kannattaako luottaa?

Oltiin erossa pari kuukautta, jonka aikana tyttöystävä tapaili toista miestä. Kun palattiin yhteen sanoi ettei ollut miehen kanssa ollut sängyssä mutta kertoikin siitä noin kuuukausi että oli ollut seksiä.

Oli kiva mies ja ei oikein tiennyt olisiko halunnut vielä tavata. En tiedä mitä ajattelee nyt. Vakuuttaa ettei tapaa miestä.

Luottaisitteko?
1516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

asiaan vastata. Sillä oikeastaan vastauksen vain sinä tiedät,sillä sinä tunnet tämän kyseisen tytön.
Onko häneen voinut aikaisemmin luottaa?
Toisaalta itse näkisin asian näin että te olitte erossa,joten oli ihan sallittua tapailla muita ja harrastaa seksiä muiden kanssa.
Epäilen että tyttö suojeli suhdettanne ja sua kun ei kertonut seksistä. Ajatteli ehkä että suutut ja jätät. Tuntuu että häntä painoi asia ja halusi näin ollen sen sulle kertoa.

Mielestäni on hyvä että hän rehellisesti sen kertoi. Asiasta et voi hänelle vihainen olla,koska erossa silloin olitte.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jouhkimov kirjoitti:

Oltiin erossa pari kuukautta, jonka aikana tyttöystävä tapaili toista miestä. Kun palattiin yhteen sanoi ettei ollut miehen kanssa ollut sängyssä mutta kertoikin siitä noin kuuukausi että oli ollut seksiä.

Oli kiva mies ja ei oikein tiennyt olisiko halunnut vielä tavata. En tiedä mitä ajattelee nyt. Vakuuttaa ettei tapaa miestä.

Luottaisitteko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu