Toipukaa

Jokaisen alkoholistin tulisi sisäistää sairauskäsite omasta sairaudestaan alkoholismista.

Hyvin usein, jopa yleisesti puututaan vain yhteen hyvin näkyvään alkoholismin oireeseen, juomiseen, siis humalassa olemiseen.
Kuten kerroin tuo on vain ja ainoastaan yksi oire sairaudestamme.
Hoitamalla ainoastaan yhtä sairauden oiretta, juomista/juomattomuutta, ei koskaan tulla toipumaan alkoholismista.
Alkoholismi sairautena operoi mielemme alueella ja näin ollen tarvitsemme terapiaa toipuaksemme kokonaisvaltaisesta sairaudesta, jota hallitsevat niin psyykkiset , fyysiset, hengelliset, kuin sosiaalisetkin oireet. Joista siis tuo juominenkin on vain yksi, mutta sitäkin näkyvämpi.
On siis alettava hoitamaan alkuperäistä sairautta, että ylipäätään on mahdollista toipua.
Näinhän se on minkä tahansa muunkin sairauden kohdalla. Ja sama pätee myös alkoholismiin.
Jos hoidot keskitetään oireisiin, ei oireitten aiheuttaja (alkoholismi) tule koskaan häviämään.
Oireet ilmaantuvat uudestaan ja uudestaan, koska niillä on olemassa oleva aiheuttaja, alkuperäinen sairautemme alkoholismi.

Omia alkoholismin oireitani hoidettiin yhtäjaksoisesti noin 15 vuotta. Kukaan ei koskaan lähtenyt hoitamaan niiden aiheuttajaa, alkoholismia.
Viimein löysin hoitolaitoksen, joka ilmoitti hoitavansa keskitetysti alkoholismia, ei alkoholismin aiheuttamia oireita.
Tuosta on nyt kulunut aikaa 6 vuotta.
Kaikenlainen kierteleminen hoidoista toiseen ja lääkäreissä loppui tuolloin. Toivuin alkoholismista!
Oireitteni aiheuttaja oli poissa. Elämä muuttui helpoksi!

Yhteiskuntamme ei tätä tosiasiaa ymmärrä.
Meitä todella hoidetaan turhaa keskittämällä hoitoja alkoholismin aiheuttamiin oireisiin.
Hakekaa apua alkoholismiin! Ei masennukseen, ei paniikkihäiriöihin, ei unettomuuteen.
Nuo kaikki minultakin oli diagnosoitu vuosien varrella. Ne kuitenkin olivat oireita minun alkoholismistani. Niitä ei enää yksinkertaisesti ole. Olen toipunut myös oireista, vaikka niitä ei ole sen jälkeen hoidettu. Ei tietenkään, koska niillä ei ole enää aiheuttajaa!

Siis vaatikaa hoitoa alkoholismiin, se meillä alkoholisteilla on alkuperäinen sairautemme, ei mikään muu.

Hyvää Joulua! RauniO

Ps. Alkoholismiin ei ole lääkettä
201804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Samaa mieltä, että juomisen takana on aina psyykkinen ja/tai tunne-elämän häiriö, joka ei juomattomuudella poistu mihinkään. Se juomisen alunperin käynnistikin.

Nimität sitäkin alkoholismiksi, mikä kyllä hämärtää käsitteitä, kun yleisesti alkoholiriippuvuuden aiheuttamaa juomista kutsutaan alkoholismiksi.
Menee Rossin "kuiva huikka"-osastolle.

"Siis vaatikaa hoitoa alkoholismiin, se meillä alkoholisteilla on alkuperäinen sairautemme.."

Laittaa vaan mietityttämään, että mistä kukin sen vaatimisen voisi aloittaa, kun joka suunnalla on rahahanat lähes kiinni, ja raittiit psyyken vaivoista kärsivät ovat hekin tuuliajolla?

Äänestä
  • Meillä on varattu koko maan sosiaalitoimistoihin rahaa myös alkoholismin hoitoihin.
    Alkuvuodesta kannattaa hakea, koska burjetoitu "muna" on silloin täysissä varoissaan.

    Käykää sosiaalitoimistossa heti vuoden vaihteen jälkeen. Hoito kyllä järjestyy ihan lakisääteisesti.

    Äänestä

  • "...alkoholiriippuvuuden aiheuttamaa juomista kutsutaan alkoholismiksi... "

    Ei juominen ei ole yhtäkuin alkoholismi!

    Alkoholismi on psyykkinen, fyysinen, hengellinen ja sosiaalinen sairaus.

    Äänestä

  • Sosialistihoitaja kirjoitti:

    Meillä on varattu koko maan sosiaalitoimistoihin rahaa myös alkoholismin hoitoihin.
    Alkuvuodesta kannattaa hakea, koska burjetoitu "muna" on silloin täysissä varoissaan.

    Käykää sosiaalitoimistossa heti vuoden vaihteen jälkeen. Hoito kyllä järjestyy ihan lakisääteisesti.

    Kun tässä on jäänyt epäselväksi, että missä aloittaja sai hoidettua kokonaan pois sen ihan alkuperäisen alkoholisminsa, joka juomisen hänellä aiheutti?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Kun tässä on jäänyt epäselväksi, että missä aloittaja sai hoidettua kokonaan pois sen ihan alkuperäisen alkoholisminsa, joka juomisen hänellä aiheutti?

    Päidetilastollinenvuosikirja kertoo Suomessa olevan kolme (3) hoitolaitosta jotka hoitavat alkoholismia.
    Muut ilmoitetaan koutouttavan alkoholisteja.

    Paikat ovat:
    -Myllyhoito
    -Minnesota-hoito
    -Avominne, jolla tosin on tänään toimintaa kahdessa eri pisteessä.

    Nämä kolme varmuudella hoitavat alkoholismia.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Kun tässä on jäänyt epäselväksi, että missä aloittaja sai hoidettua kokonaan pois sen ihan alkuperäisen alkoholisminsa, joka juomisen hänellä aiheutti?

    Lain mukaan jokaisella on subjektiivinen oikeus saada hoitoa päihdeongelmaansa. Tarvittaessa apuun voi pyytää päihdeasiamiestä (löytyy googlettamalla).

    Lain mukaan ihmisellä ei ole oikeus valita hoitopaikkaansa eikä sitä, saako hän avo- vai laitoshoitoa.

    Sosiaalitoimistoilla on varattuna rahaa tietty summa kutakin vuotta kohti, totta. Hoitoon pääsystä päättää usein hoitotiimi, johon kuuluu sosiaalityöntekijä, lääkäri ja muita henkilöitä (ei asiakas itse), tosin tämä on kuntakohtaista. Yleensä käytetään tuttuja palveluntarjoajia ja ainakin Etelä-Suomessa Järvenpään sosiaalisairaala on yksi eniten käytetyistä. Jonkin verran maksetaan hoitoja Kalliolassa. Muiden hoitopaikkojen käyttö on aika marginaalista.

    Äänestä

  • ilmoittaa 3 kirjoitti:

    Päidetilastollinenvuosikirja kertoo Suomessa olevan kolme (3) hoitolaitosta jotka hoitavat alkoholismia.
    Muut ilmoitetaan koutouttavan alkoholisteja.

    Paikat ovat:
    -Myllyhoito
    -Minnesota-hoito
    -Avominne, jolla tosin on tänään toimintaa kahdessa eri pisteessä.

    Nämä kolme varmuudella hoitavat alkoholismia.

    mutta jos sossun maksusitoumuksella hoitoon menee, niin hoitopaikka on todennäköisemmin Järvenpään sosiaalisairaala kuin Minnesota-hoito. Avominne sopii työssä käyville, Kalliolaan kustannetaan jonkin verran.

    Äänestä

  • alkoholismista kirjoitti:

    "...alkoholiriippuvuuden aiheuttamaa juomista kutsutaan alkoholismiksi... "

    Ei juominen ei ole yhtäkuin alkoholismi!

    Alkoholismi on psyykkinen, fyysinen, hengellinen ja sosiaalinen sairaus.

    Miten se on hengellinen sairaus

    Äänestä

  • Eenokkii kirjoitti:

    Miten se on hengellinen sairaus

    suhde hengellisyyteen ja/tai jumalaan on epäselvä ja käsittelemätön.

    Äänestä

  • sillä tavalla että kirjoitti:

    suhde hengellisyyteen ja/tai jumalaan on epäselvä ja käsittelemätön.

    Huhhuh!
    Kauheen ihanaa jos alkoholismiinsa saa apua uskonnollisuudesta/hengellisyydestä, mutta eiköhän sen hengellisyyden/jumalasuhteen kanssa painivia ole PAAAAAAAAALJON muitakin.
    Mitä itse oon ymmärtäny niin alkoholisti aika kononaisvaltasesti käsittelee kaiken vaikeen alkoholin kautta, eikä hengelliset kysymykset oo ihan selvinpäinkään kovim helppoja tai mukavia aiheita. Parempi siis vetää viinaa ja olla ajattelematta.

    Että HYVÄNEN AIKA!!!!

    Äänestä

  • ei niin kovin hengellinen kirjoitti:

    "Parempi siis vetää viinaa ja olla ajattelematta."

    No, onhan tämäkin eräs ratkaisu. Onko se paras, jääköön pohdittavaksi...

    "...eikä hengelliset kysymykset oo ihan selvinpäinkään kovim helppoja tai mukavia aiheita."

    Miksi näillä kirjoittajilla on niin vaikeata ymmärtää hengellisyyttä? Mieluummin juodaan itsensä pohjalle ja pohjan läpi hautaan asti?

    'Perkele, mä en usko, en usko, en PERKELE usko'!

    Miksi asioista tehdään niin vaikeita?

    Äänestä

sinulle olisi kerrottu vaivojesi johtuvan juomisesta, niin mitä olisit tehnyt ?

raitistunut ?

ei, vaan mennyt toiseen lääkäriin,koska ensimmäinen oli väärässä !

lääkäriä tarvitaan, kun halutaan jatkaa juomista.
kun halutaan raitistua, niin mihin siinä tarvitaan lääkäriä ?

Äänestä
  • eihän kukaan juova alkoholisti ole valmis luopumaan rakkaimastaan, eli viinasta, koko loppu elämänsä ajaksi.

    tarvitaan yhteiskunnan ohjaus alkoholismista toipumista tuottaviin hoitopaikkoihin. eikös?
    omat voimamme eivät riitä!

    Äänestä

  • itsensä pettämiseen kirjoitti:

    eihän kukaan juova alkoholisti ole valmis luopumaan rakkaimastaan, eli viinasta, koko loppu elämänsä ajaksi.

    tarvitaan yhteiskunnan ohjaus alkoholismista toipumista tuottaviin hoitopaikkoihin. eikös?
    omat voimamme eivät riitä!

    "tarvitaan yhteiskunnan ohjaus alkoholismista toipumista tuottaviin hoitopaikkoihin. eikös?"

    no ei ainakaan minun kohallani. yhteiskunnalla ei ole mitään osaa minun raitistumisessa.
    korkeintaan pitkittänyt ratkaisua ja oman tilanteen tajuamista.

    oma kova ja vilpitön halu jättää juominen ja hakeutuminen toveriseuraan, joka ei ole osa "yhteiskunnan ohjaamaa, toipumista tuottavaa hoitolaitosta".
    siinä minun halvat muutosvoimat.

    hyvin monet kyllä tarvitsevat noita hoitopaikkoja aloittaakseen uuden elämän.
    väärää tapaa raitistua ei olekaan.

    siitä riittää mielipiteitä miten yhteiskunnan päihdehoitorahat kohdistetaan.

    kunnat ja kuntayhtymät omistavat hoitolaitoksia, joihin ohjaavat oman kunnan asukkaita.
    mitä noissa sitten hoidetaan ja millaisin tuloksin ?
    mulla on käsitys, että niissä saadaan halvalla lähes ei mitään pysyvää ?

    Äänestä

voi olla primääri sairaus, mutta se ei tarkoita etteikö ihminen voi sairastaa myös endogeenista masennusta. Tai paniikkihäiriötä tai unettomuutta.

Äänestä
  • Tutkitusti 3% sairastuu noihin mainittuihin sairauksiin alkuperäissairautena, ei siis alkoholismin oireena.
    Joten hyvin marginaakisesta ilmiöstä kuitenkin puhutaan.

    Tietoa löydättä täältä:
    Gunnar Hansson - Lars Söderling: Räkna med människan, Walter Lenz: Vem bryr sig, Fader Joseph C.Martin: Nyktra betraktelser, Lars Söderling: Smärtans ansikten, Lars Söderling: Styrketårar.

    Äänestä

  • oppivuodet 3% kirjoitti:

    Tutkitusti 3% sairastuu noihin mainittuihin sairauksiin alkuperäissairautena, ei siis alkoholismin oireena.
    Joten hyvin marginaakisesta ilmiöstä kuitenkin puhutaan.

    Tietoa löydättä täältä:
    Gunnar Hansson - Lars Söderling: Räkna med människan, Walter Lenz: Vem bryr sig, Fader Joseph C.Martin: Nyktra betraktelser, Lars Söderling: Smärtans ansikten, Lars Söderling: Styrketårar.

    ”… voi olla primääri sairaus, mutta se ei tarkoita etteikö ihminen voi sairastaa myös endogeenista masennusta. Tai paniikkihäiriötä tai unettomuutta…”

    Ei tuota ole koskaan kiistetty, tutkimus löytää 3%:lla alkoholisteilla jokin noista mainituista sairauksista alkuperäisenä sairautena. Siis omana sairautenaan alkoholismin rinnalla.
    Poffa Lars Soderling tuo tuon esiin useissa kirjoituksissaan.

    Äänestä

  • se on... kirjoitti:

    Kuitenkin jutustelet Professori Lars Söderling nimisestä toipuneesta alkoholistista ja tutkijasta.
    Lukenut mies ja omakokemus sairaudesta kokonaisuutena.

    Äänestä

kuluva vuosi on konkurssien suhteen ennätysmäinen vuosi (jo tämä vuosi, ja ensi vuodesta on luultavasti tulossa pahempi). Noin 70 % konkursseista on tapahtunut rakennusalalla mutta seuraavaksi eniten konkurssiin on mennyt sosiaali- ja tervesalan palveluntuottajia. En ole etsinyt yksityiskohtaisempaa tietoa siitä onko kyseessä olleet yksityiset päiväkodit, vanhusten hoitolaitokset vai esimerkiksi päihdehoitopaikat, mutta ei soster-alan yksityisillä palveluntarjoajillakaan tule olemaan helppoa kun tämä taantuma kääntyy kunnon lamaksi.

Äänestä

sama 12 askeleen ohjelma.Kyseessä on tunne-elämän häiriötilat.Ja ohjelmaa tinkimätön noudattaminen vapauttaa näistä.Jotkut vaan ovat luontojaan epärehellisiä ja epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

RauniO kirjoitti:

Jokaisen alkoholistin tulisi sisäistää sairauskäsite omasta sairaudestaan alkoholismista.

Hyvin usein, jopa yleisesti puututaan vain yhteen hyvin näkyvään alkoholismin oireeseen, juomiseen, siis humalassa olemiseen.
Kuten kerroin tuo on vain ja ainoastaan yksi oire sairaudestamme.
Hoitamalla ainoastaan yhtä sairauden oiretta, juomista/juomattomuutta, ei koskaan tulla toipumaan alkoholismista.
Alkoholismi sairautena operoi mielemme alueella ja näin ollen tarvitsemme terapiaa toipuaksemme kokonaisvaltaisesta sairaudesta, jota hallitsevat niin psyykkiset , fyysiset, hengelliset, kuin sosiaalisetkin oireet. Joista siis tuo juominenkin on vain yksi, mutta sitäkin näkyvämpi.
On siis alettava hoitamaan alkuperäistä sairautta, että ylipäätään on mahdollista toipua.
Näinhän se on minkä tahansa muunkin sairauden kohdalla. Ja sama pätee myös alkoholismiin.
Jos hoidot keskitetään oireisiin, ei oireitten aiheuttaja (alkoholismi) tule koskaan häviämään.
Oireet ilmaantuvat uudestaan ja uudestaan, koska niillä on olemassa oleva aiheuttaja, alkuperäinen sairautemme alkoholismi.

Omia alkoholismin oireitani hoidettiin yhtäjaksoisesti noin 15 vuotta. Kukaan ei koskaan lähtenyt hoitamaan niiden aiheuttajaa, alkoholismia.
Viimein löysin hoitolaitoksen, joka ilmoitti hoitavansa keskitetysti alkoholismia, ei alkoholismin aiheuttamia oireita.
Tuosta on nyt kulunut aikaa 6 vuotta.
Kaikenlainen kierteleminen hoidoista toiseen ja lääkäreissä loppui tuolloin. Toivuin alkoholismista!
Oireitteni aiheuttaja oli poissa. Elämä muuttui helpoksi!

Yhteiskuntamme ei tätä tosiasiaa ymmärrä.
Meitä todella hoidetaan turhaa keskittämällä hoitoja alkoholismin aiheuttamiin oireisiin.
Hakekaa apua alkoholismiin! Ei masennukseen, ei paniikkihäiriöihin, ei unettomuuteen.
Nuo kaikki minultakin oli diagnosoitu vuosien varrella. Ne kuitenkin olivat oireita minun alkoholismistani. Niitä ei enää yksinkertaisesti ole. Olen toipunut myös oireista, vaikka niitä ei ole sen jälkeen hoidettu. Ei tietenkään, koska niillä ei ole enää aiheuttajaa!

Siis vaatikaa hoitoa alkoholismiin, se meillä alkoholisteilla on alkuperäinen sairautemme, ei mikään muu.

Hyvää Joulua! RauniO

Ps. Alkoholismiin ei ole lääkettä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu