VL-uskovaisilla on suuret perheet SRK:n ehkäisykiellon seurauksena. Suuri perhe ei on sen seurausta, että KAIKKI vl-uskovaiset olisivat yhtä LAPSIRAKKAITA. Heidän on vain pakko synnyttää niin paljon kuin lapsia vain hedelmöittyy.
VL-uskovaiset ovat lapsiasiassa täsmälleen samanlaisia kuin muutkin ihmiset. Osa ohmisistä haluaa suuren perheen ja nauttii lasten kanssa elämisestä ja heidän hoivaamisestaan. Osa ihmisistä taas tyytyy mieluiten pieneen perheeseen tai ei halua lainkaan biologisia lapsia.
Osa vl-uskovaisista ei siis itse valitsisi suurta perhettä, jos ei olisi pakko.
Ehkäisykiellon noudattamisesta yksinkertaisesti vain seuraa, että kaikilla avioliiton solmineilla vl-uskovaisilla, joilla hedelmällisyys ja biologia on kunnossa, on suuret perheet.
Myös heillä jotka eivät niin paljon lapsita välittäisi.
Suuri perhe ei siis kerro mitään ihmisen LAPSIRAKKAUDESTA.
Valitettavasti tästä on myös käytännön seuraamuksia tuhansille vl-perheiden lapsille.
Kaikki vanhemmat eivät ole luonnostaan kykeneväisiä huolehtimaan suuren lapsijoukon tarpeista ja jokaisen lapsen yksilönä tarvitsemasta hoivasta. Sen lisäksi kaikilla vanhemmilla eivät talous, terveys ja taidot riitä, vaikka olisi haluakin.
Näitä tosiasioita ei useinkaan tuoda esille.
Viattomat lapset kärsivät eniten SRK:N ehkäisykiellosta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Joop, mutta mites sitten, kun se yli 60% kuitenkin nostaa kytkintä tästä pumpusta. Taitaa mennä suurimmaksi osaksi siinä ne lapsista tykkäämättömät ihmiset. Firmaan jää pääsääntöisesti vain niitä, jotka ovat valmiita sen taakan kantamaan.
Väitteesi kuuluu siis näin: kaikki suuren perheen hankkineet SRK-lestadiolaiset ovat itse MYÖS halunneet suuren perheen itselleen, ja siten kyvykkäitä huolehtimaan heistä.
Tämäkö on väitteesi? Entä perustelusi?
Kun ihminen haluaa kuulua kynsin hampain siihen yhteisöön, jossa kaikki sukulaiset ja tärkeät ystävyyssuhteet ovat, koska on siihen tullut kasvatetuksi, tästä ei suinkaan loogisesti seuraa, että ihminen myös haluaa suuren perheen ja rakastaa lapsia.
Hän vain suostuu tuottamaan suuren joukon lapsia.
Hän ei välttämättä:
- halua omakohtaisesti itselleen suurta joukkoa jälkeläisiä
- halua kantaa aikuisen vastuuta lastensa ja umppaninsa hyvinvoinnista
- rakasta jokaista yksittäistä lastaan ja kuuntele juuri hänen tarpeitaan
- omaa tarvittavia resursseja: osaamista, terveyttä, kykyä, taoudellisia resursseja ja tietoja voidakseen tarjota kunnollisen kasvuympäristön lapsilleen.
Ei siitä, että ihminen on vl-uskoss, seuraa automaattisesti noita resursseja lasten huoltoon ja rakastamiseen. Ei todellakaan.
Rajoituksena voi olla jo yksinkertaisesti terveyden pettäminen. Mielenterveys voi horjua. Mutta siitä huolimatta, vaikka äiti olisi mielisairas, hän ei saa käyttää ehkäisyä. Ja taas lapsijoukko jää heitteille.
juuri luotsatessaan ja organisoidessaan suurperheensä arkea. Näitä on myös sukulaisissani. Mutta on myös niitä toisia, joiden lapset juoksevat pihalla kesät talvet pelkissä t-paidassa ja kumisaappaissa pylly paljaana..
Tuttavapiirissäni on myös vl-suurperhe, jonka isä oli aina töissä eikä äiti saanut hanskattua perhettään mitenkään vaan kaikki oli ihan retuperällä. Myöhemmin kävi ilmi, että keskenään päivät kotona ollessaan isommat lapset olivat raiskanneet pienempiään vuosikaudet! Vanhemmat yrittivät vaan salata asian mutta liikkeestä eronneet lapset eivät antaneet asian olla vaan tekivät rikosilmoituksen.
Minkä ikäisiä nämä raiskaaja-lapset olivat suunnilleen? Vai olivatko he teini-ikäisiä vai jo lukio ikäisiä vai mitä?
Miten lapsi voi osata/ymmärtää raiskata nuorempiaan?
Viattomia kokeiluja lapset varmasti tekevät, siis puhun ala-aste ikäisistä ja siitä alaspäin, mutta vanhemman pitää tietää mitä tapahtuu ja jos tilanne menee jo aikuistenhommiin, yhdyntään jne., oikeaan seksiin niin on jo hälyttävää että tällaista pääsee lasten kesken tapahtumaan (tai että edes tietävät tuollaisesta jotain) eikä vanhempi huomaa mitään. Kertoo siis sen ettei tosiaan huolehdita kunnolla.
kaikki seksiin tai siihen viittavakin synnillistetään, joten lapsilleon aivan sama mitä he tekevät koska kaikki on syntiä Tämä johtaa ilman valvontaa olevissa suurperheissä juuri kirjoittaman kuvailemaan tilanteeseen.