Kaiken pitäs olla ihanaa. On poikaystävä, asutaan saman katon alla, opiskelu sujuu (kympit loistaa todistuksessa), on rahaa, on rakkautta, on seksiä, on ystäviä, on rakkaat lemmikkieläimet, on kalliit vaatteet ja vaikka mitä. Miksi en aina osaa nauttia tästä kaikesta? En halua enempää, en vähempää mutta välillä tuntuu kuin kaikki olisi yhdentekevää. Olen surullinen siitä miten paska idiootti olen. Minulla on kaikki! Kaikki mistä olen vain ikinä unelmoinut. Miksi en osaa arvostaa elämääni?
Suhteemme alkoi elokuvamaisesti. Kaikki oli kuin unta. Yhtä suurta unelmaa joka muuttui todeksi. Rakkaus leimahti liekkeihin ja seksin ei pitänyt olla tämän suhteen perustana. Silti välillä tuntuu kuin eläisin seksisuhteessa. Tulen koulusta kotiin. Hän on täällä. Olen stressannut koko päivän koulussa ja kauheat paineet. Kun näen hänet saatan kiihottua välittömästi ja hän huomaa sen. Sitten hän tarjoutuu tyydyttämään minut. Olen niin kiimainen etten voi kieltäytyä. Haluaisin kieltäytyä koska meillä on liikaa seksiä! Mutta kun tulen kiimaiseksi niin kaikki estot on poissa! En voi sanoa ei.
Sama juttu toisin päin. Jos heitän pällyshousut pois ja olen vain alushousuillani niin kuin olen aina ollut kotona, rennosti ja vapaasti, niin hän saattaa kiihottua siitä ja sitten minä haluan tyydyttää hänet. Miksi tämä on tälläistä. Emmekö voi olla alasti tai ilman päällyshousuja ilman että jompi kumpi tai molemmat kiihottuvat. Seksiä ja seksiä, lisää vain seksiä.
Mutta sitten on se rakkauspuoli. On ihanaa että on joku joka pitää minusta aidosti, sellaisena kuin olen. Iltaisin katsomme yhdessä TV:tä ja olemme vierekkäin. Puhumme, halimme, suutelemme..kunnes menemme nukkumaan..Sitä ennen tosin saatamme harrastaa taas seksiä. Aamut on joskus helvettiä varsinkin kun kaksi miestä herää aamuerektiot päällä.
Mietin vain että onko tämä nyt enää kovin järkevää, siis harrastaa niin paljon seksiä! Monia kertoja päivässä! Ja heteroystäväni valittavat kun tyttöystävät ei anna ja seksiä ei harrasteta kuin ehkä kerran kuukaudessa. Kai naiset on niin erilaisia ja miehet suurin piirtein "aina valmiita ja kiimaisia". Teemme paljon muutakin yhdessä esim. käymme yhdessä kävelyllä jne.
Se mikä surettaa eniten on se että aina kun poikaystäväni tulee halaamaan ja kertoo kuinka paljon rakastaa ja ettei voisi elää ilman minua, niin tuntuu kuin että en voisi/saisi arvostaa sitä vaikka rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta. Se itkettää. Joku välittää minusta enkä pysty arvostamaan sitä. Ennen kuin tapasin hänet niin ajattelin ettei kukaan koko maailmassa rakastaisi minua ja että kaikki välttelisivät minua rumuuteni vuoksi. Olin niin pessimistinen. En odottanut mitään hyvää. Olin hyväksynyt sen että olen yksinäinen rumilus ja kuolen onnettomana. Poikaystäväni kuitenkin muutti kaiken ja veti minut pois pohjamudista takaisin pinnalle.
En halua sanoa että olisin mielummin yksin. On hyvin rauhoittavaa tietää että elämässäni on joku jonka "sylissä" voi olla ja joka tukee minua vaikeina hetkinä. Joku jonka kanssa nukun. Joku joka rakastaa minua ja joku joka on niin helvetin tärkeä minulle ettei ole sanoja kuvaamaan sitä tunnetta. Ystäväni jotka ovat homoseksuaaleja ovat raivostuneet minulle. He sanovat koko ajan että pitäisi olla hiton onnellinen koska homojen on vaikea löytää sopivaa kumppania. Tiedän sen. Mutta en osaa olla onnelline..olen kai masentunut. Mutta miksi. Minussa on kai vikaa.
Puhuin poikaystävälle masentuneesta mielialastani ja hän otti sen hyvin raskaasti ja alkoi syyttää itseään. Yritin selittää että se ei ole hänen vika. Onneks sain hänet uskomaan mutta nyt hän pelkää että tapan itseni ja on alkanut huolehtimaan minusta entistä enemmän. Sekin ärsyttää välillä koska hän on minua vanhempi ja tuntuu että hän välillä käyttäytyy kuin olisi isäni. Sitä en halua suhteeseen, haluan että olemme toistemme elämänkumppaineita. En halua että hän käyttäytyy isällisesti.
Mikä minua vaivaa. Sormus on sormessa ja kohta suhde on rekisteröity. Miksi en ole onnellinen. Onko tämä depressiota? Mutta miksi olisin masentunut jos elämässäni on niin paljon hyvää? Mutta välillä tuntuu että ei jaksa. En siedä tälläistä olotilaa. Hän on niin hyvä minulle ja tuntuu kuin en ansaitsisi häntä.
Suhteemme alkoi elokuvamaisesti. Kaikki oli kuin unta. Yhtä suurta unelmaa joka muuttui todeksi. Rakkaus leimahti liekkeihin ja seksin ei pitänyt olla tämän suhteen perustana. Silti välillä tuntuu kuin eläisin seksisuhteessa. Tulen koulusta kotiin. Hän on täällä. Olen stressannut koko päivän koulussa ja kauheat paineet. Kun näen hänet saatan kiihottua välittömästi ja hän huomaa sen. Sitten hän tarjoutuu tyydyttämään minut. Olen niin kiimainen etten voi kieltäytyä. Haluaisin kieltäytyä koska meillä on liikaa seksiä! Mutta kun tulen kiimaiseksi niin kaikki estot on poissa! En voi sanoa ei.
Sama juttu toisin päin. Jos heitän pällyshousut pois ja olen vain alushousuillani niin kuin olen aina ollut kotona, rennosti ja vapaasti, niin hän saattaa kiihottua siitä ja sitten minä haluan tyydyttää hänet. Miksi tämä on tälläistä. Emmekö voi olla alasti tai ilman päällyshousuja ilman että jompi kumpi tai molemmat kiihottuvat. Seksiä ja seksiä, lisää vain seksiä.
Mutta sitten on se rakkauspuoli. On ihanaa että on joku joka pitää minusta aidosti, sellaisena kuin olen. Iltaisin katsomme yhdessä TV:tä ja olemme vierekkäin. Puhumme, halimme, suutelemme..kunnes menemme nukkumaan..Sitä ennen tosin saatamme harrastaa taas seksiä. Aamut on joskus helvettiä varsinkin kun kaksi miestä herää aamuerektiot päällä.
Mietin vain että onko tämä nyt enää kovin järkevää, siis harrastaa niin paljon seksiä! Monia kertoja päivässä! Ja heteroystäväni valittavat kun tyttöystävät ei anna ja seksiä ei harrasteta kuin ehkä kerran kuukaudessa. Kai naiset on niin erilaisia ja miehet suurin piirtein "aina valmiita ja kiimaisia". Teemme paljon muutakin yhdessä esim. käymme yhdessä kävelyllä jne.
Se mikä surettaa eniten on se että aina kun poikaystäväni tulee halaamaan ja kertoo kuinka paljon rakastaa ja ettei voisi elää ilman minua, niin tuntuu kuin että en voisi/saisi arvostaa sitä vaikka rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta. Se itkettää. Joku välittää minusta enkä pysty arvostamaan sitä. Ennen kuin tapasin hänet niin ajattelin ettei kukaan koko maailmassa rakastaisi minua ja että kaikki välttelisivät minua rumuuteni vuoksi. Olin niin pessimistinen. En odottanut mitään hyvää. Olin hyväksynyt sen että olen yksinäinen rumilus ja kuolen onnettomana. Poikaystäväni kuitenkin muutti kaiken ja veti minut pois pohjamudista takaisin pinnalle.
En halua sanoa että olisin mielummin yksin. On hyvin rauhoittavaa tietää että elämässäni on joku jonka "sylissä" voi olla ja joka tukee minua vaikeina hetkinä. Joku jonka kanssa nukun. Joku joka rakastaa minua ja joku joka on niin helvetin tärkeä minulle ettei ole sanoja kuvaamaan sitä tunnetta. Ystäväni jotka ovat homoseksuaaleja ovat raivostuneet minulle. He sanovat koko ajan että pitäisi olla hiton onnellinen koska homojen on vaikea löytää sopivaa kumppania. Tiedän sen. Mutta en osaa olla onnelline..olen kai masentunut. Mutta miksi. Minussa on kai vikaa.
Puhuin poikaystävälle masentuneesta mielialastani ja hän otti sen hyvin raskaasti ja alkoi syyttää itseään. Yritin selittää että se ei ole hänen vika. Onneks sain hänet uskomaan mutta nyt hän pelkää että tapan itseni ja on alkanut huolehtimaan minusta entistä enemmän. Sekin ärsyttää välillä koska hän on minua vanhempi ja tuntuu että hän välillä käyttäytyy kuin olisi isäni. Sitä en halua suhteeseen, haluan että olemme toistemme elämänkumppaineita. En halua että hän käyttäytyy isällisesti.
Mikä minua vaivaa. Sormus on sormessa ja kohta suhde on rekisteröity. Miksi en ole onnellinen. Onko tämä depressiota? Mutta miksi olisin masentunut jos elämässäni on niin paljon hyvää? Mutta välillä tuntuu että ei jaksa. En siedä tälläistä olotilaa. Hän on niin hyvä minulle ja tuntuu kuin en ansaitsisi häntä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olisit onnellinen, jos seksi sujuu. Saattaa jonkun vuoden päästä seksiasiat hiipua. Onko ikäeronne miten iso, olisko siinä se syy, mikset ole onnellinen??
Anna mennä vaan, elä tätä hetkeä, se on viisautta! Älä murehdi tulevia tai menneitä, nauti seksistä ja suhteesta sekä kumppanisi rakkaudesta täysin siemauksin, anna myös hänelle rakkautta (niinhän jo teetkin).
Älä tuollaista murehdi, että seksiä olisi liikaa, anna mennä vaan aina kuin siltä tuntuu!! Sinulla ja kumppanillasi on täysi oikeus siihen.
Ylipäätään, lopeta liika suhteenne järkeistäminen ja pohtiminen! Nauttikaa elämästänne yhdessä, keksikää uutta kivaa tekemistä, älä mieti liikaa tunteitasi. Olette täällä vain kerran.
Liika asioiden päässäpyörittely on ajanut sunt tuohon. Lopeta se rypeminen.:)
Oli ihan hieno ja aito kirjoitus sulta. En ole mikään alan lääkäri, mutta uskaltaisin kuitenkin väittää, että olet nyt pienemmän tai suuremman masennuksen vallassa. Todennäköisesti tarttet jonkinlaista apua - ehkä vain lääkettä. Olet pohdiskelussasi ihan oikeassa. Kun kaikki on todella hyvin, ei pitäisi olla onneton...
Mä voisin näin psykiatrisena sairaanhoitajana tuosta päätellä, että sä olet joko masentunut tai sitten olet ahdistunut. Siihen on voinut johtaa huono itsetunto ja oman alemmuuden tunne, eli tunnet, ettei sinulla ole oikeutta nauttia elämästä sellaisena kun se on sinulle tarjottu.
Suosittelisin sulle lääkärillä käyntiä, joka voisi tarvittaessa kirjoittaa lähetteen johonkin psykoterapiaan ja ehkä määrätä määräaikaiseen käyttöön jonkin mielialalääkkeen tai jotain, mitä käytetään ahdistuneisuuden hoitoon. Toki parisuhdeterapiastakin voisi olla hyötyä, mutta keskustele ihmeessä lääkärin kanssa, ei tuollaisia ajatuksia tarvitse kestää!
Ihminen muuttuu koko ajan iän myötä. Jossakin vaiheessa sitä rupeaa kyselemään kirjoittamiasi asioita itseltään. Tätäkö se nyt on? Tässäkö se nyt sitten on? Tätäkö oikeasti haluan? Mitähän oikeasti haluan? Millainen oikeasti olen? Mitä hyvä todistus minusta oikeasti kertoo? jne...
Kirjoituksen perusteella olet tunnistanut olennaisen asian intohimosta (seksistä). Se on huikean ihanaa ja nautinnollista, mutta samalla myös rasittavaa, uuvuttavaa, kyllästyttävää ja jopa koukuttavaa. Siksi ulkomaalaisittain intohimo onkin mm. passion, mikä tarkoittaa samalla myös kärsimystä.