Säv: Sylvian Joulu.
Tääl tunturit laajat ja valkeat nään
huiput siintävät taivaita päin.
Ja routa ja jää kattaa vaarojen pään
vain rauha on ympärilläin.
Mut tuoltapa kuulenkin ulvovan suun
kun tunturiin nousevat keralla kuun.
Ne hyytävät verta ja tuo kuolemaa
voi saatanat saisinpa pois teurastaa.
On valtion koirilla kumppaninain
peto perkeleen valvovat päät.
Ne pyörivät piiriä tunturillain
ja juhlivat sen veri häät.
Vaan kerranpa vielä mä maailman nään
mi hulluuden voimalta katkaisee pään.
Ja tunturiin rauhan ja onnen se tuo
sen maailman tahtoisin saapuvan luo.
On hulluuden huuma kuin rahtunen vain
kunnes voittavi järki ja työ.
Sen kuumasta huumasta tarpeeni sain
ja vihdoinkin miekka taas lyö.
Sen vertaa on vaikeaa korvatakaan
se täyttää mun sielun ja pään kokonaan.
Kun hulluuden kuoleman kellot ne soi
oi runsaammin siitä kai kertoilla voi...
Mun harjakais pullolle on ottajaa
sen on vatsansa pyöristynyt.
Sen aromin voima on maan mahtavaa
kun lämpönsä tunnen jo nyt.
Ja kerran sen kaiken mä kerralla juon
vain rahtusen olkani ylitse suon.
Kun Mielikki saava mi Mielikin lie
se miehen on kunnian kukkulan tie.
Tää maa emo horjuu se kaatuuko siis
suden suojelun hulluutehen.
Kun järjen se torjuu sen periköön hiis
Se turvaa ei huomisehen.
On kylmää sen kyydissä kyyristäjäin
en nöyrästi nuole ma pyövelijäin.
Vaan taistosta pantiksi pääni ma paan
Et kerran on peerkeeleet pooois kookoonaan
Tääl tunturit laajat ja valkeat nään
huiput siintävät taivaita päin.
Ja routa ja jää kattaa vaarojen pään
vain rauha on ympärilläin.
Mut tuoltapa kuulenkin ulvovan suun
kun tunturiin nousevat keralla kuun.
Ne hyytävät verta ja tuo kuolemaa
voi saatanat saisinpa pois teurastaa.
On valtion koirilla kumppaninain
peto perkeleen valvovat päät.
Ne pyörivät piiriä tunturillain
ja juhlivat sen veri häät.
Vaan kerranpa vielä mä maailman nään
mi hulluuden voimalta katkaisee pään.
Ja tunturiin rauhan ja onnen se tuo
sen maailman tahtoisin saapuvan luo.
On hulluuden huuma kuin rahtunen vain
kunnes voittavi järki ja työ.
Sen kuumasta huumasta tarpeeni sain
ja vihdoinkin miekka taas lyö.
Sen vertaa on vaikeaa korvatakaan
se täyttää mun sielun ja pään kokonaan.
Kun hulluuden kuoleman kellot ne soi
oi runsaammin siitä kai kertoilla voi...
Mun harjakais pullolle on ottajaa
sen on vatsansa pyöristynyt.
Sen aromin voima on maan mahtavaa
kun lämpönsä tunnen jo nyt.
Ja kerran sen kaiken mä kerralla juon
vain rahtusen olkani ylitse suon.
Kun Mielikki saava mi Mielikin lie
se miehen on kunnian kukkulan tie.
Tää maa emo horjuu se kaatuuko siis
suden suojelun hulluutehen.
Kun järjen se torjuu sen periköön hiis
Se turvaa ei huomisehen.
On kylmää sen kyydissä kyyristäjäin
en nöyrästi nuole ma pyövelijäin.
Vaan taistosta pantiksi pääni ma paan
Et kerran on peerkeeleet pooois kookoonaan
Vastaukset 1
Vanhimmat
mutta tuo ylläoleva riimitys oli harvinaisen typerä, joku viitsi aikaansa pilata mokoman paskan vääntämiseen, ja vielä muille esitteli tekonsa.