avioerot, tabu?

On omituista, että erilaisissa keskusteluissa ei saa ottaa puheeksi avioeroa, joka kohdalleni on tapahtunut. Mieheni menetti uskonsa ja jätti minut yksin lapsien kanssa. Jos olisin voinut, olisin toki halunnut jatkaa avioliittoa senkin jälkeen, kun mies ei enää ollut uskovainen. Mieheni näki kuitenkin toisin. Hän oli löytänyt uuden maailmasta ja lähti sen mukaan.
Nyt minä olen ikään kuin jonkinlainen syntinen, joka vain sysätään sivuun :(.

Yhdillä seurakuntapäivillä otin puheeksi avioeroni, ettei aina avioeroja voi välttää, vaikka monesti sanotaan, kuinka hyvässä asemassa uskovaiset perheet ovat, kun ei tarvi avioerojakaan pelätä. Lapsistani tällainen kuulostaa varmasti kamalalta, kun kuitenkin oma isä on lähtenyn muille teille. Yksi tytöistäni sanoikin minulle kerran itkusilmässä, miksi puhuja sanoi seuroissa, että me saamme olla onnellisia, että meillä on ehjä perhe, on isä, äiti ja ehkä sisaruksiakin.

Onneksi monet puhujat ovat tajunneet sen, ettei ehjä perhe ole selviö enään meikäläistenkään keskuudessa. Miksi tällaisten puhujien annetaan olla tehtävässään.
Ja miksi edelleen niin monesti avioeroista puhuminen on tabu?
12639
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Onko ainoa keino erota, jos ei enää halua lapsia?

Äänestä

"Uskovainenkin voi erota." Näillä sanoilla avioero sinetöitiin anopin toimesta.

Äänestä
  • Ei ole yhteisön asia määritellä syntejä vaan jokaisen itsensä, vaikka yhtenä avioeron järjestelijänä olisi suurimman Ry:n johtokunnan jäsen..

    Äänestä

Että voit avioitua uudelleen, se on tosi vaikka SRKlla sanottaisiin mitä...

Äänestä
  • Ettet eronnutta ota tai että tiedät avioeron syyn; sen tulee olla HUORUUDEN TÄHDEN.. eikä mitään muuta...

    Äänestä

  • avakas kirjoitti:

    Ettet eronnutta ota tai että tiedät avioeron syyn; sen tulee olla HUORUUDEN TÄHDEN.. eikä mitään muuta...

    ..vai mitä?

    Äänestä

Jos mies on tehnyt huorin, niin mielestäni sinä saat olla vapaa. Eli sinä voit kulkeä pystypäin tämän asian suhteen. Asia ei saa enää olla tabu. Avioeroja ja jopa seksuaali-, väkivalta-, talous- ja ym. rikoksia tapahtuu vl- piireissä, eikä tilanteita helpota se että niistä ei puhuta. Aivankuin pidettäisiin keinotekoisesti jotain kulisseja pystyssä. TOTUUS VAPAUTTAA! Jos totuutta ja oikeasti elävää Jumalan voimaa ei löydy ry:ltä, niin etsimistä kannattaa jatkaa. Elävä, rakastava ja rukouksia kuuluva Jumala on oikeasti olemassa. Samoin Pyhän Hengen voima, kuten myös Messiaamme ylösnoussut Jeesus, Jumalan Poika, joka elää!

Äänestä

Tuleeko kukaan koskaan ajtelleeksi,että miskin voi väsyä?

Itselläni ollut vuosia vl-rakas,joka olisi ottanut eron vaimostaan, mutta en voi suostua siihen.
Kaksinaamaista,ehkäpä näin,mutta tieto tuskaa lisää. Minun kanssa ei huolta lapsiluvusta,se on fakta,en halua lapsia. Eikä halua mieskään enää vaimonsakaan kanssa. Eikä niitä ole lisää tullutkaan.

Äänestä
  • Milloinkahan kuulisin rehellisestä ja rohkeasta vl- miehestä, joka uskaltaisi tunnustaa että syy olikin ihan itsessä, eikä esim. vaimossa tai naisissa tai toisissa miehissä. Esim.
    - jos panettaa kauheasti ja tekee huorin, niin silloin mies on syyllistynyt huoruuteen, ei ole vaimon vika. Jokainen mies katsoo joskus himoiten vierasta naista ja tilaisuuksia jokaisella on, mutta jokainen ei lähde.
    - jos raiskaa, niin nainen ei ole ehkä halunnut itse tulla raiskatuksi (tunnen raiskattuja naisia, eikä yksikään halunnut sitä)
    - jos syyllistyt talousrikokseen, niin vika ei ole suhdanteissa tai Suomen laissa jne.
    - jos ryyppäät, niin vika ei ole vaimon, tiedän monta miestä joilla on nalkuttava akka, ja silti he eivät juo

    Näitä vellipöksymiehiä on nykyään vaan niin paljon. Onneksi sodan käyneet miehet ei ole näkemässä näitten "paskahousujen" pelkäämistä. Todellinen mies tunnustaa itse omat rikkeensä, rikoksensa ja on valmis kärsimään tarvittaessa vaikka vankilassa, eikä ole vierittämässä syytä muille.

    Äänestä

  • itsekkin kirjoitti:

    Milloinkahan kuulisin rehellisestä ja rohkeasta vl- miehestä, joka uskaltaisi tunnustaa että syy olikin ihan itsessä, eikä esim. vaimossa tai naisissa tai toisissa miehissä. Esim.
    - jos panettaa kauheasti ja tekee huorin, niin silloin mies on syyllistynyt huoruuteen, ei ole vaimon vika. Jokainen mies katsoo joskus himoiten vierasta naista ja tilaisuuksia jokaisella on, mutta jokainen ei lähde.
    - jos raiskaa, niin nainen ei ole ehkä halunnut itse tulla raiskatuksi (tunnen raiskattuja naisia, eikä yksikään halunnut sitä)
    - jos syyllistyt talousrikokseen, niin vika ei ole suhdanteissa tai Suomen laissa jne.
    - jos ryyppäät, niin vika ei ole vaimon, tiedän monta miestä joilla on nalkuttava akka, ja silti he eivät juo

    Näitä vellipöksymiehiä on nykyään vaan niin paljon. Onneksi sodan käyneet miehet ei ole näkemässä näitten "paskahousujen" pelkäämistä. Todellinen mies tunnustaa itse omat rikkeensä, rikoksensa ja on valmis kärsimään tarvittaessa vaikka vankilassa, eikä ole vierittämässä syytä muille.

    Kärsiä avioeron tuomat tuskat...

    Äänestä

  • Jos kuuluu, ero hyväksytään ja myös uusi avioliitto kohtuullisen ajan kuluttua. Mutta jos ei kuulu, on mahdoton erota ilman SRK:n hyväksyntää. Onneksi se minulla onnistui melko kivuttomasti.

    T: Härski Hartikainen

    Äänestä

  • tekeviin? kirjoitti:

    Jos kuuluu, ero hyväksytään ja myös uusi avioliitto kohtuullisen ajan kuluttua. Mutta jos ei kuulu, on mahdoton erota ilman SRK:n hyväksyntää. Onneksi se minulla onnistui melko kivuttomasti.

    T: Härski Hartikainen

    Minkä syyn sanoit olevan erosi motiivina...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tahtomatta eronneeksi joutunut kirjoitti:

On omituista, että erilaisissa keskusteluissa ei saa ottaa puheeksi avioeroa, joka kohdalleni on tapahtunut. Mieheni menetti uskonsa ja jätti minut yksin lapsien kanssa. Jos olisin voinut, olisin toki halunnut jatkaa avioliittoa senkin jälkeen, kun mies ei enää ollut uskovainen. Mieheni näki kuitenkin toisin. Hän oli löytänyt uuden maailmasta ja lähti sen mukaan.
Nyt minä olen ikään kuin jonkinlainen syntinen, joka vain sysätään sivuun :(.

Yhdillä seurakuntapäivillä otin puheeksi avioeroni, ettei aina avioeroja voi välttää, vaikka monesti sanotaan, kuinka hyvässä asemassa uskovaiset perheet ovat, kun ei tarvi avioerojakaan pelätä. Lapsistani tällainen kuulostaa varmasti kamalalta, kun kuitenkin oma isä on lähtenyn muille teille. Yksi tytöistäni sanoikin minulle kerran itkusilmässä, miksi puhuja sanoi seuroissa, että me saamme olla onnellisia, että meillä on ehjä perhe, on isä, äiti ja ehkä sisaruksiakin.

Onneksi monet puhujat ovat tajunneet sen, ettei ehjä perhe ole selviö enään meikäläistenkään keskuudessa. Miksi tällaisten puhujien annetaan olla tehtävässään.
Ja miksi edelleen niin monesti avioeroista puhuminen on tabu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu