minkähänlaisia vmg:tä bavoilla saadaan vastaiseen. tuo riippuu tietysti purjeista ja kölimallista, eli ilmoitatko nekin.
laittakaa vitsailijat otsikoksi "VITSI", oikeat vastaajat jotain muuta.
laittakaa vitsailijat otsikoksi "VITSI", oikeat vastaajat jotain muuta.
Vastaukset 28
Vanhimmat
tapa tutkailla veneiden vauhtiresursseja eri tuulilla ja suunnilla.
Koetapa hommata sellaisen Bavarian polaarikäyrät, josta olet kiinnostunut.
Jotkut veneenvalmistajat ovat julkaiseet omien veneittensä polaarikäyrät. En tiedä löytyykö myös Bavarioista sellaiset.
valmistajien polaarien mukaan kaikkien veneiden nousukulmat ovat melkoisia. purjehtiessa oikeasti havaitut lukemat ovat haussa
Yritin vertailla Firstiä, Oceanista ja Bavariaa. Beneteaun polaarit löytyvät helposti www.beneteauusa.com sivuilta (Eurooppa-sivuilla ei jostain syystä niitä ole). Sen sijaan pyynnöstä saadut Bavarian polaarikäyrät olivat hyödyttömät. Niistä puuttuivat luvut kokonaan, joten tuulen ja veneen nopeudet jäivät täysin arvailujen varaan.
Kysyin uudelleen sellaisia käyriä, joissa luvut olisivat merkittyinä. Tehtaalta vastattiin, että sellaisia heiltä ei löydy.
löysin suunnittelijan sivuilta, muistaakseni ne oli myös esite-PDF:ssä. Bava on ilmeisesti ratioinalisoinut ko käppyrät pois. Tai sitten niitä ei kehtaa esitellä...
Ohan yhtä todellista kuin autotehtaiden ilmoittamat kulutusluvut.
Tai jääkaappien ja muiden kodinkoneiden kulutukset.
Itse en ole millään päässyt autossani siihen kulutukseen kuin tehtaan mukaan pääsee.
autoni kulutuslukemiin. en tosin usko noihin polaareihin. tai no ehkä allonmurtajan takana sileässä vedessä, kun tuuli puhaltaa mereltä...
http://www.fe83.org/wiki/index.php/Polaari
Minusta polaarikäyrä ei suinkaan ole humpuukia. Jos veneelläsi et pysty lähelle polaarikäyrän osoittamia nopeuksia, syyn ei tarvitse olla "humpuukikäyrässä". Syy voi olla purjetrimmissäsi tai vaikka likaisessa veneen pohjassa. Et saa venettäsi kulkemaan niinkuin sen parhaimmillaan tulisi kulkea.
Oman autoni kulutus on muuten sama kuin tehtaan ilmoittama.
tun linkin polaarien mukaan 38 asteen TW:tä kun tuuli on 7 m/s. oletko seurannut (varmaan olet) kompassista ja gps:stä paljonko vendassa kurssi muuttuu. tuohan tarkoittaisi 76 asteen kurssin muutosta, jos sorto on vaikkapa 2 astetta (hiasta ravistettu luku) niin kompassissa lukema saa muuttua vain 72 astetta.
Luulisi että urheilullisiin ja suorituskykypainotteisiin pursiin erikoistunut tehdas julkaisisi polaarikäyrät mielellään.
Eikö kulmajakolinjat ole 30 asteen välein? Silmämääräisesti näyttäisi, että suurin mahdollinen luovikorkeus olisi noin 40 asteen luokkaa. Siinä tosin vauhti jo putosi. Ei tunnu utopistiseltä.
Itselläni ei ole Finn Expressiä, joten en voi tsekata pystyykö sillä polaarikäyrän suorituksiin.
linkin takana taulun, jossa oli käppyrä vmg:ksi muutettuna. kyllä siinä oli aika selvästi twa 38 astetta ja vmg 4,45 solmua. fyysinen nopeus n. 5,8 solmua. tw:n ollessa 7 m/s. kovia lukuja...
Valmistajien käppyröistä en tiedä, mutta ORCi-mittakirjan oheistuotteena saatavat polaarit ovat täyttä tavaraa. Erittäin hyvä apu myös oikeiden trimmien löytämiseen.
vapaata riistaa, eli onko ne jossain luettavissa. luulisin että jokunen bavakin on mitattu?
kuin kaksi 38 match bavaa ainakaan avomeripurjehtijoiden listoilla. mistähän voisi etsiä ulkomailta vastaavia.
Bavaria 39cr:
http://ladyfame.blogspot.com/2007/09/utkast-til-polar-diagram-bavaria-39cr.html
Kumma tosiaan, ettei bavan valmistaja tai suunnittelija ole julkaissut isojen venesarjojensa venetyyppien polaareja.
kirjassa 14 solmun tuulessa beat angle 41 astetta ja 887,8 sec/maili=4,05solmua vmg. nyt alkaa käppyrät olla oikeassa hiippakunnassa.
eli wb-sails on harrastanut hieman markkinointia, tai sitten ims-vpp on hieman kehittyneempi versio.
Mittakirjat kaikista Suomessa mitatuista veneistä löytyvät AMP:n (siis Avomeripurjehtijat)sivuilta. Ei polaareina, vaan taulukkomuodossa, josta kyllä se kaivattu VMG-tieto on helppo kaivaa esiin. Suurempi ongelma vain on se, ettei juuri muita kuin Match-sarjan bavoja ole mitattu. Kaipa se jotain kertoo. Luultavasti enemmän siitä, ketkä bavoja ostavat kuin veneistä itsestään. Luultavasti jonkun muun maan sivuilta löytyisi joku Cruiserikin, mutta minä en ainakaan tunne enempiä linkkejä niihin.
venetyypin vauhtihan riippuu siitäkin minkä kokoiset purjeet siihen hankkii, varsinkin kevyessä tuulessa. Eihän valmistaja sitä päätä, eikä edes tiedä, vaan ostaja ! Pitäiskö siis olla itseskuuttaavalla vai rollerilla vai hiilikuitu G1:llä ? Entä minkä kokoisella spinnulla ? Jne,jne,jne ...
Polaarien tarkoitus on kertoa veneen ominaisuudet. Ei niihin lasketa mukaan vajaataitoista miehistöäkään. Omistaja voi sitten tehdä kaavion, josta näkee milloin mitäkin purjetta kannattaa käyttää, mutta se on eri asia. Jos ei omista täysimittaista genuaa, voi polaareista tehdä omat versiot. Siihen riittää muutama piste jokaista käyrää kohden.
Polaarit ovat käyttökelpoisia venevauhdin mittaamisessa, mutta arvoihin kannattaa suhtautua hieman pessimisesti. Esimerkiksi kisoissa polaarit pitää lyödä selvästi pärjätäkseen.
kysymykseen. onko jollain aitoja havaintoja asiasta.
valmistajien ja näköjään purjemaakarien polaarit eivät minua vakuuta.
IMS-polaari näytti olevan varsin oikean tuntuinen. eli jos sellaiseen on linkkejä niin tänne vaan.
kenenkähän mittaus tuo lady fame-polaari oli, voiko siihen luottaa. norjan (vai oliko se tanskaa) kieleni on hieman ruosteessa...
eri kisojen purjehdusaikoja ja eri veneitä (siis niitä tuloksia, joita ei ole korjattu mittaluvuilla).
Kysymyksesi on sen verran epämääräinen ja olosuhteista riippuvainen, ettei siihen oi olla mitään yksiselitteistä vastausta. "Mikä on Bavaraian VMG?". Ehkä se on 3.7 tai 7.3kn. Et edes määritellyt veneen kokoa. Oletko kiinnostunut 31-jalkaisesta vai 46-jalkaisesta, mistä tuulen voimakkuudesta jne. ? Vmg vaihtelee koko ajan muutenkin. Mittaluvut ja polaarit ovat sittenkin parempia vertailuarvoja, usko pois. Tutki niitä, koska ne on objektiivisempia mittoja kuin yksittäiset vauhtilukemat.
olevan kiven alla ko venemalleille. kaikki bava-omistajat todennäköisesti eivät näitä palstoja lue, siksi kelpaa minkä vain mallin tiedot. pienemmät mallit saattavat juuri sopia vaatimattomaan budjettiini.
mikäli vmg 7 m/s tuulessa on 4 tiedän että puhutaan noin fe83-tasoisesta suorituskyvystä. bavojen muodot ovat hyvin samankaltaisia koosta riippumatta, samoin jalustuskulmat. oletan että suorituskykykin on kautta linjan sama (vesilinja tietysti pitenee koon myötä, mutta nousukulma lienee kokolailla sama)
missä kisoissa bava cruisereita on ollut, missä niiden tulokset ovat, kerrotaanko vallinneista olosuhteista mitään (pärjääkö niilä paremmin kovassa/kevyessä kelissä, nakkiradalla/matkaradalla ymym). bavat loistavat poissaolollaan LYS-taulukossa, mitä mittalukuja tarkoitat. fyysisiltä mitoiltaan bavat eivät juuri eroa muista massatuotantoveneistä. pienet muotoerot ja etenkin heloitus eroaa.
ts kerro vastaus kysymykseen, äläkä jaarittele.
sieltä löydät mittalukuja ja kisatuloksia.
"ts kerro vastaus kysymykseen, äläkä jaarittele".
En hae sinun puolestasi enää mitään, yritin auttaa ystävällisesti.
Hyvää Joulua
viime kesän THR:n tuloksia. Tai noita paljon keskustelua herättäneen ARC:n tuloksia.
Bavarian runkomuodot eivät ole saman tyyppisiä eri malleissa ja eri ikäisissä. Vanhemmat huomattavan paljon kapeampia perästä ja viistokeulaisia jne..
Bavarian pienemmät veneet eivät ehkä ole kovin nopeita, mutta varsinkin 44, 49 ja 49 tasoituskertoimet antavat ymmärtää, että veneet ovat nopeita cruisereiksi. Ainakin 46 nousee tuuleen pienempiä selvästi paremmin.
ARC:n tulokset puoltavat näkemystä Ba 44 ja 46 liukkaudesta.
Tässä vielä noiden tasoituskertoimia, sama malli eri kölillä tms saa eri arvon.
0.936 Bavaria 36
0.992 Bavaria 42
1.010 Bavaria 42
0.999 Bavaria 42
1.067 Bavaria 44
1.067 Bavaria 44
1.056 Bavaria 44
1.064 Bavaria 46
1.059 Bavaria 46
1.006 Bavaria 46
1.092 Bavaria 49
1.092 Bavaria 49
mieltäsi lopullisesti. näillä palstoilla kun törmää turhan usein tähän: kysyn mitä on a ja minulle vastataan b olisi 5, jos sitä ja tätä.
joka tapauksessa erillisiä lys-todistuksia näkyi olevan bavoille, pienillä (30-33 jalkasilla) ne ovat 1,13 (SGV). kaippa niillä on jossain kisattu kun on erilliset todistuksetkin haettu.
taitaa olla parasta käydä vaikkapa vuokrapaatilla koittamassa ominaisuuksia.
hyvää joulua
Jotain osviittaa saat tämänvuotisesta HTR:stä. Siinä ainakin oli enemmän bavoja mukana kuin kauden muissa kisoissa yhteensä. Lisäksi tuuli kääntyi puolivälissä, joten reitti vastasi lähes kryssi-lenssi rataa, vaikka vain ORC Club ja IRC-veneet todella pätkän kryssivät ajaessaan eri reittiä kuin muut. KoPun sivuilla on jopa laskettu kaikkien keskinopeudet tuloksissa.
ainakin ollee eto peli. samoilla nopeuksilla meni kuin 40jalkanen first. nää on tietysti tapauskohtasia.
otan ens kesänä tyypit, vuokrapaatilla tai koita hyökätä miehistöksi. vaikkapa htr:ään.