kohta oikeesti keittää ja pahasti.. on se mukavaa kun rakas äitini jaksaa kannustaa mua tässä diabeteksen hoidossa.. kerran ku rupes menee arvot huonoks ja jouduin sairaalaan, sen jälkeen se ei luota muhun enää tippaakaan. luulee, etten mä yritä saada niitä arvoja kohdalleen, luulee etten mä ymmärrä koko sairaudesta enää mitään.. ei paljo itteäkään innosta yrittää ku toinen siinä neuvomassa vaikkei tosiaan tiiä yhtään miltä musta tuntuu.. tai siis tietää muttei ymmärrä. hankkis ensin itse diabeteksen ja tulis sitte neuvomaan. kyllä mä ymmärrän että hyväähän se vaan tarkottaa, mutta vois se yrittää ymmärtää muaki.. :(
hermot menee..
little wing
2401
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen kahden diabeetikkolapsen äiti ja ymmärrän hyvin tunteesi ja ymmärrän myös huolestuneen äitisi tunteet. Hyvän tasapainon saavuttaminen ei aina ole helppoa. Uskon että teet itse parhaasi ja uskon myös että äitisikin luottaa sinuun mutta välillä on tosi rankkaa olla vain henkisesti mukana oman lapsen sairauden hoidossa. Minulla on 12- ja 13 vuotiaat lapset ja seitsemän vuotta ollaa hoidetti diabetesta eikä tasapaino ole vieläkään hyvä. Olet kuitenkin onnellisessa asemassa että sinulla on äiti joka haluaa olla hoitamassa sinua ja uskon ja luotan että saavutatte yhdessä hyvän hoitotasapainon ja että aurinko paistaa vaikka välillä hieman masentaakin. Hyvää jatkoa sinulle ja muista että äidin huolestuminen on vain rakkautta sinua ja sairauttasi kohtaan.
Hei!Luin kirjoituksesi ja sama asia eli diabetestä suvussa ja itte saan jos en hoida itseäni.Minun isäni sai oikeisiin rajoihin ravinnon avulla joten jos haluut enemmän tietoo mikä on tosi tärkeää niin voitas viestitellä asiasta emaililla jos haluut!!