Ongelma olis tämän näkönen että, meillä on
poikaystävän kanssa alle vuoden ikäinen
rottweiler josta molemmat pitää valtavasti, mut
tuntuu että suhde on alkanut rakoilemaan pahasti
ja ero saattaa olla vaihtoehtona...mut mites on
koiran kanssa...kumpikaan ei halua siitä luopua
mutta ei yhteiselokaan tunnu onnistuvan...ja
luulisin et koirakin kärsii jos sitä raahataan
paikasta toiseen...
poikaystävän kanssa alle vuoden ikäinen
rottweiler josta molemmat pitää valtavasti, mut
tuntuu että suhde on alkanut rakoilemaan pahasti
ja ero saattaa olla vaihtoehtona...mut mites on
koiran kanssa...kumpikaan ei halua siitä luopua
mutta ei yhteiselokaan tunnu onnistuvan...ja
luulisin et koirakin kärsii jos sitä raahataan
paikasta toiseen...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Riippuu tietysti koirasta, mutta oma koirani on
aika usein vanhempieni luona (joita se rakastaa
yli kaiken) ja voisikin ajatella että sillä on
kaksi kotia, kaksi paikkaa jossa siitä pidetään
hyvää huolta!
Mutta jos joudutte jaon tekemään, niin miettikää
kummalla ihan OIKEASTI on rahkeita harrastaa ja
olla koiran kanssa seuraavat 10 vuotta eikä vain
kumpi koirasta tykkää enemmän ja kummalla on
kovempi ääni :)
Jos ei synkkaa,koirasta ei kannata riidellä!
Itsekkyys on pahasta,kummalla on paremmat
resulssit hoitaa noin isoa ja vahvaa koiraa ?
sinun olisi kannattanut tehdä kuten minä: otin
pennun,laitoin sen omiin nimiin ja tein ukolle
selväksi että koira on minun kävi miten kävi!
ollaan edelleen yhdessä mutta täytyyhän sitä
ajatella monelta kantilta ja kauas tulevaisuuteen
kun tekee päätöksiä! anyway kukaan ei voi minulta
koiraani viedä!
tapauksia on...koira ei kärsi siitä, jos sitä
raahataan paikasta toiseen välttämättä, kyllä sen
koirasta näkee miltä siitä tuntuu...tarkkaile
kummassa ei tykkää olla ja parempitehä sovinto
asiasta. Onpa tapauksia, jossa ei olla päästy
sovintoo ja koira on jouduttu myymään pois muuhun
kotiin.Kokeilkaa tapaamisoikeuksia :)
vaan sen verran, että siinä vaiheessa kun pari ei
enää asu yhdessä, niin tuollaisesta
tapaamisoikeusta ei tule yhtään mitään. Entäs
sitten kun toisella elämää alkaa mennä eteenpäin,
niin koira on taas kiistakapulana. Selvä peli
alusta lähtien, eikä mitään
tapaamisoikeuksia...ne on koiria eikä mitään
lapsia!!!
Minä ja ex-avomieheni otimme koiranpennun. Koira
oli samoja ikiä kuin teidän koira nyt kun
erosimme. Koira jäi miehelle. Itkin ja ikävöin
koiraa enemmän kuin miestä!! Mut otin melko heti
itselleni oman koiran ja nyt puolentoista vuoden
jälkee erosta en ole ex-avomiehen koiraa nähnyt
montakaa kertaa mutta ei enää ole ikäväkään. Oma
koira kullan nuppuni on nyt parasta maailmassani.
Kyllä se siitä. Älä murehdi liikaa etukäteen
kuten minä tein.
Erotessani avomiehestäni koiramme jäi isännälle,
koska oli miehen nimiin rekisteröity.
Sovimme "tapaamisoikeuksista", hoitopaikkaa
tarvittaessa sain koiran itselleni, sekä usein
viikonloppuisinkin.
Koira ei näistä kodin vaihdoksista näyttänyt
kärsivän laisinkaan, molemmissa paikoissa oli
ruokakupit, lelut ja nukkumapaikka. Päin vastoin,
koira näytti nauttivan, kun ulkoilumaastot
vaihtelivat ja uutta nuuskittavaa oli aina
paljon. Lisäksi kahdessa paikassa oli eri
koirakavereita, joita lenkillä tavattiin.
Ikävä kyllä en enää koiraa näe, sillä isäntä on
nykyään uudessa suhteessa, jossa nainen ei minua
koiran "äitinä" enää hyväksy. Vaikka on yli vuosi
siitä kun koiran viimeksi näin, ikävä on välillä
suunnaton.
Joten neuvoni on tämä: kummalle tahansa koira
jääkin, uuden ihmissuhteen
alkaessa "tapaamisoikeudet" eivät välttämättä
enää päde. Siihen kannattaa varautua henkisesti.
mun tuttavalla ja sen ex-miehellä
on "yhteishuoltajuus" koiralla! se toimii, viikot
isännän ja viikonloput emännän luona! koira on
todella iloinen ja pirteä. se oli kans aika nuori
kun pari eros. homma toimii, se on tottunu
siihen eikä tosiaan kärsi!