyrin olemaan sitten se kiltti lapsi jonka takia äidin ja isän, varsinkaan äidin ei tarvinnut kärsiä. Veljeni oli/on myös agressiivinen, että nuorenpana jouduin pelkäämään äidin puolesta kun veli saattoi käydä äidin kimppuun, muutaman kerran kyllä isäkin kävi... Muistelisin että ajattelin jo silloin että *jos teen tämän tällä tapaa ja näin monta kertaa niin illalla ei tule äidin ja veljen välille riitaa*. Ja jos ei riitaa tullut niin sitähän ajatteli että *täähän toimii*.
Minulla on kyllä noita pakko-oireita kotonakin, varsinkin kotoa lähdettäessä. Hellat, kahvinkeittimet, valot, tv... Ovi viimeisenä.
Avomieheni ei ainakaan paapo minua niiden takia... Yleisin juttu mitä hän tekee on että jos jään tuijottamaan hellaa niin hän tulee tahallaan laittamaan hellan päälle eikä anna minun katsoa laittaako hän sen varmasti pois päältä. :) Voi kuullostaa toisen pakko-oireisen mielestä kamalalta mutta oikeastaan toi auttaa. Täytyy oppia sietämään sitä ahdistusta...