Puran tässä vähän tunteitani. Toivottavasti edes joku vastaisi...
Olen pitkään etsinyt kavereita, kun minulla niitä ei ole juuri lainkaan (oikeita ystäviä). Olen etsinyt niitä harrastuksien parista, koulusta jne. Mutta mistään ei ole vielä löytynyt. Olen luullut joitakin henkilöitä kavereikseni, mutta todellisuudessa he eivät halua olla minun kavereita vaan haluavat päästä minusta eroon ja puukottaa selkään jne. Olen alkanut ajattelemaan, että mitä vikaa minussa on... Haukkuja on tullut varsin monenlaisia.
Vanhemmat ovat rohkaiseet minua jatkamaan positiivisesti eteenpäin ja sanoneet että se on vain kateutta. Sen näen hienona asiana, koska muuten en olisi tällä hetkellä näin hyvässä kunnossa henkisesti. Mielessäni onkin joskus käynyt monenlaisia negatiivisia asioita. Muutaman kerran tai oikeastaan aika monta kertaa jo on käynyt niin, että olen suuttunut todella rajusti ja sen jälkeen vaipunut itsesääliin. Onko se normaalia käytöstä vai onko kyseessä jotain pahempaan viittaavaa? Omasta mielestä se on vain tunteiden purkausta väsyneenä. Olenko oikeassa?
Minun kai pitäisi jatkaa niiden kavereiden etsimistä vaikka tähän mennessä en olekaan onnistunut. Eli jatkaa positiivisesti eteenpäin. Mistä niitä kavereita oikein sitten kannattaisi etsiä? Joskus vaan tuntuu, että kukaan ei halua olla kaverini. Pitää kai sitten elää laatuelämää yksin.
Olen pitkään etsinyt kavereita, kun minulla niitä ei ole juuri lainkaan (oikeita ystäviä). Olen etsinyt niitä harrastuksien parista, koulusta jne. Mutta mistään ei ole vielä löytynyt. Olen luullut joitakin henkilöitä kavereikseni, mutta todellisuudessa he eivät halua olla minun kavereita vaan haluavat päästä minusta eroon ja puukottaa selkään jne. Olen alkanut ajattelemaan, että mitä vikaa minussa on... Haukkuja on tullut varsin monenlaisia.
Vanhemmat ovat rohkaiseet minua jatkamaan positiivisesti eteenpäin ja sanoneet että se on vain kateutta. Sen näen hienona asiana, koska muuten en olisi tällä hetkellä näin hyvässä kunnossa henkisesti. Mielessäni onkin joskus käynyt monenlaisia negatiivisia asioita. Muutaman kerran tai oikeastaan aika monta kertaa jo on käynyt niin, että olen suuttunut todella rajusti ja sen jälkeen vaipunut itsesääliin. Onko se normaalia käytöstä vai onko kyseessä jotain pahempaan viittaavaa? Omasta mielestä se on vain tunteiden purkausta väsyneenä. Olenko oikeassa?
Minun kai pitäisi jatkaa niiden kavereiden etsimistä vaikka tähän mennessä en olekaan onnistunut. Eli jatkaa positiivisesti eteenpäin. Mistä niitä kavereita oikein sitten kannattaisi etsiä? Joskus vaan tuntuu, että kukaan ei halua olla kaverini. Pitää kai sitten elää laatuelämää yksin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
osaan ajatella paremmin jos tiedät minkä ikäinen olet ja kumpi sukupuoli.
Asutko kaupungissa vai maalla?
Käyt koulua, mitä koulua?
Tulevaisuudenssuunnitelmat? Opiskelu yliopisto vai joku muu? Ammatti?
vain löytyy se yhteinen sävel. Mitä varten he ovat sinulle kateellisia? Minulla on samoja tuntemuksia kuin sinulla aina välillä, vaikka minulla kavereita onkin, jotkut menneet asiat vain jäävät kaivelemaan... Eihän niitä kannata miettiä.
Asut näköjään aika vihamielisellä alueella jos kaikki yrittävät puukottaa selkään. Ihmisillä on usein omat piirinsä ja heistä tulee yllättävän kylmiä jos he eivät jotakuta sinne sisälle halua... Mutta älä masennu, ajattele positiivisesti että kyllä vielä jokin päivä tuo muuttuu sinunkin kohdallasi.
Kiitos paljon rohkaisevasta viestistä. Eteenpäin tässä on vaan mentävä ja täytyy uskoa, että kavereita vielä tulee. Tuo on totta, että jotkut ihmiset pistävät piirin kiinni ja eivät ota messiin mukaan vaikka mikä olisi. Se on Rasismia isolla R:llä.