Neljä päivää ennen kuukautisten oletettua alkua rintani jysähtivät kipeiksi heti aamulla kun heräsin. Itkin, kun sattui niin paljon, ettei niitä kärsiny liikuttaa eikä laittaa rintsikoita päälle. Koskaan ennen ei kuukautisiini ole liittynyt rintojen särkyä.
Sitten huomasin, että haistan kaikki hajut paljon paremmin, ja monet niistä yököttävät. Aamuisin on ollut kuumetta jo parin viikon ajan (37,1, kun normaali on 36,5). Illalla taas on normaali, tai jopa vähän alle normaalin.
Masussani on ollut pari viikkoa outo tunne. En osaa tarkemmin selittää.. Kuitenkaan ennen en ole tällaista tuntenut.
Mutta, kuukautiseni tulivat melkein ajallaan. Alkoivat päivää ennen kuin pitäisi. Parina ekana päivänä tuli vain vähän punaista, mutta neljä viimeistä päivää olivat tosi rankat. Vuoto tuli noina päivinä ruskeana, mutta sitä oli tosi paljon verrattuna aikaisempiin. Myös kivut olivat kovemmat kuin koskaan... Kuukautiseni kestivät päivän pitempään kuin yleensä.
Siis voiko olla mahdollista, että olen raskaana, runsaista kuukautisista huolimatta..? Rintani ovat edelleen kipeät, ja muutkin oireet on. Aikaa oireiden alkamisesta on puolitoista viikkoa, ja siis kuukautiset oli siinä välissä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tee apteekista ostettava raskaus testi niin asia selviää. On mahdollista että on raskaana vaikka onkin kuukautiset (tiedän monta ihmistä jolla menkat ollut ja silti raskaana). Tosin sinulla saattaa olla myös hormoni häiriö josta johtuu nuo oireet.
Hei! Alkaessani odottaa ensimmäistäni, minulla oli samanlaisia raskausoireita. Runsas verenvuoto kuitenkin viittaa usein keskenmenoon. Ehkä sinun kannattaisi käydä lääkärissä tai ainakin soittaa asiasta tietävälle!? Tällaisesta asiasta kannattaa olla varma.