Joskus tuntuu, etten millään jaksaisi omia vanhenevia vanhempiani ja heidän oikkujaan. Tuntuu, että he keksimällä keskivät millä sitoa minua tiukemmin hoitamaan ja huolehtimaan. Olen järjestänyt heille ruokapalvelun, taksikortit, eläkkeensaajan hoitotuen, vapaaehtoisulkoiluttajan ja mitä vielä... Itse käyn lisäksi 1-3 kertaa viikossa, käydään kahvilassa, kaupassa, sukuloimassa ja mitä vielä... Tuntuu, että mikään ei riitä. Oma lapseni alkaa irtaantumaan kotoa ja haluaisin nyt hetken tehdä mitä huvittaa, mutta... sitten taas puhelin soi ja kysytään koska tulet. Veljeni on kuollut, muita sisaruksia minulla ei ole. Jos poikani käy auttelemassa, niin pian soi puhelin ja kysytään, että koskas minä sitten tulen. Ahdistaa, kuristaa ja uuvuttaa. Olen selkeästi vetänyt rajan siihen, että siivoamaan en ala ja ruokaa en tee. Työpäivän jälkeen se on vielä rankempaa kuin näin lomalla. Aina en etukäteen voi sanoa minä päivänä menen, koska työni ja jotkut luottamustoimet ovat sellaisia, että niitä ei voi aina etukäteen tietää.
Omat vanhemmat vanhenee ja ...
Omaishoitajako
302958
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Olen ottanut äitini luokseni asumaan. Hän on asunut täällä nyt n vuoden. Sitä ennen hyppäsin hänen luonaan päivittäin.
Tilanne on nyt pahentunut kovasti. Viikko sitten hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan, vuodeosastolle. Särkylääkkeitä uusittiin. Toissapäivänä hän soitti ja sanoi, että tulee kotiin. Tänään hänet sitten tuotiin, pyörätuolilla ja mukaan oli annettu vessanpönttö, koska ei pääse yksin vessaan. Rullaattorikin tuolla olohuoneessa on, mutta ei voi sitä käyttää portaitten takia :(
En ollut varautunut hänen tuloonsa, koska oli puhe, että hän olisi vuodeosastolla odottamassa, että palvelutalosta vapautuu hänelle yksiö jossa liikkuminen ruullaattorilla olisi helpompaa.
Tänne hän nyt tuli, vaikka yritin ehdottaa veljelleni, että hän ottaisi äitini, koska hänen luonaan äitini voisi sitä rullaattoria käyttää. Veljeni ja hänen vaimonsa on eläkkeellä, minä puolestani töissä.
Kaikki on kovin hankalaa. Äitini on äärimmäisen itsekäs. Komentaa ja kaikki pitäisi tapahtua siinä silmänräpäyksessä :(
Öisin joudun n kolme kertaa auttamaan vessaan. Eli yhtäjaksoinen nukkuminen ei onnistu.
Katsotaan nyt, miten tämä ensimmäinen yö menee. Hänellä on nyt pönttö sängyn vieressä ja voisi yöllä mennä siihen yksin. Tosin pelkään vähän, että hän kuitenkin herättää minut. Toivottavasti ei.
Luulen, että tästä hommasta ei kertakaikkisesti tule mitään. En yksinkertaisesti jaksa koko ajan siivota ja tehdä kaikkia ylimääräistä.
En nyt voinut kuitenkaan kieltää häntä tulemasta, sentäs joulu tulossa.
Katsotaan, miten menee. Sanon vain sen, että mielestäni veljeni ja sisareni pitäisi enemmän ottaa asiakseen äitini hoidon.
Onneksi minun vanhemmat pärjäävät vielä erilaisten hoitopalveluiden turvin kotona melko hyvin. Toisaalta, kumpikaan ei pärjäisi yksin: toinen muistaa, toinen ei - toinen liikkuu suht ketterästi (omasta mielestään), toinen ei. Viime viikon maanantaina oli viimeksi hoitoneuvottelu ja päädyttiin äitini kanssa siihen, että hän alkaa käymään muistiryhmässä joka perjantai. Tällöin myös isäni saisi levättyä edes yhden päivän.
Toivon Sinulle jaksamista. Tunne on varmaan kovin ristiriitainen. Halu auttaa ja hoitaa, mutta muutkin voisivat tehdä osansa. Muistathan kuitenkin oman jaksamisesi rajat. Ei Sinusta ole äidillesi apua jos olet aivan poikki. Päinvastoin, pinna kiristyy jokaisella ja tulee sanottua paljon sellaista jota ei tarvitsisi ja pahentaa vielä enemmän tilannetta.
Oletko kysynyt apuja esim. kunnalta (kotipalvelu, vapaaehtoisapu, ruokapalvelu), omaishoitoyhdistykseltä? Saahan äitisi kaikki mahdolliset tuet (eläkkeesaajan hoitotuki ym.) ja Sinä omaishoidontuen?
...vai millä nimellä se nyt menee? Olen ajatellut, että hoitaisin häntä ihan sillä perusteella, että hän on äitini ja hoitanut aikanaan minua ja sisaruksia.
Ei ole ollut tarvetta kotipalvelusta, eikä muista, koska olen ne tehnyt itse. Toinen asia on se, että äitini ei halua ketään vierasta hoitajaa.
Laitoin hakupaperit palvelutaloon ja viime torstain kokouksessa 2 vapaana olevaa asuntoa annettiin joillekin muille. Äitini on nyt jonossa, eikä tiedä, koska vapautuu uusia huoneita.
Nyt mulla on onneksi alkanut loma, että ei tarvitse jättää aitiä pitkäksi aikaa yksin.
Mulla on nyt vaan semmonen tuntuma, että äitini ei kertakaikkisesti Voi olla enää täällä. Huomenna pitäisi viedä hänet suihkuun ja nuo ikävät portaat ovat kiusana. Käsken veljeni varoiksi tänne. Portaat ylös menee paremmin, koska hän konttaa ne ylös, mutta sitten alas päin on hankalaa. Mutta ehkä nuo uudet kipulääkkeet helpottavat noitakin asioita. En vielä tiedä, koska on maannut sängyssä koko ajan. Tuli kotiin puoli neljän kieppeillä.
Ans kattoo nyt, mihin suunnitelmiin tässä ryhdytään. Täytyy keskustella vielä uudelleen veljen kanssa. Sisko asuu yli kolmensadan kilometrin päässä, että hänestä ei ole apuun tänne.
Kiitti kommentista sulle.
Meil oli sama juttu et sairaala aikoi kotiuttaa kylmästi äitin .
Kysees oli ihminen joka ei kunnol päässyt liikkeel,me sanottiin et se ei tuu kotiin kosk ei pärjää.
Hetki siin puhuttiin isoil kirjaimilla mut äiti orotti vuoreosastolla paikkaa .
Aikasemmin kirjoitin mitä sulla on orotettavis viranomaisten taholta ,se on nyt alkanut,pure kuule hammasta ja heittäyry hurjaksi.
Arkaa nyssykkää ei kuunella,pirä äitis ja ittes puolta.
...siltä, kuten kerroit. Äitini piti tulla ensin kotiin huomenna, koska he kuulemma eivät voineet pitää häntä enää, koska oli tulossa huonompikuntoisia potilaita. Sanoivat, että äiti saa tupla-annoksen särkylääkettä, niin liikkuminen on helpompaa. Kerroin, että hän Ei voi tulla tänne, koska se ei kertakaikkisesti onnistu.
Noh, tänään aamulla äitini sitten soitti ja ilmoitti, että tuleekin huomisen sijasta tänään kotiin. Invataksi oli tilattu varttia vaille 15. Toivat rullatuolilla, koska äitini ei pysty kävelemään. Nyt tuola olohuoneessa on rullaattori ja rullatuoli, joita ei voi käyttää täällä asunnossa. Sitten tuo pottatuoli.
Äitini myös puhuu unissaan ja usein herättää minut. Hyvin usein huutaa: "Heikunkeikkuu nouse ylähä, täälä on vieraita, pitää tehdä petiä niille, ne makaa tuos pelkällä matolla." Täälä on tosi usein muka muita ihmisiä :( Täytyy nousta ylös ja laittaa valot ja selittää yhä uudelleen, että ei täällä ketään ole.
Välillä näkee käärmeitä ja muita ötököitä. Taas nousen ylös selittämään. Kerran jouduin kolmeen kertaan taskulampulla (hänen pyyntönsä) katsomaan sängynalustat ja kaikki mahdolliset paikat, ennenkuin hän uskoi, että täällä ei ole käärmettä.
Tilanne on erittäin hankala ja ikävä. Tosi kurja. Tuntuu vaan, että en enää jaksa häntä hoitaa.
Mutta en tiedä mitä tehdä. Olisin kyllä Tosi kiitollinen, jos saisin neuvoja, että Mitä pitää tehdä. Vuodeosastosta laitettiin pois, palvelutalossa ei ole tilaa. :(
noille harhoille mitään voi, luultavasti pahenee vaan.
Yritä kuitenkin pintä määrää ligööriä tai konjakkia se rauhoittaa, lusikallinen tai pari.
Yksi keino, en tiedä onko kohdallasi hyvä. Riitelet äitisi kanssa, että hän suuttuu, silloin käärmeet unohtuu, Sinun ei tarvitse kuitenkaan suuttua. Kun suuttumus laukeaa hän nukkuu paremmin.
Jos joudut hänen kanssaan olemaan, hyväksy, että hänen ehdoillaan joudut elämään, niin joudut kuitenkin tekemään.
Toivottavasti otat heti yhteyden teidän kunnassa siihen henkilöön, joka vastaa kotipalveluista. Haluaa äitisi tai ei niin on hyvä, että siellä käy joku päivän aikana. Se on vain huolehtimista, se ei saa olla halusta kiinni. Voit itser olla työssäsi levoillisin mielin. Samalla kysy eläkkeensaajan hoitotukikaavaketta ja tilaa lääkäriin aika, vaadi korotettu hoitotuki, vain näin voit itse hakea sitten omaishoitotukea, jos ei hoitopaikkaa äidillesi löydy/järjesty. Laita heti asiat vireille, koska hoitopaikan odottaminen voi viedä aikaa, niin saat apuja tukien muodossa ja voitte hankkia palveluja. Voit tilata hänelle myös ateriapalvelun, niin ruokahuoltokin pelaa työssä ollessasi. Jos äitisi saa sitten hoitotukea, niin sillä rahalla voitte siivouttaa asunnon eikä Sinun itsesi tarvitse jaksaa ja olla vastuussa kaiksesta. Siivoojan saa sitten vielä vähentää verotuksessa. Ota avut vastaan!!!
..Heikkis, tässä ylempänä tuli sinulle nyt asiallista ja tärkeää tietoa. Kannattaa tehdä niinkuin Omaishotajako kirjoitti. Olen itse ollut nuorimmalle kundille kohta toistakymmentä vuotta omaishoitajana. Ei ole häpeä ottaa apua vastaan. Meitä on kaksi, jotka hoitavat. Mieheni ja minä. Mieheni on eläkkeellä. Nosto apua kundi ei tarvitse. Liikkuu hyvin itsenäisesti. On raskasta yksin nostella ikäihmistä, jolla ei tuo oma lihaskunto ja koordinaatio ei pelaa enää hyvin..aikanaan kun kundi oli vielä vauva, hoidimme kundin isän kanssa nyt jo kauan sitten edes mennettyä anoppiani, aina välillä. Hän istui rullatuolissa, lonkat olivat molemmat tekoniveltä no, tuo pesemiset ja wc-käynnit eivät olisi onnistuneet minun käsivarsi voimillani yksin. Ja vaikeaa olisi ollut ex-miehenikin yksin omaa äitiään kylvettää. Vaikka lihasvoimaa hänellä oli toki moninkerroin enemmän. Vaikka anoppini oli pienikokoinen, meillä ei ollut siinä asunnossa missään kynnyksiä, mutta raskasta oli. Varsinkin nuo yöheräämiset. Lopulta ilmoitimme, että emme ota anopiamme enää yöksi ja viikonlopuiksi meille kotiin. Kundi valvotti vauvana, joka ikinen yö anoppi valvotti, kun toinen saatiin nukkumaan, toinen heräsi....muistan nyt vaan kuinka uupuneita molemmat oltiin, ja sitten aamulla 6.00 aikaan herätys ja lapsi pientenlastentarhaan....itse kiirellä molemmat töihin...ja anoppini oli meillä vaan silloin tällöin...ei edes joka viikonloppu, ei joka päivä... älä syyllistä itseäsi. Sanokoon kuka nyt mitä tahansa. Yli rajojen ei tarvitse jaksaa....jos, muualta et saa apua soita vaikka johonkin päivystysnumeroon. Itse sain aikanani potilasasiamieheltä paljon apua, kun tuota kuntoutus sun muuta apua kundille tarvitsin. Nyt meillä on jo riittävästi ulkopuolista tukea. Mutta, tuota henkilökohtaista lomaa kun vielä saisi. Lomaoikeus minullakin on, mutta enpä ole sitä voinut juuri käyttää. Kaupungin kanssa sitten aina sovitaan että, rahallisesti tuo lomatukikorvaus.
Voimia sinulle;
t.friidu
...ja myös edelliselle vastaajalle. Luin aamulla "omaishoitajako" antaman kirjoituksen. Aloin sitten puhumaan äidilleni, että soitan joulun jälkeen jonnekin ja pyydän, että kodinhoitaja tulisi tänne päivittäin. Äitini sai suorastaan kohtauksen siitä. Sanoi minulle, että "Koita nyt kestää äitiäs, kun tämä on varmasti viimeinen joulu, kun elän." Sitten sanoi, että minä yritän hankkia tänne jonkun ihmisen, ettei mun VAAN tarvitsisi tehdä yhtään mitään. Kuulemma Frouva sais sitten vain maata :(
Nyt pitäisi mennä suihkuun ja lähteä kauppaan, vaan on tolkuttoman huono olo.
Toivottavasti tästä piristyn. Tämä äitini kotiintulo tuli vaan niin yllättäen, enkä ollut varautunut. Olin ajatellut vain huilaavani ja nauttivani Hiljaisuudesta.
Kiitos vastaajille. En ala valittamaan tästä asiasta enää. Haluaisin mieluummin levätä täällä palstalla puhumassa positiivisia, iloisia asioita.
Hyvää joulua kaikille.
käynee, ottaako joku lapsista miut :))
Aloituksesi on hyvä kontra tuohon minun aloitukseeni tuossa alempana. Vanhemmat hoitavat kymmenen lasta valittamatta ja vielä pitkälle aikuisuuteen asti hössäävät heidän eteensä. Lapset eivät hoida vanhempiaan tai jos hoitavat valittavat koko ajan kuinka rasittavaa se on. Yleensä sisaruksia haukutaan ja vain minä itse olen se joka tekee edes jotain. Näin se pakkaa menemään.
Siis yksi vanhempi huolehtii kymmenestä lapsesta, mutta kymmenen lasta ei pysty huolehtimaan vanhemmasta.
Niin, asia on aika monijakoinen. Vanhemmat tosiaankin menevät koko ajan huonompaan kuntoon - lapset kehittyvät ja kasvavat. Lasten kasvu on usein iloista, vaikka hermoja kuluttavaa sekin. Vanheneminen on eteenpäin menevää, kunto huononee koko ajan - luopumista puolin ja toisin. Äidilläni on pitkälle edennyt dementia ja huoleni onnettomuuksista, eksymisestä ym. on oikeasti suuri. Dementia tuo mukanaan myös joskus ilkeän kielen, hävyttömiä juttuja yleisillä paikoilla, aggressiivisuutta ja kaikkea muuta.
Paljon kirjoitetaan työn ja perheen yhteen sovittamisesta, tällöin puhutaan yleensä lapsista. Olisi tärkeätä puhua laajemmista kokonaisuuksista kuin ydinperheestä.
Hoidan mielelläni vanhempiani, mutta heidän vaatimuksensa kasvaa ja kasvaa koko ajan. Se on se mikä tällä hetkellä on voimia vievää - laittaa rajat vanhemmille.
Kerro minulle mikä saa vanhemmat huolehtimaan vaikeasti vammaisesta lapsestaan? Eivät he paljoa valita he vain jaksavat ja jaksavat.
On tietenkin vedettävä raja omien voimien kanssa. En itse pystyisi samaan mitä sinä teet, mutta otin kantaa toiseen suuntaan.
Tapanani on pyöritellä asioita monelta kantilta. Olen kai sellainen tyypillinen ope-tyyppi vastaukset aina valmiina, mutta omat todelliset teot välillä aivan jotain muuta ; ) Hyvää joulua sinulle ; )
Huomenta vaan.
Silloin, kun lapset ovat pieniä vanhemmat ovat nuoria ja jaksavia, se on elämän laki, että vanhemmat hoitavat ja kasvattavat lapset elämään ja aiukuisuuteen, kasvaen siinä vanhempana itskekin.
Yli viiskytvuotias omahoitaja saattaa olla jo itsekin monella tapaa huonokuntoinen ja vielä työssä käyvä. Voimat uupuu iän mukana "lapsiltakin". Kyllä siinä jaksamista kysytään, vaikka halua ja ymmärrysta vanhaa sairasta vanhempaa kohtaan olisi paljonkin.
Oma veljeni on omaishoitaja, selkä "sökö" ja polvet. Tosin nyt työkyvyttömyyseläkkeellä. Me muut käymme äitiä kattomas säännöllisen epäsäännöllisesti. Apua äiti ei meiltä huoli, "kyllä mää itte", sanoo. Vielä ei ole tarvinnut nostella sängystä ylös.
se rakkaus läheisiin, se on sen jaksamisen mittari.
Voimia jaksmiseesi.
Isäni asuu muutaman sadan kilometrin päässä. Käyn hoitamassa häntä ja hänen asioitaan kuukauden kahden välein. Muun ajan "etä- hoidan" häntä. Olemme puhelinyhteydessä päivittäin. Tuntuu toisinaan raskaalta, joten tiedän miltä sinusta tuntuu......mutta aika on rajallista. Tiedän, että isäni ei vuosissa elä kauan. Tällä ajatuksella jaksan kuunnella isäni kiukuttelua ja samoja juttuja , joita hän minulle kertoo. Muisti kun on vähän mennyt ja kipujakin tuntuu olevan. Pelkoakin tuntuu olevan.
Voimia sinulle ja ymmärrystä.
heiltä, mihin he sitten aikanaan "laittavat" vanhempansa.
He kauhistuivat pelkästä ajatuksesta laittaa vanhuksensa kotoa pois!
"Me hoidamme vanhuksemme itse, emme ymmärrä tapaa laittaa heitä pois perheen parista"...
rauhanomainen keskustelu vanhempien kanssa, jossa kertoisit miltä Sinusta tuntuu kys. tilanne?
Oletko aina vain venynyt vanhempien vaatimusten lisääntyessä?
Vanhuksessakin on itsekkyyttä, ja joillakin heistä karisee iän myötä hienotunteisuus ja kyky asettua toisen asemaan; omaa aikuistakin lasta ruvetaan pitämään lapsena jota voi komennella, käskeä, ja vaatia...
Jaksamista teille, ja kaikesta huolimatta Jouluiloa.
itämainen luonne on viileä ja analyyttinen.
Vanhempasi ja varsinkin sinä, tulette vielä yllättymään.
asti toivottanut voimia teille kaikille omaishoitajille.
Oman äidin kanssa kävin kaikki mahdolliset asiat läpi viiden hänen viimeisen elinvuotensa kanssa.
Ja tiedän mitä syyllistäminen on, mitä on kun tulee mykkäkoulu ja yritätä siitä huolimatta huutamatta ja raivoamatta katsoa että toisella on kaikki hyvin.
Mutta tänä päivänä olen onnellinen että jaksoin.
Paljon voimia teille jokaiselle. Näistä syyllistäjistä täällä palstalla ei kannata välittää.
Joka ei ole kokenut ei voi tietää mitä on elää jatkuvan huolen ja pelon keskellä 24 tuntia, miten toinen pärjää, mitä on tällä välin tapahtunut, onko kaikki hyvin.
Se että ei jaksa ei tarkoita ettei rakastaisi.
Pitää ajatella omia voimavaroja koska silloin jaksaa myös rakastaa paremmin sitä omaansa.
"Meriläinen", viisaita kirjoitat. Kuuluin nuorena itse noihin syyllistäjiin (ajatuksissani tosin), joista mainitsit, mutta kun vuosia myöhemmin sattui omalle kohdalle, niin sittenpä tiesin paremmin... Äitini viimeisinä elinvuosina kävin läpi sellaisen henkisen mankelin, etten toivo sellaista kenellekään. Vasta parisen vuotta äitini kuoleman jälkeen aloin "palautua" (jos nyt niin voi sanoa), samalla myös vasta tajusin kuinka ne vuodet olivat vieneet veronsa.
On vaikeaa nykyisin, kun työssä on paineita ja pitäisi niin lapset kuin vanhuksetkin hoitaa. Onneksi minulla ei ole lapsia. Mieheni on minua seitsemän vuotta vanhempi ja sairaalloinen.
Saattaa olla, että minä jään yksin loppuvuosikseni. Onneksi ei kenenkään tarvitse olla huolissaan siitä miten pärjään. Paitsi minun itseni. Luultavasti makaan märissä vaipoissani nälkäisenä odottaen kuolemaa, ellei ole voimia itse päättää päiviäni. Mutta se on sen ajan murhe.
Muutin ulkomaille parikymppisenä. Olen nyt miettinyt, että minunkin apuani tarvittaisiin, mutta viimeinen käyntini 4 vuotta sitten oli hirveä.
Toisella vanhemmistani oli silloin alkava dementia. En ollut heidän luonaan kuin kolme päivää, mutta oloni tehtiin tuonakin aikana hyvin pirulliseksi. Olin hermoromahduksen partaalla, kun vihdoinkin pääsin pois sieltä.
Lähellä asuu kuitenkin sikoni, jolla on vielä pieniä lapsia. Pelkään, että hänkin uupuu eikä osaa vetää rajoja.
Mitä ajattelet tehdä?
Hessultakin löytyy sydäntä kun toinen on aidompi kuin itse?
Juuri noinhan se menee eikä ole aina tosiaan helppoa. Kaikkeen ei tietysti voi suostua eikä kaikkea ehtiä.
5 vuotta kulunut, mikä nyt on tilanne?
Omat vanhempani ovat kuolleet jo vuosikymmeniä sitten.
Luonnon laki on taas se että lapsen ei kuulu hoitaa vanhempiaan. Vanhemmat hoitaa omat lapsensa. Oletteko nähneet esim. Karhunpennun hoitavan omia vanhempiaan? Jos vanhempien kunto menee huonoksi niin oikea paikka on hoivakoti. Sitten kun itse on jo vanha ja huono niin oikea paikka on laitos, eikä mennä lastensa riesoiksi.
Toi karhu oli vähän huono vertauskohde kun se käyttäytyy muutenkin vähän erilailla kuin ihmisen on suotavaa. Esim. tappaa naaraan pennut saadakseen sen kiimaan että pääsisi sitä panemaan ja jatkamaan omia geenejään.
Kyllä sitä mahdollisuuksien mukaan tulisi niistä vanhemmistaan pitää huolta, mutta tuskin sellaista heiltä voi vaatia joilla on vaikeuksia huolehtia edes itsestään.
Jaa-a, olin tuossa 50v-pippaloissa. Tytär kiitti äitiään, kun tämä oli uhrannut nuoruutensa lapsensa hoitamiseen.
Ite taisin uhrata nuoruuteni äitin likasankona ja kukas siitä kiittää, ei kukaan. Oli pippaloissa isosiskonikin, ikänsä terveyskeskuksen työssä ollut. Jäin kahdestaan äitin kanssa, kun isä kuoli. Muut olivat jo aikuisia ja muuttaneet pois. Alkuun äiti kai oli tavallinen, mutta tilansa paheni vuosien kuluessa eikä fyysinen kuntokaan parantunut. Haukkui aina kaikkia ja kaikkea ja yleensä kaikki oli jonkun muun syy. Harhoja oli myös.
Tämä isosisko suggeroi minut olemaan edes hakematta töitä Etelä-Suomesta, osasi aina siten sanansa asettaa. Asuin siis äidin kanssa aikuisenakin. Joskus kerroin äidin sanoja hänelle, parhaimmillaan myönsi, että "..sulle se tietysti on raskasta.." Ei ajatellutkaan viedä äitiä lääkäriin, koska minä toimin likasankona. Tietysti omaakin vikaa oli, etten tullut lähteneeksi 20vna pois.
Äidin asuttua sitten muutaman vuoden yksin, loppujen lopuksi hän päätyi hoitoon. Silloin vain oli myöhäistä. Hautajaisten tienoilla isosiskon mies taisi osoittaa hänelle ovea ja se heijastui meihin muihin, olisi pitänyt saada komennella meitä, kun mies oli hankala.
Jaksamista teille, joilla on vielä näitä ongelmia.