Keuhkosyöpä

Nyt on sitten aloitettu syöpähoito??
Viime viikolla ensimmäiset sytostaatit, ja kotiin vielä suun kautta 3 kapselia 2:n päivän ajan.
Pahoinvointia ei mulle hoidosta tullut, mutta olo ei mitenkään hyvä. Onko tässä oikeastaan mitään järkeä. Tulos on kuitenkin sama, hoidettiin tai ei. Koska kyseessä pienisoluinen syöpä ei voida leikata, ja pieniä etäpesäkkeitä siellä sun täällä.
Ainoastaan aivojen sädettämisen "huolin".

Olisi kiva jutella, jos täältä palstalta löytyisi joku kellä tällainen pienisoluinen keuhkosyöpä on todettu??
Välillä tulee funtsittua jospa vaan pyytäisi että saisi kunnon kipulääkkeet kotiin, eikä muuta hoitoa????????????
51673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Älä nyt luovuta sekä toivottomuus laukkuun ja laukku nurkkaan murjottamaan. Toivoa saa olla. Kannattaisi paikantaa etäpesäkkeet heti, hoitaa niitäkin keuhkojen lisäksi. Etukäteen voi tarkemmin selvittää miten hoidot vaikuttavat oloon, elimistöön ym ym. Ja seurata jatkossakin kroppaa. Ei voi etukäteen päättää että hoidoista ei olisi hyötyä. Silloin olisi varmaan syöpälääkäri mutta kun hekin erehtyvät joskus ei voi toivottomaksi todeta.

Ja kysy lääkäreiltä oloon parannusta jos on vaikea olla ja kipulääkitys onko kunnossa kunnolla? Kuinka ruokavalio ja juominen, entä saatko liikkua kävelyllä lähimaastossa edes hetken raittiissa virkistymässä vai miten immuniteettisuoja. Pyydä myöskin rukouksia ja kaukoparannusta. Ei kukaan tiedä mikä tauti iskee, mutta me ihmiset isketään takas.

Puhu sairaudesta ja muustakin mieltä askarruttavasta jonkun kanssa tai palstallakin. Älä yksin mieti tai murehdi asioita enää.

Kyllä lekurin pitää hoitaa hommansa eli etäpesäkkeitä vaikka olisi siellä täällä ja kertoa etukäteen vaikutuksesta. Sitä varten on lääkärit olemassa. Ikävää että kohdallesi on sattunut keuhkosyöpä ja paha olokin hoidoista. Se voisi olla kenellä vain meistä ihmisistä ja palstalaisilla monilla onkin. Nyt voimia ja hyviä ajatuksia, masennus eikä liika huoli ei saa viedä mennessään... apua on ja muita ihmisiä.

Äänestä
  • Ja ymmärrän että on hyvin hyvin vaikea asia. Kenellepä ei olisi. Joskus kannattaa ajatella että vaikeuksien kautta voittoon voi yrittää. Ja muistathan itsesikin, ettet ajattele syövän kautta itseäsi.

    Äänestä

minkälaisia tuloksia saat, ole utelias ja käy hoidot läpi, sitten vasta voi arvioida tuloksia. Lääkäri oli antanut muutaman kuukauden elinaikaa eräälle keuhkosyöpää sairastaneele ja minä tapasin tämän henkilön 4v kuluttua siitä ja elossa oli

Äänestä
  • kannata,voimaa!
    Elämässä voi tapahtua mitä vaan,kukaan ei tiedä sitä ennakkoon.

    Äänestä

Älä missään nimessä luovuta. Olen juuri kokenut läheisen keuhkosyöpätaistelun.
Pidä kunnostasi huolta . Syö hyvin ja jos suinkin pystyt harrasta myös liikuntaa. Rakkaalla omaisellani oli pienisoluinen keuhkosyöpä. Kun syöpä todettiin se oli jo levinnyt jonkin verran. Toivon sinulle paljon voimia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


happiloppu kirjoitti:

Nyt on sitten aloitettu syöpähoito??
Viime viikolla ensimmäiset sytostaatit, ja kotiin vielä suun kautta 3 kapselia 2:n päivän ajan.
Pahoinvointia ei mulle hoidosta tullut, mutta olo ei mitenkään hyvä. Onko tässä oikeastaan mitään järkeä. Tulos on kuitenkin sama, hoidettiin tai ei. Koska kyseessä pienisoluinen syöpä ei voida leikata, ja pieniä etäpesäkkeitä siellä sun täällä.
Ainoastaan aivojen sädettämisen "huolin".

Olisi kiva jutella, jos täältä palstalta löytyisi joku kellä tällainen pienisoluinen keuhkosyöpä on todettu??
Välillä tulee funtsittua jospa vaan pyytäisi että saisi kunnon kipulääkkeet kotiin, eikä muuta hoitoa????????????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu