minä olen sellainen ihminen, joka olen auttanut tuhansia ihmisiä kaikin tavoin, oli joulu tai ei.
Nyt sitten näin jouluna kiitos kaikesta tekemisistäni on kiteytynyt muutamaan textiviestiin.
Kaikki ne läheiset tai vähemmän läheiset ihmiset eivät ole muistaneet minua lainkaan.
Silloin, kun nämä kyseiset henkilöt ovat vuosien varrella olleet kaikenlaisen avun tarpeessa, minä olen heitä pyyteettömästi auttanut.
He eivät ole koskaan auttaneet minua, silloin kun olen avun tarpeessa ollut.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että ihmiset ovat törkeän itsekkäitä ja tekopyhiä paskanjauhajia.
Mutta sitä saavat, mitä ovat tilanneetkin.
Minä en enää anna apuani heille.
Oli tilanne mikä hyvänsä.
Hyvää Joulua kaikille itsekkäille paskiaisille, pilkkanne käy vielä omaan nilkkanne.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Nyt ja HeTi!!!!!
_|^|__
vittusi rikki ja vihellä, lehmä.
Jos auttaa toisia pyyteettömästi (mikä on hyvä asia) ei tarvitse odottaa vastapalveluksia esim. Jouluna. Jumala näkee kaiken ja palkitsee kyllä aikanaan. Kun ajattelet näin se helpottaa kiukkuasi ja pahaa oloasi. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta !