jotka ovat liian katkeroituneita, eivät sitten kuitenkaan kykene rakastamaan toista ihmisistä, vaikka muuta väittävät.
Ilkeys tulee sitten aina esiin. Ja mustavalkoisuus.
Ilkeys tulee sitten aina esiin. Ja mustavalkoisuus.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
väitettäs
Jotenkin haastaa riitaa suuttuu ja arvostelee toista mutta sitten vetää herneet nenään jos sanoo takaisin. Siis yksi riita voi olla maailmanloppu. Lapsia ja eläimiä ei sellaisten lähelle uskalla kyllä päästää. Ylireagoi kaikkeen. Ei jatkuvuutta, epävarmuutta koko ajan. Pelailee toisen tunteilla, testailee.
Eivät kykene sopimaan tai tekemään kompromisseja. Minä itse-asenne.
Ehkä liian pitkään yksin asuminen tekee sen.
Rakkaus on kuitenkin sitä kompromissien tekemistä, sopimista, keskustelua ja anteeksiantoa/pyyntöä. Jos ei sellaiseen kykene on sitten liian katkeroitunut rakastamaan.
Karkottaa kaikki muut luotaan, pelottaa sellainen ehdottomuus. Ja toisaalta se sitoutumiskammoisuus.
Tässä nyt joitakin esimerkkejä mitä tulee aiheesta mieleen, mietin lisää.
Nämä ovat kaikki sellaisen ihmisen käytöstä joka on ollut pitkään yksin ja tottunut tekemään kaiken oman päänsä mukaan. Parisuhde ei toimi sillä tavalla. Kaikki piirteet eivät tietysti tule samassa ihmisessä esiin.
Eräästä naisesta,täsmää todella tarkkaan.
Yleensä hylätyksi tulemisen pelko joka ilmenee siten ettei usko, että se toinen voisi ikinä olla tosissaan.
Miehillä se ilmenee siten että ne pelkäävät kauniita naisia. Siis minulta on moni tuollainen mies kysynyt aivan päin näköä että "noin kaunis nainen ei varmaankaan voisi minusta kiinnostua."
Eli luovutetaan jo ennenkuin mitään on alkanutkaan.
Onhan se surullista, jos näin on asia. Siis vaikka tunteita olisi niin ei uskalla tehdä mitään.
Eri asia on se, jos ei yksinkertaisesti ole tunteita mukana, sille ei voi yhtään mitään.
Minusta on surullista, jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, mutta asiat menevät päin mäntyä tuollaisen käytöksen takia.
Voi olla, että tuollainen käytös saa aikaan samanlaista epävarmuutta toisessa osapuolessa. Eli tulkitaan väärin toisen käytöstä kun ei osata kommunikoida.
Sellaista. En minä tiedä mikä tuohon auttaisi.
Aika varmaankin. Mutta, ei sitä jaksa yksipuolisesti rakastaa jos toinen käyttäytyy koko ajan em. tavalla.
että noin paljon ei kannata ajatella
kiusaamaan ihmisiä. Älä vastaile viesteihin jotka eivät koske sinua.
Olet täydellisen ilkeä ja paha ihminen.
Vainoat täällä kanssaihmisiä kun sulla ei ole elämää.
kun nettiviesteistä noin vedät herneet nenuusi??? MUAH-HAH-HAAAA!!!!!!!
jos sulla olisi elämä eikä mielikuvituselämä, selvittäisit asiasi siellä, et täällä. Piste.
ne vaan valehtelevat rakastavansa mutta oikeasti eivät rakasta.
Mutta, ethän sä näistä jutuista mitään ymmärrä.
jutuista mitään ja ainakin, jos olet ap niin sinähän se katkera tilittäjä täällä olet, kun et ole saanut mitä halusit. et taida oikein itse ymmärtää.
on vakka kantensa valinnut, katkera katkeran jne... Vois sitä peiliinkin katsoa välillä.
jäänyt saamatta katkeraa ihmistä riesoikseni.
Mitä sä oikein sekoilet. Mä vaan sanon et tuo yksinäisyyden aiheuttama katkeruus voi olla syynä siihen että sitten ei kuitenkaan oikeasti osaa/halua rakastaa jos kohtaa ihmisen jota voisi rakastaa.
Ikisinkut ovat usein sellaisia. Mä en ole sellainen.
Mut, sun kans en jaksa asiasta enempää jauhaa.
Mä olen nainen ja naisissa noita löytyy varmaan vielä enemmän kuin miehissä, koska naisia käytetään niin paljon hyväksi.
erittäin katkeria henkilöitä jotka työntävät sappensa joka ketjuun. Mitä hyvänsä kuka hyvänsä kirjoittaakaan niin aina tulevat väliin ilkeine kommentteineen ja haukkumisineen. Sääliksi käyvät. Toivottavasti joskus löytävät jonkun pohjan elämälleen ja rauhan mieleensä.
..oma minä tekee sen eikä se kuinka on aiemmin elämänsä viettänyt. Itse kun olen rauhassa odotellut sitä oikeaa enkä ole lähtenyt ketään "huijaamaan" ei tarvitse olla katkera mistään mihinkään suuntaan. Nyt kun olisin muun elämäntilanteeni vuoksi jo valmis sitoutumaan tuntuu kontaktien solmimisessa esteeksi toistuvasti nousevan naisten pelokas ja ahdaskatseinen suhtautuminen, eivät uskalla kohdata avoimuutta ja sitä kun mies osaa sanoa mitä ajattelee ja tuntee eli tavallaan joudun maksamaan heidän exiensä virheistä kun on luotto mennyt kaikkiin miehiin.
Niitä jääriä on varmaan pitkään parisuhteessa olleissa sekä sinkkuna eläneissä, on myös huijareita, kusipäitä ja vaikka mitä mutta on myös ihania, omilla aivoillaan ajattelevia tuntevia ihmisiä ja tuollaisen tahtoisin itselleni löytää. Vaikka ihmisen menneisyys väkisin vaikuttaa myös nykypäivään tulee minun mielestäni kahden ihmisen tulevaisuus rakentaa heidän itsensä eikä menneisyyden haamujen varaan, kaikki eivät siihen kykene.
Jos kumppanisi haastaa jatkuvasti riitaa ja arvostelee ei ole suhteen arvoinen, laita taipaleelle ja etsi joku sellainen joka osaa etsiä ja löytää sinusta sekä elämästä niitä hyviä asioita :)
Minkälainen ihminen on aina noin negatiivinen ja riidanhaluinen? Varmaan aika onneton itse.
Luulis edes Joulun alla rauhoittuvan.
köh