Veskarit, kuinka olette "sydänsuruistanne" selvinneet? Itsellä tuntuu olevan kovasti vaikeuksia, kyseessä kun on ensirakkauteni. Tuntuu ettei millään voi päästää irti, muutos pelottaa.
Vaikka useinkin saatan muutosta kaivata, en kuitenkaan haluaisi mitään lopullista. Onko muilla taipumusta takertua menneeseen?
Vaikka useinkin saatan muutosta kaivata, en kuitenkaan haluaisi mitään lopullista. Onko muilla taipumusta takertua menneeseen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
toi teksti on ku suoraan mun tänhetkisestä elämän tilanteesta! mullakin on vaikee tottuu ajatukseen et ei oo enää ketään...
Itse erosin ensirakkaudestani vuosi sitten ja nyt tuntuu elämä pikkuhiljaa voittavan. Aloitimme seurustelun ollessamme 15-vuotitaita, eli aivan lapsia vielä kun näin jälkeenpäin ajattelee. No jokatapauksessa seurustelimme 4 vuotta ja näiden vuosien aikana jo tottui toiseen ja tiesi että oli aina joku johon turvautua. Suunnittelimme omaan kotiin muuttoa yms...Sitten totesimme että olimme loppuenlopuksi yhdessä vain tottumuksesta ja elämämme oli liuta rutiineja joihin oli tottunut.
Ensin ero tunti hyvältä ajatukselta, mutta kun se oikeasti iski päin kasvoja niin se oli kaikkea muuta kuin kivaa ja helppoa... :(
Nyt on vuosi kulunut, emme pidä mitään yhteyttä toisiimme emmekä ole nähneet puoleen vuoteen. Ehkä näin on parempi. Poissa silmistä, poissa mielestä. Nyt vain päin uusia haasteita ja ELÄMÄÄ!!!
Jaksamista kaikille sydämensä särkeneille Veskareille!
Moi mä oon 12 w... mäkin oon nyt joten *sydänsuruissani* mun ensi rakkaus jätti mut.. ;( mä en pysty päästää irti.. ;8 oon liian rakastunut.. ;( mitä voin tehdä?
se poika valehteli mulle.. että rakastaa mua mutta tais olla ihan vaan suusoittoa.. ;( mä rakastan sitä!!! mitä voin tehdä?
Moi, tutulta tuntuu; aina siitä selviää vesimiehen "viileyden ja hulluuden" ansiosta.
Sinulle vesimies haluisin tehdä kysymyksen..
Kun vesimies on viileä,onko se merkki ettei ole
tunteita kyseiseen henkilöön,vai mikä on syy
vesimiehen viileyteen?
Tuttua on!Itse märehdin sydänsuruja tosi pitkään ja välillä taas kiihdytän itseni aivan tosi masentuneeksi menneiden asioiden takia, vaikka pitäisi unohtaa ja aloittaa uusia suhteita.Tuntuu etten uskalla luottaa keneenkään enää, vain itseeni.Samalla epäilen koko ajan partnerini luotettavuutta ja olen jotenkin osittain hänen kanssaan: jos tulee pettymys niin sitä olen tiennyt odottaakin!Näinhän siis pelkäsinkin käyvän...
..se vaikeaa päästä rakkastaan irti vaikka tietää että se on parempi näin.. Jälkeen päin tulee ajatelluksi, entä jos..? Miksi se ei muuttuisi..?
Mutta ottaen siltä kantilta etteivät ihmiset muutu nopeasti, ei yhteen palaaminen tunnukkaan enää niin hyvältä ideata..
Näin kävi edellisen jätkäni kanssa.. Onneksi hän on sen hyvä kaverini, mutta loukkaantui (neitsyt) heti kun epäili, että mulla on joku uus jo heti eron jälkeen... kuten itse asiassa on, mutta sitä en kerro hänelle varmaankaan pariin kuukauteen, ystävyyden vuoksi..
~Nukkuva Tiikeri~
Täysin samoja luopumisen oireita löytyy täältä.6.v yhdessä oltiinja siitä viimeiset 2 v n.parin kuukauden välein erottiin ja taas yritettiin.Pohjimmaisena syynä oma pettämiseni, jonka jälkeen toinen ei pysty luottamaan, mutta kuitenkin 'rakastaa' ja siten aina päädyttiin yrittämään.Lopulta on joka kerta ollut sama juttu ' ei tästä tuu mitään' sen suusta. Sitä kun itse kuitenkin toisesta välittää- ei pysty unohtamaan, vaikka tajuaa ettei toinen ole muuttunut ja oppinut antamaan anteeksi. Toisaalta ei kai se tarpeeksi välitäkään, kun ei pysty antamaan anteeksi. Jokatapauksessa oikein pelottaa aina,kun sitä näkee että mitä se sanoo. Vanhat hyvät muistot on kuitenkin elävästi mielessä ja joutuu taistelemaan itsensä kanssa ettei miettisi niitä.Muiden kanssa yrittäminen on vaikeaa, jotenkin siihen ei vain usko, kun entinen painaa mieltä ja tuntuu ettei sitä voi unohtaa.