Jo monen vuoden ajan polveni on kipeytynyt aina liukkailla. Koirani vetää enkä pääse polven jäykkyyden ja kivun takia samaa vauhtia. Ja kaiken lisäksi on yritettävä pysyä pystyssä. Joskus (yli 10 v. sitten) polvista on otettu röntgenkuva, ja oli kuulemma alkavaa nivelrikkoa. Tämä kipu toistuu aina joka talvi kun on liukasta. Lisäksi painavien kassien kantaminen ei tee hyvää. Kesällä kivusta ei ole tietoakaan. Vaan tänä talvena asun neljännessä kerroksessa talossa, jossa ei ole hissiä. En meinaa millään päästä rappuja alas enkä ylös. En ole viitsinyt mennä lääkäriin, olen syönyt vain kipulääkettä. Kerran aikoinaan kävin, eikä siitä ollut hyötyä, kun en pystynyt noudattamaan ohjeita. Olisi pitänyt olla ihan levossa, vaan ei ollut (eikä ole nytkään) kuka käyttäisi koiraa ulkona. Olisiko kenelläkään vinkkiä, miten voisin hoitaa polveani? Nyt olen laittanut siihen IcePoweria, Orudisgeeliä ja syönyt siis kipulääkkeitä. Mahtaisikohan idealsiteestä olla apua? Sitä en ole vielä tällä kertaa kokeillut, koska olen kuvitellut, että sitten en pääse senkään vertaa rappuja ylös ja alas. Muulloin olen siis asunut joko ensimmäisessä kerroksessa tai hissitalossa.
Polvi
vaivaa täälläkin!
5729
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
nyt asiat tärkeysjärjestykseen. jos on polvessasi kuvailemiasi ongelmia niin elä enää siirrä niitä eteenpäin.ne eivät itsekseen korjaannu.pyrit ortopedin juttusille,he tietävät.
piitä, vihersimpukkaa ja hainrustoa, minulla ne helpottivat särkyä
ei ole hyötyä. Pikemminkin haittaa.
Millaisia kenkiä käytät?
Kuinka vanha olet?
Kuinka paljon painat?
Kuinka paljon sinulla on varaa käyttää terveyden hoitoon rahaa päivässä?
Olen jo 63-vuotias. Painan kyllä vähän liikaa, mutta painoindeksi on silti vielä alle 25. Siinä se sitten onkin, ei ole varaa käyttää terveydenhoitoon yhtään enempää kuin mitä käytän. Verenpainelääkitys vie suurimman osan rahoista, mutta diabeteslääkitys on halvempaa.3 lääkettä 3 euro per lääke. Nyt tähän polvivaivaan olen syönyt Ibumaxia. Se vähän helpottaa, mutta ei vaikuta kovin kauan aikaa. Kai se on pakko mennä lääkäriin joulun jälkeen saadakseni lääkettä, joka on auttanut ennenkin, Alpoxen. Sitä on ainakin ennen pitänyt syödä viikon kuuri. Tuo Ibumax ei sovi vatsalleni, tuo toinen lääke sopii.
on sitten varaa mennä lääkäriin ja syödä lääkkeitä?