Olen nyt seuraillut keskusteluja kotiaitiydesta ja muutkin ovat todenneet, etta suomalaisille sita joutuu aina perustelemaan. Kaikkien ihmisten pitaisi aina olla toissa tai vahintaankin opiskelemassa, mahdollinen kotiaitiys on hyvaksyttya vain kun sita on oikein hyvin perusteltu ja lisataan tietysti etta "vain pari vuotta" ja "tottakai pidan ylla ammatillisia valmiuksiani".
Mina olen 24-vuotias lapseton nuori nainen, olen kihloissa. Mika minusta tulee isona? Kotirouva ja kotiaiti. Tulen kuitenkin asumaan maassa jossa kotiaitiys on aivan tavallinen asia eika sita tarvitse perustella. Miehet tietavat jo naimisiin mennnessaan etta heilla on vastuu perheesta ja lapsista taloudellisesti eika naisen ole pakko kayda toissa kodin ulkopuolella, jos ei halua.
Jos joku pitaa elamassaan tarkeana opiskelua ja tyota, niin hyva juttu. Vaikka olenkin opiskellut ja ollut vuosia toissa, en pida niita omassa elamassani mitenkaan merkittavina asioina ja ainut syy tyontekoon on ollut oman toimeentulon hankkiminen, mitaan muuta jalompaa tavoitetta silla ei ole itselleni ollut. Voin opiskella uusia asioita vapaasti omaksi ilokseni eika niista tarvitse olla muille sen kummempaa hyotya.
Entas sitten jos olenkin paattanyt olla koko elamani kotirouva ja sitten kotiaiti? Onko se joltain muulta pois kun sita pitaa niin kauhistella? Se on minun ja mieheni henkilokohtainen asia. Meilla on sovittu tyonjako ja se on sellainen, mita me molemmat haluamme elamalta. Joku muu saattaa pitaa itselleen tarkeana aivan muita asioita, kun taas minulle tarkeat asiat tulevat liittymaan lapsiin ja kotiin. Se on minulle tarkeaa, se tekee minut onnelliseksi ja tunnen etta olen loytanyt siina oman paikkani. Eiko tama ole kaikkein tarkeinta?
Mina olen 24-vuotias lapseton nuori nainen, olen kihloissa. Mika minusta tulee isona? Kotirouva ja kotiaiti. Tulen kuitenkin asumaan maassa jossa kotiaitiys on aivan tavallinen asia eika sita tarvitse perustella. Miehet tietavat jo naimisiin mennnessaan etta heilla on vastuu perheesta ja lapsista taloudellisesti eika naisen ole pakko kayda toissa kodin ulkopuolella, jos ei halua.
Jos joku pitaa elamassaan tarkeana opiskelua ja tyota, niin hyva juttu. Vaikka olenkin opiskellut ja ollut vuosia toissa, en pida niita omassa elamassani mitenkaan merkittavina asioina ja ainut syy tyontekoon on ollut oman toimeentulon hankkiminen, mitaan muuta jalompaa tavoitetta silla ei ole itselleni ollut. Voin opiskella uusia asioita vapaasti omaksi ilokseni eika niista tarvitse olla muille sen kummempaa hyotya.
Entas sitten jos olenkin paattanyt olla koko elamani kotirouva ja sitten kotiaiti? Onko se joltain muulta pois kun sita pitaa niin kauhistella? Se on minun ja mieheni henkilokohtainen asia. Meilla on sovittu tyonjako ja se on sellainen, mita me molemmat haluamme elamalta. Joku muu saattaa pitaa itselleen tarkeana aivan muita asioita, kun taas minulle tarkeat asiat tulevat liittymaan lapsiin ja kotiin. Se on minulle tarkeaa, se tekee minut onnelliseksi ja tunnen etta olen loytanyt siina oman paikkani. Eiko tama ole kaikkein tarkeinta?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sen ymmärrän oikein hyvin, jos joku haluaa olla koti-isä tai kotiäiti silloin kun lapset ovat pieniä, koska silloin kotonaoloon on hyvä syy.
Mutta mitään kotirouvuutta en käsitä: elää siinä sitten vain työttömänä toisten siivellä ja turhan panttina, kun ei ole edes lapsia hoidettavana. Meillä päin sellaisia sanotaan saamattomiksi.
Suomessa on todella yleinen kasitys juuri tuo, etta kaikkien ihmisten on koko elamansa ajan tehtava toita. Siinakin tapauksessa ettei se taloudellisesti olisi valttamatonta, etteivat muut ole kateellisia tai pida "saamattomana".
Kotiaiti tai kotirouva ei todellakaan ole "tyoton" enka olisi varmasti ikina kirjoilla tyottomana. Se on aivan eri asia. Tyoton on sellainen, joka hakee toita mutta ei loyda. Kotona on minulla tyota enemman kuin tarpeeksi, nytkin vaikka ei ole lapsia. Kaikkialla kun ei toimita niinkuin Suomessa etta valmisruoat vaan mikroon ja silla selva. Saatetaan odottaa etta ruoanlaittoon, kodin siivoamiseen ja sisustamiseen todellakin panostetaan ja aivan toisella tavalla mihin monet ovat tottuneet. Jotkut eivat tata arvosta, jotkut taas pitavat tallaista asiaa itsestaanselvyytena.
Mielellani elan "toisten siivella" ja "saamattomana" jos noilla termeilla joku haluaa minua kutsua. Kotona on tyota niin paljon ettei muualla toissa kaymiselle riittaisi edes aikaa. Varmasti monia kuitenkin harmittaa jos jollakin on mahdollisuus elaa enemman omilla ehdoillaan ilman kiiretta ja stressia. Mutta jo kauan sitten lopetin valittamasta siita mita muut ajattelee, kunhan olen itse onnellinen!
Niin tyypillinen vastaus, jossa perimmäisenä takataustalla on vain KATEUS. "Saamattomiapa tietenkin". Kyllähän moni olisi kotona kotiäitinä tai jopa kotirouvana, jos se olisi rahallisesti mahdollista.
Jos voittaisit lotossa, jatkaisitko pitkää päivää paskaduunissasi?
Harva tekee töitä vain ilokseen, oli sitten maisteri tai postinjakaja. Kyllä se yleensä on raha joka ratkaisee.
Onnea alkuperäiselle valitsemallasi tiellä!
Mukavaa etta on ihmisia jotka ymmartavat valintani :)
Kyllä uskallan väittää, että hyvin monet tekevät töitä myös siksi, että se on mielenkiintoista.
Esím. itse ollessani äitiyslomalla koin aikamoisen turhautumisen, vaikka koetinkin pitää elmäni muuten mahdollisimman sisällökkäänä. Ikävä työyhteisöä ja sitä aivojen käyttöä oli kuitenkin melkoisen suuri, joten mielelläni palasin taas töiden pariin - vähemmän rahan takia, mutta enimmäkseen siksi, että kaipasin sitä aktiviteettia, joka minua kiinnostaa. Vaikka voittaisin lotossa, pysyisin työssäni, koska se ei ole mikään paskaduuni. Vaikka tutkijan työ on välillä perseestä apurahajännityksen takia, niin en vaihtaisi sitä ikinä mihinkään.
Ei, enkä ole yhtään kateellinen. Ei ole yhtään ikävä sitä kun maailmani rajoittui kotiin, kauppaan ja hiekkalootaan ja siihen, että aina piti puhua vain lapsista. En kyllä yhtään kaipaa sitä, että pääsi menemään ilman muksua vasta kun mies oli tullut illalla kotiin. En olisi kateellinen, jos minun hommani olisi yksin hoitaa ne tympeät pyykit ja tiskit. En missään nimessä olisi kateellinen niille, jota siivoavat talonsa yksin. Ei voisi vähempää kiinnostaa asuilla koko aikaa niiden hommien kanssa, jotka hoituvat vallan mainiosti yhdessäkin.
Totta kai on hienoa jos joku oikeasti pitaa tyostaan ja on siita kiinnostunut. Ei ketaan pakoteta olemaan kotona. Ihmisia on niin erilaisia ja minusta on tarkeaa etta hyvaksytaan ihmisen oma valinta, oli se sitten tyoelama tai kotirouvana oleminen.
mahdollista, kyllä minäkin jäisin ihan mielelläni kotirouvaksi tai ainakin tekisin vain osa-aikaisena työtä. Kun lapset ovat alle kouluikäisiä, niin silloin ilman muuta olen kotona, mutta tosiaan, olisi kiva olla senkin jälkeen. Saisi täysillä panostaa kotiin, lasten harrastuksiin ja koulunkäyntiin jne.
Kieltämättä Suomessa tämä on aika harvinaista, en tunne ketään joka tekisi näin. Ne, jotka ovat kotona, kun lapset ovat vanhempia, ovat yleensä työttömiä. Jää kyllä minkunkin kohdallani haaveeksi tämä kotirouvuus, koska pelkällä miehen palkalla ei luultavasti tulla koskaan pärjäämään.
Suomessahan on moneen muuhun maahan verrattuna elaminen melko kallista, siis ihan elintarvikkeet ja muut perustavarat. Silloinhan palkkojen pitaisi olla suhteessa korkeammat, mutta ikava kylla nain ei aina ole. Varmasti olisi useampi nainen mielellaan kotona jos siihen olisi mahdollisuus.
Tassa tulee vastaan sellainenkin asia, paljonko tuntee itse tarvitsevansa ja paljostako voi/haluaa luopua kotiaitiyden vuoksi. Itse olen aina elanyt hyvin vaatimattomasti ja siita on tullut tapa.
Jossakin muussa maassa saattaa koko perhe elaa ihan mukavissa oloissa miehen palkalla, joka voi olla Suomen rahassa vain jotain 500 euroa kuussa.
Hei
Hienohan se on, että teillä on mahdollista toimia noin. Minusta se on aivan luonnollista, että nainen hoitaa kodin ja lasten hoidon, ja mainiota jos pystyy tekemään sen itse töissä käymättä.
Onko teillä jokin vakuutus, vai mitä sitten tapahtuisi jos miehesi vaikka kuolisi? Tai loukkaantuisi niin, että ei pysyisi työkykyisenä?
Tai tapahtuisi niin, että haluaisi eron?Toivottavasti näin ei ikinä tapahdu, mutta uteliaisuudesta kyselen, arvelen, että sellaisetkin seikat olet huomioon ottanut?
Minä olen kotona, vaikka lapset ovat jo koulussa. Meillä ei oikein edes toimisi, että kävisin töissä. Mies tekee epäsäännöllistä pitkää päivää ja tämä on meille ollut paras ratkaisu.
Minäkin olen törmännyt usein ihmisiin, jotka kyselevät, että kuinka saan päiväni vietettyä. Hyvinhän tuo kuluu ruuan laitossa (teen ruuan puuhellalla tai leivinuunissa, joten pelkkä napin vääntö ei riitä), käsitöitä tehdessä (valmistan perheelleni itse vaatteita yms), isossa pihassa riittää puuhailtavaa ympäri vuoden. Siivottavaakin riittää joka päivälle monen lapsen ja parin koiran taloudessa. Monelle olen kuitenkin vain se laiska kotiROUVA. Välillä tulee pidettyä shoppailupäiviä ihan hyvällä omallatunnolla. Illat kuluukin rattoisasti taksikuskina lapsille harrastuksesta toiseen.
Joku mietti kotiäidin taloudellista turvaa eron tai kuoleman varalta. Uskoisin jokaisella vuosia kotiäitinä olevalla olevan esim. eläkevakuutuksen. Kuoleman varalta meillä on luonnollisesti henkivakuutukset kunnossa ja omistanhan minä puolet meidän yhteisestä omaisuudestamme. Eron sattuessa minulla ei olisi mitään hätää taloudellisesti.
On minunkin vanhemmillani iso maatalo maineen (10 vuotta sitten vielä viljeltiin, mutta maat nyt vuokralla). Hommaa on niin sisällä kuin pihallakin, mutta ei niiden tekoon niin koko päivää mene, että niitä joutuisi tekemään päivät pitkät. Molemmat tekevät sitten yhdessä ja koti pihapiireineen pysyy hyvin hoidossa.
Eikö miehesi sitten tee yhtään kotihommia? Saako kysyä, mihin hänen aikansa sitten töiden jälkeen kuluu?
Suomessa mahdollista. Useimmilla ei ole varaa jäädä kotiin ihan vain kotirouvaksi. Jos on kotona, on yhteiskunnan tuilla ja sitä ihmiset vastustavat - ihan oikein. Harva mies tienaa niin hyvin, että hän pystyy elättämään edes kohtuullisen mukavasti koko perheen ja jos siihen lähtee, niin täytyy olla aika varma työpaikastaan, sillä muutamien vuosien kotonaolon jälkeen ei kotirouvan työllistymisnäkymät enää ole järin suuret.
Tuskinpa kovinkaan moni vaivautuu arvostelemaan sitä, jos elät miehesi palkalla ilman tukia. Sehän on periaatteessa suunnilleen sama kuin jos miehesi maksaa teille taloudenhoitajan. Ei kotirouvuus sinänsä ole lusmuilua, vaikka minulla kyllä käy aika pitkäksi.
Meillä ainakaan ei yhden palkka riittäisi millään koko perheen elättämiseen. Hoitovapaalla ehkä jonkun aikaa, kun saa sentään kotihoidontuen, mutta silloinkin taidetaan joutua turvautua säästöihin jossain määrin.