Skinoren jo puolivuotta, ei lähde finnit.

Skinorenia käyttänyt kesästä kun poskissa paljon finnejä, puolessa vuodessa lähtivät finnit poskilta,mutta siirtyivät leukaan ja suun ympärille. Kannattaisko hakea jotain kunnon lääkettä kun rupee todellakin jo vaikuttamaan 17-vuotiaan pojan itsetuntoon? Koulustakin tulee lintsattua noiden pirulaisten takia.

Ihmetyttää myös se, että finnit tulevat aina lähes samaan paikkaan. Ja viime talvena minulla oli tosi hyvä iho, kunnes noin viikossa akne oli jo todella paha.

Vettä myös juon paljon ja pidän ihosta todella hyvää huolta.
Onko jotain mitä voisi suositella joka olisi TODELLA tehokasta.?
7823
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kerroppa urheiletko,mitä syöt?siis kerro mitä syöt,älä kerro,että terveellistä ja hyvää ruokaa

Äänestä

Kokeiles ensimmäiseksi jättää valkoset viljat, sokerit ja maito pois ruokavaliosta.

Syö siis lihaa, täysviljaa, kasviksia ja vähän hedelmiä.

Äänestä
  • Mitä jos unohtaisit nuo ruokavaliot sun muut ja hakeutuisit lääkärin hoitoon. Ruokavalio saattaa vaikuttaa hieman, MUTTA SEN AVULLA EI AKNEA PARANNETA, EIKÄ AKNE MYÖSKÄÄN JOHDU RUOKAVALIOSTA, vaan se on periytyvää tai sen aiheuttaa hormonitoiminta

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Mitä jos unohtaisit nuo ruokavaliot sun muut ja hakeutuisit lääkärin hoitoon. Ruokavalio saattaa vaikuttaa hieman, MUTTA SEN AVULLA EI AKNEA PARANNETA, EIKÄ AKNE MYÖSKÄÄN JOHDU RUOKAVALIOSTA, vaan se on periytyvää tai sen aiheuttaa hormonitoiminta

    Syön paljon jogurttia, LIIKAA karkkia. Lähinnä peruskoti ruokaa, enkä todellakaan syö kovin terveellisesti. Ainakaan viikonloppuisin.
    Voin jopa väittää kyllä että sillä mitään väliä ole ihoni kuntoon koska aina olen syönyt niin ja näin ja vuosi sitten iho oli loistava. Myös kaikki kaverit syövät pizzaa/polttavat tupakkaa/juovat todella usein ja kenellekään ole ikinä finnejä.

    Miksi jättäisin maidon ruokavaliosta? Olen skeittari ja jo senkin puolesta saattaisi pian ruveta luut katkeilemaan. Harrastuksiin siis kuuluu skeittaaminen "lähes" joka päivä. Väh.4 kertaa viikossa monta tuntia!
    Urheilu suoritusten jälkeen heti suihku.

    Skinoren aamuin illoin jne jne.. Vettä juon myös heeeelvetisti.

    Äänestä

Usein on myös niin, että on päiviä jolloin ei ole finnin finniä (kiitos kai skinorenin ku sitä joskus harvoin tuppaan vitutuspäissäni puoli tuubia naamaan)

Sitten on itsetunto 10 ja kaikki hyvin kunnes usein tulee yhdessä yössä takas sitten 5 lisää leukaan ja nenän alle. Sellasia aika isoja paukuroita joita ei voi edes puristaa. Siinä sitten ovat. Pirulaiset.

Äänestä
  • tosin ei ne kovin yllättäen tullu ne finnit naamaan (ja siis oon 17-v tyttö..) skinorenia sain ja sen lisäks dalacin liuosta,ne autto yhessä melko aika hyvin mutta mitä enemmän sitä lähmästä voidetta laitto kerralla sen parempi..(tuubi kesti parhaimmillaan muutaman päivän) sitten alotin käyttää nuvaringiä (pari kk sitte) ja on iho ollu parempi mutta sä tuskin tästä mitään hyödyt :DD (nuvaring on siis ehkäsyrengas)

    sun kantsis mennä lääkärille ja valittaa vaa et ei se skinoreen auta ja pyytää esim roaccuttaa tms..siitä löytyy keskusteluja aika hyvin täältä.

    ja ei noi ruokavalio muutokset oikeesti kauheesti vaikuta, just toi mitä joku jo sanoki et se on perinnöllistä/hormoniperäistä,mulla pari tätii joilla ollu järkyttävä akne joskus(onneks itellä ei sentää nii paha..)

    mutta mars lääkärille ja kannattaa valittaa enemmän ku miltä tuntuu et saat kunnon troppia ! ;DD

    Äänestä

Kokeiles ensimmäiseksi jättää valkoset viljat, sokerit ja maito pois ruokavaliosta.

Syö siis lihaa, täysviljaa, kasviksia ja vähän hedelmiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Skinorenilainen kirjoitti:

Skinorenia käyttänyt kesästä kun poskissa paljon finnejä, puolessa vuodessa lähtivät finnit poskilta,mutta siirtyivät leukaan ja suun ympärille. Kannattaisko hakea jotain kunnon lääkettä kun rupee todellakin jo vaikuttamaan 17-vuotiaan pojan itsetuntoon? Koulustakin tulee lintsattua noiden pirulaisten takia.

Ihmetyttää myös se, että finnit tulevat aina lähes samaan paikkaan. Ja viime talvena minulla oli tosi hyvä iho, kunnes noin viikossa akne oli jo todella paha.

Vettä myös juon paljon ja pidän ihosta todella hyvää huolta.
Onko jotain mitä voisi suositella joka olisi TODELLA tehokasta.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu