Olen tuntenut tähän asti elämässäni kaksi kaksosmiestä: Toinen heistä haukkui tyhmäksi päin naamaa. Toinen katsoi lopulta aina halveksivasti, haukkui ja loukkasi.
Ovatko kaikki kaksosmiehet tällaisia kusiaisia? Vai onko heissä myös kunnollisia?
Tv. Kaksosiin väsynyt Vesimies
Kunnollinen kaksonen??
7
2269
Vastaukset
- Karviais-Marja
Ex-poikaystäväni on aurinko-kaksonen, muuten kartalla paljon maamerkkejä, neitsyttä ja härkää pääasiassa. Uskollisempaa ja lojaalimpaa miestä tuskin löydän enää ikinä. Pitää aina lupauksensa, kunnioittaa toisia ihmisiä ja todennäköisesti maailman viimeinen mies joka pettäisi seurustelukumppaniaan.
Kaksosmaisuus ilmeni lähinnä oman ajan ja tilan kaipuuna, ei minkäänlaista kiinnostusta yhteisiin harrastuksiin, ei halunnut tutustua ystäviini, tarvitsi paljon "hengähdysaikaa" puuhatakseen omien harrastusten parissa.
Loppujen lopuksi suhde siis kaatui siihen, että kyllästyin olemaan tasavertainen hänen kaikkien muiden ystäviensä rinnalla. Skorpionina haluan olla edes hitusen tärkeämpi, se jolle hän ensikädessä uskoutuu ja luottaa eniten.
Ei siis pahaa sanottavaa kaksosmiehestä. Tsekkaa nouseva ja kuu, niillä kai aika paljon painoarvoa. :)- rapukaksonen
niin on aika hurahtanut että vietämme jo 28 vuotispäiväämme. kaksosen kanssa on turvallist tasasen tappavaa elää. kunnioittaa omalla tavallaan. vaatii omaa aikaa vain vähän.käyttää aikaa omien lasten harrastuksiin.tunnollinen työssäkävijä. rakastelis vaikka joka ilta jos jaksaisin.vaatii omalla tavalla huomiota ja on huomionkipeä. ei seurallinen jos ei halua olla mukava. suorasanainen.johtajayksilö.vai liekö nämä vain persoonallisia luonteenpiirteitä. mutta ei ole tarpeen vaihtaa parempaan vieläkään.olkaa kuitenkin sitkeitä aina ei ole helppoa olla kaksosen kyljessä kyllä siinä kaksi puolta silti on.en noista nousu ja lasku systeemeistä tiä mut kannattaa olla silti siinä sitkeästi .rapu pärjää.
- jousimiesN
Minua kaksosmies hakkui tässä taannoin hulluksi, koska soitin hänelle hänen mielestään liian monta kertaa (2 kertaa liikaa?). Halusi olla kavereidensa kanssa, eikä halunnut jutella minulle puhelimessa. Varoitti, että saattaa paukkua, jos soitan vielä. Koska luonteeni ei anna periksi, ärsytin tahallani, koska hän löi luurin korvaan. Vikaa siis minussakin.
Kaverit on kaikki kaikessa ja heidän kanssa meneminen menee melkein kaiken muun edelle. Välillä en ymmärrä tätä!
Tiesin jo suhteemme alkuvaiheessa, että vahtaaminen ei kannata, muuten saattaa kuulua perästä pahoja sanoja. Mies ei todellakaan ole mikään kaunistelija sanoissaan. Pitää antaa PALJON tilaa ja luottaa toisen tekemisiin. Välillä tämä on minulle vaikeaa, koska huolestun todella pienistä asioista.
Eli kokemukseni mukaan kaksosmies ei ole kovin ystävällinen silloin, kun on pahalla tuulella. Olen oppinut sen, ettei kannata tivata, mikä vaivaa, jos on huonolla tuulella. Tai muutenkaan pyytää tai vaatia mitään. Se vaan ärsyttää lisää! Ja koska me molemmat ollaan temperamenttisia luonteita, riiteleminen ei aina ole kaunista kuunneltavaa, jos ei päästä yhteisymmärrykseen. Silloin sanellaan puolin jos toisin.
Minun kaksosmieheni tarvitsee paljon tilaa ja omaa aikaa, työpäivän päätteeksi varsinkin. Olenkin sanonut hänelle, ettei todellakaan tarvitse aina olla yhdessä, jos siltä tuntuu. Ja se toimii meillä. Aina en ole varma, puhuuko hän menoistaan totta, koska mies on hyvä suustaan ja saattaa sanoa, mitä sylki suuhun tuo. Usein käykin niin, että esim. sovittu aika ei pidä ollenkaan paikkaansa ja on muuta menoa jne. Hän ei osaa sanoa mitään varmaksi, joten on turha yrittää sopia mitään yhteisiä menoja. Ja hän elää kirjaimellisesti päivän kerrallaan!!!
Joskus todellakin tuntuu, että en merkitse hänelle mitään ja sen asian kanssa joskus kamppailen todella! Kuitenkin meillä on myös hyvät hetkemme ja silloin olen todella tyytyväinen suhteeseemme. Sovimme aina riitamme ja mieheni pyytää anteeksi - omalla tavallaan. Mieheni on sanonut minulle, ettei ole mikään hempeilijä luonne, eikä osaa osoittaa tunteitaan sanoilla varsinkaan - teoilla sitäkin enemmän :)
Paljon on tapahtunut edistystä siitä, mitä hän joskus oli. Tarkoituksenani ei ole muuttaa kaksosmiestäni "täysin minun muottiini sopivaksi", mutta uskon siihen, että omalla käytökselläni voin osoittaa, että asiat hoituvat paljon kauniimmin. Mieheni ei ole mikään hirviö, mutta melko villi luonne. Tämän takia muutosta on ollut havaittavissa.
Ja uskon myös, että edellisillä naisilla on ollut vaikutusta siihen, miten hän nykyisiin käyttäytyy. Hän on elänyt minua ennen riitaisissa suhteissa, joissa on lautaset lennellyt ja uhkailtu puolin jos toisin. Tätä minä en ymmärrä, ja itse en aio ottaa vastaan mitään tällaista. Katkerasti nielin hulluksi haukkumisen. Asiasta keskustelemisen jälkeen päätin, etten toista kertaa enää kuuntele, että minua haukutaan hulluksi soittelemisen takia. Sitä en tietääkseni ole. Anteeksi annoin, mutta kaikkea en minäkään pysty sulattamaan..
Tällaisia kokemuksia minulla on kaksosmiehestä. Ylä- ja alamäkeä. Onneksi enimmäkseen hyviä hetkiä!- kärsimään
kaksosmiehen ja jouskarinaisen(aviopari) riidoista.Siinä kyllä paukkuu kaikki ovet,nopeita kaasupohjaan lähtöjä.Ajatella jos tälläinen pariskunta asuisi naapurissa?
Näytelmää koko elämä tältä pariskunnalta.
Joskus nainen vähän häpeää,kun niin moni on tämän huomannut.Kaksosmies ei millään huomaa omia tyhmiä tekojaan. - jousimiesN
kärsimään kirjoitti:
kaksosmiehen ja jouskarinaisen(aviopari) riidoista.Siinä kyllä paukkuu kaikki ovet,nopeita kaasupohjaan lähtöjä.Ajatella jos tälläinen pariskunta asuisi naapurissa?
Näytelmää koko elämä tältä pariskunnalta.
Joskus nainen vähän häpeää,kun niin moni on tämän huomannut.Kaksosmies ei millään huomaa omia tyhmiä tekojaan.Aivan kuin olisin lukenut omasta parisuhteestani!
Ovien paukkumisten yms. lisäksi me käymme melko kiivaita keskusteluja meidän pihalla. Saattaa naapureilla olla välillä ihmettelemistä :/ Jälkeenpäin, kun puimme tyhmää riitaamme, mietin kuinka moni on kuullut ja mieheni vaan tokaisee siihen: "Anna kuunnella, jos ei muuta elämää ole." eli viis veisaa muiden ajatuksista.
Tärkeintä on mielestäni kuitenkin se, että riitojemme jälkeen osataan nauraa omalle typeryydellemme. Siitä, miksi taas piti käydä läpi typerä riita ja mitä taas tuli sanottua toiselle kiukuspäissään.
- tinttu
eksäni oli kaksosmies...pahassa...Petti, valehteli silmiin katsoen...Kyliltä kuulin miten on pettänyt...Oli hyvin ilkeä..kun sattui huono hetki, olin ruma, lihava(vaikka en ole), poikaperseinen ja minussa oli aina kaikki vika, vaikka miten olisi elänyt. Hyväksikäyttäjä. Mielinkielin niin kauan kun luuli hyötyvänsä. En voi suositella kenellekään. Tämä oli syntynyt 9.6.
- "Suomen hulluin ämmä...
Kuulostaa tutulta! Ja voi niitä katteettomia lupauksia haukkumisten lisäksi! Katosi retkilleen eikä vastannut puhelimeen ym.!
Äitiinsä hän piti/pitää kyllä yhteyttä...
Kun palleja alkoi puristamaan tulin minäkin mieleen ellei joltain toiselta ollut saanut.
Oikea keikari ja puhui naisia pussiin minkä ehti!
Ihan pikkupoika vaikka kohta 50v. Kaikki naiset ovat kohdelleet häntä väärin, voi reppanaa!
Nimimerkkini on häneltä saatu kutsumanimi!
Onneksi kuvio on ohi!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370