Kotimaisten leffojen kuvauspaikat?

Jussi-Matti1

Mitä tiedät suomalaisen elokuvan kuvauspaikoista? Oletko esimerkiksi tunnistut tuttuja paikkoja katsellessasi televisiosta vanhoja suomalaisia elokuvia? Tiedän että niitä on menneinä vuosina kirjattu jonkun verran Suomen kansallisfilmografia -kirjasarjaan mutta aika paljon on jäänyt myös selvittämättä...

83

34859

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raataja3

      Olen myös lukenut jonkin verran tätä kyseistä kirjasarjaa (Suomen kansallisfilmografia)
      Lähin kuvauspaikka nykyistä asuinpaikkaani on muutama ulkokuva elokuvasta "bensaa suonissa" Elokuvan lopussa kaksikko törmää sikalaumaan. Kyseinen paikka on Vantaan Backas eli Pakkala. Samassa leffassa oli myös ainutlaatuisia otoksia legendaarisesta Keimolan moottoriradasta. Laitetaan nyt vielä toinen paikka mikä on hyvin lähellä paikkaa missä asun. Elokuvassa Pekka ja Pätkä kesälaitumilla kuorma-auton kuski jätti Pekan Pätkän ja Justiinan Vantaan Ylästöntien ja kuniinkantie risteykseen. Siihen aikaan Ylästöntie jatkui kuninkaantien suuntaan, joten nykyistä risteystä ei leffasta voi bongata. No heitetään vielä yksi vähän uudemmasta leffasta. Elokuvassa "Rumble" oleva levähdyspaikka on 7-tiellä Porvoosta Loviisan suuntaan (vähän ennen Loviisaa)
      Nämä kuvauspaikat on omia bongauksia Keimolaa lukuunottamatta.
      Toivottavasti tästä kehkeytyy edes jonkinlainen ketju. Täytyy seurata, ja voin laittaa lisää aina kun jaksaa kirjoitella. Ps: Hyvät joulut kaikille.

      • hate7

        Pekka ja Pätkä salapoliiseina kuvattu kohtaus jossa Pekka työntää Pätkää lastenvaunuissa Lahdessa Harjukadulla ns.Kansanopiston sillan kohdilla, radiomastot erottuvat hyvin ja tietysti suomalaisten perisynti elokuvan tekijöitä töllistelevät ihmiset AINA

      • et_sivä

    • Jussi-Matti1

      Itse seurasin tuonnoin kuvauksia Punavuoren Pursimiehenkadulla kun japanilaiset kuvasivat Ruokala Lokki leffaa. Toisaalta bongasin vanhasta Jussi Jurkka - Aino-Maija Tikkanen leffasta Morsiusseppele (1954) Vantaan Keimolassa sijaitsevan Linnan kartanon. Onkohan Vantaalla kuvattu muitakin juttui?

      • Raataja3

        Ainakin RAID-sarjan ensimmäisen jakson hautausmaa on Helsingin pitäjän kirkolla kuvattu. Toinen mikä tulee mieleen on Kari Väänäsen "vaiennut kylä" Alkukohtaus ruumin etsintä on Simonkylän metsissä kuvattu otos. Mainittakoon vielä että muuten samainen leffa kuvattiin pääosin Orimattilan Karkkulankylässä. Ai niin, Vodkaa komisario Palmussa on muutamia helikopterista sekä edellä olevasta autosta kuvattuja otoksia tuusulan moottoritiestä lähellä aikaisemmin mainitseemani Helsingin pitäjän kirkkoa. Ensimmäisessä kohtauksessa etsivä Kokki ajaa Jaguaria lentokentältä kohti Helsinkiä, ja toisessa kohtauksessa uutisHelikopteri seuraa virkamiesten autoletkaa Vantaanjoen ja Keravanjoen risteyskohdassa. Samassa leffassa oli myös kohtauksia Königstedtin kartanolta Vantaan Riipilästä.

    • passer-by

      Elokuvaa Menolippu Mombasaan kuvattiin ainakin joiltain osin Kuopiossa. Tiedän sen kun osuin sattumalta paikalle. Joonas Saartamo ja Antti Tarvainen muka lauloivat rokkia kaupungilla. Siis sanon muka, koska kaverit vain aukoivat suutaan. Otto tapahtui Anttilasta kaupunginkirjastooon menevällä kujalla. Ääni kai liitettiin mukaan sitten leikkausvaiheessa.

      • Raataja3

        Yksi kohtaus uimarannalla missä toinen kavereista saa turpaansa, on kuvattu Helsingin Hietaniemessä. Mainittakoon vielä että kaveri joka antoi turpaan on 205cm pitkä Marko Varalahti, joka oli Suomen vahvinmies vuonna -95

      • Jussi-Matti
        Raataja3 kirjoitti:

        Ja hyvä että välil tehdään leffaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

      • Kolmilammilla
        Jussi-Matti kirjoitti:

        Ja hyvä että välil tehdään leffaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

        Hausjärvellä. Tosin se taisi olla filmiin poltettunakin ainakin 60-luvun alun kohtauksessa.

        Siellä myös kuvattiin "festarikohtaus" ja siitä lavalta (google mapsissa se lava on siis siinä missä lukee "kolmilammit") Ryttylään päin kolmilammintietä joen ylittävällä sillalla kohtaus jossa kyttä käskee remun heittää kuteet pois.

        Sitten Hausjärvellä on kuvattu jotain noista 50-luvun (?) elokuva sarjoista, olisko ollut Niskavuori sarja.. Tais tosin olla sisäkuvakset, pitää tarkistaa.

        Mielenkiintoinen ketju tämä kyllä on!

      • PVVolvo
        Kolmilammilla kirjoitti:

        Ganesin kuvauspaikkoja:

        Junanvaunu, Remun isän pidätys: Lähellä Hinthaaran asemaa Sipoossa.
        Kellokauppaa elokuvan alussa : Puu-Vallila
        Kioskimurto: Kivinokka
        Ryöstö/pako poliisiautolla : Kulosaaren kasino
        Remun isän hautajaiset : Sipoon vanha kirkko
        Vankilakohtaukset : Hämeenlinna vankilamuseo ja Keravan vankila

      • Ismo Kajasto
        Raataja3 kirjoitti:

        Yksi kohtaus uimarannalla missä toinen kavereista saa turpaansa, on kuvattu Helsingin Hietaniemessä. Mainittakoon vielä että kaveri joka antoi turpaan on 205cm pitkä Marko Varalahti, joka oli Suomen vahvinmies vuonna -95

        Ja myös taisi Saariselältä olla pätkä siinä menolipussa. Oli muuten melkohyvä kotimainen leffa. Tuli tuossa viikolla pitkästä aika tsiikattua.

      • 205cm
        Raataja3 kirjoitti:

        Yksi kohtaus uimarannalla missä toinen kavereista saa turpaansa, on kuvattu Helsingin Hietaniemessä. Mainittakoon vielä että kaveri joka antoi turpaan on 205cm pitkä Marko Varalahti, joka oli Suomen vahvinmies vuonna -95

        Varalahti 203cm

      • Ivalolainen
        205cm kirjoitti:

        Varalahti 203cm

        Kummeli Kultakuume suurimmaksi osaksi kuvattu Saariselällä. Mm,Napapiirin kyltin läpi ajo tapahtuu maan kuululla kaunispään maisematiellä. Ja samoissa maisemissa tosiaan jokunen pätkä menolippu mompasaakin kuvattu.
        Näistä paikoista vielä 30km länteen Ivalonjoki varteen, niin Åke Lindmannnin Lapin Kullan Kimallus kuvattu kokonaisuutena siellä. Paljon on kuvailtu tällä perällä ja vielä varmastikin tullaan kuvaamaan. Tuoreimpia ei elokuvia telkkari ohjelmia Inarin alueella on tämä uusi Janne Katajan ohjelma ja loiri nuotiolla haastattelu ohjelma.

      • Saunaranta
        Kolmilammilla kirjoitti:

        Hausjärvellä. Tosin se taisi olla filmiin poltettunakin ainakin 60-luvun alun kohtauksessa.

        Siellä myös kuvattiin "festarikohtaus" ja siitä lavalta (google mapsissa se lava on siis siinä missä lukee "kolmilammit") Ryttylään päin kolmilammintietä joen ylittävällä sillalla kohtaus jossa kyttä käskee remun heittää kuteet pois.

        Sitten Hausjärvellä on kuvattu jotain noista 50-luvun (?) elokuva sarjoista, olisko ollut Niskavuori sarja.. Tais tosin olla sisäkuvakset, pitää tarkistaa.

        Mielenkiintoinen ketju tämä kyllä on!

        Juu... Ryttylässä kuvattu Ganesia pätkä... meidän kesäpaikka (äidin ent koti) näkyy taustalla... muistan kun pikkulikkana soudeltiin serkun kanssa veneellä kuunteleen Hurriganesii Puujokea pitkin.... musa kuulu Kolmilammelta... ❤❤👍

      • Anonyymi
        Ivalolainen kirjoitti:

        Kummeli Kultakuume suurimmaksi osaksi kuvattu Saariselällä. Mm,Napapiirin kyltin läpi ajo tapahtuu maan kuululla kaunispään maisematiellä. Ja samoissa maisemissa tosiaan jokunen pätkä menolippu mompasaakin kuvattu.
        Näistä paikoista vielä 30km länteen Ivalonjoki varteen, niin Åke Lindmannnin Lapin Kullan Kimallus kuvattu kokonaisuutena siellä. Paljon on kuvailtu tällä perällä ja vielä varmastikin tullaan kuvaamaan. Tuoreimpia ei elokuvia telkkari ohjelmia Inarin alueella on tämä uusi Janne Katajan ohjelma ja loiri nuotiolla haastattelu ohjelma.

        Kummeli Kultakuumetta on kuvattu Urjalassa Kartano missä ajetaan lampeen on Honkolankartano Urjalassa.

      • Anonyymi
        Ivalolainen kirjoitti:

        Kummeli Kultakuume suurimmaksi osaksi kuvattu Saariselällä. Mm,Napapiirin kyltin läpi ajo tapahtuu maan kuululla kaunispään maisematiellä. Ja samoissa maisemissa tosiaan jokunen pätkä menolippu mompasaakin kuvattu.
        Näistä paikoista vielä 30km länteen Ivalonjoki varteen, niin Åke Lindmannnin Lapin Kullan Kimallus kuvattu kokonaisuutena siellä. Paljon on kuvailtu tällä perällä ja vielä varmastikin tullaan kuvaamaan. Tuoreimpia ei elokuvia telkkari ohjelmia Inarin alueella on tämä uusi Janne Katajan ohjelma ja loiri nuotiolla haastattelu ohjelma.

        Just huomasin että Kultakuumeen yksi pätkä oli varmasti Kiilopäähotellille vievän tien varrelta.

    • onhan näitä

      Tuntemattoman kuvauksista on varmaan jo muuallakin tietoa, mutta kerronpa kuitenkin.
      Monet hyökkäysotokset oli kuvattu itärajalla Miehikkälässä. Lehdon(Åke Lindman) väijytys pimeässä metsässä ja itsemurha sen sijaan kuvattiin jossain Munkkivuoren suunnassa, joka oli 50-luvulla vielä kai jonkin sortin metsää. Tästä viimeksi mainitusta on kerrottu myös TV:ssä.

      • kuten muitakin Edvin Lainee...

        Tietäisköhän kuten niistä tarkemmin?

      • Raataja3
        kuten muitakin Edvin Lainee... kirjoitti:

        Tietäisköhän kuten niistä tarkemmin?

        Täällä pohjantähden alla elokuvan kuvauspaikoista tiedän jotain. Sipoossa lähellä Nevaksen kartanoa sijaitsi Akselin ja Elinan torppa. Siellä käsittääkseni kuvattiin suurinosa elokuvaa. Yksi pieni kohtaus on kuvattu Edvin Laineen kesähuvilan rannassa, joka sijaitsee hyvin lähellä mainitsemaani Nevaksen kartanoa.

      • Knuters

        Tuo Lehdon itsemurhakohtaus Tuntemattomassa on kuvattu Helsingin Kivihaassa. Näin muistelisin lukeneeni. Eihän tuo nyt kauhean kaukana Munkkivuoresta tosin ole.

    • kuvattiin Puolangalla

      Tietääkö kukaan tarkemmin tämän fantasiaelokuvan kuvauspaikoista? Tai Kata Kärkkäisen Minä ja Morrisonista? Sitähän tehtiin ainakin Porvoossa ja jopa Tallinnas, mutta sijaitsikaan tämä Akin (Edelmann) huvila?

      • Rekolasta

        Morrisonin kotipaikka kuvattiin vantaan rekolassa

    • eli Hilmanpäiviä

      on kuvattu Nurmijärven kirkonkylässä ja jossain Nurmijärven ja Tuusulan rajalla. Hauskaa!

    • oudi76

      Timo Koivusalon useassa elokuvassa rautatieasemakohtaukset on kuvattu Keuruun Haapamäellä. Ja läheisessä Riihon kylässä kuvattiin Talvisota-elokuvan taistelukohtauksia.

      • matzi

        Talvisota-elokuvan alkukohtauksia, ylimääräiset kertausharjoitukset ja Mannerheim-linjanteko, sekä evakkoon lähtö, puhe joukoille, ym. on kuvattu Ristiinan Someenjärvellä Pien-Toijolan talomuseolla. Kahviokohtaus Varkaantaipaleen-kanavalla E.N. Setälän huvilalla, joka toimii kesäkahvilana nykyisin. Avustajana toimi joukko Ristiinalaisia. Päämaja-elokuva on suurelta osin kuvattu Mikkelissä Päämajakoululla, jossa päämaja toimi jatkosodassa. Ulkokohtauksia eripuolilla kaupunkia. Koulunpihalla, Hallituskadulla, marski kyselee haavoittuneelta (Veijo Pasanen) missä tämä oli ollut ja Mikkelin-klubilla. Likolammen rannalla sijaitsevassa talossa on kuvattu kohtaus, jossa tk-upseeri (Kapo Manto) keskustelee vaimonsa (Tamara Lund) kanssa ja kuuntelee ikkunassa alkavan suurhyökkäyksen tykistö keskityksen ääniä. Ratsastuskohtaus lienee myös Mikkelistä? Kalevankangas. Päämajassa oli avustajana Mikkeliläisiä näyttejöitä.

      • Ismo Kajasto
        matzi kirjoitti:

        Tietääkö joku missä on kuvattu Rukajärventien alussa olevat uimarantakohtaukset?? Aika hieno beach näytti olevan! Kenties jossain Itä-Suomessa kuvattu??

      • Ukki 2
        Ismo Kajasto kirjoitti:

        Tietääkö joku missä on kuvattu Rukajärventien alussa olevat uimarantakohtaukset?? Aika hieno beach näytti olevan! Kenties jossain Itä-Suomessa kuvattu??

        Uimarantakohtaukset oli ilmeisesti kuvattu Oulunjärven Ärjän saaressa:)

      • Eikä ole, ne on kuvattu Outokummun Särkiselällä.

    • Tanssi hautojen yllä kuvattiin Keimolassa, Linnan kartanossa ja Salkkareiden jaksoja on kuvattu Sipoossa, Söderkullan kartanolla ( Oli kuvauksissa Kellokosken mielisairaala ;( )

    • jaska209

      Pekka ja Pätkä ketjukolarissa -leffan ihmissyöjäkohtauksia on kuvattu Porin Yyterissä. Lisäksi Timo Koivusalon elokuvia on kuvattu ympäri Satakuntaa, mm. Nakkilassa Villilän Elokuvastudioilla ja Harjavallassa Satalinnan sairaalassa ja sen ympäristössä. Lisäksi lähes kaikki Visa Mäkisen elokuvat on kuvat Porissa.

      • Ismo Kajasto

        Missä hiekkamontussa se Spede aikoinaN ne länkkärinsä filmasi ? Vieläkö joku muistaa ??
        Täytynee muuten joskus piipahtaa siellä Oulujärven beachilla - kiitos tiedosta !

      • Rekolasta

        Hakkilan montussa. Keskon vieressä

      • Anonyymi

        Itse asiassa esim. Speden Speedy Gonzales on kuvattu Porvoon Sondbyn hiekkakuopilla

    • hikij

      IMDB;stä löytyy elokuvien kuvauspaikkoja,

    • tilittää

      Uuden tuntemattoman sotilaan alun kutsunnat Vesilahdella Molbergin omalla koululla . Entäs Uuno Turhapuron monet pätkät , jossa ollaan Härski Hartikaisen verstaan pihalla , missä se oli ?

      • MunkanArska

        Härski Hartikaisen korjaamoa on alun alkane kuvattu Helsingissä nykyisen Pikku Huopalahden paikalla olleilla romukauppa/verstas/varasto-alueella, joka tunnettiin nimellä "Käöyhien Stocka". Myöhemmissä elokuvissa korjaamokohtaukset kuvattiin Tattarisuon teollisuusalueella.

      • Jarele
        MunkanArska kirjoitti:

        Härski Hartikaisen korjaamoa on alun alkane kuvattu Helsingissä nykyisen Pikku Huopalahden paikalla olleilla romukauppa/verstas/varasto-alueella, joka tunnettiin nimellä "Käöyhien Stocka". Myöhemmissä elokuvissa korjaamokohtaukset kuvattiin Tattarisuon teollisuusalueella.

        Ainakin elokuvissa Tupla-Uuno ja Uuno Turhapuro-kaksoisagentti Härskin autokorjaamo on Helsingin Hevossalmessa osoitteessa Hevossalmentie 22. Paikalla on nykyisin rivitalo. Elokuvissa näkyy Härskin korjaamon kohtauksissa myös viereiselle tontille aikaisemmin rakennettu toinen rivitalo.

    • Kankimela

      BB-Markun elokuva on kai kuvattu Turussa?

    • röllifani

      missä ihmeessä on Rölli-peikon metsä:? Siis missä ne ovat kuvattu ja kiinnostaa kuka ne on rakentanut,ja ovatko pysyneet ehjinä vuosia. Rölli-peikko on kiva kaveri.

      • #kai

        Rölli ja metsänhenki on kuvattu osittain hailuodossa ja puolangalla. Ainakin pienoismalli metsästä ja kylästä on Paljakka talolla, puolangalla...

      • Anonyymi

        Jotain kuvattiin Paltamossa mutta mistään en löydä mainintaa. Kuka muistaisi/tietäisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotain kuvattiin Paltamossa mutta mistään en löydä mainintaa. Kuka muistaisi/tietäisi?

        Vaarankyläntien varressa on hautausmaakohtaus kuvattu

    • irwinhattu

      Hola! Missä kuvattu Rentun Ruusu -elokuvan kohtaukset, jossa Irwin käy Keihäsen kanssa Kanarian saarilla. Ei ainakaan Las Palmasissa. Veneiden tunnusten perusteella paikka oli kuitenkin Gran Canaria.

    • huikkajulkkis

      Pitkä kuume kesä kuvattu Joensuun Ilosaaressa, Torin laidalla ja jo puretun keskustan nuorisotalon pihalla.

    • säädin

      Tämä nyt ei ole elokuva, mutta salattuja elämiä kuvataan helsingin munkkiniemen puistokadulla. Tai siis joitakin kohtauksia:)

    • jotakintäältäpäin

      8-pallo osittain kuopiossa
      me rosvolat outokumpu
      helmiä ja sikoja joensuu ja outokumpu
      roskisprinssi joensuu
      pitkä kuuma kesä joensuu

    • tytää

      Lampaansyöjät osittain kalajoki hiekkasärkät

      • Lisäys

        Myös Oulussa on kuvattu lampaansyöjiä, torilla, moottoritietä ilmasta käsin, taustalla näkyy Ouluun saavuttaessa Puolivälinkankaan vesitorni, Keskustassa missä näkyy paikallisliikenteen linja-auto takaa on kuvattu etelästä Pohjoiseen päin, katu on Isokatu, alkon liike joka on yksi kuvauspaikoissa sijaitsee Uudenkadun, Kajaaninkadun ja Lävistäjän risteyksessä. Toria näkyy myös ilmasta käsin ja Pohjoiseen päin ajettaessa pois moottoritieltä ja käännyttäessä poistumisrampilta Kuusamon suuntaan taustalla näkyy Kemiran tehtaan piiput ja tehdas vieläkin samassa paikassa Laanilan kaupunginosassa.

      • Anonyymi
        Lisäys kirjoitti:

        Hienosti näkyy vanhaa Oulua torin ja sen ympäristön ilmakuvauksessa, Rantakadun vanhoja rakennuksia, joista vielä osa on onneksi säilynyt, mm. piispantalo, Teräksen talo (nyk. Seurahuone). Hirvittävää nykyistä rumilusta hotelliravintola Vaakunaa (nyk. Radisson BLU) ei ollut tuolloin maisemaa pilaamassa. Kun Valtteri ja Sepe lähtevät maalikylään (jotain 47.10) on kaupunkikuvaa ainakin Torniosta VPK:n talon edustalta Itärannan ja Uudenkadun kulmauksesta, jossa toimi elokuvateatteri. Samassa maalikylämatkaosiossa kuvauspaikkana on myös Kemijärven Suommu, jossa sen kuuluisa maamerkki, kotakahvila/-ravintola, paloi tässä lähimenneisyydessä muutama vuosi sitten. Lopulta Valtteri ja Sepe palaavat kotiin ja sivistyksen pariin, niin heidän pohdintojaan on kuvattu Tornion Kaupungihotellin saunaosaston kattoterassilla. Edessä on heti Hannulan silta, Alatorniolla syntyneen entisen lehtimiehen ja Pohjolan Sanomien päätoimittajan, maalaisliiton kansanedustajan ja Lapin läänin maaherra Uuno Hannulan mukaan nimetty silta. Sillan takana Torniojoen toisella puolella näkyy Tornion rautatieasema, jossa matkustajaliikennettä ei kuitenkaan enää ole.

    • tiedonkeruu
    • Lysmyinen

      Kahdeksan surmanluotia on kuvattu Liimattalan kylässä.

    • Lysmyinen

      Simpauttajassa oleva rautatieasema sijaitsee kylänlahdessa lieksassa.

    • finnkinoxzx

      Salakuljettakjan laulu, erikoinen kapakka filmin alkupuolella.hkissä,nyt jo purettu.

      Vanhoissa elokuvissa näkee noita sen ajan kapakoita, en tiedä onko lavastettuja vai aitoja.

      Suomi-kino on hieno aarreaitta hissan harrastajalle.

    • häralkaaädventyr

      Täältä alkaa seikkailu, Harriet Anderssoin kohtaamispaikka,keisarinnan kivi.

      Aiheesta löytyy wikipediasta lisää.

      Matti Oravisto, hieno ja kovakin näyttelijä pääroolissa.Sekä kauniita malleja, todella.

    • hyväelokuva

      Painajainen 4 osainen tv-elokuva vuodelta 1986 kuvattiin Sauvossa, Paimion motellilla ja Salossa sekä lohjalla

    • RTCV

      Soita minulle Helena kuvattiin Nupurin kartanossa Turun maantien ja Nuuksion tien risteyksessä. Huoltorakennus oli tienposkessa olevassa punaisessa mökissä (torpassa), jota ei ole enää ollut moneen vuoteen pystyssä. Olin siinä rakennuksessa huoltojoukoissa muonittamassa kuvausryhmää.
      Samassa hommassa olin kuvattaessa Ratavartijan Kaunista Inkeriä Korian sillalla ja Kouvolassa.

    • pulsa

      Elokuvan "Pikku sisar" (1999?) loppukohtaus on kuvattu Pulsan rautatieasemalla Luumäki - Vainikkala -rautatieosuudella. Samoin "Manillaköyden" (1976) loppupuolen rautatieasemakohtaus kuten myös "Rautatie" (Anja Pohjola, Leo Jokela).

      • Anonyymi

        Itse muistan tuon manilanköysi kuvaukset Pulsan asemmalla. Mieleen jäi lopussa kohtaus , jossa resina suitsui raiteilta Latvaseen päin. Kuvausporukka majottautui silloisella karjatalouskoululla.

    • Anonyymi

      Suomalaisen paratiisi tv-sarjan viimeisessä jaksossa näkyvä koski on Koitelinkoski Oulusta

    • Anonyymi

      Kuudestoista kevät elokuvasta tiedän elokuvan loppupään kohtauksen jossa on Finlaysonin tehdas, Kesoilin huoltoasema toden näköisesti on lähellä Finlaysonin tehdasta. Mistä päin tamperetta on muut mahdolliset elokuvassa näkyvät paikat.

      • Anonyymi

        Kangasalan koulu, Pirkka elokuvateatteri, sorsapuisto mm.

    • Anonyymi

      Loiri nuotiolla kuvattu Seurasaaressa Helsingissä.

    • Anonyymi

      Missä päin Suomea on kuvattu hopeaa rajan takaa elokuvassa näkyvät Neuvostoliiton puoleiset paikat ja elokuvassa oleva valtakunnan raja?

      • Anonyymi

        Ulkokuvat:

        Kirkkonummi: Masala ja Porkkala (hopeiden hakuretki)

        Joutseno: Joutsenon kirkko (Wist ja Anttala matkalla rajalle)

        Helsinki: Kulosaarentie / Ståhlbergintie (Wist ja Paukku kadulla)

        Lappeenranta: rautatieasema asemalaituri ja edusta (Paukku flirttailee tytön kanssa), lentokentän ympäristö (miehet poistuvat autosta)

        Inkoo: Ingarskila (puro)

        rataosuus Helsinki-Turku (vartioitu silta)

        Sipoo: Hangelby (hopeiden kätköpaikka)

        Lohja: Lohjanjärvi (järvinäkymät)

    • Anonyymi

      MATTI IJÄS KOOMIKKO MARJANIEMESSÄ YKSI RANTAALUE
      HARJUNPÄÄ JA KIUSANTEKIJÄT MM MARJANIEMI
      UUNO TURHAPURO JOKUNEN NÄISTÄ MM LAAJASALOSSA
      TUNTEMATON YSTÄVÄ TAMMISALO

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Missä päin Helsinkiä tai Espoota on Blondi tuli taloon sarjasta Hurmalan omakotitalo?

    • Anonyymi

      Ihana seikkailu

    • Anonyymi

      Missäpäin Tamperetta on Rintamäkeläiset sarjan Honkosen ja Rintamäen tila.

    • Anonyymi

      TUNTEMATON YSTÄVÄ MEILAHTI
      HARJUNPÄÄ JA KIUSANTEKIJÄT MARJANIEMI

    • Anonyymi

      JOKU KRISTIINA HALKOLAN ELOKUVA KUVATTU OSITTAIN MYÖS HERTTONIEMESSÄ PUNATUKKA
      MIESTÄ EI VOI RAISKATA MM KONALA

    • Anonyymi

      Käpy selän alla ja Melasniemen mela? Poisleikattu!

    • Anonyymi

      Tie pohjoiseen hotelli?

    • Anonyymi

      Missä muualla on kuvattu Kummelistorista Kun Kiimingin ala-asteen pihalla Kiiminkijoen rannassa jossa koulu sijaitsee, keltainen rakennus on Kiimingin ala-aste ja vaalean punaruskea on vanha opettajien asuntolarakennus joka on purettu pois. Koulun pihasta kauempana näkyvä rakennus sijaitsee Kiimingin Keskustassa Oulu-Kuusamon, Siltatien välissa ja Siltatien-Keskustien risteyksessä Oulu-Kuusamon tien alikulkusillan korvassa?

    • Anonyymi

      Missä on Helsingissä kuriton sukupolvi elokuvassa vuodelta 1957 oleva profesori Varavaaran talo ja mikä on elokuvassa olevan Varavaaran 1930-40 luvun auton merkki, osaako kukaan sanoa kun itse en tiedä?

    • Anonyymi

      Monessakin elokuvassa kuvauspaikat saattavat olla ihan lähellä toisiaan tai sitten ei siellämainkaan.. Erityiesti "Rumblessa" ei maantiellä ajon aikaan näkyvät maisemat täsmää todellisuuteen ennen ja jälkeen levähdyspaikan,,

    • Anonyymi

      Missä lie Raid-elokuvan palanut talo, jossa Tarja oli asunut?

    • Anonyymi

      Jyväskylän vanha linja-auto asema, Arvottomat. ja Väinönkadulla ja Rutalahden baarissa

    • Anonyymi

      Jossakin vaiheessa japanialaiset kuvasivat magma elokuvaa Horito Lappajärvellä. Paikka on Lappajärven rannalla lähellä rantalaaksoa. Olen käynyt siellä ja löysin jäänteitä kuvauksista, mm. peltipurkkeja ja lasipulloja.

    • Anonyymi

      montakin

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Missäpäin Kauhavaa sijaitsee Pohjanmaa elokuvassa oleva maalaistalo ja onko se yksi Terijoelta siirrettyjä Karjalaistaloja, talon nuoto viittaisi sinne päin?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4280
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2161
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      555
      1701
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1425
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1147
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1078
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      957
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      903
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      874
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      868
    Aihe