ennen kuin olen tarpeeksi sairas. Tähän asti katsovat, että kun otan Seroquelin bentsojen lisäksi, homma on hoidossa. Ajattelin siirtyä kokonaan bentsonukkumiseen, jotta täyttäisin kriteerit ja pääsisin hoitoon ja lopultakin nukkumaan luomu-unta, joka on jo monivuotinen haaveeni. Mistä siis saan pimeästi bentsoja? Vai kirjoittavatko yksityislääkärit niitä vaikka olisi eka käynti? - Ongelma voi kuulostaa hölmöltä, muttei sitä ole. Alkoa en pysty niin paljon juomaan, että pääsisin sekakäyttäjävieroitukseen. Yleensä en juo alkoa ollenkaan, joskus jonkun siiderin mutta ei ole mun juttu.
Haluan bentsovieroitukseen
mutta en pääse,
5297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sain ensimmäiset -pamit v 1966. Aluksi olo oli ruhtinaallinen ja koska lääke oli juuri tullut markkinoille, turvallisuus perustui pelkkiin testeihin jonka perusteella ei voida ajatella ajanjaksoa 40 v eteenpäin.
En olisi aloittanut jos nykyinen tietämykseni olisi ollut silloin hallussani. Syyn voinee jokainen alkoholin tai vaikkapa muun lievästi keskushermostoa manipuloiva aine saa aikaan.
- näin lähes 70 v ajatellen, vaikkakin olosuhteet ovat onnekkaiden yhteensattumien summana plussan puolella - asiani oli hyvinkin voinut mennä 95 % sellaiseen olotilaan jossa vakituista asuntoa vailla olevalla narkkari/ holistina olisin täysin polla sekaisin.
Joku on väittänyt tästä tilasta pääsyksi joko uskonnollisen kokemuksen tai ihan jotain käsittämätöntä, jota on tapahtunut itselläni.
- en ole kuulunut mihinkään uskonnolliseen yhteisöön kuin 15 v asti, jolloin erosin kirkosta.
- olin AA:ssa 1-2 v ja ei niin mitään vaikutusta ryyppäämisen ja -pamien kanssa touhuiluun.
- jostain syystä vaihdoin asunnon uuteen ja päätin vain, että nyt se on loppu joten siinä jäi samalla lähes kaikki muutkin, jonka katsoin suorastaan järjettömäksi hyvänolon tavoitteluksi, vaikkapa terveyden kustannuksella.
Vierroitusoireilusta mainitsisin, että unettomuuteen voi sitten totutella jopa 1,5 - 4 vuotta vievän ajan. Vapina on pahimmillaan 6 kuukautta ja sitten ajattelemisen ilon kokemus saattaa järkyttää siinä määrin,
että parasta olisikin olla hyvä ystävä tukena jakamassa päivästä päivään ilmaantuvia täysin uusia mutta normaaleja kokemuksia, joita ilman on paitsi kun alkoholi ja lääkkeiden väärinkäyttö on vienyt kaiken muun ajan.
Jos joku vielä epäilee näitä selvänä selvitymisen kokemuksia, voin ihan täysin ilman uskontoja ym yliluonnollisia juttuja kokeilemaan..
- jos aloittaisit vaikkapa raittiudesta kuten moni muukin tuossa vuoden vaihteessa (tipaton tammikuu ) niin olisihan se semmoinen aloituspäivämäärä 1.1.2009 jolloin ensimmäistä kertaa olitte täysin raittiina ja ilman keskushermostoon vaikuttavia päihteitä.
Ainahan voi kokeilla kuinka monta tuntia - vuorokautta tai päivää, kuukautta, vuotta jne..
- jos olen ollut itepäinen niin joissakin tuo itepäisyys, suoraansanoen, - on joskus melkosen hyvänolon tuoja.
vaan hoitoon pääseminen. Alkoholi on poissa kuvioista, kuten totesin. Nyt nukkumiseen määrätään neurolepteja tai vanhoja masennuslääkkeitä, jotka tekevät tokkuraiseksi ja vievät muistia. Mutta vaikkei pysty nukkumaan muuten kuin niillä, ei ole mahdollisuus päästä vieroitukseen. Mulle vieroitus olisi siis sitä, etten voi nukkua ilman bentsoja - ja silloin todennäköisesti pääsisin vieroitukseen. Bentsojen käyttäjille järjestetään vieroitusta, ei muiden psyykenlääkkeiden käyttäjille. Nyt olen jättänyt nuo neuroleptit ym. pois ja nukun vain bentsoilla. Niistä haluan päästä irti ja luomu-uneen valvotuissa oloissa, koska vieroitus ei muuten ehkä onnistu mun perussairauksien takia. Mielessäni ei siis ole mikään viihdekäyttö! Haluan selvän pään! Kiitos elämäntarinastasi!
jos haluat . kerro missäpäin asut niin kerron miten pääset hoitoon.
Voit meilata [email protected]. Meilitse voin kertoa tarkemman asuinpaikankin tietysti.Olen aivan vakavissani, 90-luvun alusta nukkunut ties millä ja nyt alkaa olla muistihäiriöitä. Olisin avusta erittäin kiitollinen!
miten pääsisi hoitoon. Oulun lähellä asun.