Hei!
Tulin raskaaksi omaa tyhmyyttäni yhden illan jutusta, tällä hetkellä on kymmenes rv. meneillään. On jo kiire päättää pidänkö lapsen vai en, enkä vieläkään tiedä mitä teen. Sydän käskee pitämään vauvan ja ns. järkisyyt kehottavat luopumaan siitä.
Kaipaisin asiallisia neuvoja ja tukea, vaikka olen varmasti myös otollinen maalitaulu pilkanteolle ja moralisoinnille. Olen yli 30-vuotias, joten ikä ei ainakaan ole este lapsen hankinnalle. Nimellisesti olen vielä opiskelija, mutta käytännössä olen tehnyt töitä jo pitkään. Silti taloudellisesti tulisi tietenkin olemaan melko tiukkaa, mutta se ei suinkaan ole suurin huolenaiheeni.
Lapsen isä on Suomessa asuva ulkomaalainen. En ole rakastunut häneen enkä halua suhdetta hänen kanssaan. Olen kuitenkin kertonut hänelle raskaudestani (mielestäni sekä isän että lapsen oikeus tietää) ja hän on ehdottomasti abortin kannalla. Jos siis pidän lapsen, tulee siitä melko varmasti ns. isätön lapsi. Onko oikein tehdä tähän maailmaan lasta jolla ei ole isää? Jolla on jo lähtökohtaisesti "heikommat eväät"? Jonka vanhemmat eivät ole koskaan edes rakastaneet toisiaan? Itse ainakin haluaisin lapselle kunnon olosuhteet, turvallisen perheen ja molemmat vanhemmat.
Mutta silti ajatuskin abotista tuntuu vieraalta. Rakastan mahassani olevaa viatonta olentoa jo nyt, eihän ole hänen vikansa, että vanhemmat ovat mokanneet. Eikö suurinta vastuunkantoa olisi kuitenkin pitää lapsi, kasvattaa sitä kehnoista lähtökohdista huolimatta parhaalla mahdollisella kyvyllään ja rakkaudellaan? Haluaisin niin kovasti uskoa tähän jälkimmäiseen skenaarioon, että yh:n lapsestakin voi tulla onnellinen.
Lapsen saamisessa tietysti omakin selviytymiseni ja jaksamiseni hieman hirvittää, vaikka ystävät ja sukulaiset varmasti tulevat auttamaan parhaansa mukaan. Jos teen abortin, en usko, että toivun siitä koskaan. Voihan myös olla, että tämä on ainut mahdollisuuteni saada lapsi. Voi olla, että sitä oikeaa miestä ei koskaan löydy, tai jos löytyykin, niin lasta ei sitten kuulukaan.
Mitä siis teen?
Kopioin viestini myös yh-palstalle, saa nähdä eroavatko eri palstojen palautteet toisistan.
Tulin raskaaksi omaa tyhmyyttäni yhden illan jutusta, tällä hetkellä on kymmenes rv. meneillään. On jo kiire päättää pidänkö lapsen vai en, enkä vieläkään tiedä mitä teen. Sydän käskee pitämään vauvan ja ns. järkisyyt kehottavat luopumaan siitä.
Kaipaisin asiallisia neuvoja ja tukea, vaikka olen varmasti myös otollinen maalitaulu pilkanteolle ja moralisoinnille. Olen yli 30-vuotias, joten ikä ei ainakaan ole este lapsen hankinnalle. Nimellisesti olen vielä opiskelija, mutta käytännössä olen tehnyt töitä jo pitkään. Silti taloudellisesti tulisi tietenkin olemaan melko tiukkaa, mutta se ei suinkaan ole suurin huolenaiheeni.
Lapsen isä on Suomessa asuva ulkomaalainen. En ole rakastunut häneen enkä halua suhdetta hänen kanssaan. Olen kuitenkin kertonut hänelle raskaudestani (mielestäni sekä isän että lapsen oikeus tietää) ja hän on ehdottomasti abortin kannalla. Jos siis pidän lapsen, tulee siitä melko varmasti ns. isätön lapsi. Onko oikein tehdä tähän maailmaan lasta jolla ei ole isää? Jolla on jo lähtökohtaisesti "heikommat eväät"? Jonka vanhemmat eivät ole koskaan edes rakastaneet toisiaan? Itse ainakin haluaisin lapselle kunnon olosuhteet, turvallisen perheen ja molemmat vanhemmat.
Mutta silti ajatuskin abotista tuntuu vieraalta. Rakastan mahassani olevaa viatonta olentoa jo nyt, eihän ole hänen vikansa, että vanhemmat ovat mokanneet. Eikö suurinta vastuunkantoa olisi kuitenkin pitää lapsi, kasvattaa sitä kehnoista lähtökohdista huolimatta parhaalla mahdollisella kyvyllään ja rakkaudellaan? Haluaisin niin kovasti uskoa tähän jälkimmäiseen skenaarioon, että yh:n lapsestakin voi tulla onnellinen.
Lapsen saamisessa tietysti omakin selviytymiseni ja jaksamiseni hieman hirvittää, vaikka ystävät ja sukulaiset varmasti tulevat auttamaan parhaansa mukaan. Jos teen abortin, en usko, että toivun siitä koskaan. Voihan myös olla, että tämä on ainut mahdollisuuteni saada lapsi. Voi olla, että sitä oikeaa miestä ei koskaan löydy, tai jos löytyykin, niin lasta ei sitten kuulukaan.
Mitä siis teen?
Kopioin viestini myös yh-palstalle, saa nähdä eroavatko eri palstojen palautteet toisistan.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Jos teet abortin niin lopun ikääsi suret sitä miksi et tehnytkään vauvaa.
Äidin tunteet tulevat pintaan vaikka vauva on pienen pieni vasta.
Voihan se olla että olet tiukoilla jos vauvan teet,mutta on se sen arvoista,sen tiedät vasta kun pidät omaa vauvaa sylissäsi.
Sinulla on tukiverkko ympärilläsi,joten on kaksi vaihtoehtoa ja sen toinen on sinulle oikea.
Mutta itse näin neljän lapsen yksinhuoltajana sanoisin että mielummin ottaisin vauvan vastaan ja nauttisin siitä yksin jos pitäs valita.
Et pysty unohtamaan tätä vauvaa jos teet abortin ja se asia tulee kummittelemaan mielessäsi lopun ikääsi.
Kyllä sinä pärjäät vauvan kanssa kahdestaankin.
Äitiysloman ajalta saat äitiyspäivärahaa, sitten voit hakea asumistukea ja sitten saat lapsilisät ja elatustuen vaikka isä ei sitä maksaisikaan vaan saat sen kaupungilta.
Sinun ei ole pakko suostua isyyden tunnistamiseen joten lapsen isä ei välttämättä koskaan saa tietää teitö abortin vaiko et.
Eikä näin ollen tarvi maksaa elatusmaksua.
Onnea elämääsi, pärjäät kyllä yhden kanssa kun minäkin olen pärjännyt neljän kanssa.
kyllä kannatan aborttia siinä tapauksessa,jos nainen/tyttö epäröi kykeneväisyyttään,mutta nyt, älä tee, tunnut kypsältä ja järkevältä aikuiselta,uskon,että katuisit myöhemmin aborttia. Anna mennä,nauti raskaudesta,kaikella on tapana järjestyä, ja yksinhuoltajuus ei ole mikään ylitsepääsemätön taakka tänäpäivänä,edellinen kirjoittaja jo hyvin kertoikin tuista yms, joita on mahdollisuus saada. Itse olen ns vapaaehtoinen yksinhuoltaja,siis halusin lapsen vaan en miestä, ja hyvin menee...eikä kukaan sinua ole tuominnut loppuiäksesi yksin elämään ilman miestä,eihän,vaikka sinulla lapsi olisikin..
...tuntuu, että olet jo sydämessäsi päätöksen tehnyt:)
Luota itseesi, pärjäät varmasti!
Kuuntele sydäntäsi tai kadut loppu elämäsi. Tunnut olevan valmis lapsen äidiksi ja tulet varmasti pärjäämään. Hyvää jatkoa!=)
Hei! Itselläni on takana aivan samanlainen tilanne kuin sinulla. Raskaustestin näytettyä plussaa pähkäilin aikani vaihtoehtoja, mutta en onneksi tehnyt aborttia (isän ja joidenkin kavereidenkin pienestä painostuksesta huolimatta). Nyt poika on jo 4-vuotias enkä päivääkään ole katunut lapsen pitämistä! Rakkautta meidän pienessä perheessämme riittää, vaikka isä ei olekaan kuvioissa. Taloudellisestikin pärjää, kun ei vaadi liikoja - tarvikkeiden ja vaatteiden kierrätystä kannattaa harrastaa. Älä vain anna toisten painostaa sinua aborttiin! Oma lapsi on jotain niin ihmeellistä, että sellainen lahja kannattaa ottaa avosylin vastaan!
Kuten muutkin vastaajat ovat jo todenneet, olet tainnut sydämessäsi jo päätöksen tehdä :)
Olin itse lähes samanlaisessa tilanteessa viime keväänä ja painin samanlaisten kysymysten äärellä kuin sinäkin. Päätin pitää lapsen, mutta ikävä kyllä kohtalo puuttui peliin ja raskaus päättyi kohdunulkoisena. Harva voi ymmärtää sitä tuskaa, jonka alunperin ei-suunnitellun lapsen menettäminen voi aiheuttaa...
Jos ainoa syysi aborttiin olisi se, että ideaalitilanteessa lapsi syntyisi parisuhteeseen, kannattaa varmasti kuunnella sydämen ääntä ja pitää piipero. Millään et voi olla varma siitä (niinkuin hyvin tiedät), ettet löytäisi itseäsi joka tapauksessa yksin lapsen/lasten kanssa parin vuoden kuluttua, vaikka lapset parisuhteessa ja rakkaudesta hankittaisiinkin.
Itse lohdutin itseäni myös sillä ajatuksella, että yksin voisin ainakin keskittyä lapseeni täysillä - minusta ei pitäisi riittää kenellekään muulle, lapsen ei tarvitsisi jakaa minua kenenkään kanssa (tarkoittaen nyt lähinnä miestä - en suinkaan sano, että kaiken muun elämän saisi sulkea pois lapsen synnyttyä, melkeinpä päinvastoin).
Apua saat varmasti kun vain annat itsellesi luvan sitä pyytää!
Voimia päätöksentekoon ja onnellista odotusta mikäli päädyt pitämään vauvan!
Hei!
Olen sinua kymmenen vuotta nuorempi ja pähkäillyt abortin ja lapsen pitämisen välilla usean viikon ajan, ex-poikakaverini on kyllä ollut koko ajan tukenani, vaikkei lasta halunnutkaan. Minullakin sydän käski pitää lapsen ja järki sanoi toista. Jossain vaiheessa olin jo kavereiden mielestä tehnyt päätöksen pitää lapsen. Hain ulkopuolista apua tilanteen selvittämiseksi, koska tuntui etten yksin/yhdessä exäni kanssa pysty asiaa loppuun asti miettimään. Mielessä kävi monenlaiset tunteet ja ajatukset. Olen aina halunnut lapsia ja rakastin sitä lasta heti kun sain tietää olevani raskaana. Kysyt että "Eikö suurinta vastuunkantoa olisi kuitenkin pitää lapsi, kasvattaa sitä kehnoista lähtökohdista huolimatta parhaalla mahdollisella kyvyllään ja rakkaudellaan?" Mietin itsekin samaa kysymystä ja eräs ihminen sanoi minulle, että myös se abortin tekeminen on vastuunkantoa, kun sitä asiaa on oikeasti työstänyt ja tietää oman elämän tilanteen ja miettii sen lapsen tulevaisuutta.
Pitkän ja raskaan mietinnän jälkeen päätin kuitenkin tehdä abortin. Abortin tekeminen tuntui pahalta, mutta ajatus siitä että lapsellani ei olisi välttämättä rakastavaa isää, päätin pysyä päätöksessäni. Ennen aborttia näin lapseni ultrassa ja sain ultrakuvan muistoksi syntymättömästä lapsestani. Lapsi tulee aina elämään muistoissani ja tod näk tulen jossain vaiheessa katumaan päätöstäni, mutta olisin tod näk katunut päätöstäni vaikka olisin pitänyt lapsen, koska lapsella ei olisi ollut rakastavaa isää ja mielestäni lapsellani olisi siihen ollut oikeus.
En todellakaan halua tuomita kumpaakaan päätöstäsi. Mielestäni on tärkeintä että mietit abortin ja lapsen pitämisen "plussia ja miinuksia" ja teet niin kuin tuntuu parhaalta tulevaisuutta ajatellen. Uskon ihan oikeasti tietäväni mitä mielessäsi liikkuu ja mitkä kysymykset rassaa ja millaisia tunteita lapsi herättää. Uskon että osaat tehdä itsellesi hyvän ratkaisun. Se ratkaisi ei välttämättä olisi jollekin toiselle ihmiselle oikea, mutta se ei olekaan tärkeintä, koska päätös on sinun ja sinä olet "oman elämäsi herra"!
Itse käyn läpi surutyötäni, luopumista lapsestani, ja toivon vielä saavani lapsia tulevaisuudessa ja heille rakastavat vanhemmat.
Toivon sinulle oikein paljon voimia päätöksen tekoon ja tulevaisuuteen.
Olisi kiva kuulla vaikka tällä palstalla mikä oli päätöksesi.
Uskon, että sinulla on vielä paljon iloa lapsestasi, kaikella on tarkoituksensa, myös kokemallasi. On paljon lapsia,jotka eivät elä biologisen isänsä kanssa, mutta jotka ovat onnellisia ja iloisia, koska heillä on rakastava äiti. Kirjeesi kosketti minua ja haluaisin vain toivottaa sinulle kaikkea hyvää elämässäsi !
ovat Herran lahja. Älä tapa lastasi. Ei yksinhuoltajan elämä nyt niin kamalaa ole. Paljon kamalampaa on elää esim. väkivaltaisen miehen kanssa...
Alkanut raskaus ei siis ole lapsi, vaan alkio, sittemmin sikiö. Tappamisella ei tämän asian kanssa ole mitään tekemistä. Pysytäänpä asiassa.
milloin lapsi on lapsi. Onko kuusikuinen keskonen lapsi vai sikiö? Sekö vasta lapsen tekee, kun itse ilmaa hengittää? Entäs, jos on hengityskoneessa? Kuullostaa ihan kiinalaiselta. Kiinassahan abortti tehdään vaikka viimeistä edellisellä viikolla ennen laskettua aikaa. Mitäs siitä sitten, jos syntymätön on vain sikiö, ei lapsi eikä ihminen.
Jos lasta ei voi itse hoitaa, ei silti tarvitse tehdä aborttia (ellei oma terveydentila vaadi). Voi luovuttaa lapsen adoptioon heti syntymän jälkeen. Lapsi saa elämän ja joku pariskunta kauan kaipaamansa vauvan.
tappamisesta kyse. Eiköhän sen lapsen sydän syki jo ihan niinkuin sullakin. Kaksitoistaviikkoisena kaikki on jo valmiina. Sen jälkeen hän kasvaa vain kokoa...
P.S. Mulla on kaksi ihanaa lasta. Elämältä ei olis voinu saada parempia lahjoja :-)
Niin, on ikuisuuskysymys milloin ihmiselämä alkaa. Meilläpäin on sanonta joka menee jotenkin "silloin kun sinä olit vielä pilke isäs silmäkulmassa". Kun toinen ääripää on em. kiinalaiset jotka tekevät abortin vielä juuri ennen syntymän hetkeä tai tappavat jo syntyneen lapsen ja toisessa päässä mm. katoliset jotka eivät hyväksy ehkäisyä, sanoisin että oma kantani ajoittuu tähän väliin. Milloin päivälleen ihmisyys alkaa on vaikea kysymys, ja milloin äiti on tarpeeksi kiintynyt lapseensa toinen.
Minun mielestäni Suomen laki on hyvä tällaisenaan, eli hyväksyy lääkärin tekemän raskauden keskeytyksen, kuitenkin vain tiettyyn raskauden kestoon asti. Minun mielipiteeni siis sinä asiassa ei -onneksi- ole ratkaiseva, tai edes tärkeä.
Esitys että lapsi pitäisi synnyttää adoptoitavaksi, on uskomattoman naivi ja jopa erittäin vahingollinen ajatustapa. Itse olen seurannut tällaista raskautta jossa äiti ei halunnut/voinut huolehtia itsestään raskauden aikana, muttei halunnut aborttiakaan. Seurauksena oli runsaan alkoholin ja huumeiden vaurioittama lapsi, joka on vammautunut äidin käytöksen takia vakavasti. Miten luulette, kuinka moni perhe on halukas adoptoimaan hänet? Miten hän tulee kokemaan elämänsä kun/jos joskus ymmärtää miksei saanut elämälleen samanlaista alkua kuin suurin osa muista lapsista? Oliko tämän äidin kohdalla inhimillistä tai oikein olla tekemättä aborttia? Entä tapauksissa jossa tiedetään lapesta tulevan vaikeasti vammainen, ehkä eliniän odotekin vain muutamia päiviä?
On niin helppoa olla hyväksymättä muut ihmiset ja tuomita, ja olla näkemättä erilaisuutta ympärillään. On niin vaikea hyväksyä sitä ettei kaikkea ymmärräkään. Mutta kuten sanoin, kun keskustellaan niinkin tunnepitoisesta asiasta kuin abortti niin faktat on hyvä pitää mielessä. Syntynyt lapsi on vasta lapsi, sitä ennen ei.
Minä itse hyväksyn abortin ihan mistä syystä tahansa, enkä kannata puolessa välissä raskautta kesken menneiden keskosten elvyttämistä keinolla millä hyvänsä, keskenmeno on keskenmeno. MUTTA niistäkin asioista päättävät lääkärit, en minä. ONNEKSI.
lukuisia lapsia suoraan synnytyssairaalasta adoptioon joka vuosi. Kunnioitan jokaista naista, joka abortin sijaan synnyttää lapsen ja luovuttaa sen adoptioon. Adoptiovanhempien valmennuksessa kerrotaan siitä, että monet adoptoitaviksi tulevat lapset ovat altistuneet alkoholille yms haitallisille aineille jo odotusaikana. Silti he haluavat ottaa lapsen ja samalla riskin. Kunnioitan myös heitä.
Itse olen synnyttänyt kolme lasta, enkä ole halunnut mitään siköseuloja, en edes verikoetta sen selvittämiseksi, olisiko tulevalla lapsella mahdollisesti joku vamma. En ole halunnut ryhtyä valikoimaan. En ole katsonut olevani sellaiseen pätevä. Uskoin, että Luoja antaa minulle sellaisen lapsen kuin hyväksi näkee.
Kysehän tässä keskustelussa ei ollut sinun valinnoistasi, tai minunkaan. Haluan kunnioittaa kantaasi synnyttää lapsesi. Olen itsekin äiti. Ja kunnioitan jokaisen äidin valintaa teki hän abortin tai antoi lapsen pois. Vain niissä tapauksissa joissa kuulen lasta suorastaan laiminlyödyn, en voi sanoa kunnioittavani äitiä.
Se mitä ihmettelin, ja kritisoin, oli suoranainen kehoituksesi pitää ei toivottu lapsi. Mielestäni adoptio/abortti vastakkainasetteluna ei ole järkevä. Kun abortti jo itsessään on naiselle henkisesti, joskus fyysisestikin raskas kokemus, voi vain arvailla millaista henkistä tuskaa kantaa nainen joka on luopunut omasta syntyneestä lapsestaan. Adoption kohdalla vielä osallisena on syntynyt lapsi, joka joutuu käymään joka tapauksessa jossain elämänsä vaiheessa läpi surun oman äitinsä hylkäämisestä. Vaikka adoptiovanhemmat varmasti rakastavat lasta omanaan, ei ihmisen elämästä voi tosiasioita poistaa. Mielestäni siis ei ole mielekästä aiheuttaa tuskaa ja surua ehdoin tahdoin kellekään.
Toinen asia josta jo edellisessä viestissäni mainitsin, on se että emme voi elää toisen ihmisen elämää, eikä sen(kään) tähden ole järkevää tarjota omia ratkaisujaan ainoana oikeana vaihtoehtona. Sen lisäksi, että se on kovin suppea tapa nähdä maailmaa, saattaa se aiheuttaa ahdistusta lähimmäisissämme. Varsinkin kun puhutaan abortista, nostaa syyllisyys päätään kuitenkin. Miksi siis tuomita naista sen lisäksi että hän luultavasti on julmin tuomari itse itselleen?
Poikkesin nyt aiheesta, keskustelun aloittajahan asetteli vaihtoehtoina abortin tai yksinhuoltajuuden. Onnea hänelle valinnassaan, varmasti ratkaisu on oikea, kumpaan tahansa päätyykin.
adoptioon antamisen ei pitäisi ahdistaa niinkään paljon kuin abortin!! Silloinhan on kuitenkin antanut lapselle mahdollisuuden elää. Se, mikä abortista tekee ikäänkuin helpomman, on se, että odotus on niin näkyvä ja tuntuva asia kun taas abortin tehdessään raskaudesta pääsee nopeasti eroon - noin päällisin puolin. Tottahan on myös, että meidän yhteiskunnassa abortti jotenkin ymmerretään paremmin kuin adoptio. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että adoptio on eettisesti usein parempi päätös. Ymmärrän kyllä naisen paineet tällaisessa tilanteessa. Tällaisessa keskustelussa ei kuitenkaan ole mitään järkeä, jos ihmiset eivät tuo esille omia näkäkantojaan ja niiden perusteluja. Siksi olen maininnut jotakin itsestänikin ja omista ratkaisuistani. Tiedän työni takia aika paljon myös adoptioasioista, siksi otin adoption esille. Se on oikeasti kolmas vaihtoehto abortin ja yksinhuoltajuuden rinnalla.
"Minusta adoption ei pitäisi ahdistaa niin paljon.."???? Onko tämä sinun näkökantasi?
Ei minunkaan mielestäni ihmisten pitäisi pelätä koiraani, joka on kiltti, mutta niin vaan ihmiset jotka pelkäävät koiria, pelkäävät minunkin koiraani. Osoitat olevasi kykenevä asialliseen keskusteluun, mutta sinulla on mielipide, ei vain siitä mitä ihmisten pitäisi tehdä, vaan myös siitä mitä heidän pitäisi tuntea.
Kuitenkin, mitä abortin eettisyyteen tulee, olen edelleen sillä kannalla että Suomen valtiolla on oikea linja. Aborttien määrään ei voida vaikuttaa sillä kuinka naisia syyllistetään abortin suhteen, vaan pitäisi ehkä enemmänkin tähdätä sinne toiseen päähän, eli ei-toivottujen raskauksien vähentämiseen.
Abortinhan minäkin teen (luultavasti) joka kuukausi, kun kierukka kohdussani estää hedelmöittyneen munasolun kiinnittymästä kohdun seinämään. Ja kyllä- abortilla pääsee raskaudesta nopeastii eroon, mutta synnytetty ja adoptioon annettu lapsi vie joka tapauksessa äidin elämästä ainakin 9kk. Puhumattakaan kuinka erilainen abortti on fyysisesti erilainen synnytykseen verrattuna. Molemmat kokeneina ja kumpaakaan katumatta voin kertoa että eroa on.
että tilanteessa, jossa ei voi huolehtia lapsesta, tämän antaminen adoptoitavaksi on eettisesti kunniallinen teko. Tällainen päätös ei tietenkään voi olla helppo, mutta se on vastuullinen. Siinä ei myöskään oteta ohjaksia tavalla, joka kuuluu vain Luojalle, päätetä kenekään oikeudesta elämään. Sen tähden - minä ajattelen - sen ei luulisi ahdistavan niin paljon kuin aborttiratkaisu. - Mutta jokainen tekee oman ratkaisunsa eikä toisen tunteita voi ohjata. Elämässä on kuitenkin tilanteita, joissa ei helppoa ratkaisua ole olemassakaan. Ikävä on sen sosiaalityöntekijänkin tehtävä, joka joutuu suosituksen abortista sosiaalisin syin kirjoittamaan - usein vastoin omaa omaatuntoaan.
Aborttiin tarvitaan kahden lääkärin lausunto. Sosiaalityöntekijällä ei ole mitään sananvaltaa aborttipäätöksessä. (Alaikäisitä en tiedä) Lääkäri on valansa tehnyt, eikä hänen tarvitse myöntää aborttia mikäli se loukkaa hänen vakaumustaan. Tiedän tapauksen jossa lääkäri on abortin evännyt. Siinäkin tapauksessa abortti olisi ollut mielekkäämpi vaihtoehto. Kaikki huoltajaksi kykenemättömät kun eivät tee kumpaakaan ratkaisua, siis aborttia tai adoptiota. Silloin sosiaalityöntekijä on se joka hoitaa tapausta. Saamme lukea lehdistä pahoinpidellyistä pikkulapsista, jopa pikkuvauvoista. Ja Suomessa, ikävä kyllä, lapsi joutuu todella kärsimään, ennenkuin hänet viedään turvaan esimerkiksi väkivaltaisilta vanhemmiltaan. Silloinkin palko on ikuinen seuralainen. Ihmisethän, jotka ovat kykeneväisiä huolehtimaan jälkikasvustaan, todella huolehtivat heistä. Jotka eivät voi huolehtia, -miksi heidän pitäisi synnyttää? Mikä siinä on niin eettisesti hyväksyttävää?
Mutta sinulla on oikeus mielipiteeseesi, "Herran haltuun", niin sanoakseni.
ja juttu kulkee niin, että ellei ole lääketieteellistä perustetta abortille, mutta ihminen haluaa sen tehdä, hänen on saatava lausunto sosiaalityöntekijältä. SIinä lausunnossa sosiaalityöntekijän on otettava kantaa siihen, onko kyseisen aborttia haluavan naisen elämäntilanne sellainen, ettei hän voi huolehtia tulevasta lapsesta. Tiedän liiankin hyvin, että perusteina on käytetty melkein mitä vain. Tiedän myös, että moni sosiaalityöntekijä katsoo, ettei ala edes tutkimaan naisen esittämiä perusteita. Kirjaa ne vain ylös ja pistää nimensä alle. Joillekin sosiaalityöntekijöille nämä lausunnot taas ovat todellinen taakka. Lääkärin on itse asiassa helpompi tehdä oma lausuntonsa. Silloinhan on kyse lääketieteellisistä perusteista ja ne ovat yleensä paljon yksiselitteisempiä kuin ns. sosiaaliset perusteet.
Ihan tunnet tämän asian? Ja millähän lailla?
Minulle myönnettiin abortti sosiaalisin syin tänä vuonna. Minulla on pieni lapsi, mutta ehkäisy petti. Toista lasta en halunnut. Puhuin asiasta lääkärin kanssa, ja hän kirjoitti myöntävän paperin. Seuraavaksi puhuinkin sairaanhoitajan kanssa ihan käytännön asioista, eli haluanko kaavinnan vai lääkkeellisen keskeytyksen. Toinen lääkäri, joka luvan myönsi oli sama joka teki toimenpiteen. Sosiaalityöntekijää en tavannut kertaakaan, ja olisin lapsesta pystynyt huolehtimaan, mutten halunnut. Minun mielestäni on ihan yksiselitteinen syy abortille, ettei halua lasta. En kai minäkään muuten ehkäisyä olisi käyttänyt.
Mielestäni tein oikean ratkaisun, enkä tunne mitään tunnon tuskia, en pidä itseäni murhaajana tai muutenkaan eettisesti epäilyttävänä ihmisenä. Mieleeni ei edes vilahtanut vaihtoehtoa synnyttää lapsi, adoptioon tai omaan perheeseen. En yksinkertaisesti halunnut raskautta, lääkärit tajusivat asian ja suhtautuivat hyvin.
Hänen on täytynyt laittaa siihen jotakin, jolla abortti perusteltiin terveydellisin syin.
Luin lääkärin lausunnon moneen otteeseen, siinä oli kirjoitettuna ihan selvästi syy, ja vielä rastitettu "sosiaalisin syin" kohta.
Ihmetyttää vähän, että miten sinä tunnet tämän asian näin hyvin, jos kerran vastustat aborttia. Mitään lääketieteellistä perustetta abortille ei ollut, todellakaan. Terveyteni on erinomainen, kaikin puolin. Miksi tämä asia kiusaa sinua näin paljon? Oletko ei-toivotusti raskaana?
Olet kyllä NIIIIN hakoteillä!!!
Mikä vitun sosiaalityöntekijä???
Olen tehnyt abortin, enkä ole kertaakaan tavannut yhtään sossua.
Lääkäri kysyi minulta syytä aborttiin, korostaen vieläpä sitä, että syyn kysyminen on vain käytäntö ja Suomessa abortin saa kuka tahansa milloin haluaa.
Sanoin syykseni juuri näillä sanoin, että en mä vaan tiedä, en mä vaan halua sitä.
Näin lääkärin rastittavan lappuuni kohdan sosiaalisin perustein, ja sen jälkeen keskustelu siirtyi käytännön asioihin.
Perusteltuja syitä ei tarvita, riittää ettei lasta halua!
ole raskaana. Olen joskus ollut työssä, jossa minun oli otettava kantaa näihin sosiaalisin syin aborttia hakevien perusteluihin. Neuvottelin sen velvollisuuden itseltäni pois. En halunnut olla mukana päättämässä kenenkään elämästä.
kuin tiesinkään!! Lääkärit ovat alistuneet kumileimasiksi. - Miksi sitten ylipäänsä mitään lääkärinlausuntoa enää tarvitaan??? Pitäisi riittää ajanvaraus suoraan toimenpiteeseen!!
Olet oikeassa. Suomi on jälkijunassa köröttelevä peräkylä. Asiakasta nöyryyttävää hölynpölyä kysellä syitä. Suomi sivistysvaltioiden joukkoon ja lainsäädäntöön muutos. Abortin on oltava vapaa juridisestikin eikä vain käytännössä (vaikka tietysti on hyvä että niin päin!).
Kyllä pahimman luokan puuttumista mielestäni on, että naista yleensä kuulustellaan syistä miksi haluaa abortin. Pahempaa on tietenkin evätä naiselta abortti siksi että se on jonkun toisen mielestä väärin.
Kahden ihmisen jälkeläinen ei voi olla mikään muu kuin ihminen. Ihmisen kehitysaste ei vaikuta siihen kuinka ihminen hän on. Ovathan pikkulapset ja nuoretkin ihmisiä, vaikka eivät vielä aikuisia olekaan.
Jos tämän pienen ihmisolennon sydämen lyönnit lopetetaan aborttineulaan tai tablettiin, niin mitä muuta se on kuin tappamista?? Ei se ainakaan hengen pelastamista ole.
Lue koko keskusteluni muiden ihmisten kanssa. En jaksa uudelleenkirjoittaa kaikkia argumenttejani. Et varmaankaan itse käytä edes ns. abortoivia ehkäisymenetelmiä? Onnea valitsemallesi tielle.
Hienoa, että oivalsit!
Millään lausunnoilla ei ole mitään väliä ja
olisi ihan sama vaikkei tätä rasti ruutuun-systeemiä enää edes olisi käytössä.
Lienevät vain pelkkää tilastointia.
Kyllä lääkärit ymmärtää, ettei heillä ole valtuuksia alkaa tivaamaan potilailtaan sen enempää. Ei se heille kuulu.
Abortin saa joka tapauksessa.
jos olisi sellainen taikurin sauva, jolla pyyhittäisiin pois kaikki se, mikä ei miellytä ja kaikki se, mistä me ei välitetä vastuuta kantaa. Meillä on oikeus sellaiseen taikurin sauvaan! Eikö olekin!!
kaikki länsimaiset lääketieteen keksinnöt aina antibiooteista ja tuberkuloosirokotteista aborttiin ole eräänlaisia taikasauvoja,
joilla tehdä elämänlaadusta parempaa ja jatkaa elämää. Tuskinpa kukaan muu kuin paatunein abortinvihaaja voi toivoa, että nainen menettää henkensä itsetehdyn abortin seurauksena.
tohon sun kysymykseen voi ja saa antaa vastauksen vain yksi henkilö... arvannetkin ; sinä itse.paljon helpompaa ois jos kysyisit etukäteen ; kannattaako hankki ittensä raskaaksi yhden illan manolitolle... siihen vois antaa pikku vinkin.
lapsia on tasaseen onnellisia /onnettomia ns. normaaleissa perheissä (jossa isä voi olla juoppohullu)kuin myös yh. perheissä.
Joten äläppäs kysele neuvoa ,kun ite tiedät tilantees parhaiten. tee päätös ja usko sen jälkeen päätökseesi 100 % .
Onnea oikean päätöksen johdosta (väärää et voi ees tehdä)
Kolmas vaihtoehto on synnyttää lapsi ja jos siinä vaiheessa tuntuu että ei hänen kanssaan pärjää niin antaa adoptoitavaksi. On paljon pareja joille lapsettomuus on kipeä asia ja adoptio ainoa keino saada lapsi.
Jos yhtään epäröit, älä tee aborttia.
Jos jos jossain vaiheessa haluat lapsia niin saattaa olla hyvä synnyttää nyt, hedelmällisyys laskee iän myötä. Mitä jos löydät sopivan isäkandidaatin vasta esim. viiden vuoden kuluttua? Saattaa olla että siinä vaiheessa ei sitä lasta ihan helposti enää tulekaan.
Isättömyys ei välttämättä ole niin iso asia. Toki isä on suotava mutta kyllä niitä miehen malleja löytää muutenkin. Ja tukea saa jos haluaa pärjätä.
Siis jos sinulla on tunteita lastasi kohtaan, synnytä hänet, anna mahdollisuus elämään. Onhan hän sinun lapsesi. Päätä sitten jaksatko huolehtia hänestä itse vai annatko sen onnen jollekin toiselle.
Ja samanlainen hattuli siellä jakamassa "viisauttaan" kun em. "mutsi".
Tutustu ihan huviksesi Suomen lastensuojelutyöhön, lastenkodit ovat täynnä näitä lapsia, joiden äidit ovat suuressa viisaudessaan synnyttäneet heidät tuolla asenteella. "Katsotaan nyt pystyykö siitä huolehtimaan.." Kun lapsi sitten sijoitetaan kotinsa ulkopuolelle hakattuna, pahimmissa tapauksissa seksuaalisesti hyväksikäytettynä, on vielä monen vuoden tuska ennen kuin/jos hänet adoptoidaan.
Mitenköhän se voisi olla eettisempää/inhimillisenpää/vastuuntuntoisempaa kuin abortti?
hyvä,olet oikeassa, itse ajattelen niin,että toisinaan myös abortti on "rakkautta" eli jos ymmärtää,mihin on lapsensa saattelemassa,on joskus armollisempaa lasta kohtaan päätyä aborttiin. Jokaisella kun pitäsi olla oikeus syntyä toivottuna rakastavaan kotiin. Itse olen kasvanut ei-toivottuna lapsena ja saanut tuta sen koko lapsuuden ja vielä nuoruudenkin, olisinpa voinut suositella omalle äidilleni aborttia,itseni ja hänen vuokseen.
Olen niin pahoillani puolestasi. Ja tällä palstalla melskaavat ihmiset, jotka pitävät aborttia pahimpana asiana joka voi tapahtua. (Kertoo myös jotain heidän elämästään, kovin paljon ei ole voinut elämää nähdä.)
Kuitenkin toivon, ihan itsesi puolesta että keskityt tähän päivään, ei menneisyyteen. Hyvää joulun alusaikaa sinulle!
Muutaman vuoden kuluttua vaikeimmat ajat ovat jo takana päin. Tiedät tehneesi oikean ratkaisun. Ei mikään voi korvata lastasi.
******
minulla on kaksi lasta, mutta ei ihan vielä ammattia.
minulla on mies, joka ei voi tehdä töitä.
olen vielä nuori ja terve, mieheni ei.
monet unelmani ovat kaatuneet, mutta rakastan lapsiani ja heidän vuokseen teen mitä vaan, jaksan itsekin kasvaa.
toivon sinulle onnea valinnassasi, tarvitset ympärillesi tukijoukkoja, mutta suosittelen ettet pidä siihen mieheen mitään yhteyttä.
Hei!
Kiitos kaikille tuhannesti kommenteista sekä tuesta ja kannustuksesta. Olen viimein tehnyt päätökseni, pidän lapseni. Alitajuisesti ehkä tiesin sen koko ajan, mutta tässä välillä oli paha epäilyksen ja epätoivon kausi. Siksi oli ihanaa lukea viestejänne, vaikka päätöksen pystyinkin tekemään vain minä itse. Onneksi olen saanut myös ystäviltä ja lähisukulaisilta tukea.
Nyt on tilanne edistynyt jo sen verran, että olen käynyt ultrassakin, ja kyyneleet vierivät poskia pitkin kun näin oman pikku vauvelini kääntyilevän ja heiluttavan käsiään... Rakkautta ei vauvalta ainakaan tule puuttumaan, vaikka muuten olosuhteet eivät parhaat mahdolliset olisikaan.
Kiitos siis vielä kerran kaikille, hyvää loppusyksyä ja tsemppiä kohtalotovereille!
t. tuleva äiti
onnea tulevalle äidille ja pienelle vauvalle jolle annoit mahdollisuuden syntyä tähän maailmaan.Joka hetki kun vauva on sitten käsivarsillasi kiität luojaa että jaksoit tehdä tämän ratkaisun ja otat pienokaisen vastaan.
Pystyt nauttimaan joka hetkestä mitä vauvan kanssa kuljet eteenpäin, nyt näet vauvan kasvavan ja kehittyvän vuosien mittaan,eikä mieltä paina koko ajan taka-alalla se että jos olisit tehnyt abortin ja nyt sitten miettisit millainen vauvasta oikein olisi tullut,Nyt näet sen pienen lapsen kasvavan ja kehittyvän ja saat iloita päivittäin vauvan olemassa olosta.
Onnea paljon sinulle ja pienokaiselle.
Siinähän se tulikin =)
Ihana uutinen. Edessä on itkua, edessä on naurua, edessä on uusi elämä! Toivon sinulle ja lapsellesi kaikkea hyvää. Olet rohkea ja varmasti vastuuntuntoinen ihminen ja siinä on hyvät eväät lapsellekin. Vaikeuksien (vaikka ne joskus tuntuisi ylitsepääsemättömiltä)kautta voittoon, sellaistahan se elämä parhaimmillaan on....
jos ei ole 100% varma. Itselläni on 3 lasta 3:n eri miehen kanssa, halusivat itsekkin lapsia, mutta kun olin raskaana, mieli muuttu, ja jäin jokakerta yksin, olin tekemässä aborttia keskimmäisestä, lähdin sairaalasta pois, en kyennyt siihen, en olisi antanut itselleni ikinä anteeksi. Olen pärjännyt hyvin lasten kanssa, ja lapset ovat täysin normaaleja, moni on kehunut, koska olen yksin kasvattanut 3 lasta.
Mun mielipide on se etta jos harrastaa seksia, pitaa myos olla valmis kantamaan seuraukset.
Ma oon ite 17 ja nyt vaihto-oppilaana. Mulla ja mun kundikaverilla meinas kayda vahinko. Kortsu meni rikki ja tohon aikaan en viela syonny e-pillereita, joten jouduttiin turvautumaan jalkiehkasyyn. Jos jalkiehkasy ei ois toiminut en ois nyt vaihtarina ja oisin lukion tokalla (ei tosiaankaan ajallisesti mikaan hyva hetki) ja maha ois talla hetkella viimesillaan, mutten kuitenkaan ois tehny aborttia. Kuitenkin uskon etta oltas selvitty siita mun kundikaverin kaa. Mulla kuitenkin (uskookseni) ois ollu oman suvun lisaks mun kundikaverin suku tukena.
Ma ite vastustan aborttia, mutta ma oon kuitenkin ollut myos siina tilanteessa missa mun kaveri on tehnyt abortin ja oon ollu tukemassa sita. Se on niin paljon kiinni omasta moraalista tekeeko abortin vai ei.
Mun mielesta kuitenkin lapsi voi kasvaa onnelliseks ilman isaakin, jos silla on rakastava aiti ja paljon rakastavia sukulaisia ymparilla.
En tieda miten paatit mutta toivottavasti teit paatoksen joka tuntuu oikeelta sun sydamessa.