Nostetaanpa taas omaksi keskusteluksi tämä aihe, kun tuntuu olevan aika tunteitaherättävä. Pitääkö taiteentekijän olla lahjakas?
Ensiksi, mitä lahjakkuus on? En tiedä onko asiaa tieteellisesti tutkittu ja mikä on lopputulos, mutta ainoa lahjakkuus, joka nyt tulee mieleen, on jonkinlainen psyykkinen tai fyysinen soveltuvuus tehtävään.
Itse olen matemaattisesti lahjakas. Se tarkoittaa, että osaan ajatella hyvin loogisesti, ja siksi matemaattiset aineet ovat helppoja. Se, ei tarkoita, että ne olisivat itsestään selviä, vaan harjoittelua tarvitsen siinä missä muutkin, mutta kokonaisuudessa pääsen helpommalla.
Hieman samanlaisena näen lahjakkuuden taiteessa. Lahjakkuus piirtämisessä tarkoittaa, että piirtämisen salat aukeavat helpommin, osa ikään kuin luonnostaan, kun taas moni muu joutuu tekemään paljon enemmän töitä saavuttaakseen saman lopputuloksen.
Visuaalisesti lahjakas voisi olla henkilö, jolla on luonnostaan vahva näkemys väreistä, muodoista ja sommittelusta yms. Tällaisenkin henkilön tunnen, ja hänelle on hyvin helppoa valita itselleen sopivat värit mm. vaatteisiin ja kotiin.
Mutta kun katsomme taidetta, etenkin kuvataidetta, niin se käsittää paljon alalajeja, joissa ei tarvita kaikkia ominaisuuksia. Esimeksiksi perspektiivi ja värit vaativat hieman vastakkaisia "lahjoja", edellinen matemaattis-spatiaalista ajattelua (kolmiulotteisen tilan hahmotuskykyä), kun taas jälkimmäinen värisilmää.
Nämä eivät ole mitenkkän yhden "taidelahjakkuuden" alla, vaan hyvinkin erillisiä ominaisuuksia, aivojen toiminnassa ehkä jopa vastakkaisia (toinen oikean ja toinen vasemman aivopuoliskon hommia).
Sitten on toki vielä kädentaito, motoriikka. Ilman hyvää motoriikkaa on vaikea tehdä tarkkaa työtä, mutta siihenkin on keinonsa - ei taiteen tarvitse olla tarkkaa yksityiskohtaista piirtämistä, tai jos niin haluaa, niin erilaislla apuvälineillä ja piirtomenetelmillä voi asiaa auttaa paljonkin.
Summa summarum. Oikeastaan millä tahansa lahjakkuudella voi tehdä taidetta. Pitää vain valita tuo taiteen muoto sen mukaan, mikä on itselleen luontevaa. Jos valitsee "väärän" taidemuodon, voi homma kaatua sen vaikeuteen, mutta jos on paljon intoa, voi itseään kehittää paljon alallla, joka ei heti ollut itsestäänselvä.
Mielestäni huomattavasti lahjakkuutta tärkeämpää on innostus - ilman sitä, ei mitään taidetta synny.
Ensiksi, mitä lahjakkuus on? En tiedä onko asiaa tieteellisesti tutkittu ja mikä on lopputulos, mutta ainoa lahjakkuus, joka nyt tulee mieleen, on jonkinlainen psyykkinen tai fyysinen soveltuvuus tehtävään.
Itse olen matemaattisesti lahjakas. Se tarkoittaa, että osaan ajatella hyvin loogisesti, ja siksi matemaattiset aineet ovat helppoja. Se, ei tarkoita, että ne olisivat itsestään selviä, vaan harjoittelua tarvitsen siinä missä muutkin, mutta kokonaisuudessa pääsen helpommalla.
Hieman samanlaisena näen lahjakkuuden taiteessa. Lahjakkuus piirtämisessä tarkoittaa, että piirtämisen salat aukeavat helpommin, osa ikään kuin luonnostaan, kun taas moni muu joutuu tekemään paljon enemmän töitä saavuttaakseen saman lopputuloksen.
Visuaalisesti lahjakas voisi olla henkilö, jolla on luonnostaan vahva näkemys väreistä, muodoista ja sommittelusta yms. Tällaisenkin henkilön tunnen, ja hänelle on hyvin helppoa valita itselleen sopivat värit mm. vaatteisiin ja kotiin.
Mutta kun katsomme taidetta, etenkin kuvataidetta, niin se käsittää paljon alalajeja, joissa ei tarvita kaikkia ominaisuuksia. Esimeksiksi perspektiivi ja värit vaativat hieman vastakkaisia "lahjoja", edellinen matemaattis-spatiaalista ajattelua (kolmiulotteisen tilan hahmotuskykyä), kun taas jälkimmäinen värisilmää.
Nämä eivät ole mitenkkän yhden "taidelahjakkuuden" alla, vaan hyvinkin erillisiä ominaisuuksia, aivojen toiminnassa ehkä jopa vastakkaisia (toinen oikean ja toinen vasemman aivopuoliskon hommia).
Sitten on toki vielä kädentaito, motoriikka. Ilman hyvää motoriikkaa on vaikea tehdä tarkkaa työtä, mutta siihenkin on keinonsa - ei taiteen tarvitse olla tarkkaa yksityiskohtaista piirtämistä, tai jos niin haluaa, niin erilaislla apuvälineillä ja piirtomenetelmillä voi asiaa auttaa paljonkin.
Summa summarum. Oikeastaan millä tahansa lahjakkuudella voi tehdä taidetta. Pitää vain valita tuo taiteen muoto sen mukaan, mikä on itselleen luontevaa. Jos valitsee "väärän" taidemuodon, voi homma kaatua sen vaikeuteen, mutta jos on paljon intoa, voi itseään kehittää paljon alallla, joka ei heti ollut itsestäänselvä.
Mielestäni huomattavasti lahjakkuutta tärkeämpää on innostus - ilman sitä, ei mitään taidetta synny.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Yritin tästä aloituksesta löytää tarttumapintaa silmälläpitäen asioita mitä täällä ei ole vielä läpikäyty nuo surullisen kuuluisat riidatkin huomioiden.
Tässä ei periaatteessa ole mitään uutta mikä aikaisemmat aloitukset huomioiden herättäisi oikeasti keskustelua. Voisi vain kuvitella että ainoat jotka haluaisi jotain "heittää" tähänkin aloitukseen, on nuo paskiaiset jotka haluavat pilata jokaisen keskustelun heitoillaan. Jotenkin tuntuu että sinäkin mielelläsi provoot tälläkin aloituksella noihin riitoihin. Sorry jos olen kuitenkin väärässä!
Näistä asioista on täällä väännetty ihan ammoisista ajoista lähtien ja koskaan kukaan ei ole antanut näihin kyllin vakuuttavia vastauksia.
Jos sinulla esimerkiksi on tekemisen puutetta, niin ehdotan sinulle siirtymistä vaikkapa niille forumeille jossa juuri matemaattisesti lahjakkaat tykkäävät keskustella.
Joo, kyllä taiteilijan pitää olla lahjakas. Jos taiteilija tahtoo olla uskottava niin ainakin vähimmäisvaatimus on että ihmisen kuvaaminen esimerkiksi onnistuu niin että ei tarvitse miettiä onko se apina vai tikku-ukko.
Jos taiteilija onnistuu piirtämään tai maalaamaan muotokuvan ihmisestä jonka persoonan jokainen tunnistaa niin silloin voi taiteilijaa pitää lahjakkaana. Tämä on vain yksi esimerkki niistä monista aiheista.
Tarkoitukseni ei todellakaan ollut provota, vaan herättää keskustelua semmoisesta, josta ylipäätään voisi keskustella. Tämä palsta kuolee pystyyn, jos ei täällä mistään keskustella, ja kaikki eivät jaksa puida parin vinoonkasvaneen egon henkilökohtaisia kaunoja.
Harmittaa, että omasta mielestäni ihan kelvollinen avaukseni sai tällaisen - väärin sammutettu - vastaanoton. Ehkäpä olet nyt tyytyväinen, kun sait edes yhden kanssakeskustelijan haukuttua, juuri muuta kun et sanonut.
Teepä sinä sitten seuraava aloite, kun muiden tekemät eivät näemmä kelpaa. Linkitä vaikka joku aukean kuva tänne rulattavaksi, jos et muuta keksi...
..sinun omat fobiasi taiteessa.
Nämä ovat itsestään selvyyksiä ja niitä on enää turha jankata varsinkaan täällä.
Jos tuo lahjakkuuskäsitys on sinulle noin utopiaa niin eiköhän sinun kannata keskustella vain terapeuttisi kanssa niistä. Täällä sinä vain ahdistut entisestäänkin.
keskusteltiin lahjakkuudesta, onko sitä vai ei, pitkään ja hartaasti vuosi pari sitten. Muutamat, kuten viime aikoina palstalta poissaolollaan loistanut BARE, kiistivät täysin koko lahjakkuuden olemassaolon.
Siinä yhteydessä retkeilin jonkin verran Googlessa ja totesin, ehkä hämmästyen, että lahjakkuuden tutkiminen ja analysointi näytti koskevan lähinnä lapsia ja koulunkäyntiä. Muistaakseni en löytänyt pintapuolisella selailulla mitään aikuisia koskevaa. Lapsitutkimukset kyllä näyttivät hyväksyvän termin lahjakkuus, ts. se on ominaisuus, joka joillakin on syntymälahjana saatu.
Aiemmin ei kovin paljon käytetty sanaa lahjakkuus mutta taipumuksista kyllä puhuttiin. Niiden merkitys on esimerkiksi taiteiden kohdalla suurin piirtein sama mutta kaiken kaikkiaan taipumus vaikuttaa olevan laaja-alaisempi kuin lahjakkuus.
Varsin yleinen hokema sanoo, että neroudessa 10% on lahjakkuutta ja 90% raakaa työtä. Syntymässä saadulla erikoisosaamisella ei ole käyttöä ellei sitä harjoiteta riittävästi. Nerous voidaan tässä käsittää omalla erikoisosaamisellaan alansa huipulle pääsemiseksi. Siihen liittyy vielä perin erikoinen lisäpiirre: monien alansa huippujen "nerous" oivalletaan vasta jälkikäteen, joskus jopa ihmisen jo kuoltua.
Kiinnostava keskustelu mitä sitten kukin ymmärtää lahjakkuudella. Itse jäin ihmettelemään taidekouluun pyrkiessäni sitä joukkoa, jotka itse kuvittelivat olevansa lahjakkaita tai sitten joku sukulainen oli sanonut jotain sen suuntaista. Erikoisin tapaus oli sellainen joka oli lapsena saanut päähänsä, että hänestä tulee taidemaalari. Vuoden pyrkimisen aikana väänsivät kuka hyväksi koettua realismia tai joku kokeili naivismia, koska se oli ennenkin purrut. Omaperäistä kuvantekoa oli kovin vähän kaikki vain jostain ammennettua.
Vain harvat ymmärsivät, että kehityskykyisyys on yksi kantavin voima taiteen saralla olisiko se sitä lahjakkuutta, että sen ymmärtää. Meillä on paljon sellaisia kestotaiteilijoita jotka toistavat itseään vuosikymmenestä toiseen ikään kuin töppöset olisivat jäässä. Näitä joita nostetaan ja väitetään lahjakkaiksi harvoin jää mitään pysyvää jälkeä taiteen saralle olisiko kysymyksessä jokin muu kuin taide vai hukkuuko se nosteeseen?
Vaikka tuolla edellisessä viestiketjussa asiasta paasasinkin, niin kyllähän jonkinlaista lahjakkuutta taiteilijalla pitää olla. Mutta minkälaista lahjakkuutta ja mitä lahjakkuudella tarkoitetaan on paljon laajempi asia, johon ei voida antaa yksiselitteistä vastausta.
Motorinen lahjakkuus - onko sitä? Vai onko erilaiset lahjakkuudet vain taipumuksia? Minä olen ikäni piirtänyt - minulle se on hauskaa tekemistä ja haluan oppia siitä mahdollisimman paljon. Kyse ei ole motoriikan opettelusta (ainakaan minulle), vaan enemmänkin näkemisen opettelusta. Voisinko siis olla lahjakas näkemään vai liikuttamaan kynää paperin päällä? Siinäpä kysymys.
Käsien ja aivojen yhteistyö on ilmeisesti se lahjakkuus josta taiteen tekemisessä puhutaan.
Se matemaattisen ajattelun osuus, josta tuolla aikaisemmin puhuttiin niin uskon, että sillä on myöskin jonkinlainen osuus joka tulee esille pinnan jakoina työssä. Olen huomioinut, että matematiikan opettajat ovat ymmärtäneet ainakin abstraktia taidetta paremmin kuin muut "pulliaiset".
Lahjakkuus on varmaankin aika monimutkainen asia. Uskon että melkein kaikki voivat opetella piirtämään ja maalaamaan realistisesti. Tätä voisi ajatella taidoksi, jota voisi verrata motorisena taitona vaikkapa polkupyörällä ajoon. Ja suurin osa tästä taidosta on juuri näkemisen opettelua. Mielenkiintoiseksi asia muuttuu kun on oppinut näkemään asiat siten että ne voi melko helposti siirtää kankaalle. Ja on oppinut valitsemansa taidemuodon tekemiseen tarvittavat motoriset taidot. Tässä vaiheessa jonkinlainen lahjakkuus ja tekijän persoonallisuus usein astuu esiin. Millä tavalla nähdä asiat vielä paremmin ja pystyä siirtämään ne kankaalle vielä luontevammin. Riippuen taiteilijasta jotkut voivat kohota vain motorisen suorittamisen yläpuolelle. Lahjakkuutta on se että pystyy puskemaan eteenpäin ja se että ei takerru mihinkään oppimaansa liiaksi. Hyvä taide minulle on usein välitöntä. Se on taidollisesti huikeata ja samalla siinä on taiteilijan persoonallisuus läsnä. Jos puhutaan todellisesta neroudesta taiteen piirissä niin uskon että siinä on paljon tekemistä taiteilijan persoonallisuuden kanssa. Sen kanssa miten ylipäänsä kokee asiat ympärillään, ehkä jonkinlainen kyky herkkyyteen ja samalla usko itseensä ja taiteeseensa.
Lahjakkuutta taiteessa ei oikeasti tarvita ollenkaan. Kunhan on terävä kynä ja puhtaat pensselit sekä työstöalusta ja helvetisti intoa. Asiaa vielä auttaa että on opetellut kaikki mahdolliset teoksen kommentointiin sopivat sivistyssanat sivistyssanakirjasta niin että jokaiselle pienimmällekin tuhrulle teoksessa löytyy oikeille ihmisille ymmärrettävä tarkoitus.
taas on että lahjakkuus on kaiken ydin. Ne ketkä eivät hyväksy lahjakkuuden olemassaoloa, eivät katso itse sitä omaavansa. Näin sitä ei saisi olla muillakaan.
Uskon myös että paras taiteilija on sellainen joka itsekin tietää lahjakkuutensa, todellisen ylivoiman muita kohtaan.
Ei taaskaan mitenkään henkilökohtaisesti ketään kohtaan, kyse on vain minun vaatimattomasta mielipiteestäni:)
samaa nimimerkkiä kuin minä? Pitäisi maailmassa riittää muitakin sanoja käytettäväksi kuin toisten matkiminen, Ei se, että nimimerkki ei ole reksiteröity, tarkoita sen vapaata käyttöä julkisessa keskustelussa. Varsinkin kun kirjoituksen sisältö poikkeaa ratkaisevasti omista näkemyksistäni eikä laatu vastaa lähellekään omaani. Näin joulun alusmerkeissä voisit jatkossa käyttä hyvin paremmin sopivaa nimimerkkiä Tonttu.
Jyvää joulua sinulle ja parempaa onnea nettikirjoitusten laatimiseen vuonna 2009.
kun kirjoitat
"Uskon myös että paras taiteilija on sellainen joka itsekin tietää lahjakkuutensa, todellisen ylivoiman muita kohtaan."
Ehkä yksi parhaista esimerkeistä tästä on Anders Zorn, jonka omaelämäkerta Självbiografiska anteckningar ei jätä epäilyksen sijaa, kuka hänen mielestään oli oman aikansa paras.
Olen se il pittore, joka toi nimimerkin palstalle, en tuo klo 15,00 samalla nimimerkillä sontaa jauhava tyyppi. Hän näyttää ottaneen itseensä kirjoituksistani, minkä voin hyvin ymmärtää.
Ihan vain rakentavana ehdotuksena: Kannattaisiko sinun, il pittore, sittenkin harkita rekisteröitymistä, eihän sinne juuri mitään itsestään tarvitse paljastaa. Vaikka haluaisit olla "villi ja vapaa", ei se sinun vapauttasi sido merkittävästi, mutta estää kyllä toisia käyttämästä nimimerkkiäsi ikävästi väärin. Profiiliinkaan ei tarvitse kirjoittaa mitään. Juuri tuosta nimimerkin varastamisesta johtuen minä aikoinaan rekisteröin nimimerkkini.
Ihmettelinkin jo, miten saatoit kirjoittaa jotenkin niin negatiivisesti lahjakkuudesta. Vaikka kummastelin, niin en siis aivan heti arvannut, että joku toinen käytti törkeästi nimimerkkiäsi. Jos minäkin, joka olen lukenut yleensä rakentavia viestejäsi, häpeän toki sitä, menin lankaan, niin moni vieraampi menee lankaan varmemmin. Heti ei nimittäin tule mieleen nimimerkin väärinkäyttö, kun itse ei harrasta sitä.
mutta rekisteröinti ei onnistu. Olen jo muutaman vuoden kirjoittanut tänne rekisteröidyllä nimimerkillä ja se teki tenän pari kuukautta sitten. Ei auennut enää millään. Yritin rekisteröityä uudelleen mutta silläkään en pääse sisään. Suomi24:kin tuli apuun mutta mikään ei auta, vaikka rekisteröityminen onnistuisi niin palsta ei aukea.
Arvaa vaan harmittaako juuri sen vuoksi, että nuo vähä-älyiset kirjoittelevat piruuttaan nyt samalla nimimerkillä. Jos en käyttäisi koko ajan samaa. niin kukaan ei pystyisi seuraamaan koko tapaani ajatella asioista,siksi pysyttelen nyt tässä il p:ssa.
Kiitos kuitenkin osanotosta ja hyvää joulua ja vielä parempaa uutta vuotta sinulle.
...täällä edes kerran käytettyä nimimerkkiä ei kertakaikkiaan voi käyttää muut kuin saman ip,n alaiset koneet. Eli tarkkailehan konettasi kuka siinä kulloinkin majailee. Tai sitten koneellasi on todella "vakooja" joka kannattanee siivota pois. Ad Adwarelle siis olisi käyttöä. Senhän saa nykyisin Freewarenakin. Minulla on sen Pro versio joka pitää vartiota aina kun olen netissä. Toimii!
Noi sinun kirjautumisongelmasi johtuu melko varmasti juuri vakoojista. Tuleeko muuten sinulle paljon roskapostia?
Toivottavasti saat ongelmat korjattua!
Hyvää Joulua sinulle ja ihan kaikille tasapuolisesti! "Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto"
En ehkä aivan täysin hahmottanut tuosta selostuksesta kirjautumisongelmaasi. Kannattaisiko yrittää rekisteröityä vähän muunnetulla nimimerkillä? Sorry, jos tuntuu, että olen juuttunut tolkuttamaan samaa asiaa aina vähän eri kantilta, mutta kun tekisi mieli olla avuksi pulmassa. :)
ja onnekasta vuotta 2009 sinulle myös!
Taiteilijan lahjakkuus voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan. Ensin suunta on ulkoa sisään ja sitten sisältä ulos.
Taiteilija omaksuu ja ottaa oppia jo olemassa olevasta. Kun tiedolliset ja taidolliset valmiudet ovat riittävät, suunta kääntyy oman ilmaisun tuottamiseen.
Ensimmäiseen vaiheeseen tarvitaan kykyä oppimiseen ja jälkimmäiseen kykyä ilmaista itseään.
Esimerkiksi lahjakas piirtäjä tuottaa moitteettoman mittakaavatarkan piirustuksen piirtämästään kohteesta. Piirustus on ulkoisesti kohteensa näköinen. Tämä virheetön ja moitteeton mittatarkkuus on saavutettavissa riittävällä harjoittelulla, siis määrällä joka vaihtelee riippuen harjoittelijan lahjakkuudesta.
Tämä lahjakkuus ei kuitenkaan vielä tarkoita ”taiteellista” lahjakkuutta.
Taiteellisesti lahjakas kykenee tuottamaan uutta ja omaperäistä ilmaisua jonka laatu ei kuitenkaan riipu edellä selostetusta teknisen taidon hallinnasta. Toki teknisen taidon hallinta mahdollistaa laajemman skaalan ilmaisussa. Kaikista niistä jotka hallitsevat tekniset taidot ei suinkaan tule taiteilijoita. Paljon määräävämpi lahjakkuus on visuaalinen (tai muu) kyky ilmaista itseään. Optimaalisessa tapauksessa molemmat puolet ovat edustettuina.
on että olet mussini oikeassa kaikessa muussa paitsi siinä että kaikki eivät kykene tulemaan edes teknisesti hyväksi piirtäjäksi tai maalariksi ilman lahjakkuutta. Kaikilla ei vain riitä kyvyt eikä kärsivällisyys, ikävä kyllä.
Ei taaskaan millään pahalla, eikä ketään kohtaan. Tunnen vain tosielämästä liiankin monta esimerkkiä asiasta ja tämähän on vain minun havaintoihin perustuva mielipide.
osaa "priorisoida" ja tietää että oikeasti arvokas teos tehdään ihan toisella tavalla kun teknisesti tarkalla asenteella.
Oikeasti lahjakas taiteilija tekee työnsä puolihuolimattomalla asenteella ja silti teosta katsellessa näkyy äärimmäinen tarkkuus. Tällainen teos on luonnollisesti monin verroin arvokkaampi kuin kuukausikaupalla aikaa vieneellä tekniikalla samasta aiheesta tehdyllä tuherruksella.
Teknisesti hienosti toteutettu ei välttämättä ole taidetta. Se voi olla vain kuva jostakin. En usko lahjattoman ihmisen kehittyvän suureksi "taiteilijaksi", jotain uutta luovaksi, ellei pohjalla ole synnynnäistä lahjakkuutta. Lahjakkuuttakin lienee tekijällään vähän, enemmän tai paljon, tuloksista se arvioidaan. Arviointi taas on katsojasta kiinni. :) Subjektiivista hyvinkin, vaikka kuinka pyrkisi objektiivisuuteen. Aivan huonon erottanee kuka tahansa.
Toisaalta aivan lahjaton ihminen ei välttämättä edes yritä kuvata mitään piirtämällä tai maalaamalla. Mielenkiinto suuntautunee ihan muihin asioihin.
Tämä oli harrastelijan pohdintaa, todellista viisaudenkiveä tässä asiassa ei kai ole koskaan löydetty. Asiasta väittelyhän on ikuista.
tuherrukset ole juuri niitä puolihuolimattomasti tehtyjä? Mutta tottakai taiteilijalla täytyy kylmän teknisen kopioimisenkin sijaan pyrkiä omaan persoonalliseen tyyliin.
Se minkä ajan taiteilija teoksensa tekemiseen käyttää niin sillä ei ole mitään tekemistä lopputuloksen kanssa, eli onko se "lahjakkaan taiteilijan" tekemä.
Mun mielipide on silti edelleen se että lahjakkuuden lisäksi taiteilijalla pitää olla myös tekninen osaaminen hallussa. Vain lahjakkuudella ja taideteoksen tekemiseen tarvittavalla huippuosaamisella syntyy todellinen vuosisatoja kestävä taide.
Voihan sitä tietenkin laittaa vaikka pensselin per...seen ja tulla silläkin tosi tosi taiteilijaksi, ei kai sitä mikään estä tai kiellä?
Ei millään pahalla edelleenkään, nythän on joulu.
Kukas sen lahjakkuuden määrittelee ellei toinen taiteilija. Näinhän on aina ollut muissakin ammateissa. Jollei sitten kansa viimekädessä?
taiteilijaa? Jos esimerkiksi opettajat ovat niinkuin sinä nykyiseltään niin heilläkään ei ole minkäänlaista jakoa.
sitä aikaa teosta tehdessään ja on tosiaankin vielä entsestään lahjakkaampi jos hän on tehnyt sen pensseli per....reiässä.
Kun hallitsee homman kuin homman niin siinä ei silloin mene aikaa. Sehän on jo luonnon laki.
Opettaja on tässä tapauksessa ihan oikea taidemaalari ja työskentelen sillä rintamalla. Olet saanut väärän kuvan minusta.
Aina ei opettaja ole taidemaalari vaan saattaa olla esim. kuvaamataidon opettaja, joka ei ole saanut hyväksyntää matrikkeliin eli saavuttanut taidemaalariliiton jäsenyyttä. Heillä saattaa olla kokemusta ja näkemystä, mutta eivät itse osaa, joten on aika kyseenalaista opettaa sellaista mitä ei itse osaa. Joten heittosi on ihan oikea mutta sattui vain väärään puuhun.
mielestä ne banhat mestariteoksetkin on tehty hitaasti harkiten, mutta mielipiteensä kullakin. Se on vähän niin kuin että halvalla ei saa hyvää ja nopeasti tehty on vähän niinkuin juosten kustu.
Ei sillä ole mitään väliä kuinka kauan sen maalauksen tekemiseen käyttää aikaa. Taitoa vaatii että vaikka käyttäisi kuukausia maalauksen tekoon niin lopussa se näyttää kuin se olisi tehty hyvin nopeasti, vaivattomasti ja ns. leveällä tyylillä. Toisaalta tälläinen alla prima tyyli muodostuu monille maneeriksi jota toistetaan työstä toiseen ja siinä ei välttämättä pysty hyödyntämään kaikkia öljyvärien mahdollisuuksia.
Joskus on mielnkiintoista nähdä maalauksessa todellista kamppailua ja miten taiteilija on työstänyt sitä eteenpäin kerros kerroksella.
Pieni nopeasti työstetty lounnos voi olla vahvempi kuin iso pitkään työstetty maalaus, mutta näiden kahden maalaustavan välillä on suuri ero ja iso on vaikeampi toteuttaa toimivaksi kokonaisuudeksi.
Oma kokemukseni on, että mitä parempi taiteilija sen "valikoivampi" opettaja ja päinvastoin. Arvostetulla taiteilijalla into ei aina tahdo riittää pitkäjänteiseen opetustyöhön kaikkia opiskelijoita kohtaan. Paikka taidekentällä tai sen ulkopuolella alkaa hahmottumaan opiskelijalle jo koulutusvaiheessa.
Lahjakkuudella ei tee mitään jos sitä ei osaa käyttää hyväksensä. Lahjakkuus herättää kateutta jo koulutus vaiheessa ja sen lahjakkuuden paljastaa oikeastaan vasta historia. Monet lahjakkaat kuvataiteilijat ovat paljastuneet vasta kuoltuaan esim. Vinsent eihän kukaan ostanut hänen töitään elinaikanaan. Joku tällä palstalla kirjoitti jokin aika sitten se "hullu" ja "dorka". Kirjoittajan kannattaisi lukea Kivalon (lääkäri) kirjoittama kirja missä selvitetään Vinsentin sairauden laatua. Jos siis lahjakkuudesta puhutaan niin kannattaa katsoa historiaan. Meillä taidekouluun pyrkijöistä yritetään kartoittaa lahjakkaita ja siinä käytetään ammattitaiteilijoita, jotka kyllä näkevät aika tarkasti milloin sellaisesta on kysymys, mutta virheitäkin sattuu. Kaikki eivät pysty hyödyntämään sitä ns. lahjakkuutta.
se on. Tämän lisäksi isohko osa lahjakkaista ajautuu (elleivät jo ole) tilanteeseen jossa alkoholi dominoi elämistä ja tekemistä. Osa on liian arkoja ja sulkeutuneita jotta kykenisivät täysipainoisesti työstämään lahjakkuuttaan.
artemix niin "kerhonne" on taas koolla hehe.
muodostuvat keskinkertaisuuksista jotka huomaavat ajan mittaan lahjakkuutensa ja rohkeutensa olevan riittämätön taiteilijaksi. Siksi he ajautuvat lähelle unelmaansa, taideopettajiksi tai vastaaviksi.
Ennen pitkää he katkeroituvat ja alkavat vihata oikeata taidetta ja niitä joiden katsovat sitä kykenevän tekemään.
On myös totta että taidekouluissa valitaan ne ketkä virallisella taiteen kentällä jatkavat ja kun opettajat itse ovat etääntyneet todellisesta taiteesta niin myös jatkajat valitaan vastaavista. Näin kyvyttömyys ja osaamattomuus on tullut osaksi koko virallista taideyhteisöä. Taiteilijoilla työnsä huolellisen ja hyvin opettelemisen sijaan on kiire koko ajan olevinaan keksiä jotain uutta, tai uusia aluevaltauksia.
Uudet aluevaltaukset toimivat yleisesti sumuverhona tai harhauttajana. Ne kohdistavat maksavan yleisön tarkkailun pois kyvyttömyydestä. Toiseksi kun taiteen virallinen toimivalta, osaamattomuus ja kyvyttömyys laajenee, osaamattomuudesta ja kyvyttömyydestä tulee paitsi uusia standardeja, myös ainoita vertailukohta. Mikäli jossain kuitenkin vieläkin esiintyisi osaamista ja kykyä, ne voidaan ohittaa kuriositeettina tai kieltää vaikkapa taikuutena.
toistaa noita näkemyksiäsi, kuten "koko virallinen taideyhteisö", "uusia aluevaltauksia", "uusia standardeja" ym, jotka eivät merkitse mitään koska sellaisia ei ole olemassa.
Käytät toistuvasti sanontaa "kyvyttömyys ja osaamattomuus" Suomen taiteesta puhuessasi mutta et millään ole antanut esimerkkejä siitä, mitä tarkoitat. Ainoa johtopäätös minkä kirjoituksistasi voi vetää, on se, että et ymmärrä holkäyksen pöläystä kuvataiteista.
Kirjoitat: "Uudet aluevaltaukset toimivat yleisesti sumuverhona tai harhauttajana. Ne kohdistavat maksavan yleisön tarkkailun pois kyvyttömyydestä."
Maksava yleisö ostaa sellaista, jonka se haluaa seinilleen kotiinsa tai kokoelmiinsa. Sille on turha mennä sanomaan onko sen ostos osaamattomuuden tai kyvyttömyyden tulos, koska se ostaa sitä, mikä sitä miellyttää.
On oma vikasi jos sinä et kauppoja saa tehdyksi, turha siitä on syyttää muita kuin itseäsi. ei kannata muita haukkua, jos kotonasi ei ole peiliä niin mene ja osta sellainen, sieltä näet syyn ja syyllisen.
olikin kyse? Minä olen käsittänyt markkinapalstan olevan jossain muualla ja siellä kai pitäisi myynnistä keskustella.
Olen pahoillani että minäkin olen taidepalstalla esittelemässä näkemyksiäni maamme taiteen tilasta nykyhetkessä ja minne tulevaisuus sen on viedäkseen.
Minä taas olen pittore sitä mieltä että pitkään kirjoituksiasi seuranneena, sinun taiteen tietämyksesi on hyvin kyseenalaista. Tarkoitukseni ei ole loukata, vaan se on mielipiteeni.
Anteeksi vielä kerran mutta minä näen maamme taidemaailman ehdottoman lahjakkaimman parhaimmiston olevan liittojen ulkopuolisia taiteilijoita. Koska virallinen piiri harrastaa jotain jota voisi verrata lasten hiekkalaatikkoleikkeihin.
Todella erikoisia teorioita opettajista ja heidän ajautumisestaan ammattiinsa. Kaikissa ammateissa vain pätevimmät pääsevät opettajiksi eikä todennäköisesti ole kysymys ajautumisesta. Ei taidemaalari poikkea tästä kaartista kuin vain siinä tapauksessa että hän vammainen joko ruumiillisesti tai henkisesti ja siten estynyt. En puolusta opettajia siksi, että olen siihen itsekin sivuammattina ryhtynyt vaan siksi, että olen heitä paljon nähnyt ja myöskin heiltä paljon oppinut sellaista mitä jäi taidekoulussa oppimatta. Tällä palstalla vedotaan yhä toistuvasti siihen kuvien kaupallisuuteen mikä ei ole mikään laatukriteeri kuten historia on sen osoittanut (Vinsent). Kuvataiteiden historiaa kannattaisi lukea, niin välttyisi kaikilta turhilta luuloilta. Se laatukysymys ei ole niin yksinkertainen, kuin joskus näyttää.
Tuo katkeroituneista ja peräti lahjattomista opettajista kirjoittelu alkaa aina uudelleen ja uudelleen, eikä tuollaiseen yleistykseen kerta kaikkiaan viitsi vastata. Kertoo enemmän kirjoittajasta kuin opettajista. Sama laulu lauletaan taide- tai kirjakriitikoista, eli itse eivät osaa tehdä ja siksi niin niin katkeria. Eihän se noin yksinkertaisesti mene.
Nykyisin ei välttämättä enää lahjakkuus riitä. Kuka päättää nykyisin kuka taiteilijoista pääse pinnalle ja kuka ei. Ensinnäkin kuraattorit, taidekriitikot ja apurahalautakunnat. Taide ei ole missään määrin vapaa näistä taidetta muokkaavista ja vääristävistä instansseista.
Ehkäpä johtuen maamme pienestä koosta, esille nostettava nykytaide tuppaa olemaan aika samaa massaa. Jos otat vaikkapa kolme tärkeintä galleriaa Helsingissä ja katsot niiden näyttelyitä ja niiden edustamia taiteilijoita niin on aika puuduttavaa tarjontaa. Nykytaide parhaimmillaan siis ei suomalainen sellainen, on sekä taidollisesti hyvin tehtyä että ajatuksellisesti kiehtovaa. Tällaista löytyy esim. kovasti nousussa olevasta Kiinan nykymaalauksesta.
Maksava yleisö on suurelta osin sen armoilla mitä sille museoissa ja mediassa tyrkytetään. Kukaan ei pysähdy miettimään onko tämä taide ensinnäkään hyvää minkään mittarin mukaan. Ja jos niin kenen mielestä ja miksi.
ehkä kelpuutetaan niiden joukkoon jotka ovat etuoikeutettuja pitämään näyttelyitä noissa paikoissa. Se ei tarkoita nuoleskelua eikä matelemista tiettyjen piirien edessä. Riittää että osoitat avarakatseisuutta ja kykyä uudistua itsekin taiteilijana. Voisit myös edes yrittää ymmärtää nykysuuntausta taiteessa eikä suoralta kädeltä tuomita sitä roskaksi edes näkemättä niitä teoksia.
Itsekin olin aikaisemmin juuri sinun kaltainen ja kirjoittelin jopa yleisönosastoonja haukuin myöskin näitä "nykytaiteilijoita" sotkijoiksi. Varsinkin silloin kun omat teokseni tuli jyrytetyksi ulos muutamista yhteisnäyttelyistä juuri näissä paikoissa.
Sitten tulin viimein miettineeksi asiaa ja ajattelin että jotakinhan niissä täytyy olla mitä oma silmäni ei huomaa.
Kun sain taas kutsun seuraavan nykytaiteilijan näyttelyn avajaisiin niin sillä kertaa päätinkin mennä siihen ihan uudella asenteella...siihen toki sain myös apua eräältä tuntemaltani kollumnistilta joka tekee useampaankin lehteen arvosteluja. Yhdessä kävimme pohtimaan noita teoksia ja kuuntelin mitä sanottavaa hänellä niistä oli. Ei vielä sinä päivänä "auennut" mutta kun tulin itsepintaisesti siihen näyttelyyn vielä toisenakin päivänä niin koinkin täyden yllätyksen. Teokset alkoivatkin vähitellen avautumaan minulle! Älysin kertakaikkiaan että niiden eteen täytyy ensin nähdä vaivaa ja vain tuijottaa niitä.
Luonnollisesti sama pätee myös niitä tehdessä. Ei niitä värejä vain siihen roiskita niinkuin minullakin ennen oli luulona.
Apropoo, nyt minullakin on ollut kolmessakin arvostetussa taidemuseossa oma nimikkonäyttely ja mikä parasta 2,5 vuoden päästä tuon taulujani sinne Kiasmaan, joka on minulle unelmieni täyttymys.
Yhteenvedoski lisäisin että pitää vain kirjaimellisesti tietää mitä tekee. Sellainen taide on joskus hyvinkin vaikeaa jopa tehdä saati sitten ymmärtää. Siihähän se niiden viehkeys piileekin.
sen viiteympäristö EIVÄT ole auktoriteettiuskoista, taiteessa ei ole auktoritetteja, jotka määrittelevät mikä on (hyvää) taidetta ja mikä ei.
Jos joku haluaa nähdä taiteessa "virallisen" puolen ja sen ulkopuolisen muun taiteen niin se on vain hänen henkilökohtainen näkemyksensä. Pakko on taas muistuttaa, että taiteen kokeminen on täysin subjektiivista, niin myös noilla kriitikoilla, kuraattoreilla ja apurahan jakajilla. Ei heilläkään ole mitään kollektiivista näkemystä, siksi kritiikitkin menevät usein täysin ristiin. Vain todelliset lahjakkuudet saavat yleensä yhteneväisiä kritiikkejä.
Kiistatonta lienee, että juuri noilla osittain tai kokonaan taidetta ammatikseen arvioivilla on ylivoimaisesti paras näkemys siitä, mitä Suomessa on kulloinkin tarjolla (kuka mitäkin tekee), mitkä trendit taiteessa meillä ja maailmanlaajuisesti vaikuttavat ja mikä käy kaupaksi.
Totta kai heilläkin on omat subjektiiviset näkemyksensä ja mieltymyksensä, eihän ihminen niistä pääse kokonaan irti. Kuitenkin vain kriitikko voi toimia mielensä mukaan, kuraattorit ja apurahan jakajat toimivat aina yhteistyössä toimeksiantajan kanssa ja joutuvat kuuntelemaan heidän toiveitaan. Lisäksi nämä tehtävät ovat enemmän tai vähemmän kiertäviä, vain harvoin yksi ja sama saa vaikuttaa pitkiä aikoja kuten äskettäin edesmennyt Leena Peltola. Mutta eivät hekään mitään auktoriteetteja ja erehtymättömiä ole vaikka heidän asiantuntemukseensa luotetaan
Heidän leimaamisensa täällä esitetyllä tavalla, solvaamisesta puhumattakaan, osoittaa mielestäni vikaa olevan enemmän leimaajassa kuin leimatuissa.
Sekä tuo ensimmäinen vastaus että il pittoren vastaus olivat varsin selväjärkisten ihmisten ajatuksia kirjoittamastasi. Katkeruutta syntyy helposti, jos tulee torjutuksi, kuten ehkä sinä olet tullut, mutta asialle ehkä voisi jatkossa tehdä jotakin rakentavampaa kuin syyttely. Vähän nöyryyttä sopivassa kohtaa voi olla itselle hedelmällistä. Syyttely, leimaaminen ja lokerointi ei ainakaan tuota mitään rakentavaa.
Muuten ei yksikään ihminen yksinkertaisesti voi olla täysin objektiivinen taiteen arvioinnissaan. Mieltymykset vaikuttavat paljon, olipa taidetuntemusta paljon tai vähän.
oli siis hänen sairautensa (tod. näk. otsolohkoepilepsia) aiheuttaman houreilun tuotosta, toki yhdistettynä hyvään tekniseen maalaustaitoon, jonka hän saavutti ahkeralla harjoittelulla.
Toistaiseksi kukaan ei ole esitänyt mitään näyttöä, joka viittaisi jonkilaisen taiteellisen lahjakkuuden olemassaoloon. Siksi on paljon parempi olettaa, että ns. lahjakkuus on intohimon ja harjoituksen tulosta, eikä mikään synnynnäinen ominaisuus.
Joku lahjakkuuden puolestapuhuja voisi vielä esittää, miten tuota lahjakkuutta mitataan? Vai onko mittarina vain mittaajan oma mieltymys, niin kuin taiteessa yleensä?
Erityisen outoa on se, että yleisesti puhutaan lahjakkuudesta ja jopa vedotaan siihen, mutta sitten kysyttäessä ei pystytä juurikaan kertomaan mitä se on ja kenellä sitä on.
Yhtä vaikeaa lienee etsiä selitystä tunteille kuten suru, ilo, rakkaus, kaipaus tai musikaaliselle lahjakkuudelle yms - ja kuitenkin ne ovat. Eikö kannattaisi hyväksyä ajatus, että kaikkea emme ikinä tule hallitsemaan tiedon tasolla?
Tähän ikään asti olen ihmetellyt, mitä ominaisuuksia ihmisestä löytyy, vähitellen olen hyväksynyt esim. ajatuksen, etten koskaan ikinä tässä elämässä tule ymmärtämään, miten natsit saattoivat kyetä niin totaaliseen joukkotuhoon ja tunteettomuuteen. En ole pystynyt paloittelemaan asiaa pieniksi muruiksi, joita voisi mikroskooppisesti analysoida ja saada käsitettäväksi.
No, meni aiheesta kyllä aikan paljon ohi, mutta kun vain on niitä asioita, joista kinastelu ei lopulta vie mihinkään. Lahjakkuus näyttää olevan näitä.
lahjakkuuden olemassaoloa sinänsä, vaan sitä että siihen vedotaan ikään kuin ihmisen yleisenä ominaisuutena. Puhutaan, että se ja se on taiteellisesti lahjakas, mutta kun hieman tarkemmin kysyy, niin tuolla lahjakkuudelle ei löydykään pohjaa.
Jotta jotakuta voisi sanoa taiteellisesti lahjakkaaksi, niin kai tuo termi pitäisi voida määritellä. Aiemmin mainitsemani matemaattinen lahjakkuus on helpompi, mutta mitä on taiteellinen lahjakkuus?
Kun taiteesta, tuon oletetun lahjakkuuden tuotoksesta, ei päästä minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen, mitä se on, niin eikö sama tilanne ole taiteellisen lahjakkuuden kohdalla. Se on lahjakkeutta tai luontaista taipumusta siihen suuntaan, mitä arvioija pitää taitellisesti oikeana. Joillekin taiteellinen lahjakkuus tarkoittaa luontaista kykyä oppia piirtämään, toisille näkemystä väreistä ja kolmannelle luovaa itseilmaisua. Riippuen aina siitä, mikä nähdään taiteen korkeimmaksi muodoksi.
Mutta juuri tämä määrittelemättömyys vesittää koko termin. Loppujen lopuksi likimain kuka tahansa on taiteellisesti lahjakas, ja kyse on vain siitä, mitä pidetään taiteena.
et lahjakkuutta tunnusta olevan, vaan mieleatäsi kaikilla ihmisillä on samat mahdollisuudet päästä huipulle kovalla harjoittelulla. Myönnät, että esimerkiksi huippuluokan kuvataiteilijaksi, kirjailijaksi, säveltäjäksi, balettitanssijaksi, telinevoimistelijaksi, korkeushyppääjäksi tai pikajuoksijaksi voi tulla kuka hyvänsä, koska lahjakkuutta siihen ei tarvita, vain kovaa harjoittelua.
Vahvistanet yllä olevan mielipiteeksesi, koska sen olet kirjoituksillasi antanut.
väitettä esittänyt, enkä ole puhunut mitään huipulle pääsemisestä. Myös se, että kaikilla on samat mahdollisuudet em. lajeihin, on ihan omaa tulkintaasi ja tarkoitushakuista kirjoituksieni tulkintaa.
Listasi on myös varsin epäyhtenäinen, koska osassa mainitsemistasi lajeista (esim. korkeushyppy) paremmuus on selkeästi mitattavissa, mutta osassa ei. Huipulle pääseminen urheilussa on ihan eri asia kuin huipulle pääseminen taiteessa.
Olen heti ensimmäisessä viestissä sanonut, että lahjakkuus on psyykkistä tai fyysistä taipumusta, mutta taiteen kohdalla ongelmaksi muodostuu, että taipumusta mihin. Kun itse taide on likimain mahdoton määritellä, ja taiteilijat mahdoton asettaa paremmuusjärjestykseen (toisin kuin korkeushyppääjät), niin miten ihmeessä voi olla jotain lahjakkuutta.
Edelleen siis kysyn, mitä on taiteellinen lahjakkuus? Mihin (konkreettisesti) silloin on lahjoja, luontaista taipumusta? Siis jotain sellaista, joka ei ole harjoittelun tulosta, vaan synnynnäistä.
Nyt tullaan lähelle ydintä lahjakkuutta on monen laista. Paljo harjoittelu johtaa selvästi jonkin asian mekaaniseen oppimiseen eli toistamiseen, niin kuvataiteessa, kuin musiikissa, mutta eihän se ole sitä mihin pyritään = "Taide". Ilmaisullinen yksilöllisyys vasta tuo siihen oman lisänsä tämän virtuoosimaisen taidon lisäksi. Tämän taidon ja taiteen välillä on tietty ero jonka toinen taiteilija pystyy kyllä näkemään ilman, että näkemys olisi subjektiivinen niin kuin usein väitetään. Otetaan esim. musiikki josta meillä on tällainen selvempi yleiskuva jostain viulusolistista jota arvioidaan taiteellisen vaikutelman pohjalta, eikä oikein soitetuista nuoteista.
olit laillani niinkin tylsä, että katsoit tv:tä tänään iltapäivällä, ja näit impressionismista tehdyn kolmiosaisen ohjelman 1. osan. Sarja kertoo dokumentinomaisesti mutta fiktiivisesti tästä ismistä Monet´n kautta nähtynä. Se kertoi/oo myös, mitä on lahjakkuus mutta implisiittisesti, epäsuorasti.
Siinä nuorten, alottelevien taiteilijoiden Monet´n, Degas´n ja Renoirin keskustelujen ja Monet´n (todellisten) haastattelujen avulla tulee hyvin esille se sisäinen palo ja pakko, joka ajoi heidät silloisen virallisen taidemaailman (ja silloin se oli todella virallinen) ulkopuolelle.
Heillä oli usko ja visio, että heillä oli jotakin sellaista annettavana, jota ei voinut ilmaista perinteisin keinoin. Ei ollut niin, etteivät he olisi kyvyiltään voineet jatkaa opiskelua perinteisen maalaustaiteen kaanoniin, se ei vain vastannut heidän näkemystään taiteesta.
Kaikkien alku lähti läheltä perinteistä maalausta ja eteni vaiheittain yhä enemmän persoonalliseen ilmaisuun. Sarjassa näytetyt maalaukset kertovat tästä enemmän kuin mitä millään sanoilla voi ilmaista. Muutos oli ajallisesti niin nopea, että se ei ollut kovan harjoittelun ("kuka vaan voi oppia kovalla harjoittelulla") tulos vaan puhdasta lahjakkuutta. Jokainen maalaus poikkesi entisestä, oli uusi askel kohti tuntematonta.
Kysyt: "Kun itse taide on likimain mahdoton määritellä, ja taiteilijat mahdoton asettaa paremmuusjärjestykseen (toisin kuin korkeushyppääjät), niin miten ihmeessä voi olla jotain lahjakkuutta."
Kysymyksesi alku ja loppu eivät ole yhteismitallisia. Taidetta ei voi määritellä eikä taiteilijoita asettaa paremmuusjärjestykseen, koska ei ole mittareita, joilla sen tekisi. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä lahjakkuden kanssa, se ei todista sen enempää lahjakkuuden olemista kuin olemattomuuttakaan.
Mutta mikä selittää joidenkin kyvyn sellaiseen kuin edellä on esitetty noiden kolmen taiteilijan kohdalla? Miksi heillä oli sellaista luovuutta, jota vain harvat ennen heitä (samoin kuin heidän jälkeensä) olivat vastaavalla tavalla osoittaneet? Koska heillä oli se annettuna syntymälahjana, heillä oli sen laatuista lahjakkuutta.
Kaikkea ei todellakaan voi mitata eikä analysoida, se on vain hyväksyttävä. Olemme tekemisissä metafyysisten, selittämätömien asioiden kanssa. Taiteet ovat tietyssä mielessä rationalismin ulkopuolella, on idioottimaista edes yrittää analysoida niitä ratiolla. Voimme kuitenkin antaa niille nimen, jolla katamme kyvyttömyytemme selittää asiaa, ja yksi tällainen nimi on lahjakkuus. Emme tiedä mitä se on, mutta näemme ja kuulemme, mitä sillä saadaan aikaan.
Lahjakkuus ei ole ruumiillinen ominaisuus eikä sitä voi määritellä ilman verrokkia. Se on yksilön kyky verrattuna muiden vastaavaan kykyyn. Kun tämä kyky on parempi kuin muiden puhutaan lahjakkuudesta. Lahjakkuuteen voi siis sisältyä yksi tai useampi kyky. Näitä kykyjä kehitetään sekä ruumiillisin, että henkisin ponnistuksin.
Yksin autiolla saarella oleva ei voi määritellä itseään lahjakkaaksi verrokkiryhmän puuttuessa. Siitä huolimatta hän voi olla lahjakas, mutta sen olemassaolo jää noteeraamatta.
Lahjakkuuden edellytys on myös lähtötason samankaltaisuus, esim. iän, koulutustason, ympäristön (kaupunki-maaseutu, varallisuus) jne. suhteen. Mitä homogeenisempi ryhmä, sen helpommin lahjakkuus nousee esiin.
Kun halutaan määritellä taiteellinen lahjakkuus, verrataan suoritusta ja lopputulosta muiden vastaaviin. Koska taiteessa ei mitata ruumiillista suoritusta eikä lopputulos ole matemaattisesti määriteltävissä ja mitattavissa vaikeuttaa se vertailua. Yleensä lopputuloksesta erottuu taiteellisesti lahjakkaat vähemmän lahjakkaista, mutta kun tulosta verrataan muihin taiteellisesti lahjakkaisiin, vertailu vaikeutuu ja voi olla mahdotonkin.
Juuri taiteellisesti lahjakkaiden keskinäinen vertailu on mahdotonta koska lopputuloksissa on vertailtavia määreitä jopa rajaton määrä. Ennakkoon määriteltyä lopputulosta, joihin suorituksia voisi verrata, ei ole olemassa koska kyse ei ole kopioinnista.
Taiteelliset kyvyt (esim. sommittelu, värien, valöörien, käyttö jne.) ovat määriteltävissä ja arvioitavissa mutta eivät mitattavissa ja siten toisiinsa helposti vertailtavissa. Se, että näin on, ei poista taiteellisen lahjakkuuden olemassaoloa.
No tottakai taide on auktoriteettiuskoista. Taidekoulut, opettajat opettavat mikä on oikaa ja väärää taidetta. Jo hyvin varhain aletaan muokata lapsia näkemään mikä on oikeaa luovaa taidetta, todellista itseilmaisua, missä tekniikalla ja oikealla harjoittelulla ei ole mitään sijaa. Eikä tämä välttämättä ole opettajien vika, enemmänkin opetussuunnitelman vika. Josta taas päästään auktoriteetteihin, jotka luovat nämä opetussuunnitelmat ja päättävät mitä lapsille opetetaan. Museot ja kuraattorit näyttävät mikä on oikeaa taidetta. Ja galleriat myyvät oikeaa taidetta.
Kriitikot ovat mielestäni ehkä yksiä suurimpia "auktoriteetteja". Ja tottakai tässä kaikessa ajetaan tietynlaista nykytaidetta eteenpäin. Se on kenties ajan henki, mutta mielestäni vähän kuin keisarin uudet vaatteet, kupla joka puhkeaa. Tai joka on osin jo puhjennut.
Taide ja siitä keskustelu on siinä mielessä turhauttavaa, että aina voi argumentoida toisen taidenäkemystä vastaan. Taide on siinä mielessä puhdasta retoriikkaa, puhetta.
Jotkut instanssit aina määrittelevät mikä on korkeaataidetta. Näin on aina ollut enkä pysty näkemään että tämä muuttuisi tulevaisuudessakaan, Ihmisten pitäisi itse kyseenalaistaa enemmän nykytaide, miettiä itse tarjoaako se kenellekään mitään. Taide lähtee aina yksilöstä liikkeelle ja sen myös tulisi mielestäni toimia enemmän normaalien ihmisten tasolla. Tottakai on myös olemassa hyvää nykytaidetta, mutta valtaosa korkeataiteesta on todella ala-arvoista.
Vai että nöyryyttä. Minä tunnen nöyryyttä vain hyvää taidetta kohtaan. Se että tietää itse minkä takana seisoo ja mihin on menossa on aika paljon.
ihminen ei ole henkisesti vapaa. Tyypillisiä auktoriteettiuskoisia ovat lapset, joiden henkinen kasvu on vielä kesken ja osin lapsen tasolle kehityksessään jääneet aikuiset. Samoin heikon itsetunnon omaavat uskovat usein auktoriteetteihin ja vahvoihin johtajiin, ja he muodostavat erilaisille diktatuureille sekä ideologisille ja uskonnollisille liikkeille niiden kasvualustan.
Opettaja ei ole auktoriteetti sen enempää kuin opetusohjelman laatijatkaan, he ovat vain tiedon jakajia ja sen käyttöön perehdyttäjiä. Hyvä opetus antaa tasapainoisen ja ymmärrettävän kuvan opetettavista asioista; jos opetus on vinoutunutta ja väärää, kypsä aikuinen korjaa saamansa opetuksen jättämät puutteet.
Perinteisesti taiteilijat jos ketkään ovat olleet vapaita aktoriteettiuskosta, vuosisadat ovat osoittaneet taiteilijoiden individualismin ja kapinan kaanonaeita vastaan. On vaikea edes kuvitella luovaa taiteilijaa, joka ei olisi vapaa auktoriteetin sanasta, luovuus ja ohjauksen alla olo ovat kuin tuli ja vesi.
Galleristit ja kriitikot ovat kaikki yksilöitä, jotka noudattavat omia mieltymyksiään ja näkemyksiään taiteesta. Heillä ei siten ole yhteistä näkemystä, minkä huomaa helposti niin kritiikeistä kuin gallerioiden tarjonnasta. Sekalainen joukko ei voi muodostaa autoratiivista ohjelmaa. Tämä selittää myös esimerkiksi joidenkin galleristien "tallit", galleristi ja taiteilija (joita voi olla useita yhdellä galleristilla) muodostavat työparin, luovat systeemin, joka hyödyttää molempia. Siinä taiteen laadussa ei toteuteta galleristin tahtoa vaan taiteilijan. se on molemmin puolin ota tai jätä-tilanne.
Vastaavalla tavalla toimivat museot ja kuraattorit mutta tuntuvasti laajemmalla pohjalla. Kiertämällä maan eri puolilla taidemuseoissa, kokoelmissa ja kuratoiduissa näyttelyissä, huomaa heti jokaisen oman, toisita poikkeavan linjan. Se vaatii tosin avoimin mielin ja silmin kulkemista, ennakkoluulot ja uskomukset monilla voittavat todellisuuden.
Mikään instannssi eikä yksikään henkilö määrittele taidetta korkeaksi tai matalaksi, he voivat arvostaa taiteilijoita ja teoksia eri tavalla mutta eivät luokittele sitä. Subjektiiviset näkemykset eivät ole ohjenuoria muille kuin heikon itsetunnon ja tietämyksen omaaville.
Käsite "normaali ihminen" on absurdi, mitään tunnistettavaa ihmisnormia ei ole, jokainen on erilainen yksilö. Maailma ei yksilöiden välillä ole tasa-arvoinen, ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan. Jokainen on saanut omansalaiset luonteen, ominaisuudet ja lahjat, ne ovat pelikortit, joilla jokaisen on elämänsä elettävä.
Sanot:"Jotkut instanssit aina määrittelevät mikä on korkeaataidetta. Näin on aina ollut enkä pysty näkemään että tämä muuttuisi tulevaisuudessakaan, Ihmisten pitäisi itse kyseenalaistaa enemmän nykytaide, miettiä itse tarjoaako se kenellekään mitään. Taide lähtee aina yksilöstä liikkeelle ja sen myös tulisi mielestäni toimia enemmän normaalien ihmisten tasolla. Tottakai on myös olemassa hyvää nykytaidetta, mutta valtaosa korkeataiteesta on todella ala-arvoista."
Tuossa mainitsit mm. että "Taide lähtee aina yksilöstä liikkeelle"
No niinhän se on mutta taiteen kokeminenkin lähtee siitä yksilöstä.
Näin ollen sinunkin tulisi antaa kaikille mahdollisuus tasapuolisesti kokea ja kokeilla mitä se täälläkin parjattu NYKYTAIDE oikeasti on.
Miksi ihmeessä sinä mielelläsi pakottaisit ihmisten kyseenalaistamaan nykytaide? Leikitäänpä että jos tuossa todella onnistuisit niin olisiko taide sitten suomessa paljon rikkaampaa ja mielenkiintoisempaa? Se oli retoorinen kysymys johon myös vastaan samassa hengessä: Ei olisi. Taiteemme kuihtuisi tylsäksi valokuvien kopioinneiksi missä ei tarvitsisi käyttää ollenkaan älynystyröitä. Ehkä taitavaa yksilöllistä pensselin käyttöä jota ihmiset ehkä ihailisivat, mutta jäisivät sielultaan kylmäksi. Käyttäisit nyt kaveri pikkasen enempi sitä mitä jotkut kutsuu järjeksi.
Meidän taiteilijoidenkin pitäisi olla suvaitsevaisia ja ihan oikeasti näin onkin. Ainoastaan tällä forumilla "käyräni nousee" joskus ihan punaiselle alueelle. Minua kutenkin lohduttaa tieto että Suomi24 kuvataideosion mielipiteet ovat täysin koko gendren marginaalissa ja niiden painoarvo on ihan nollassa yleisesti ottaen.
Täällä on kyllä ihan vakavasti otettavia kommentoijia ihan mukavasti mutta olen huomannut että yleensä ne pahimmat provokaatorit suoltavat niitä omia koettuja turhautumiaan taiteen kentällä suoraan tänne ikäänkuin heidän oma "menestymättömyys" taiteessa olisi meidän omalla tekemisellämme toimeen tulevien nykytaiteilijoiden vika.
On taas niin paskamainen filis että taidan lopettaa.
lopetit, ei tuollaisia satuja jaksa enää tässä iässä lukea edes iltaisin saadakseen unta.
Niin en todellakaan halua että kenellekään tulee huono fiilis näistä palstan kirjoituksista. Kuten jo sanoin on paljon hyvää nykytaidetta. Sanot että nykytaidetta pitäisi yrittää ymmärtää ja antaa sille mahdollisuus. Olen nähnyt paljon nykytaidetta niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla.
Realistinen nykytaide voi olla ihan yhtä huonoa ja jopa huonompaa kuin ns. abstrakti taide. Olet ihan oikeassa että kukka-asetelmat ja valokuvasta kopiointi eivät ole mielestäni hyvää taidetta. Kuitenkin vieläkin väitän että suurin osa nykytaiteesta ja juuri korkeataiteesta on etääntynyt liian kauas suorasta esteettisestä elämyksestä. Korkeataiteella tarkoitan taidetta jota esim.Helsingin kaksi tärkeintä galleriaa esittää. Kiasmaan mennessä saa miettiä että onkohan siellä nyt taas maitoa vai riisiä lattialla vai peräti eritteitä purkeissa. Tai maalaustaiteen kohdalla, miten minä voin kohdata maalauksen johon on räiskitty jotain käsittämättömiä värejä ja muotoja ja sitten on kirjoitettu kymmenen sivua selitystä mitä sen pitäisi edustaa. Ainakin minä haluan nähdä jotain joka pysäyttää ja jonka pystyn jollain tavalla suoraan kokemaan. Jota voin katsoa kaukaa ja läheltä ja se puhuttelee. Ja ehdottomasti sen pitää toimia myös ajatuksia herättävästi. On totta että taiteilijan tulisi pystyä tavallaan kohottamaan taiteensa avulla ihmisiä kenties johonkin uuteen. Mutta samalla jos taiteilija ja taiteen kokija ovat etääntyneet niin kaus toisistaan että mitään yhteistä kokemismaailmaa ei ole heidän välillään, niin miten taide voi toimia. Taide ei mielestäni voi olla pelkkää selitystä, niinkuin nykyisin se usein on. Tuntuu että ihan mitä tahansa voidaan selittää taiteeksi, se on muuttunut pelkäksi retoriikaksi. Taiteessa tulisi enemmän olla mukana myös taito ja sitä kautta esteettinen elämys ja taiteen välitön kokeminen. Jos taide pelkistetään neliöksi tai läiskäksi kankaalla niin mitä on enää suorasta kuvan katsomisen ilosta ja maalauksen pinnan tuntemisesta jäljellä.
.. mielipidettä kuin on tekijöitäkin. Omasi on yksi niistä. Pidä sinä ne itelläsi ja me muut pidämme omamme.
Taiteen pitääkin herättää keskusteluja mutta joillakin on väärä luulo että he pystyvät "vääräuskoisia" jopa käännyttämään ottamalla nuo samat asiat jatkuvasti esille.
"Juna" kulkee vääjäämättä ja kaikki ei välttämättä koskaan pääse sen kyytiin vaikka haluaisikin. Niin se vain on.
ystävällisesti kertoa, mitkä ovat ne "Helsingin kaksi tärkeintä galleriaa" ja miksi juuri ne.
On täysin ymmärrettävää, että et pidä kaikesta nykytaiteesta, en minäkään enkä liioin kaikesta perinteisestä ja figuratiivisesta taiteesta. Jokaisella on omat makunsa ja mieltymyksensä sekä hyvän ja huonen taiteen arvottamisessa. Nykytaide ei siinä suhteessa ole mikään poikkeus.
Se, mikä ei ole ymmärrettävää, on kiivailusi juuri mielestäsi huonoa nykytaidetta vastaan. Sinulla ja monilla muilla on vain sokea piste tietynlaisen taiteen kohdalla, mutta eihän se mitenkään edellytä sen morkkamista tai halveksimista. Et tosin ole kovin ärhäkkä sen suhteen, ovat tänne kirjoitelleet aivan raivopäätkin. Jos sen laatuinen taide ei sinua miellytä niin ohita se olan kohautuksella, eihän siinä oteta mitään sinulta pois.
Kirjoitat: "Olet ihan oikeassa että kukka-asetelmat ja valokuvasta kopiointi eivät ole mielestäni hyvää taidetta."
Kukka-asetelma on perinteinen motiivi, jota parhaatkin taiteilijat ovat maalanneet ja maalaavat yhä, myös suomalaiset. Mikä tekee kukka-asetelmasta sinulle ei-hyvää-taidetta?
Mitä valokuvaan tulee niin sitä on käytetty ja käytetään yhä maalauksen lähtökohtana tai muistin virkistäjänä. Hyvän taiteilijan esim. maisemamaalauksesta ei voi sanoa onko se maalattu luonnossa in situ vai onko sitä maalatessa ollut käsillä valokuva. Matkoilla esimerkiksi kaikkea ei voi maalata mutta aiheen voi skissata ja valokuvata ja palata asiaan työhuoneella skissin ja/tai valokuvan kera. Vai voitko sinä sinua miellyttävästä maisemamaalauksesta sanoa missä ja miten se on tehty?
"Jos taide pelkistetään neliöksi tai läiskäksi kankaalla niin mitä on enää suorasta kuvan katsomisen ilosta ja maalauksen pinnan tuntemisesta jäljellä."
Taiteen, myös maalauksen, tekeminen on prosessi, joka usein on taiteilijalle tärkeämpää kuin sen tulos. Maalaus on paitsi valoa ja väriä myös mm. muotoa ja kompositiota. Sekä figuratiivisessa että non-figuratiivisessa taiteessa yksinkertaistaminen ja pelkistäminen ovat keinoja löytää tietä eteenpäin. Luova taiteilija ei voi polkea paikallaan, vaan hänen täytyy kokeilla keinoja löytää uutta ilmaisua.
Pelkkä neliö kankaalla on yhdelle taiteilijalle aikanaan ollut tällaisen etsinnän päätepiste. Jättämällä se neliökin pois jäljelle ei jäisi enää mitään. Se neliö on poikinut tuhansia muita neliöitä, suorakaiteita ym tuhansilla muilla niin ulkomaisilla kuin suomalaisilla taiteilijoilla ja useimmilla lähtö- eikä päätepisteenä. Kaikki ne ovat harkittuja ja punnittuja töitä, joissa kuvio(ide)n koko, struktuuri ja värit saavat maalauksen soimaan. Jos osaa sitä katsoa eikä vain nähdä se.
"Ja ehdottomasti sen pitää toimia myös ajatuksia herättävästi."
Jokainen maalaus ei voi jokaisessa herättää ajatuksia, mutta kaikki herättävät ainakin joissakin. Olen näissä keskusteluissa toistuvasti sanonut, että taiteella ei ole muuta tehtävää kuin antaa taiteilijan tehdä luovaa työtään ja myös resursseja elämiseen ja taiteen tuottamiseen, joka jälkimäinen valitettavasti usein toteutuu huonosti. Taiteilijalla ei taiteellaan ole velvollisuuksia muuta yhteiskuntaa kohtaan kuin diktatuureissa, joissa hänet pakotetaan siihen.
ja tosiaankin kaikki eivät koskaan siihen pääse kyytiin. Näin näen asian myös täältä minun näkökulmastani.
Tosiaan hyvin tehty kukkamaalaus voi olla varsinaista taidetta. Kyselit miksi jaksan kiivailla nykyatidetta vastaan. Tämä asia liittyy tavallaan myös tähän neliöiden maalaamiseen. Taidetta voi oppia vain tekemällä sitä, ei sitä ajattelemalla. Mutta juuri taitojen opettelu on kadonnut tämänpäivän taidemaailmasta melkein kokonaan, melkein niin että niitä ei edes vaadita juuri ollenkaan. Kun taidetta alettiin pelkistää abstrakteiksi muodoiksi, neliöiksi yms, hylättiin vanhat opit, taidot ja tietämys. Tämän kaiken seurauksena syntyi sukupolvi taiteilijoita jotka eivät koskaan oppineet piirtämään. Taiteen pelkistäminen niin neutraaliksi kuin mahdollista ei johda mihinkään, se on itse asia taiteen kuolema ja samalla myös oppimisen kuolema. Tähän ajatteluun törmää vieläkin ja yhä on lähes mahdotonta löytää varsinaista taitojen ja tekniikan parantamiseen tähtäävää opetusta. Myös nykyarkkitehtuuri painii vieläkin saman ongelman kanssa, pelkistetään muotoja niin paljon että kaikki inhimillisyys häviää niistä.
Valokuvasta maalaaminen on oikeastaan hyvin vaikeaa. Vasta kun tekniikka ja taidot ovat hallussa valokuvasta voi saada jotain irti. Kamera näkee niin eritavalla kuin ihminen. Maisemamaalauksessa tämä vielä korostuu. Ilman, tilan ja värien nyanssit häviävät valokuvasta. Todella harvoin näkee hyvää maalausta valokuvasta toteutettuna, se on melkein mahdotonta.
Taide harrastelija tasolla voi olla terapiaa tekijälleen, mutta ammattilaiselle sen ei pitäisi olla pelkästään näin.
johon yhdyn tekstissäsi on :".. hyvin tehty kukkamaalaus voi olla varsinaista taidetta." Miksi siis nollasit senkin ensin? Et ajatellut vai? Pitäisi ajatella, ennen kuin kirjoittaa, ettei kirjoita mitä ajattelee!
Kaikeasta muusta olen täysin eri mieltä kanssasi, tätä luuta kaluamalla emme saa siitä enää mitään irti.
kysyä uudelleen kuten sinäkin unohdit vastata, että mitkä ovat ne Helsingin kaksi tärkeintä galleria ja miksi juuri ne?
Puhuin kukkamaalauksesta lähinnä ns.toritaiteen vertauskuvana. Vaikka en ymmärräkkään miksi tätä toritaidetta ei lueta korkeataiteen piiriin, taidollisesti se on usein huomattavasti parempaa kuin suurin osa ns. korkeataiteesta. Lisäksi toritaide ilahduttaa ja antaa positiivisiä elämyksiä huomattavasti suuremmalle joukolle katsojia kuin mitä esim. kiasma tarjoaa.
Galleriota voit itse googlettaa Helsingistä, mieti itse mitkä rankkaisit tärkeimmiksi. Itse ajattelisin ne kaikkein keskustaa lähimpänä olevat.
Tarkoittako se, että on matrikkelissa sitä, että on oikea taiteilija? Ja Taidemaalariliitonko jäsenyys on edellytys taiteilijana olemiselle...tai sille että on oikea taiteilija. Mikä on oikea?
Ei taiteen opettaminen ole kiinni instituutioon kuulumisesta.
olet taiteilija jos olet asenteeltasi ja ehkä myös siltä "lahjakkuudeltasi" taiteilija.
Olen itse valmistunut Kuvataideakatemista ja olen myös matrikkelissa, mutta se ei tee minusta automaattisesti hyvää taiteilijaa tai taiteen opettajaa.
vain nöyryys ja aika ja kova työ.........yo!
Tämä:"Summa summarum. Oikeastaan millä tahansa lahjakkuudella voi tehdä taidetta. Pitää vain valita tuo taiteen muoto sen mukaan, mikä on itselleen luontevaa. Jos valitsee "väärän" taidemuodon, voi homma kaatua sen vaikeuteen, mutta jos on paljon intoa, voi itseään kehittää paljon alallla, joka ei heti ollut itsestäänselvä.
Mielestäni huomattavasti lahjakkuutta tärkeämpää on innostus - ilman sitä, ei mitään taidetta synny."
Ja oikeastaan koko aloitus on niin "sitä ittiään" ja ihmettelen että siihen edes vaivaudutaan ottamaan kantaa.
Tässä tahdotaan taas väkisin vääntää koko hommaa johonkin tiettyyn suuntaan ja arvatkaapas mihin?
Tällaiset ennakkoluulot alkaa pikemminkin suututtamaan kuin herättämään keskustelua.
Joo, taidettahan voi tehdä tosiaan ihan kuka vaan mutta minkälaista, on taas asia erikseen.
jättämään väliin koko vastauksen, jos ei aihe kiinnosta. Tämmöinen lapsellinen kitinä ei ole mistään kotoisin. Se, jos jokin on juuri "sitä ittiään".
Suurin ennokkoluulo tässä on juuri ns. taiteellisen lahjakkuuden olemassaolo, tai oikeammin olemassaolemattomuus. Siihen jatkuvasti vedotaan, ja sillä taideteoksen hyvyyttä perustellaan, mutta mitä se on, sitä ei kukaan tunnu tietävän.
Etenkin nykytaiteen piirissä on liki mahdoton erottaa mitään lahjakkuutta, koska kaikki on vain subjektiivista tulkintaa tai auktoriteettien painavaa sanaa. Jos tällainen näkemys suututtaa, vika saattaa olla myös siinä, etteivät nykytaiteen mestarit ole onnistuneet luomaan hyvää taidetta, jonka maallikko erottaa huonosta taiteesta. Turha tästä on maallikkoja syyttää.
Menneinä vuosina taiteilijauralle lähtemisen ratkaisi useimmiten taiteilijan suvun varallisuus, joten siinäkään ei juuri lahjakkuuksia tarvittu. Ja kuten aiemmin mainittiin, niin joidenkin maailmankuuluisuuksien (esim. van Gogh) taustalla on neurologinen tai psyykkinen sairaus, jota ei myöskään voi hevillä uskoa lahjakkuuden olemukseksi.
Agghh.. pakko vastata, kun van Goghista puhutaan.
Sinänsä van Gogh on erikoinen ja huono esimerkki, sillä hänen taiteilijauransa on varmaankin kaikkein eniten vaikuttanut mielikuvaan taiteilijoiden "ammattisairaudesta".
van Goghin sairaudesta ei sinänsä voi tehdä johtopäätöksiä. Onko se ollut neurologista tai psyykkistä, mutta hän on kärsinyt eniten aliravitsemuksen ja fanaattisen asenteensa aiheuttamasta masennuksesta, joka on kärjistynyt erityisesti hänen viimeisinä vuosinaan. Mistään muusta mielenterveydellisestä tai neurologisesta sairaudesta hänen kohdallaan ei ole todisteita, eikä viitteitä.
Keskustelin tässä erään muusikon kanssa luovuudesta ja hän esitti mielenkiintoisis ajatuksia siitä. Hän moitti muusikoiden keskuudessa nimenomaan kriitikoiden miellyttämistä ja täydellisyyden tavoittelusta, kun loppujen lopuksi yleisö on se kohderyhmä, jolle musiikkia esitetään.
Ehkä kyse kuvataiteessakin on pitkälti siitä, mikä motivoi taiteilijaa ja kenelle taidetta tekee. Yleisölle, kriitikoille (eli muille taiteilijoille) vai itselleen?
mutta yksikään tapaamani matemaatikko ei ole ymmärtänyt taiteesta juuri mitään. Hirveää analyysiä kyllä ovat yrittäneet käydä, mikä heistä tekeekin ikävä kyllä aika tylsiä.
Matemaatikko on ikään kuin kuiva korppu. Siinä on kaikkea, mutta maukas tai esteettinen se ei ole. Sillä elää ja pysyy hengissä.
Taiteilija taas on kuin hedelmäkori, ravintoarvot ovat kohdallaan, mutta lisäksi sillä on esteettistä lisäarvoa, se tuo nautintoa kaikille aisteille.
Olen taas ollut huomaavinani, että ennen taide puhui ja puhutteli ihmisiä itsessään. Oli sitten kyse realistisesta tai modernista esittävästä taiteesta. Nykytaiteilijat - siis modernin taidekäsityksen omaavat henkilöt ovat taas kovia puhumaan ja analysoimaan omista teoksistaan avautuvia ulottuvuuksia, jotta ihmiset (ostajat!) käsittäisivät mistä on kyse.
Nykyinen taiteen tuottamisen malli, jossa taiteilijan ei edes ole oleellista saada taulujaan myytyä ei edesauta eikä mitenkään myötävaikuta yleisölle suunnatun taiteen kehittymistä. Eläminen hoidetaan apurahoin ja satunnaisin opetus- tms. sivutuloin. Jos joku ei tyydy tähän formaattiin, joutuu systeemin ulkopuolelle marginaaliin.
Ei nykytaiteen kohdalla niinkään voida puhua osaamisesta ainakaan minään intentionaalisena tapahtumana. Muistanko väärin, mutta eikös jossain näyttelyssä joskus palkittu hyvin kritiikein eräs abstrakti työ, joka osoittautui aasin maalaamaksi. Puhukoon tämä puolestaan.
joitakin esimerkkejä väitteellesi
"Nykytaiteilijat - siis modernin taidekäsityksen omaavat henkilöt ovat taas kovia puhumaan ja analysoimaan omista teoksistaan avautuvia ulottuvuuksia,..." Ketkä, missä, miten?