Hei!
Tilanteeni on tämä: Olen avioliitossa, joka on kestänyt reilut 15 vuotta. Kun muutimme puolisoni kanssa yhteen olimme taloudellisesti "samanarvoisia". Tienasimme samanverran (tienaamme yhä) ja tulisimme saamaan aikanaan suunilleen samanverran perintöä. Minulla on nyt aikuisia lapsia, puolisollani ei ole lapsia, eikä ketään muutakaan läheistä joka hänet aikanaan perisi. Meillä ei ollut mitään syytä tehdä avioehtoa, emmekä koskaan ole riidelleen rahasta, siihen ei ole ollut aihetta.
Minun vanhempani kuoli viime vuonna ja jätti perinnön, johon puolisollani on avio-oikeus. Nyt sitten sattumoiden summana löysimme anoppini tesamentin, jossa hän sulkee minun avio-oikeuteni hänen perintöönsä nähden. Puolisoni on ainoa perillinen, kyse ei ole suurensuurista summista. Anoppini oli tietoinen minun vanhempani jättämästä perinnöstä ja poikansa avio-oikeudesta siihen. Testamentti on päivätty minun vanhempani perinnönjaon jälkeen.
Tunnen itseni loukatuksi, pahoitin todella mieleni. Olenkuitenkin anoppiani autellut kodin askareissa kaikki nämä vuodet, kuunnellut hänen murheensa mihin vuorokauden aikaan tahansa ja hän on antanut ymmärtää että tukisi avioliittoamme ja pitäisi meitä mieheni kanssa samanarvoisina. Nyt anoppini tietää, että olemme nähneet testamentin ja hän väittää ettei muka ole tarkoittanut sitä noin meneväksi, vaan sanoo että. "tottakai teillä on kaikki yhteistä, molemmillehan se kuuluu jne."
Loukkaanuin lisää siitä, että hän vielä pitää minua niin tyhmänä että uskoisin hänen vahingossa laatineen testamentin, jota ei tarkoita. Hän yhä pyytelee apujani, soittelee, kutsuu jouluksi.
Olenko pikkumainen jos jätän menemättä? Voihan poikansa käydä äitinsä luona ilman minuakin.
Tunnen olevani tilanteessa, joka sotii arvomaailmaani vastaan. Jotenkin hyväksikäytetty olo, suorastaan. Olisiko hyvä teeskennellä joulun ajan, että kaikki on hyvin vai irtaantuisinkohan koko asiasta, myös käytännössä.
Tilanteeni on tämä: Olen avioliitossa, joka on kestänyt reilut 15 vuotta. Kun muutimme puolisoni kanssa yhteen olimme taloudellisesti "samanarvoisia". Tienasimme samanverran (tienaamme yhä) ja tulisimme saamaan aikanaan suunilleen samanverran perintöä. Minulla on nyt aikuisia lapsia, puolisollani ei ole lapsia, eikä ketään muutakaan läheistä joka hänet aikanaan perisi. Meillä ei ollut mitään syytä tehdä avioehtoa, emmekä koskaan ole riidelleen rahasta, siihen ei ole ollut aihetta.
Minun vanhempani kuoli viime vuonna ja jätti perinnön, johon puolisollani on avio-oikeus. Nyt sitten sattumoiden summana löysimme anoppini tesamentin, jossa hän sulkee minun avio-oikeuteni hänen perintöönsä nähden. Puolisoni on ainoa perillinen, kyse ei ole suurensuurista summista. Anoppini oli tietoinen minun vanhempani jättämästä perinnöstä ja poikansa avio-oikeudesta siihen. Testamentti on päivätty minun vanhempani perinnönjaon jälkeen.
Tunnen itseni loukatuksi, pahoitin todella mieleni. Olenkuitenkin anoppiani autellut kodin askareissa kaikki nämä vuodet, kuunnellut hänen murheensa mihin vuorokauden aikaan tahansa ja hän on antanut ymmärtää että tukisi avioliittoamme ja pitäisi meitä mieheni kanssa samanarvoisina. Nyt anoppini tietää, että olemme nähneet testamentin ja hän väittää ettei muka ole tarkoittanut sitä noin meneväksi, vaan sanoo että. "tottakai teillä on kaikki yhteistä, molemmillehan se kuuluu jne."
Loukkaanuin lisää siitä, että hän vielä pitää minua niin tyhmänä että uskoisin hänen vahingossa laatineen testamentin, jota ei tarkoita. Hän yhä pyytelee apujani, soittelee, kutsuu jouluksi.
Olenko pikkumainen jos jätän menemättä? Voihan poikansa käydä äitinsä luona ilman minuakin.
Tunnen olevani tilanteessa, joka sotii arvomaailmaani vastaan. Jotenkin hyväksikäytetty olo, suorastaan. Olisiko hyvä teeskennellä joulun ajan, että kaikki on hyvin vai irtaantuisinkohan koko asiasta, myös käytännössä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
pojalleen, ja siitä hyödyt sitten sinäkin miehesi kautta, kun teillä ei avioehtoa.
Onko maallinen mammona parempaa kuin rakkaus läheisiin. Joulua nyt kumminki.
Tottakai mumma haluaa antaa pojalleen. Poikahan hänet perii joka tapukseea testamentilla tai ilman, eihän tuolla testamentilla ole muuta merkitystä kuin sulkea minun avio-oikeuteni sen ulkopuolelle. Ja minähän en nimenomaan hyödy siitä mieheni kautta, koska avio-oikeuteni on testamentilla rajattu pois.
Rahasta tässä ei ole kysymys, vaan periaatteesta. On annettu ymmärtää ihan muuta ja sitten salassa laaditaankin rajoituksia avio-oikeuteemme nähden.
Jos kysymys olisi rahasta, voisi ajatella että minun luullaan suunnittelevan avioeroa, anopin kuoleman ja perinnönjaon jälkeen.
vaikka siinä tuollainan rajaus onkin.
Kannattaisiko teidän tehdä keskinäinen testamenttinne, jossa peritte toinen toisenne täysimääräisesti, ilman että lapset pääsevät osalliseksi ennenkuin molemmat olette muissa jakokunnissa.
Näin turvaatte ainakin toinen toisenne, jottei miniät tai vävyt pääse käsiksi jakoon, ennekuin te molemmat olette poistuneet.
Tätähän harrastavat jotku "lypsäjät", jotka hakeutuvat avioon yksinäisten varakkaiden ihmisten kanssa. Kyse ei nyt kuitenkaan ole kohdallanne tästä.
Turhaa riitelyä kannattaa välttää.
Jos miehesi ei moiseen suostu, niin silloin hän ei asiaa ymmärrä.
Kysyppä joltain asiantuntijalta, ennenkuin saatte välinne risaisiksi.
Olemme miettineet sitä. Ongelmana siinä on se, että vain minulla on lapsia. Lapseni luonnollisesti perivät minut. Jos kuitenkin kuolenkin vuosikymmeniä ennen miestäni, ongelmaksi muodostuu se, että keskenäisen testamentin jälkeen lapseni joutuisivat odottamaan osuuttaan, vaikka mieheni aivoituisi uudelleen. Mieheni pärjäisi taloudellisesti ilman minun osuuttanikin (etenkin nyt kun hänellä on äitinsä perintö tulossa).
Jos taas mieheni kuolee ennen minua, perin hänet leskenä joka tapauksessa. Meidän molemien jälkeen lapseni saisivat ilman testamenttia vain minun omistamani osuuden. Mieheni omistama osuus jaettettaisiin kaukausten sukulaisten kesken tai saattaisi käydä jopa niin että se menisi valtiolle.
Joka tapauksessa minä jään nyt välistä pois. Lapsien perintöön me voimme vaikuttaa.
Minä tulkitsen tuon avio-oikeuden poistamisen epäluottamuslauseeksi minua kohtaan. Ja tunteilleni en mitään mahda.
Yritän olla ajattelematta koko asiaa, koska en tilanteelle mitään voi. Taidan kuitenkin lakata anopin palvelemisen. Ystävällinen voin olla ja väleissä, mutta vain sen verran tekemisissä kuin minusta hyvältä tuntuu, en yhtään enempää, js vain osaan. Olen aina ollut se "kiltti", joka oman jaksamisen äärirajoilla suostuu kaikkeen.
Hyvää Joulua Sinullekin.
koska lapsesi eivät ole miehesi lapsia.
Kuten varmaan itsekin toisaalta tiedät, niin anopin rahat ovat anopin rahoja ja Sinun rahat ovat Sinun. Se mitä omat vanhempasi ovat tehneet ei määritä anoppisi ajattelua. Rahaa teillä varmaankin on riittävästi, joten sen vuoksi ei kannata riitaantua. Mutta jos Sinusta tuntuu, ettet halua hänen kanssaan Joulua viettää, niin ei Sinun tarvitse. Ole niiden ihmisten kanssa jotka tuovat Sinulle iloa ja joiden seurasta nautit. Pakosta ja toisten miellyttämisen takia ei kannata mieltään pahoittaa - ei edes Jouluna. Miehesi voi joutua vaikeaan tilanteeseen, mutta siitä hänen pitää aikuisena miehenä selvitä - keskustella äitinsä kanssa, jos tarvitsee. Toivon Teille rauhallista Joulua ja lämpimiä yhteisiä hetkiä oman perheen, läheisten kanssa.
Kiitos sanoistasi. Rahasta tässä ei tosiaankaan ole kyse.
Mietin itsekin, että ole jo liikaa joustanut, etten vain pahoittaisi kenenkään mieltä, vaikka oma mieleni pahoittuisikin. Toisaalta on vaikea saada hyvä joulumieli, kun tietää aiheuttavansa pahaa mieltä muualla:(
Omien läheisteni seurassa voin hyvin.
Hyvää Joulua Sinullekin.
asioita myös toisenlaisista näkökulmista:
Mielestäni saatat tässä asiassa olla vaikka vähän pikkumainenkin.;)) Tai sitten pettymys on vielä käsittelemättä. Haluan tarjota sinulle toisenlaisia näkökulmia pohdintojesi tueksi. Annatko ehkä rahalle ja juridiikan kiemuroille turhan suuren merkityksen? Juristeilla näyttää olevan nykyisin tapana suositella testamenttia tehtäessä tuota perillisen puolison poissulkevaa pykälää. Asia on tullut esille ystävien kanssa keskusteltaessa useampia kertoja ja minullekin on sitä suositeltu. Avioerot ovat yleistyneet ja testamentin tekohetkestä sen toimeenpanoon saattaa kulua vuosikymmeniä. Joskus pariskunnan ero saattaa kestää kauankin ennen virallista avioeropäätöstä.
Sinä et itse ole halunnut tehdä puolisollesi testamenttia, mutta odotat anopin testamenttaavan omaisuutensa myös sinulle, avio-oikeuden kautta. Anoppisi jättää poikansa harkittavaksi kuinka hän haluaa menetellä perintönsä kanssa. Mitä väärää siinä on? Jos olet tähän asti ollut hyvissä väleissä anoppisi kanssa, miksi nyt haluaisit muuttaa tilannetta? (Miten testamentti osui käsiisi? Ettet vaan olisi uteliaisuuttasi lukenut sitä.)
Ehdotan, että käyttäydyt ja toimit jatkossa niin kuin toimisit, ellet olisi anoppisi testamenttia nähnytkään. Katkeruus ja pitkävihaisuus saattavat myrkyttää läheisten mieltä moneen suuntaan. Ethän sellaista haluaisi? Haluatko aiheuttaa pahaa mieltä ja vaikeita tilanteita asiaan syyttömälle miehellesi? Miehelläsi on aivan ilmeisesti hyvä vaimo. Ethän halua muuttaa sitä asiaa ja pakottaa häntä valitsemaan joissain asioissa kahden naisen välillä tai aiheuttaa muuten ristiriitatilanteita.
Hyvää joulua sekä rakastavaa joulumieltä sinulle ja läheisillesi!
PS:
Kannattaisikohan ehdottaa miehellesi testamentin tekemistä, jossa kerrotaan miten hän haluaa meneteltävän, jos kuolee sinun jälkeesi tai jos kuolette vaikka samalla hetkellä?
Kannattaisikohan sinun sulkea omassa testamentissasi lastesi puolisoilta oikeus perintöön sinun jälkeesi?
Tähän vastaan vielä sen verran, että anoppini ei mielestäni jätä poikansa harkittavaksi miten haluaa menetellä perintönsä kanssa. Mieheni on ilmaissut selvästi ettei halua avio-oikeuttani rajoitettavan, myös äidilleen. Nyt mieheni ei voi sijoittaa perintöään mihinkään mistä minä voisin hyötyä, ei yhteiseen kotiin tms. Mieheni on kuitenkin koti-ihminen ja aina panostanut yhteiseen elämäämme.
Lahjavero on aika suuri.
Rahallisesti me pärjäämme kyllä vallan mainiosti ilman tuota perintöäkin. Enemmän tämä on minulle periaatteellinen ja tunnekysymys.
Rahaa ahnehtikova? Jos miehesi saa jotain ja Sinä et? Miehesi sitten niillä rahoilla ostaa Sinulle joululimpun ja yhäjö olet katkera ja ahde?
Toivotan Sinulle Raharikasta Joulua!
En ole tätä asiaa vielä ehtinyt käsittelemään. Tiedän että aika muuttaa käsitystäni vielä moneen kertaan.
Tässä on vain taustalla asioita, joiden vuoksi olen niin pettynyt. Se vaikuttaa asiaan, että olemme mieheni kanssa usein puhuneet siitä miten kiva on kun meillä on kaikki yhteistä, velat omaisuudet ym. Jopa minun lapseni ovat olleet miehelleni kuin omia, ovat yhä. Mieheni on sanonut jättävänsä kaiken jälkeensä jäävän minulle ja lapsilleni. Hänellä ei ole muita perillisiä, eikä hän voi saada omia lapsia.
Suurimpana epäkohtana koen kuitenkin se, miten anoppini on antanut vuosikausia ymmärtää että olen hänelle kuin tytär, ja ne velvollisuudet olen hoitanutkin. Tämä testamentti oli tarkoitus jäädä niin ettei meistä kumpikaan, poikansa tai minä tiedä siitä mitään, mutta anoppini pyynöstä poikansa avasi kuoren tarkistaakseen oliko siellä eräs hukkunut paperi, ja mieheni luki testamentin minulle ääneen. Minä en uteliaisuuttani ollut sitä katsonut;)
Totta on kuitenkin että anoppini rahat ovat hänen rahojaan ja minun rahat ovat omiani, onneksi. Alan tuntea siitä jo helpotusta. Nyt voin minäkin keskittyä omiin läheisiini, eikä minulla ole "velvollisuutta" korvata anopille sitä puuttunutta tytärtä.
Mieheni on aikuinen mies ja oppii varmasti itsekin vielä kommunikoimaan äitinsä kanssa, ei siihen minua enää tarvita. Minähän nämä sosiaaliset tilanteet olen tähän asti hoitanut.
Avio-oikeuden menettäminen johonkin, vaikkakin mieheni tulevaan omaisuuteen on asia josta petyin myös. Olen pitänyt avioliittoamme niin kirjaimellisesti jakamisena, yhteisenä projektina, että vaatii aikaa sopeutua siihen että ilman mieheni ja minun tahtoa "avioehto" tulee muualta käsin. Oman vanhempani kuollessa testamentin tekovaiheessa keskusteltiin myös minun kanssani miten haluan tuon asian hotaa. Olen yhä tyytyväinen omaan ja vanhempani päätökseen ettei avio-oikeutta suljeta pois, luottaen siihen että tämä liitto kestää, ja jos ei kestä kaikki jaetaan.
Anoppini arvomaailma on toisenlainen. Hänellä on luonnollisesti täysi oikeus tehdä omaisuudellaan mitä haluaa. Kaipa se tarkoittaa vastaavasti myös että minulla ei avioliiton puolesta ole mitään velvollisuuksiakaan anoppia kohtaan?
Omien lasteni puolisoilta en sulje avio-oikeutta pois, ellei liitto ole mielestäni epävakaalla pohjalla tai ellei lapseni itse sitä halua.
Nyt jätän tämän asian märehtimisen ja keskityn joulun viettoon.
minä kans tuen, kun kukaan muukaan ei vastaa..
Ihan kivaa, hei...