Hei,
Olen huolissani mieheni juomisesta, joka tuntuu pahentuneen viimeisen vuoden aikana. Mieheni käy säännöllisessä päivätyössä, ja joka perjantai hän ”rentoutuu” juomalla vähintään kaksi sikspäkkiä puolen litran oluttölkkejä. Hän kertoo näin ”nollaavansa” työviikon tai muut stressit. Nyt aivan viime aikoina hän on ostanut perinteisen korin kaljaa ja joskus melkein koko kori menee yhteen iltaan. Kaljat salakuljetetaan kotiin naapurien näkemättä, meillä ei koskaan ole ryyppyseuraa, baariin hän ei halua lähteä vaikka olen sitä monta kertaa pyytänyt. Mieheni istuu sohvalla tai tietokoneen ääressä yksin ja juo. Valvottuaan aamuyöhön mieheni on lopun viikonlopun väsynyt, juo muutaman oluen tai sikspäkin ja joskus intoutuu touhuamaan kamalasti. Juominen ”ansaitaan” jollain tapaa. Lisäksi mieheni juo nykyisin viikolla iltaisin 2-3 olutta "unilääkkeeksi". Aikaisemmin hän pystyi olemaan viikolla parikin päivää ilman olutta. Loma-ajat ovat asia erikseen, silloin juodaan enemmän, esim. useampana päivänä peräkkäin kännit, kun ei ole työtä esteenä.
Lähes poikkeuksetta juominen saa aikaan muistinmenetyksen ja humalassakin hänen on vaikea muistaa esim. mitä tapahtui puoli tuntia aikaisemmin. Ja jos juominen ylittää tuon kaksi sikspäkkiä, mieheni persoona tuntuu muuttuvan: hänestä tulee aggressiivista valtaa ihaileva, rasistisenkin tuntuinen sinkkumies. Silloin minulle hän alkaa suoltaa enemmän tai vähemmän loukkaavaa tekstiä. Ja pahimmillaan hän alkaa puhua sekavia; tuntuu kuin hän juttelisi kuvittelemilleen ihmisille. Aikaisemmin, noin puolitoista vuotta sitten, tuohon muutokseen ”riitti” 9 puolen litran olutta. Olen oppinut tarkkailemaan hänen juomistaan ja sen aikaansaamia muutoksia, koska aikaisemmin hänestä tuli juotuaan joskus aggressiivinen.
Juomiseen liittyy ihailua, salailua ja selittelyä. ”Juon jotta rentoutuisin”, ”se ja sekin joi silloin niin paljon eikä mitään seurannut”, ”enhän minä humalassa mitään pahaa tee”, ”ilo ilman juomista on teeskentelyä”. Hän ei osoita huolestumista muistin menemisestä, sekavista puheistaan ja muuttuvasta persoonastaan. Hänen mielestään kaikki juovat perjantaisin. Hän puhuu juomisesta iloisena ja hauskana asiana. Oluet hän kuljettaa kotiin salaa naapureiden katseilta, tyhjiä tölkkejä hän ei kauppaan vie. Reissut yms. ajoitetaan niin, että perjantaikännit voidaan ottaa. Hän on juomisen kanssa kuin saippua, joka lipeää kädestä; hän ei suostu oikeasti asiasta puhumaan, selittelee kaiken vain parhain päin. Minä olen se liioitteleva ja turhasta nipottava ihminen, kun huolehdin hänen "muutaman oluen" juomisestaan. Toisinaan hän pyytää minua olemaan onnellinen puolestaan, koska hän on onnellinen juodessaan.
Miltä tämä teistä kuulostaa? Kuvittelenko vain, vai onko tilanne etenemässä huonompaan suuntaan? Entä mitä on odotettavissa?
Tilannetta hankaloittaa se, että meillä on pieniä lapsia. Hoidan heitä käytännössä yksin, mieheni osallistuu lähinnä vointinsa ja sen mukaan, miten häntä huvittaa. Mieheni on luvannut, että kun lapset ymmärtävät asioita, he eivät koskaan näe häntä humalassa. Olettaisin, että tämä viittaa muutaman vuoden päähän. Ylipäätään juomiseen liittyvät lupaukset sijoittuvat jonnekin tulevaisuuteen, hän on puhunut joskus juomisen kohtuullistamisesta, mutta käytäntöön hän ei ole vielä sitä vienyt. Hän ei pysty olemaan ilman olutta yhtä viikkoa, mutta hän ei pidä asiaa ongelmana; minulla on kuulemma ongelma.
Niin onkin. Minua inhottaa, surettaa, hävettää ja suututtaa. Siedän tilannetta vaihtelevasti, huomaan ajoittain valehtelevani itselleni. Tunnen fyysistä kuvotusta ja pahaa oloa jo oluen hajusta, minua inhottaa ajoittain voimakkaasti hänen läheisyytensä. Minua suututtaa ja surettaa kuunnella teinipoikamaista lässytystä siitä, miten kivaa on olla kännissä ja miten hyviä vaikutuksia oluella on. Minä olen se tylsä tyyppi, kun en juo. Minua suututtaa se, miten hän väheksyy juomisensa vaikutuksia ja olettaa, että kaikki on kuin ennenkin, vaikka ilta ja yö olisi mennyt miten. Häpeän oluttölkkejä ja oluen hajua kotonamme, kun herään lauantaiaamuisin hoitamaan lapsiamme. Häpeän sitä, etten ole pystynyt lähtemään. Tunnen itseni eristyneeksi ja yksinäiseksi. Ystäviä on vaikea tavata, koska tuntuu, että olen valheellinen ja ylläpidän kulissia. Viikonloput ovat surullista aikaa, lomat vielä surullisempaa. Tuntuu, että maailmani olisi vääristynyt ja että olisin vain sivustakatsoja elämässäni. Ilo on pitkälle kaikonnut elämästäni, itsetunto on pohjalukemissa. Toistaiseksi selviän, mutta pelkään, mitä tämä minulle tekee. Johtuuko tällaiset reaktiot alkoholismista? Mitä alkoholismi tekee alkoholistin läheisille?
Olen miettinyt paljon pois muuttamista, mutta minua pelottaa, jos meille jää lasten yhteishuoltajuus. Uskon, etteivät ulkopuoliset voisi ikinä aavistaa, mitä kotonamme tapahtuu. Mieheni on erittäin taitava valehtelija, hän puhuu mustankin valkoiseksi. Ja mistään hän ei puhu niin kaunopuheisesti kuin juomisestaan. Erotilanteessa minun pitäisi näyttää toteen hänen juomisensa, mutta miten tehdä se, koska ainoa todistaja olen minä? En usko mieheni kykenevän hoitamaan lapsia tai pohjimmiltaan edes haluavan sitä, mutta olen aivan varma, että kiusaa hän yrittäisi tehdä lastemme avulla. Kysyisin, miten huoltajuusasiat näissä tilanteissa menevät ja miten voin todistaa mieheni juomistavat?
Nm. Never free, never me?
Olen huolissani mieheni juomisesta, joka tuntuu pahentuneen viimeisen vuoden aikana. Mieheni käy säännöllisessä päivätyössä, ja joka perjantai hän ”rentoutuu” juomalla vähintään kaksi sikspäkkiä puolen litran oluttölkkejä. Hän kertoo näin ”nollaavansa” työviikon tai muut stressit. Nyt aivan viime aikoina hän on ostanut perinteisen korin kaljaa ja joskus melkein koko kori menee yhteen iltaan. Kaljat salakuljetetaan kotiin naapurien näkemättä, meillä ei koskaan ole ryyppyseuraa, baariin hän ei halua lähteä vaikka olen sitä monta kertaa pyytänyt. Mieheni istuu sohvalla tai tietokoneen ääressä yksin ja juo. Valvottuaan aamuyöhön mieheni on lopun viikonlopun väsynyt, juo muutaman oluen tai sikspäkin ja joskus intoutuu touhuamaan kamalasti. Juominen ”ansaitaan” jollain tapaa. Lisäksi mieheni juo nykyisin viikolla iltaisin 2-3 olutta "unilääkkeeksi". Aikaisemmin hän pystyi olemaan viikolla parikin päivää ilman olutta. Loma-ajat ovat asia erikseen, silloin juodaan enemmän, esim. useampana päivänä peräkkäin kännit, kun ei ole työtä esteenä.
Lähes poikkeuksetta juominen saa aikaan muistinmenetyksen ja humalassakin hänen on vaikea muistaa esim. mitä tapahtui puoli tuntia aikaisemmin. Ja jos juominen ylittää tuon kaksi sikspäkkiä, mieheni persoona tuntuu muuttuvan: hänestä tulee aggressiivista valtaa ihaileva, rasistisenkin tuntuinen sinkkumies. Silloin minulle hän alkaa suoltaa enemmän tai vähemmän loukkaavaa tekstiä. Ja pahimmillaan hän alkaa puhua sekavia; tuntuu kuin hän juttelisi kuvittelemilleen ihmisille. Aikaisemmin, noin puolitoista vuotta sitten, tuohon muutokseen ”riitti” 9 puolen litran olutta. Olen oppinut tarkkailemaan hänen juomistaan ja sen aikaansaamia muutoksia, koska aikaisemmin hänestä tuli juotuaan joskus aggressiivinen.
Juomiseen liittyy ihailua, salailua ja selittelyä. ”Juon jotta rentoutuisin”, ”se ja sekin joi silloin niin paljon eikä mitään seurannut”, ”enhän minä humalassa mitään pahaa tee”, ”ilo ilman juomista on teeskentelyä”. Hän ei osoita huolestumista muistin menemisestä, sekavista puheistaan ja muuttuvasta persoonastaan. Hänen mielestään kaikki juovat perjantaisin. Hän puhuu juomisesta iloisena ja hauskana asiana. Oluet hän kuljettaa kotiin salaa naapureiden katseilta, tyhjiä tölkkejä hän ei kauppaan vie. Reissut yms. ajoitetaan niin, että perjantaikännit voidaan ottaa. Hän on juomisen kanssa kuin saippua, joka lipeää kädestä; hän ei suostu oikeasti asiasta puhumaan, selittelee kaiken vain parhain päin. Minä olen se liioitteleva ja turhasta nipottava ihminen, kun huolehdin hänen "muutaman oluen" juomisestaan. Toisinaan hän pyytää minua olemaan onnellinen puolestaan, koska hän on onnellinen juodessaan.
Miltä tämä teistä kuulostaa? Kuvittelenko vain, vai onko tilanne etenemässä huonompaan suuntaan? Entä mitä on odotettavissa?
Tilannetta hankaloittaa se, että meillä on pieniä lapsia. Hoidan heitä käytännössä yksin, mieheni osallistuu lähinnä vointinsa ja sen mukaan, miten häntä huvittaa. Mieheni on luvannut, että kun lapset ymmärtävät asioita, he eivät koskaan näe häntä humalassa. Olettaisin, että tämä viittaa muutaman vuoden päähän. Ylipäätään juomiseen liittyvät lupaukset sijoittuvat jonnekin tulevaisuuteen, hän on puhunut joskus juomisen kohtuullistamisesta, mutta käytäntöön hän ei ole vielä sitä vienyt. Hän ei pysty olemaan ilman olutta yhtä viikkoa, mutta hän ei pidä asiaa ongelmana; minulla on kuulemma ongelma.
Niin onkin. Minua inhottaa, surettaa, hävettää ja suututtaa. Siedän tilannetta vaihtelevasti, huomaan ajoittain valehtelevani itselleni. Tunnen fyysistä kuvotusta ja pahaa oloa jo oluen hajusta, minua inhottaa ajoittain voimakkaasti hänen läheisyytensä. Minua suututtaa ja surettaa kuunnella teinipoikamaista lässytystä siitä, miten kivaa on olla kännissä ja miten hyviä vaikutuksia oluella on. Minä olen se tylsä tyyppi, kun en juo. Minua suututtaa se, miten hän väheksyy juomisensa vaikutuksia ja olettaa, että kaikki on kuin ennenkin, vaikka ilta ja yö olisi mennyt miten. Häpeän oluttölkkejä ja oluen hajua kotonamme, kun herään lauantaiaamuisin hoitamaan lapsiamme. Häpeän sitä, etten ole pystynyt lähtemään. Tunnen itseni eristyneeksi ja yksinäiseksi. Ystäviä on vaikea tavata, koska tuntuu, että olen valheellinen ja ylläpidän kulissia. Viikonloput ovat surullista aikaa, lomat vielä surullisempaa. Tuntuu, että maailmani olisi vääristynyt ja että olisin vain sivustakatsoja elämässäni. Ilo on pitkälle kaikonnut elämästäni, itsetunto on pohjalukemissa. Toistaiseksi selviän, mutta pelkään, mitä tämä minulle tekee. Johtuuko tällaiset reaktiot alkoholismista? Mitä alkoholismi tekee alkoholistin läheisille?
Olen miettinyt paljon pois muuttamista, mutta minua pelottaa, jos meille jää lasten yhteishuoltajuus. Uskon, etteivät ulkopuoliset voisi ikinä aavistaa, mitä kotonamme tapahtuu. Mieheni on erittäin taitava valehtelija, hän puhuu mustankin valkoiseksi. Ja mistään hän ei puhu niin kaunopuheisesti kuin juomisestaan. Erotilanteessa minun pitäisi näyttää toteen hänen juomisensa, mutta miten tehdä se, koska ainoa todistaja olen minä? En usko mieheni kykenevän hoitamaan lapsia tai pohjimmiltaan edes haluavan sitä, mutta olen aivan varma, että kiusaa hän yrittäisi tehdä lastemme avulla. Kysyisin, miten huoltajuusasiat näissä tilanteissa menevät ja miten voin todistaa mieheni juomistavat?
Nm. Never free, never me?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aikuisen ihmisen juomiselle ei voi mitään kukaan muu, kuin hän itse. Ei edes kaikkein huolehtivaisin ja rakastavin puoliso, joten voit jättää koko asian silleen. Itsestäsi ja mahdollisista lapsista ja kotieläimistä voit huolehtia, mutta juovasta et. Niin se vaan menee.
Toivon Sulle rauhaisaa joulua ja aikaa vaikka lukea näistä parista linkistä, millaisesta sairaudesta on kysymys ja mitä alkoholismi tekee ja teettää alkoholistien läheisillä.
Apua saa esimerkiksi A-klinikoilta, ammattimaista keskusteluterapiaa läheisille. Itse olen saanut parhaan avun Al-anonista, joten sen linkki ensiksi:
http://www.al-anon.fi/
Tällä sivulla on paljon tietoa myös siitä, miten lapset ja puoliso sairastuvat sen lisäksi, että siellä kerrotaan miten alkoholisti voi alkaa toipua sairaudestaan:
http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi/default.htm
Mies varmaan tietää avunsaantipaikat, kunhan ensin kypsyy omaan juomiseensa.
Jaksamista ja jätä vaan harteiltasi murhe asiasta, jonka edessä me alkoholistien läheiset olemme täysin voimattomia.
Miehesi on juuri kuin minä juoma-aikana.
En halunnut kuulla puhuttavankaan alkoholismista, käänsin heti radiokanavankin toiseksi, jos kuulin alkoholivalistusta.
Jotenkin tiesin, että en voi jatkaa näin, mutta mitään päätöstä en pystynyt tekemään asian hyväksi.
Juomista perustelin sillä, että kaikki muutkin juo, ystäväpiiri muodostuikin sellaiseksi. Pidin outoina sellaisia jotka eivät perjantai-iltaisin "nollaa" viikkoa.
Mitäkö neuvoksi...Sinulle en voi paljon muuta neuvoa antaa. Alkoholisti taas ei neuvoja halua kuulla. Itse jouduin juomaan miin kauan, että mielenterveys oli hajoamispisteessä.
Alkoholistin on itse saatava juomisesta tarpeekseen, ennenkuin pystyy hakemaan apua.
Sitä ennen hän haluaa vain lievitystä alkoholin tuomiin ongelmiin.
Sanoisin, että lopeta paapominen alkoholin suhteen.
Anna hänen itse kärsiä juomisensa seuraukset.
Nalkuttaminen ei auta mitään, hänen täytyy itse rypeä omassa häpeässään ja havahtua,
Tämä voi nopeuttaa prosessia halusta raitistua.
Muista että tämä oli vain minun henkilökohtainen mielipide alkoholismista, ota selvää muualtakin. Alkoholistin läheistä voi auttaa esim AL-anon
kuulostaa myös minulta kun olin parisuhteessa.välttelemistä aiheesta ja pakenemista todellisuudesta.Jossakin syvällä sopukoissani ymmärsin että ei tämä kuitenkaan ole oikein.huomasin myös sen tuskan kasvavan kumppanillani vuosien myötä. lopulta ymmärsin että hajotan myös hänetkin jos jatkamme yhdessä, siispä erosimme, kuitenkin loppujen lopuksi hänen aloitteestaan.
tämän jälkeen vedin alkoholia "tappiin" asti joloin ongelma oli pakko kohdata ja tajuta että olen vahvasti riippuvainen alkoholista.en ole vielä eroon päässyt täysin, mutta joka päivä prosessoin aihetta jollain tavalla.
minun tajuamiseni asian suhteen alkoi siitä kun muut luovutivat, eivätkä enää valehdelleet puolestani, lainanneet rahaa, hyväksyneet tekemisiäni jne.jouduin/pääsin yksin.Tukea toki alkoholisti tarvitsee, tai sitten ei.kaikki tavallaan.mutta muutoksia on tapahduttava havahtumiseen.
turn the pages, turn the stone
on hyvin kerrottu asiasta. noin sen minäkin olen kokenut.
alkoholistin juomista et voi vähentää tai hillitä. voit vaan auttaa häntä juomaan lisää ja pidempään, tahtomattasi ja hyvää tarkoittaen.
paapominen ja kulissien ylläpito, sotkujen selvittely joka suuntaan ym.
ne vaan vaan mahdollistavat juopon juomisen ja samalla jatkavat perhehelvettiä.
ehdottaisin yhteyden ottoa sosiaaliviranomaiseen ja ero vireille yhteistyössä hänen kanssaan hyvin pikaisesti.
etkä uhkaile sillä tai millään muullakaan juoppoa vaan pelkästään toteat tulevalle ex-miehellesi tilanteen.
muuten sinut taas puhutaan ympäri !
al-anon on paikka, jossa kohtaat kanssasisariasi ja -veljiäsi. saattaa olla hyvinkin huojentavaa huomata, ettei ole yksin ongelmineen.
miestäsi voit auttaa vain jättämällä hänet täysin yksin selvittämään tilannettaan. kun hän saa tarpeeksi juopotella niin ehkä silmät aukeavat hulluuden partaalla tai sitten ei.
"auttamalla" häntä sinä autat häntä vaan juomaan lisää !! usko tämä.
nyt sitten kasaat itsesi ja teet päätöksen erosta.
kysy vaikka sosiaalipuolelta käytännön neuvoja ihan lasten takia. kuka sitten muuttaa ja minne, mieti sinä omalta ja lastesi kohdalta.
ex- miehestä ei väliä, hänestä sinä et ole silloin(kaan) vastuussa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000299&subcat=631
onni tulee ja pilvet väistyy kunhan teet oman osuutesi :) halaus ja tsemppiä.
Olet itse suurinpiirtein samassa tilanteessa kuin miehesi. Myönnän olevani pahasti alkoholiriippuvainen, mutten oikein näe vaihtoehtoakaan. Meidän lapsemme ovat jo isoja. Juopotteluni on vasta viimeisen kahden vuoden aikana ajautunut tuolle tasolle. Istun minäkin usein yöt tv:n ääressä ja juon. Elämäni on helvetin tyhjää. Ei ole ystäviä eikä juurikaan yhteistä vaimon kanssa. Ainoat valonpilkut ovat alkoholi ja liikunta.
Kirjoitit, ettet oikein näe valopilkkua, tai vaihtoehtoa juomisellesi.
Olin itse aikoinani samassa tilanteessa. Näin jälkikäteen ajatellen tuntuu ihmeelliseltä, etten nähnyt mitään vaihtoehtoa, vaan jo uskoin, että minut on tuomittu ikuiseen juomiseen. Jossain mielen pohjalla kajasti ajatus, että minun on lopetettava, tästä ei hyvä seuraa. Kuitenkaan en tehnyt mitään konkreettista yritystä lopettamisen suhteen.
Lopettaminen vaatii rohkeutta hypätä tuntemattomaan, on helpompi pysyä kiinni vanhassa paska elämässä.
Rohkeus aloittaa uusi elämä vaatii sitä, että on saanut entisestä tarpeekseen, sillä tiellä on seinä edessä