Tänään poikani sai ensimmäisen "oikean" todistuksen. Hänellä oli tekstiilityöstä arvosana 6. Heti kun hän istui auton kyytiin koulun loputtua, hän alkoi lohduttomasti itkeä, eikä itkusta meinannut tulla loppua. Olin aivan shokissa, enkä meinannut uskoa tapahtunutta.
Poikani lempiaine koulusa on tekstiilityö. Joka perjantaiaamu hän on koko syksyn ajan pompannut iloisesti sängystä ylös ja huutanut: JEEE, tänään on käsitöitä. Poikani on pienestä lapsesta asti ollut todella innokas tekemään kaikkea "askartelujuttuja" ihan itsenäisesti, eikä ole halunnnut minun tai tarhan tätien apua. Päiväkodissakin tätit aina kommentoivat, että poikani työt ovat hieman erilaisia kuin muiden (kaikilla muilla lähes samanlaiset mallin mukaan tehdyt)koska hänen mielikuvitus on niin vilkas. En väitä, että askartelut olisivat aina kiitettävästi tehtyjä, mutta omaperäisiä ne ovat olleet. Pojallani on lieviä motorisia vaikeuksia...
No, tämä käsityö innostus johti siihen, että anoppini opetti pojan virkkaamaan ekaluokalla niin hyvin, että hän teki omassa huoneessa salaa minulle patalapun joululahjaksi, kun oli 7v.
Tänä syksynä opetin pojan kutomaan ja hän tekee parhaillaan pikkusiskolleen säärystimiä joululahjaksi. Jälki ei tietenkään ole samanlaista kuin aikuisella, mutta lapsen ikään nähden erinomaista. Joululahjaksi poikani toivoi monivärilankakeriä!! (mutta myös ihan perinteisiä poikien lahjoja: nintendo DS peliä ym.)
Halusin kirjoittaa nämä em. asiat sen vuoksi, että ymmärrätte miten merkittävässä roolissa käsityö (tekstiilityö) on poikani elämässä.
Soitin kyseiselle käsityönopettajalle ja kysyin ystävällisesti perusteluja numerolle. Hän kertoi, että asettaa kaikki oppilaiden työt rinnakkain paremmuusjärjestyksessä ja antaa huonoimmalle työlle 6 ja parhaimmalle 10!!! En voinut uskoa kuulemaani. Kun sitten hieman hermostuneena sanoin, että eikö innokkuudella ja asenteella ole mitään merkitystä, niin hän vastasi, että ei sellaista voi huomata luokassa kun on peräti 8 oppilasta (puoli luokkaa)ohjattavana!!! Kerroin poikani harrastuneisuudesta kotona ja sanoin, miten poikani rakastaa käsitöitä. Vastaus oli, että "Olen todella pahoillani, mutta noilla asioilla ei ole merkitystä numeroa annettaessa, enhän voi tietää, mitä kukin lapsi kotonaan tekee." Poikani on kuulemma joutunut ainakin kaksi kertaa purkamaan ompeleita, kun on tehnyt väärin. Vastasin opettajalle, että eikö se ole ihan normaalia, kun kyseessä on uusi oppiaine. Ei kuulemma ole. Toiset lapset odottavat, että opettaja ohjaa joka vaiheen kädestä pitäen, jotta jälki olisi siistiä.
Lisäsin vielä, että on aika raaka tapa tappaa lapsen innostus taideainetta kohtaan, kun ensimmäinen numero on 6. Hän vain hoki, että on todella pahoillaan, mutta ei aio muuttaa arviointi, koska se olisi väärin muita oppilaita kohtaan!!!!!
Illalla nukkumaan mennessä poikani sanoi, että hän vihaa käsitöitä ja käsityönopettaja on tyhmä. No, sain lopuksi ajatukset kääntymään niin, että olimme iloisia hänen hyvistä numeroistaan. Muut taideaineet: musiikki, kuvis ja liikka olivat kiitettäviä, samoin matikka ja yltti. Äikkä ja uskonto kaseja. Eli todistus muutoin oli tosi hyvä ja oma opettaja tosi mukava.
Toivon kuulevani muiden kokemuksia asiasta ja toivoisin, että joku alaluokan käsityönopettaja kommentoisi myös asiaa.
Itselläni on ollut paha olo koko päivän ja olen huolissani siitä, että kuinka kauaskantoinen vaikutus tällaisella asialla voi olla.
Poikani lempiaine koulusa on tekstiilityö. Joka perjantaiaamu hän on koko syksyn ajan pompannut iloisesti sängystä ylös ja huutanut: JEEE, tänään on käsitöitä. Poikani on pienestä lapsesta asti ollut todella innokas tekemään kaikkea "askartelujuttuja" ihan itsenäisesti, eikä ole halunnnut minun tai tarhan tätien apua. Päiväkodissakin tätit aina kommentoivat, että poikani työt ovat hieman erilaisia kuin muiden (kaikilla muilla lähes samanlaiset mallin mukaan tehdyt)koska hänen mielikuvitus on niin vilkas. En väitä, että askartelut olisivat aina kiitettävästi tehtyjä, mutta omaperäisiä ne ovat olleet. Pojallani on lieviä motorisia vaikeuksia...
No, tämä käsityö innostus johti siihen, että anoppini opetti pojan virkkaamaan ekaluokalla niin hyvin, että hän teki omassa huoneessa salaa minulle patalapun joululahjaksi, kun oli 7v.
Tänä syksynä opetin pojan kutomaan ja hän tekee parhaillaan pikkusiskolleen säärystimiä joululahjaksi. Jälki ei tietenkään ole samanlaista kuin aikuisella, mutta lapsen ikään nähden erinomaista. Joululahjaksi poikani toivoi monivärilankakeriä!! (mutta myös ihan perinteisiä poikien lahjoja: nintendo DS peliä ym.)
Halusin kirjoittaa nämä em. asiat sen vuoksi, että ymmärrätte miten merkittävässä roolissa käsityö (tekstiilityö) on poikani elämässä.
Soitin kyseiselle käsityönopettajalle ja kysyin ystävällisesti perusteluja numerolle. Hän kertoi, että asettaa kaikki oppilaiden työt rinnakkain paremmuusjärjestyksessä ja antaa huonoimmalle työlle 6 ja parhaimmalle 10!!! En voinut uskoa kuulemaani. Kun sitten hieman hermostuneena sanoin, että eikö innokkuudella ja asenteella ole mitään merkitystä, niin hän vastasi, että ei sellaista voi huomata luokassa kun on peräti 8 oppilasta (puoli luokkaa)ohjattavana!!! Kerroin poikani harrastuneisuudesta kotona ja sanoin, miten poikani rakastaa käsitöitä. Vastaus oli, että "Olen todella pahoillani, mutta noilla asioilla ei ole merkitystä numeroa annettaessa, enhän voi tietää, mitä kukin lapsi kotonaan tekee." Poikani on kuulemma joutunut ainakin kaksi kertaa purkamaan ompeleita, kun on tehnyt väärin. Vastasin opettajalle, että eikö se ole ihan normaalia, kun kyseessä on uusi oppiaine. Ei kuulemma ole. Toiset lapset odottavat, että opettaja ohjaa joka vaiheen kädestä pitäen, jotta jälki olisi siistiä.
Lisäsin vielä, että on aika raaka tapa tappaa lapsen innostus taideainetta kohtaan, kun ensimmäinen numero on 6. Hän vain hoki, että on todella pahoillaan, mutta ei aio muuttaa arviointi, koska se olisi väärin muita oppilaita kohtaan!!!!!
Illalla nukkumaan mennessä poikani sanoi, että hän vihaa käsitöitä ja käsityönopettaja on tyhmä. No, sain lopuksi ajatukset kääntymään niin, että olimme iloisia hänen hyvistä numeroistaan. Muut taideaineet: musiikki, kuvis ja liikka olivat kiitettäviä, samoin matikka ja yltti. Äikkä ja uskonto kaseja. Eli todistus muutoin oli tosi hyvä ja oma opettaja tosi mukava.
Toivon kuulevani muiden kokemuksia asiasta ja toivoisin, että joku alaluokan käsityönopettaja kommentoisi myös asiaa.
Itselläni on ollut paha olo koko päivän ja olen huolissani siitä, että kuinka kauaskantoinen vaikutus tällaisella asialla voi olla.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Hei. Olen ope ja tuli melkein itku kurkkuun, kun luin tekstisi. Vaikea sanoa, kun en ole tunnilla pojan touhuja nähnyt, mutta itse olisin noilla tiedoilla todennäköisesti tehnyt toisin.
Itse toimin kässän, liikunnnan ja kuviksen suhteen siten, että pidän huonoimpana numerona seiskaa, vaikka työt olisivatkin huonompia. En tiedä rikonko lakia, mutta minusta niitä ei edes numerolla tarvitsi arvioida, mutta kun on pakko.
Annan aina ylös päin ja ehdottomasti, jos on tunnilla innokas, niin ylös päin menee.
Kutosella oli yksi tyyppi kerran, jolle annoin 8 vaikka työn jälki oli ysi, koska hän aina vain valitti, kuinka tyhmää käsityö on eikä tehnyt juuri mitään.
En ole nähnyt poikasi töitä, mutta niiden tulisi tuon numeron mukaan olla todella surkeita tai hän ei ole saanut niitä edes valmiiksi, siis esim. vain osa töistä valmistunut. ja lisäksi hänen olisi tullut tunneilla vetelehtiä, häiriköidä ja osoittaa huonoa asennetta käsitöihin.
Kannusta poikaasi kaikesta huolimatta. Sano, että tämä opettaja käyttää ankaria kriteerejä.
Voit ottaa aivan hyvin rehtoriin yhteyttä ja kertoa, että et ole tyytyväinen arvosteluun ja perusteihin.
8 on pieni ryhmä, itse olen opettanut neljäätoista. Se, että joutuu tunnilla purkamaan ei siihen kutosee pitäisi vaikuttaa, jos vain saa valmiiksi muuten.
Valitettavasti se, että on jonkin asian harrastaja ei aina välttämättä nosta koulunumeroa. Esi. voi olla tosi hyvä piirtjäjä, mutta jos tekee tunnilla omiaan, eikä sitä mitä pitää, niin ei se kymppi tipahda, vaikka olisi kuinka taitava. Tosin en usko, että nyt on siitä kyse.
Kirjoitus oli tarkoitettu lohdutukseksi. Älä anna sen pilata joulua, vaan ota tammikuussa uudestaan yhteyttä.
Kiitos kannustavasta viestistäsi (ja vielä ennen nukkumaan menoa...). Poikani on tehnyt kaksi isompaa työtä syksyn aikan, kuten kaikki muutkin. Kysyin vielä erikseen pojalta, että saitko työt valmiiksi samaan aikaan kuin muutkin, niin vastaus oli, että kaikki saivat valmiiksi samana perjantaina.
Toinen työ on olkalaukku, jossa kaikki ompeleet nätisti piilossa nurjalla puolella, mutta olkaimen ompeleet menee vähän "vinkkurasti". Metrin päästä ei huomaa eroa, onko ostettu vai tehty...Toinen työ on penkin pehmuste, joka vaativampi työ, kun on tehty erilaisita tilkuista. Tilkkujen olisi pitänyt kuulemma olla suorakaiteen muotoisia, mutta poikani halusi tehdä kolmioita ym. kuvioita....ompeleet menee jo suorempaan paria lipsahdusta lukuun ottamatta.
Opettaja vastasi tuohon häiriköinti kysymykseeni, että ei ole ollut häiriköintiongelmia, mutta juuttumista johonkin kohtaan on ollut (miettii asioita joskus turhan pitkään, eikä osaa tehdä päätöksiä nopeasti).
Kiitos sinulle. Nukun varmaan nyt paremmin...
Täällä yksi äiti jonka 8 v poika rakastaa myös käsitöitä...tuo innostuksen kuvaaminen on kuin meiltä. Lämmin halaus pojallesi täältä!!
viidennellä ja käsityöt ovat hänelle vaikeita. Ei tule kunnollsita jälkeä, ei sitten millään ja arvosanaksi 6. En ollut yhtään yllättynyt, sillä opettajan pitää myös arvioida työn jälkeä eikä pelkästään innokkuuta/inhoa kyseistä aineta kohtaan. Eihän sm-tason urheilijakaan välttämättä saa liikunnasta kymppiä, sillä siinä liikuntanumerossa mitataan myös paljon muutakin kuin vain sitä sm-tason lajin harrastamsita.
Hienoa, että poikasi on innostunut käsitöistä. Ja ne varmasti harjaannutavat hänen motorisia vaikeuksiaan. Oliko opettaja tietoinen hänen vaikeuksistaan ennen numeron antamista? Toisaalta, jos pyydetään tekemään jonkinlaista jälkeä ja poikasi tekee jotain muuta, niin silloin se ei ole osoitus siitä, että poikasi osaisi tehdä sitä mitä on pyydetty.
Näin se on mennyt myös tyttäreni kohdalla enkä koe arvostelua epäreiluksi. Olenko ainoa vanhempi, joka ymmärtää, että opettajan pitää arvioida lasta opetussuunnitelman ja asetettuihin tavoitteisiin?
Et varmastikaan ole ainoa äiti, joka ymmärtää opetussuunnitelman tarkoituksen.
En halunnut tuoda ensimmäisessä viestissäni esille sitä, että olen itsekin opettaja. Opetan matematiikkaa lukiolaisille ja ymmärrän kyllä opetusuunnitelman merkityksen (ainakin luulen niin ;-) )
Ehkä juuri matemaattisen taustani takia olen tosi onnellinen, että lapseni on luova ja taiteellinen (myös musiikissa) eli perinyt isältään tiettyjä geenejä. Hienomotoriikan ongelmista opettaja ei tiennyt mitään (karkea motoriikka taasen on toisesta ääripäästä eli hyvä urheilussa).
Päiväkodissa kerran yksi hoitaja sanoi minulle naurahtaen, että viimeistään koulu tappaa lapsen luovuuden. Mielestäni taideaineiden merkitys täytyisi olla juuri se, että kun opettaja antaa aiheen, niin sen raameissa lapsi voisi toteuttaa myös omaa luovuuttaan. Poikani piirustustyöt ovat hyviä ja värivalinnat loistavia.
Kyllä opetussuunnitelma on pahasti pielessä, jos kolmannen luokan tekstiilityön täytyy olla prikulleen samanlainen kuin opettajan malli. Ylipäätään kuutonen ei saisi olla missään nimessä lapsen ENSIMMÄINEN numero uudesta oppiaineesta (kun kyseessä on vielä taideaine)
Olipas kiva kuulla, että jollakin toisellakin on käsitöitä harrastava poika. Aion kyllä kannustaa häntä edelleenkin tekemään ja tuottamaan omia tuotoksiaan. Todistuksen numerothan ovat vain yhden opettajan mielipiteitä hänen tuotoksistaan.
kertoa opettajalle, että pojallasi on ongelmia motoriikan suhteen, mutta innokkuus kyllä huipussaan.
Itsekin opettajana varmasti tiedät, että ei opettaja voi lähteä arvailemaan tausoja kun ei ole kerrottu eikä tiedä niitä. Opettaja on katsonut vain sitä, että tunnilla tekee hitaasti ja virheitä tulee ja jälki ei ole pyydetyn mukaista. En oikein usko, etä opettaja on vaatinut suoraa kopioimista, mutta pyydetyn mukaista kuitenkin (esim. suorakaiteesta kolmion malliin ei ole pyydetyn mukainen ja onko poikasi edes kysynyt opettajalta etukäteen, että voiko niin tehdä).
Joo, koulu tappaakin lähes kaiken luovuuden lähes kaikilta, mutta sitten pitääkin valita ne harrastukset oman mielenkiinnon mukaan.
Voihan se olla, että nyt kun opettaja tietää motoriikan ongelmista (puutöissä on varmaankin eri opettaja ja sille kannattaa ehdotomasti kertoa, sillä puutöissä käytetään varallisempia välineitä kuin käsitöissä), niin suhteuttaa paremmin lapsesi hitauden asioiden käytäntöön soveltamiseen.
Muistan lukeneeni joskus parikymmentä vuotta sitten Kodin Kuvalehdestä tytöstä, joka haaveili taiteilijan ammatista tai kuvisopettajan työstä, en nyt muista, mutta joka sai kuvaamataidon numeroksi vain (!?) yhdeksän ja oli siitä niin surullinen ja pettynyt, että luopui haaveistaan. Aikuisena häntä sitten kadutti se, että oli liikaa tuijottanut tuota numeroa.
Olen itse opettaja ja koen arviointien antamisen todella vaikeaksi. En ole onneksi vielä ollut töissä sellaisilla luokilla, joissa olisi pitänyt antaa taideaineista numeroarvosanaa, mutta yleisesti ottaen arvosanan antaminen on äärimmäisen vaikeaa. Tuntuu ikävältä ajatella, että arvosanat otetaan perheissä/suvuissa niin kovin vakavasti. Lapset saavat palkintoja ja hehkutusta hyvistä numeroista ja vastaavasti surevat huonoja arvosanoja. Tietenkin ymmärrän sen osittain, olinhan itse samanlainen koululaisena. Nyt opetteajana vaan toivoisi, että lapset ja aikuiset keskittyisivät enemmän siihen, onko jokin asia opittu/onko ollut kivaa sitä tehdessä kuin siihen, millaisen koe- tai todistusnumeron on saanut.
Alkuperäiselle haluaisin siis sanoa, että korosta pojallesi sitä, kuinka hienoa on, että hän osaa tehdä kaikkia ihania töitä esim. joululahjoiksi tai omaksi ilokseen. Sitä vartenhan hän oppii asioita koulussa, ei sitä todistusarvosanaa varten.
Oli tokaissut, että sinusta ei ainakaan tule ylioppilasta.
No, tänä päivänä työkaverini on erityisopettaja.
Enpä ole koskaan ennen roikkunut päiväs aikaan näin netissä...
Olet aivan oikeassa...ja syyllistyn itse samaan, eli palkitsen lapsia hyvistä todistuksista. Jokainen sai kympin ja pienen kynttilän.
Taidankin heti mennä poikani huoneeseen sanomaan, että ei enää surra (surenkohan minä enemmän poikani puolesta??) sitä numeroa vaan ollaan iloisia opituista asioista.
Kuulostaa epätodelliselta, mutta poika on koko aamun ollut huoneessa kutomassa ja välillä olen käynyt auttamassa pudonneiden silmukoiden kanssa. Nyt ainakin näyttää siltä, että numero ei ole poikaa lannistanut, vaikka illalla olikin ihan toinen meininki.
Olisi ehkä pitänyt käydä juttelemassa opettajan kanssa kun syksyllä alkoi tekstiilityön opetus. Jotenkin ajattelin tyhmästi, että luokanopettaja hoitaa asian. Muutenkin opettajana on tosi vaikea mennä puhumaan toiselle opelle oman lapsen asioista. Vanhempainvarteissakin yritän puhua mahdollisimman vähän, jotta opelle ei tule sellaista tunnetta, että yrittäisin arvostella hänen opstusmenetelmiään... Omaa vainoharhaisuutta varmaankin ;-)
En ole yhtään varma, kannattaako minun puhua jotenkin "lapsen puolesta" teknisentyön opettajalle...
koulun suorittamisesta mitenkään, jotta siitä ei aiheudu enempää mielipahaa sisarusten kesken.
Lapsen asioista kannatta jutella opettajalle. Meilläkin oli erinäisiä perheongelmia ja opettajan oli hyvä tietää niistä sillä ne heijastui myös koulutyöhön osittain. Lapsesi opettaja voi ajatella sinusta, ettei sinua kiinnosta lapsesi koulunkäynti mikäli jättäydyt syrjään. Eihän lapsesi opettaja välttämättä tiedä, että sinäkin olet opettaja eikä ainakaan ajatustasi pysytellä hiljaa.
Tekniseen työhön mielestäni olisi välttämätöntä mainita motoriikasta, jotta opettaja osaa nimienomaan ottaa huomioon lapsesi erityispiirteen. Onhan se todennäköisempää, että lapsellesi sattuu jokin haaveri kuin jollekin toiselle. Mieti jo etukäteen, että miten suhtaudut siihen tilanteeseen, että opetaja ei tiedä ja lapsesi teloo sormensa todella pahasti. Toivottavsti mitään ei satu, mutta miksi ei voi etukäteen edes yrittää vähän varautua mahdollisuuksien mukaan?
Siis kyllä pojan oma opettaja tietää poikani erityisongelmat ja olemme niistä hyvinkin avoimesti jutelleet...ja olen antanut opelle positiivista palautetta ihan kasvotusten (viimeksi joulujuhlassa).Muiden lasten opettajien kanssa en niinkään ole puhunut, kun ei ole ollut tarvetta. Eikä heidänkään suunnalta ole tullut yhteydenottoja.
Olet varmaankin oikeassa, että pitänee ottaa heti lukukauden alkaessa yhteyttä omaan opettajaan ja palaveerata teknisentyön opettajan kanssa.
Mitä itse muistelen, niin 7 oli sellainen, että siitä sai epämääräistä intoa yrittää, koska sen suhteen ei kuitenkaan kokenut olevansa huono. Oppiaineet, joista sain 6 ovat aineita, joiden tunneille inhosin mennä, koska koin, etten ollut niissä hyvä ja sai pelätä milloin mitenkin itsensä nolaa. Todistuarvosanan 6 vain vahvisti käsitystäni ja mikäkö on tulos, nyt kun olen aikuinen: en juurikaan kokkaa, en tee käsitöitä. Puolustukseni on tuttu fraasi " en osaa kuitenkaan, olihan kässän ja köksän arvosanatkin jo koulussa 6...".
Toivoisin tämän päivän opettajien muistavan mikä kannustavuusero on arvosanoilla 7 ja 6, oppilaan näkökulmasta. Ainakin itse menetin totaalisesti toivoni oppiaineiden suhteen, joista sain arvosanoina 6, mutta 7 sen sijaan kannusti yrittämään aiempaa parempiin tuloksiin.
Tosi harmi, että poikasi käsityönopettajalla on noin tiukat kriteerit. Mielestäni ei saisi olla niin tiukka eikä varsinkaan ensimmäisessä numerossa uudessa aineessa. Ja eihän mitenkään voi olettaa, että jälki on kuin ammattilaisella, kun kyseessä on kuitenkin lapsi.
Olkaa kuitenkin iloisia käsillä tekemisen innosta. Poikasi vaikuttaa todella innokkaalta, joten ihmettelen, kun opettaja ei yhtään sitä ole pannut merkille tunneilla. Ikävää sanoa tällä tavalla näin joulun alla, mutta vaikuttaa vähän siltä, että tämä opettaja ei muuta ankaria näkemyksiään vaikka mitä tapahtuisi, ja taitaa kaiken lisäksi olla aika kangistunut kaavoihinsa. :/
Kannattaa vain jatkaa harrastusta. Käsillä tekeminen on hyvä ja rentouttava harrastus. Poikasi varmasti tykkäisi liittyä käsityökerhoon tai -kouluun, jos teidän suunnalla on sellaisia. Itse ainakin taiteiden harrastajana olen sitä mieltä, että ei se lopputulos ole kaikkein tärkeintä. Itse aikoinaan olin päiväkodissa töissä ja nautin lasten kanssa askartelusta ja maalaamisesta. En aina täysin ymmärtänyt taideteoksen syvintä merkitystä, mutta mitä väliä sillä on. Ja ainahan voi pyytää lasta kertomaan kuvastaan. Minulta satelee kehuja ihan kaikelle.
Itselläni on kokemusta musiikista. Olen aina ollut ujo ja hiljainen ja laulukokeet menivät sen takia huonosti, koska ääneni värisi ja en tiennyt katsoako opettajaan, kattoon, lattiaan vai seiniin. Siinä jännityksessä ääni ei myöskään ihan nuotissa pysynyt, vaikka normaalitilanteissa laulan hyvin. Tulos oli se, että musiikin numeroni oli aina 7. Olen tästä hyvin katkera ollut, koska kuitenkin soitan useita soittimia (kaiken oppinut itse), tiedän paljon teoriasta, klassinen musiikki on intohimoni ja tiedän siitä paljon. Mutta niillä ei ollut väliä, koska opettajamme painotti vain laulukokeen merkitystä.
Ja onhan sitä useita kuvataitelijoita ja säveltäjiä, joita ei aikoinaan osattu arvostaa. Nyt he ovat suuressa suosiossa.
Poikasi vaikuttaa hyvin herkältä ja taitelijaluontoiselta. Ehkä meissä taiteilijoissa on vähän se "vika", että kaikki eivät aina ymmärrä meitä, ja joidenkin päässä raksuttaa vain se yksi sana: OPETUSSUUNNITELMA. Mielestäni taidetta ei ole aina tarkoituskaan ymmärtää. Ja vaikka taideteos vaikuttaisi hyvin yksinkertaiselta ja selvältä, niin taitelija onkin voinut tarkoittaa sillä jotain aivan muuta.
Jatkakaa ehdottomasti harrastustanne! On suuri ilo, että lapsesi nauttii motorisista vaikeuksistaan huolimatta käsitöistä ja kokee sen omana alanaan. Ja varmasti taidot saavat harjoitustakin, kun vain jatkaa tekemistä.
HYVÄÄ JOULUA TEILLE JA ONNELLISTA JA KÄSITYÖRIKASTA UUTTA VUOTTA!
kuuluu opettaa perusasiat kunnolla. Kun ne on opittu, voi lapsi/aikuinen sitten toteuttaa itseään huomattavasti vaivattomammin ja onnistuneemmin. Eli taidon osaava tekee työn reunasta vinon siksi, että haluaa eikä siksi, ettei osaa suoraa tehdä.
Totta kai opettaja saa kehua ja kehuu, mutta vain aiheesta. Ja hyvä numero annetaan hyvästä osaamisesta.
Jos hyviä numeroita annetaan liian helposti, ne kokevat inflaation, ja oppilas kadottaa motivaationsa tehdä parempaa työtä. Ja ainakin minusta on ensimmäinen numero parempi antaa ala- kuin yläkanttiin. Onhan mukavampaa, että numero nousee seuraavaan arvosteluun kuin että se laskee todelliselle osaamistasolle, jota on kaunisteltu ensimmäisessä arvostelussa.
Siksi se sai kutosen!
Voit selittää pojalle että joskus joutuu tekemään ....jnejne...
Juttelin tänään vielä pojan kanssa tuosta kolmio/suorakulmio- jutusta, kun se on näköjään herättänyt keskustelua... Opettajan mallituolinpäällisessä kaikki tilkut olivat suorakaiteenmuotoisia, joten kaikki oppilaat myös tekivät samalla lailla. Kysyin, että huomauttiko opettaja sinulle niistä kolmioista, niin poika vastasi, että ei huomauttanut, mutta muut oppilaat olivat sanoneet, että "K" tekee väärin! Kysyin vielä uudestaan, että käskikö opettaja vaihtamaan kolmiot suorakaiteenmuotoisiksi, niin vastaus oli, että ei käskenyt...joten ei tässä mielestäni ollut mistään opettajan vastustamisesta kyse.
Vanhakantaiselta opettaja vaikutti puhelimessa puhuessani ja sellaiselta "tiukalta", joka ei omista mielipiteistään tingi.
Kiitos edelliselle kirjoittajalle kannustavista sanoista. Voitaisiin harkita käsityökerhoon menemistä ensi syksynä. Poikani käy jo yhdessä harrastuksessa arkisin, enkä halua vielä tälle lukuvuodelle toista.
Kiitos teille kaikille vastaajille ja oikein hyvää joulun odotusta. Omakin mieli jo parempi.
Jo ko. arviointitapa, jossa työt asetettaan pöydälle paremmuusjärjestykseen kuulostaa jotenkin omituiselta.
Oman kolmannen luokan käsityötunneista on jo jonkinverran aikaa, tosin olin toissa vuonna työharjoittelussa ala-asteella ja avustin sirkusta myös käsityöluokassa.
Kyseiset oppilaat olivat neljäsluokkalaisia, joista murto-osa osasi laittaa ompelukoneeseen langat paikoilleen itse.
En tiedä kuinka "kehittynyttä" toiminta tunneilla on lapsesi koulussa, mutta ns. ruohonjuuritason työskentelyä ei tulisi mielestäni arvioida numeroin lainkaan.
Voisin myös heittää ilmaan ajatuksen;
Kun lapsesi on tottunut tekemään kotona käsitöitä, joiden laatua ei ole tarkkailtu (tyyliin - pannulappu on pannulappu vaikka reunat eivät suoria olisikaan), että lapsesi on nytkin tehnyt työt "omin päin" kysymättä neuvoa opettajalta välissä, jolloin mahdolliset virheetkin tekovaiheessa olisivat jääneet huomaamatta.
Ja mitä suorakaiteisiin ja kolmioihin tulee, eikö se ole yksinkertaisesti aivan sama.
Olipa ikävä juttu. Yleensä ei pitäisi ottaa kantaa asioihin, joista kuitenkin tietää vain osan, mutta tässä tapauksessa katson tietäväni sen verran, että uskallan kommentoida. Ensinnäkään kolmasluokkalaiselle ei pitäisi antaa numeroa ainakaan taito- ja taideaineissa. Tämä on siis minun mielipiteeni, mutta varmasti valtaosa opettajista on samaa mieltä. Jos kunnan tai koulun päätös on, että numero annetaan, voi opettaja aivan hyvin pitäytyä asteikolla 7-9 tai jopa 8-10. Kymppiä en kolmasluokkalaiselle uskaltaisi antaa, mutta en kyllä kuutostakaan!
Varmaan sinun olisi kannattanut olla ko. opettajaan yhteydessä heti syksyllä, mutta ymmärrän ihan hyvin, ettet ole sitä tehnyt. Hyvin harva vanhempi on yhteydessä muihin kuin luokanopettajaan. Mutta harvoin luokanopettajakaan aineenopettajaa "evästää" oppilaista heti alkuunsa, joskus puhetta tulee lukuvuoden varrella. Pienen piston tunsin omassa sydämessänikin tuosta asiasta: aineenopettaja tosiaan on aika tietämätön oppilaista aloittaessaan heidän kanssaan. Niinhän yleensä on luokanopettajakin saadessaan uuden luokan esim. kolmannella luokalla, mutta hän sentään keskustelee oppilaista entisen opettajan ja yleensä myös erityisopettajan ja/tai kuraattorin kanssa heti alkuunsa.
Opetussuunnitelma ei määrää antamaan kuutosta kenellekään oppilaille. Opetussuunnitelma tietysti sitoo opettajaa työssään, mutta sen tulkinta on hyvin pitkälle opettajan varassa. Ja arvosanojahan opetussuunnitelma ei kerro! On kyllä jonkinlaiset määritelmät hyvän osaamisen tasolle eli kahdeksikkoon, mutta ne koskevat vasta viidettä luokkaa!
Minulle opettajankoulutuslaitoksessa ihan suoraan sanottiin, että kuvataiteessa seiskan saa oppilas, joka on yrittänyt ja saanut työnsä valmiiksi ilman suurempia asenneongelmia. Kuutonen on harvinainen poikkeus. Samaa linjaa käsittääkseni useimmat noudattavat muissakin taito- ja taideaineissa.
Hienoa kuulla, että poikasi on jo jälleen ryhtynyt käsitöiden tekoon. Seuraava opettaja osaa ehkä ymmärtää poikaasi ihan eri tavalla, tai ainakin arvioida nykykäsityksen mukaan.
Hyvä, että otit heti yhteyttä opettajaan ja kyselit perusteluita. Se on oikea tapa. Kertomasi vastaukset kuultuani antaisin itse kyllä palautetta myös ihan rehtorille asti... Ainakin luokanopettajalle asiasta voisi olla hyvä kertoa. Selän takana puhumista ja valittamistahan se ei enää ole, kun kerran olet reilusti ensin ottanut yhteyttä asianomaiseen opettajaan.
Täytyy vielä varmuuden vuoksi lopuksi sanoa, että ylemmillä luokilla kuutonen on ihan normaali numero, ainakin lukuaineissa, matematiikassa ym. Saa siitä hyvinkin huolissaan olla ja ryhtyä skarppaamaan, mutta viitonenkin on vielä hyväksytty ja niitä tulee jo alakoulussakin. Eli en todellakaan kannusta kaikkia vanhempia soittamaan opettajalle, jos todistuksessa on kuutonen! Yleensä kuutosiin ja viitosiin on perustellut syyt. Tässä tapauksessa mielestäni ei.
Ensinnäkin, poikasi käsityöopettaja on toiminut väärin. Numeroita ei anneta siisteyden mukaan vaan sen mukaan mitä on oppinut. Jos poikasi on oppinut käyttämään ompelukonetta, osaa laittaa/vaihtaa langan, käyttää erilaisia ompeleita, -silloin hän on oppinut sen mikä on tavoitteena.
Toiseksi, käsityö ei ole peruskoulussa taide- vaan taitoaine. Taideaineissa arvostetaan luovuutta, taitoaineissa taitoa.
Kolmanneksi puikoilla ei kudota vaan neulotaan.
Lopuksi, etsi paikkakunnaltasi käsityökoulu ( 2x 45 min kerran viikossa) siellä arvostetaan luovuutta ja kannustetaan omatoimisuuteen.
numeron jo käsityöstä?
Mun kässänumero on 9, ootko kade?
Hei ja tsemppiä!
Minulla on opettajankoulutus, joten tiedän jotain opetussuunnitelmista minäkin, vaikka en ole toiminutkaan opettajana ;)
Henk.kohtaisesti olen sitä mieltä, että kuvis, liikunta, musiikki ja käsityöt saisivat jäädä kokonaan arvostelematta. Ne ovat aineita, joiden pitäisi tuottaa iloa ja kantaa positiivisina asioina läpi elämän. Arvioinnilla saadaan äkkiä tapettua viimeinenkin innostus. Kuinka moni ajattelee, että enpä nyt sitten osannut kaikkea tarvittavaa taidehistoriasta, jos kuviksen numero oli huono. Eiköhän päällimmäinen ajatus ole vain, että en sitten taida osata piirtää.
Minun poikani (12 v) virkkaa ja käyttää mielellään ompelukonetta. Hänellä oli eka ja toka luokalla innostuksen tappaja -ope. "Sienet eivät ole sinisiä, ne ovat ruskeita. Pyyhi heti sininen sieni pois ja väritä se ruskeaksi". No ohjeita pitää pystyä toki noudattamaan. Poika kuitenkin sanoi useinkin, että ei osaa piirtää mitään. Vein hänet siitä syystä sitten pop-taiteen näyttelyyn, jossa oli paahtoleipä seinällä, paloauto rutistettuna kasaan ja Warholin Brillo pahvilaatikot kasattuna päällekkäin. Sen jälkeen en koskaan kuullut lausetta "en osaa piirtää".
Poikasi osalta en ymmärrä ollenkaan, että työt on asetettu vierekkäin ja verrattu toisiinsa. Todella vanhanaikainen "Gaussin käyrämäinen" ajattelutapa.
Kannusta sinä poikaasi luovuuteen, jos sinusta tuntuu, että koulu tappaa sen. Tehkää käsitöitä yhdessä, anna käyttää ompelukonetta, katsokaa yhdessä TV:stä muodin huipulle -ohjelmia jne. On myös teille mukavaa yhdessä olemista ja tekemistä. Voithan pojalle sanoa, että opettaja on nyt sellaista mieltä, mutta että se on vain yksi mielipide ja pääasia on, että hän on itse omiin tekemisiinsä tyytyväinen.
Eli jos yrittää parhaansa - ja vaikka ei yrittäisikaan- , mutta on siihen itse tyytyväinen, niin ei tarvitse niin paljon välittää muiden sanomisista. Suomalaiset tarvitsevat muutenkin itsetunnon kohotusta omien tekemistensä osalta.... (teen töitä ulkomaalaisten nuorten parissa)
kuvis, liikunta, musiikki ja käsis pitää arvostella siinä kuin muutkin aineet. on nimittäin lapsia, jotka ovat kenties oikeasti hyviä vain musiikissa tai liikunnassa. antakaa heidän päteä edes jossakin!
oma poikani ei ollut aikanaan lukuihmisiä, mutta liikunnassa hyvä. suomen huippuja muutamassa lajissa, hyvä oikeastaan kaikessa aikanaan, nyt jo maailmallakin siinä lajissa minkä valitsi. häntä ainakin rassasi, kun hän sai nron 9 liikunnassa (kun 10 ei voinut antaa kenellekään) ja saman ysin sai lapset, jotka olivat hyviä, mutta eivät todellakaan kiitettävän arvoisia.
sitten jossakin vaiheessa liikunnanopettaja vaihtui ja tämä jakoi surutta myös numeroita 6 ja 7. Aiemman huonoin antaman nro oli ollut 8. Ja poika sai viimeinkin sen kympin.
poruhan siinä nousi lasten vanhemmilta (ei niinkään lapsilta), kun nyt nuppusten viimeinenkin into liikkua lannistetaan.... opettaja ilmoitti napakasti kaikille, että ei todellakaan voi antaa pelkästä "yrittämisestä" ja hymyilystä ja hyvästä käytöksestä nroa 9 tai 8 ellei lapsi jaksa juosta 300 metriä yhtäjaksoisesti. ei muustakaan aineesta saa.
Tästäkin näkee, miten vaikea asia arviointi on. Teki niin tai näin, osa (vanhemmista) on aina tyytymättömiä ja omasta mielestään ehdottomasti oikeasta syystä.
Sinänsä tärkeä ja mielenkiintoinen näkökulma tuokin. Mutta tässä tapauksessa pitäisi muistaa, että kyse oli kolmasluokkalaisesta. Ei tulevasta Suomen mestaristakaan tiedä vielä kolmasluokkalaisena että hän on varma huippu, ja tarvitsisiko tietääkään? Eikö kolmasluokkalainen voi olla ihan yhtä innostunut, vaikka ei saisikaan numeroa?
Ylemmillä luokilla kyllä kannatan numeroarviointia ja silloin pitäisi myös käyttää laajemmin koko skaalaa, jotta arvioinnilla ylipäätään olisi mitään merkitystä. Mutta ei tietenkään niin, että jonkun on pakko saada huono numero ja jonkun hyvä. Niin se vain yleensä menee, että jos luokalla on yhtään enemmän oppilaita, niin ääripäitäkin löytyy. Useimmat opettajat kyllä osaavat olla rehellisiä, kriittisiä ja oikeudenmukaisia.
Hei! Olen se, joka kannattaa kyseisten aineiden numeroiden kokonaan poistamista. Itselläni oli lukion keskiarvo 9,8 (musiikki ja kuvis 10, liikunta 9). Minusta ei ole tullut mitään huippua - ei taiteilijaa, urheilijaa eikä muusikkoa. Päinvastoin olen kokenut huippunumerot ahdistavina - opettajillakin oli ikäänkuin oletuksena, että "sinähän saat sitten tietenkin kympin".
Olen koko elämäni joutunut opettelemaan perfektionismista pois. Se ei ole nimittäin aina positiivista. Perfektionistit eivät helpolla osaa olla armollisia itselleen eivätkä pääse helpolla tekemiensä virheiden yli.
Sen verran vielä vertaamisesta toisten numeroihin, tämä lienee suht vanhanaikainen tapa lähestyä arviointia. Opettajakoulutuksessa ehdotettiin mm että arviointi perustuisi kys. oppilaan omaan lähtötasoon ja siihen tasoon, jonka hän on opintojen lopussa saavuttanut. Vanhan ajan oppeja lienee se, että oppilaat laitetaan riviin, joista automaattisesti toisen pään oppilaat saavat huonon numeron ja toisen pään oppilaat hyvän numeron. Ja keskellä olevat olisivat se suurin joukko, joka saa keskitason numeron. Toivottavasti ainakin tästä ollaan jo päästy pois.
Joulunpyhät ovat vieneet onneksi taka-alalle todistuksen arvioinnin, mutta aina jossain vaiheessa pulpahtanut esille.
Poikani näytti jouluna vanhemmilleni todistuksensa, mutta muille ei halunnut näyttää (esim. kavereille). Sanoin hänelle, että saat itse päättää kenelle näytät sitä...
Mummolleen hän sanoi, että käsityön opettaja on tyhmä ja valehtelee (olin kertonut pojalleni soitostani opettajalle ja sanoin mm., että open mukaan olet joutunut purkamaan muutaman kerran).
Onneksi äitini (entisenä opettajana) osasi hienosti puhua pojalle, että jokaisella opettajalla on erilainen tapa antaa arvosanoja ja tämä opettaja arvioi varmaankin todella tiukasti. Samalla äitini kehui poikani "neulomia" säärystimiä.(vaikea puhua neulomisesta, kun on aina tottunut puhumaan kutomisesta, vaikka tiedänkin, että se on väärä sana :-)
Olen aivan samaa mieltä tuosta asiasta, että noin pienillä ei pitäisi edes arvioida taitoaineita. Monet ovat ihmetelleet myös sitä, että jo kolmaluokkalaiselle annetaan numerot. Samoin olen itse ihmetellyt.
En ole todellakaan sellainen äiti, jonka lapsen arvosanat pitäisi kaikki olla kiitettäviä ja olisin aina valittamassa arvosanoista opettajille. Tämä tapaus oli kumminkin niin törkeä, että mielestäni oli tosi tärkeää opettajalle siitä soittaa, jotta hän ehkä jonkun muun lapsen kohdalla tekisi toisin.
Opettajia on niin erilaisia, aivan kuten kaikkia muitakin ammatinharjoittajia. On olemassa loistavia, empaattisia, iloisia ja niin uskomattoman ihania opettajia, mutta sitten joukkoon mahtuu myös vihaisia, itsekkäitä ja "kaikkitietäviä" tapauksia. Uskon kumminkin vakaasti, että vain murto-osa on näitä jälkimmäisiä opettajia. (aivan samoin kuin suurin osa oppilaista ovat mukavia, mutta se murto-osa esim. 1 oppilas saattaa pilata koko luokan ilmapiirin)
Kiitos paljon kaikista kommenteista. Olen ajatuksen kanssa niitä lukenut, eikä enää tunnu niin pahalta, kun tietää, että te muutamat ammattilaisetkin olisitte "minun puolellani".
Oikein hyvää alkavaa uutta vuotta!
Hei
Hyvää uuttavuotta teidän perheelle. Toivottavasti siellä pahasta mielestä päästään.
Kiinnostaisi tietää missä päin asustelette ja annataan numerot jo kolmannella?
Mukavaa viikonloppua sinne.