Mulla on yksi kaveri, joka on todella todella ujo. Aikuinen ihminen, joka ei siis uskalla yhtään mitään. En voi sille mitään, että välillä alkaa ärsyttämään aivan suunnattomasti toisen käytös, ei voi puhua mitään, ei voi koskaan oma-aloitteisesti huomioida ketään, ei millään lailla, pikemminkin monesti käyttäytyy tosi loukkaavasti muita kohtaan. Ei koskaan itse pyydä mihinkään, ei järjestä mitään, ei edes ideoi. tulee sellainen olo, että on niin ylimielinen, että ei vain viitsi. Odottaa aina, että muut järjestävät hänelle jotakin sosiaalista elämää, kutsuvat mukaan ja sitten hän ei osallistu yhtään mitenkään. Tuntuu riipalta, koen silti jotenkin jotakin vastuuntuntoa hänen vuokseen ja sitten kiusaannun ja ärsyynnyn siitä.
Hän sanoo, ettei uskalla, tekisi mieli joskus sanoa, että ollaanko me muut ihmiset tosiaan niin hirviöitä ja pelottavia, ja karseita tapauksia, ettei meille voi edes puhua, se on melkein loukkaavaa. Tulee mieleen, et ujon mielessä varmaan itsekin on joku pelottava kauhea tapaus, eikä ihan normaali ja mukava ihminen.
Kyllä minä ymmärrän, ettei ujoutta voi poistaa, mutta milloin ujo ajattelee, MILTÄ se toisesta tuntuu. Tuntuu että ujot on jolllain tavalla niin itseensä käpertyneitä, ettei oikeasti ymmärrä, että toisellakin on tunteita ja ajatuksia, he vain kieriskelevät niissä omissa peloissaan odottavat tulevansa huomatuksi, mutteivät muista, että kyllä ei-ujokin haluaisi joskus, että tuntisi olevansa olemassa. Koen monesti, että olen tän ujon ihmisen mielestä kuin ilmaa, jolle ei vio sanoa mitään oma-aloitteisesti.
Olen tehnyt kaikenlaista, pyytänyt mukaan, silloinkin kun en olisi halunnut ja ei aina niin kiinnostanut, aloittanut jutustelun sen miljoona kertaa, koettanut kannustaa suoraan tai epäsuorasti rohkaistumaan, joskus seurassa huomauttanut toisillekin, et no kysyppäs X:n mielipidettä tai vetänyt mukaan vaikkei aina olisi huvittanut.
En jaksa. Ärsyttää. Kommentoikaa jotain.
Hän sanoo, ettei uskalla, tekisi mieli joskus sanoa, että ollaanko me muut ihmiset tosiaan niin hirviöitä ja pelottavia, ja karseita tapauksia, ettei meille voi edes puhua, se on melkein loukkaavaa. Tulee mieleen, et ujon mielessä varmaan itsekin on joku pelottava kauhea tapaus, eikä ihan normaali ja mukava ihminen.
Kyllä minä ymmärrän, ettei ujoutta voi poistaa, mutta milloin ujo ajattelee, MILTÄ se toisesta tuntuu. Tuntuu että ujot on jolllain tavalla niin itseensä käpertyneitä, ettei oikeasti ymmärrä, että toisellakin on tunteita ja ajatuksia, he vain kieriskelevät niissä omissa peloissaan odottavat tulevansa huomatuksi, mutteivät muista, että kyllä ei-ujokin haluaisi joskus, että tuntisi olevansa olemassa. Koen monesti, että olen tän ujon ihmisen mielestä kuin ilmaa, jolle ei vio sanoa mitään oma-aloitteisesti.
Olen tehnyt kaikenlaista, pyytänyt mukaan, silloinkin kun en olisi halunnut ja ei aina niin kiinnostanut, aloittanut jutustelun sen miljoona kertaa, koettanut kannustaa suoraan tai epäsuorasti rohkaistumaan, joskus seurassa huomauttanut toisillekin, et no kysyppäs X:n mielipidettä tai vetänyt mukaan vaikkei aina olisi huvittanut.
En jaksa. Ärsyttää. Kommentoikaa jotain.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Nämä ujot ihmiset eivät tunnu käsittävän sitä, että eivät ne asiat ole meille muille sen helpompia. Me olemme tehneet töitä ujouden ja vaikeiden tilanteiden voittamiseksi. Olet niin oikeassa kun sanoit, että nämä ujot ovat niin sisäänpäin kääntyneitä, etteivät ymmärrä kuinka loukkaavia ja ylimielisiä HE ovat muita kohtaan. Voisi edes _hieman_ yrittää kuten me muutkin!
ei ole mitään käsitystä siitä, mitä todellinen ujous ja arkuus (ihmisarkuus) ovat!!! Lukekaa aiheesta ja huomaatte, että ujot ovat monesti herkkiä ja syvällisemmin ajattelevampia kuin normityypit. Väitänkin, että ujous voi olla myös rikkautta.
Kaikille ujoille ja vähemmänkin ujoille Hyvää Joulunaikaa. Miten tylsä maailma olisikaan, jos me kaikki olisimme samanlaisia...
Todellakin on käsitystä. Olisitko ystävällinen ja lukisit kunnolla toisten kirjoittamat tekstit ennen kuin alat vaahtoamaan. Itse olen myös ujo, mutta olen OPETELLUT käyttäytymään tilanteissa eri tavoin. On todella itsekästä olettaa, että vain te ujot olisitte erityisen syvällisiä ja herkkiä ihmisiä ja että vain teitä tulisi ymmärtää. Hieman avarakatseisuutta, kiitos. Vaikka on ujo ei silti travitse olla epäkohtelias passiivinen jurottaja!
Hyvä, että on käsitystä. Halusin vain tuoda julki sen, että erilaisuutta pitää ymmärtää ja suurin osa ujoista ei ole kirjoituksen persoonan kaltaisia. Usein ujo kohtaa juuri tuollaista kritiikkiä ja oikeasti ujouden kanssa kamppailevalle kritiikki voi olla musertavaa...silloin kun tosissaan yrittää parhaansa. Minulla on vahvasti se käsitys, että todellisuudessa suurin osa ujoista on toiset huomioivia yksilöitä, mutta ovat oman ujoutensa vuoksi "vankeja". Ympäristö voi tulkita ujon käytösen juuri epäkohteliaisuutena kanssaihmisiä kohtaan, vaikka tästä ei pohjimmiltaan olisikaan kysymys. Toki ujoissakin ihmisissä on erilaisia tyyppejä. Todellista temperamenttia on kuitenkin vaikea muuttaa opettelemalla. Opettelu on kuitenkin hyvästä ja se kannattaa. Avarakatseisuutta, sitä minäkin toivon. Kirjoitukseni tarkoitus ei ollut väittää, että ujot ovat ainoita syvällisesti ajattelevia ja herkkiä. Kyllä näitä ominaisuuksia on muissakin tyypeissä.
Mua se vaan yksinkertaisesti ärsyttää ihan suunnattomasti, että oli ujo tai ei niin käytöstavat! saa olla ihmisellä.
Ei meitä ketään muutakaan ymmärretä jos ei huomioida toisia tai käyttäydytään tylyn oloisesti tai ylimielisesti. Turha siinä on kenenkään sanoa, että olen ujo, toisille se vaan näkyy tosi inhottavana käytöksenä. Ei teidän luonnetta tarvi muuttaa, mut käytöstä hiukan kiitos.
Kaikki saa olla ujoja niin kuin haluaa, mut perusasiat kuten vaikka tervehtiminen ei voi olla ujollekaan liian vaikeaa, vaan toisen huomioimista. Ei sillä, että mitään tarvis sen enempää pyytää, mutta en mä jaksa ymmärtää, että pitää ymmärtää, kun ei sitä multakaan ymmärretä.
Sitä mä tässä ajan takaa, että ei ujot itsekään varmaan tahtois, että heidät yhdistettäis näin ujo=huonokäytöksinen tai ylimielinen..
Olkoot vaikka minkä käytöksen vankeja, mut jos toinen ei osaa päivää sanoa ihmiselle, kun pelkää sitä niin paljon, niin musta se on taas toisen aliarvioimista tai loukkaamista. Ei muut vaan ole niin hirveitä että tarvis ihmisen pelätä!
Ja kyllä mä sanon, et jokaisella on niitä herkkiä tunteita, ei ne ole ujojen yksinoikeus.
Ujot nimittäin miettii liikaakin ja herkistelee asioita joita ei pitäis. Kuten tätä päivää-sanomista.
Toivon kärsivällisyyttä itselleni ujojen kanssa.
vaikka, että sä et vaan huomaa, että joku kulkee ohitse, ja olis pitänyt moikata?
tai sä oot vaan niin väsynyt, että sä et jaksa mitään?
musta on ihan turhaa vaatia moisia. Suomessa on ollut pahoja kausia, on tehty itsemurhia, kun on mennyt taloudellisesti huonosti, tai ei ole jaksettu työpaineita, tai työympäristön kiusaamista, koulukiusaamista tms. ihan turha vaatia siis. Idealisoida aina voi, että olis kiva, että kaikilla menis hyvin, juteltaisiin, hymyiltäisiin ja moikattaisiin. mutta todellisuudessa ei ole näin.
ennemminkin monet tarvis ystävää ja tukijoita. sitä, että mentäis käymään, vietäis jotain samalla mennessään, vaikka, leikittäis lasten kanssa, tuettais niitä tms.
No tuntus, että eikös niitä paineita olis helpompi kestää yhdessä toisten kanssa. Siinähän se ihmisten hankaluus onkin, että kaikenlaista kasataan sisälle, ei puhuta, ei tunneta, ei edes huomata ja sitten tulee näitä surullisia tapauksia.
En mä tarkota jotain yksittäisiä tapauksia vaan ihan systemaattista käytöstä.
Ei musta keltään tarvi vaatia mitään, mut kun itse en ainakaan kestäis ilman toisia ihmisiä, niin tuntuu, et varmaan monella helpottais jos jollain tavalla osattais olla toisten kans paremmin.
Tää aihe on jo aika paljon ohi aloituksen, mutta ihan silti asiaakin. Mä luulen, et monesti ihmiset ei saa tukea vaan siks, että viimeseen asti piilotellaan ja salataan kaikki vaikeudet eikä sanota suoraan, et nyt ei jaksa tai menee päin mäntyä. Mikä siinä onkin, että yhdessä kurjistelu on joskus jopa hilpeetä. :)
Mitä siinä häviäis, mut jotenkin harva sitä ääneen reippaasti sanoo, et hei nyt ei suju mitenkään. Ja sit vois toki sanoa, et hei, ei se mullakaan putkeen mene, mikähän täs on.. :)
Mikähän se ujoa pelottaa niin paljon, että käytös on estynyttä? Ainakin itse olen tosi herkkä ja syvällinen, ja mietin asioita perin pohjin. Ujoa voisi auttaa se, että voisi kiinnostua enemmän muista. Mutta kun se itseensä takertuminen on niin lujassa. Ei se ainakaan minua ole auttanut, kun on sanottu että älä ole ujo.
kyseessä?
Itselläni on ainakin no, miten sen nyt sanoisi, joskus ympärillä ihmisiä, jotka ovat kotoisin todella erilaisista ympäristöistä ja piireistä, heidän tapansa toimia ja käyttäytyä on tyystin toinen. Siis kulttuurieroja on, minä tekisin asiat toisin, mutta ei ole tullut koskaan puheeksi mitkään muut asiat.
No, sitten ystävyys menee siihen, että vaikka olisin sairaalassa ja kipeänä, nämä ihmiset eivät tiedä siitä mitään. Kyllähän se harmittaa, jos ajatuksena olisi, että oltaisiin yhteistä ystävä- ja tuttavapiiriä.
No mutta kannattaa myös ehkä ymmärtää, että ihmisillä on hyvin erilaisia taustoja (ja myös vaikeuksia sieltä lähtien) ja kulttuurieroja on olemassa. Voi siis koettaa keskustella, että mikä olisi kivaa, tai miten olisi hyvä hoitaa asioita. Voi olla, että oma tapa hoitaa asioita, tuntuu toisesta todella vaikealta ja loukkaavalta, eikä siksi pysty mennä mukaan, kun se tuntuu tooosi oudolta ja erilaiselta, että siihen ei millään totu.
http://www.verkkoklinikka.fi/?page=5422836&id=7080222
tarkoitat. Olen ujo, ja siitä ei mihinkään pääse. Nuorempana käyttäydyin varmaankin juuri kuvaamallasi tavalla, eikä sitä silloin edes tajunnut vaikuttavansa töykeältä! mutta iän myötä olen tajunnut juuri tuon, että täytyy yrittää olla vähän reippaampi. Ylittää itsensä silloin tällöin, ja tehdä jotain mitä ei ennen uskaltanut. Siitä saa itsellekin takaisin, kun uskaltaa vaikka soittaa toiselle, ja kysellä mitä kuuluu.
Neuvoisin sinua, että ole kärsivällinen. Ei tuollainen hermostuminen auta yhtään sitä ujoa, jos patistetaan olemaan rohkeampi. Sitä menee vain enemmän lukkoon. Valitettavaa mutta totta.
Luin jostain, että ujo ihminen kehittyy sisältäpäin, omaa tahtiaan (toisten patistelu ei auta/edistä asiaa). Minusta tuo on naulan kantaan sanottu.
Ei-ujoille voi patistaminen toimiakin, eli kyllä ujot ovat ainakin tuossa mielessä erilaisia.
Kyllä uskon, että se sinunkin ystäväsi tajuaa ajan myötä tulla sieltä kuorestaan edes vähän ulos.
Jos hän on kovin nuori, niin kärsivällisyyttä vain. Kyllä ne on ujoille oikeasti vaikeampia nuo asiat, kuin reippaammille ihmisille.
Ja jokainen kehittyy omaa tahtiaan, se pitäisi muistaa!
hänen kanssaan, jos sinua noin paljon ärsyttää? neuvon, että lopeta vähäksi aikaa tuo sosiaalisen elämän järjestäminen ja mukaan kutsuminen.
Mistä olet saanut päähäsi, että se ujo sitä edes odottaa että järjestät hänelle kokoajan jotain?? jos hän ei koskaan ole sanonut.
Tunnustaisi siltä, että kyllä hän ottaisi itsekin yhteyttä ajan kanssa, jos lopettaisit tuollaisen pakonomaisen hänen "mukana raahaamisen".
Koska siltä tuo vähän vaikutti, että raahaat häntä pakonomaisesti mukana.....
Oletko siis koskaan antanut hänelle tilaisuutta olla aloitteellisempi? siis että olet ollut niin kärsimätön että tämä ujo ei ole ehtinyt mitään vielä tehdä, kun sinä ehdit aina ensin? ujot kun ovat vähän hitaammin "käyviä" ihmisiä:-)
hän esimerkiksi ilmoitti, ettei lähde uudenvuodenviettoon jos minä en lähde.
Sitten säälittää kun tietää, että hän on yksin, jos minä en huolehdi.
Ei se ole pelkästään minun raahaamistani, vaikka välillä sitäkin. Toisaalta joskus käy niin sääliksi, että tulee otettua mukaan, vaikkei niin aina jaksaisi.
jo typerää käytöstä ujoltakin. siis jos melkeimpä pakottaa sinut lähtemään, kun muuten säälisit häntä, kun tiedät että hän olisi yksin.
Uskaltaahan hän oma-aloitteisestikin puhua, jos noin on ykskaks ilmoittanut, ettei lähde uudenvuoden viettoon jos sinä et lähde? vai kysyitkö häneltä asiaa... vai noinko vain tokaisi tuon?
Joku tuossa jo kirjoittikin, että ehkä kannattaa ottaa hieman etäisyyttä tähän ujoon ystävään. Olen samaa mieltä. Tämä saattaa muuttaa lähtöasetelmaa. Saattaa jopa käydä niin, että ujo rohkaistuu muuttamaan käyttäytymistään.
Joku viisas on joskus sanonut, että eniten ärsyynnymme sellaisista ihmisistä, joissa näemme niitä ominaisuuksia, joita itsessämme emme hyväksy.
Kuten jo todettukin, ujous ei ole ainoastaan negatiivinen juttu. Siihen sisältyy myös positiivisia asioita. Se tuntuu vaan unohtuvan useinmiten.
Huonot käytöstavat ovatkin sitten jo toinen juttu. Huonoa käytöstä ei tarvitse kenekään hyväksyä.
Itse ujonakin ärsyttää tuo. En tiedä mikä on se syy ettei uskalla tehdä omaaloitteisesti juttuja esim. järjestää jotain ja kutsua muita. Se vaan on jokin esto. Kaiketi huono omatunto on yksi syy tai kaikenlaiset epäilykset.
Ja tästähän seuraa mainitsemasi jutut eli antaa muille kuvan ylimielisyydestä ja tylyn ym. Sitä yritän itse ainakin välttää. Myös leimautumista jotenkin "oudoksi hiippariksi" jne.
Toisaalta aina ei edes kiinnosta mikään. Masennus on myös varmaan yleinen ujojen keskuudessa. Itse ujona olisin mielummin erakko jossain metsä mökissä, mutta pohjimmiltani kaipaa ihmisiä kuitenkin ympärilleen joiden kanssa puuhastella. Aika vaikeaa siis kaikki :)
Omalla kohdallani este esim. kutsujen pitämiselle on se, etten usko kenenkän tulevan, koska koen itseni sen verran tylsäksi ihmiseksi. Tosin, jos olen muiden juhlissa en välttämättä ole niinkään tylsä vaan keskustelen muiden kanssa, mutta tuntuu, että omassa kodissa se seuranpito olisi minun, emännän, vastuulla. ja jos porukkaa ei tule, niin tilanne olisi kovin nolo..
Itse ainakin tunnistan tuon ylimielisyys-jutun, eli jos tilanne käy ylivoimaisen "jännittäväksi", esitän välinpitämätöntä ja ylimielistä, jottei ahdistuneisuuteni ja arkuuteni vain paljastuisi.. :) Esim. nuorena olin hyvin ylimielinen poikia kohtaan, koska jännitin heidän seuraansa ja siitä syystä aloitinkin suhde-elämän vasta parikymppisenä.
Minusta hauskaa voi pitää ihan muutamankin ihmisen läsnäollessa. Pari kaveria vaan koolle, jotain mielekästä viihdykettä ohelle, siinähän se jo onkin. Ei siis paineita tunnelman tunnun luomiseen, onnistuu varmasti!
jos ei kestä hiljaisuutta niin ei kannata pyytää hiljaista ihmistä mukaan : )
Ujosta naisesta ei saa selvää ja suhteen alku on suorastaan mahdoton. Passiivinen nainen on hankala ja ujo nainen on ultrapassiivinen. Miehen pitää tehdä kaikki. Jos ei tee niin sitten mies on "tylsä". Ei jaksa vaivautua ujoihin naisiin enää koskaan.
Hyvä, ettet enää vaivaudu meihin ujoihin naisiin. Mehän olemmekin kaikki ihan samanlaisia, juuri sellaisia kuin se sinun yksi ujo tyttöystäväsi. Itse pidäkin ihan oikeista miehistä, en tuollaisista hiirimäisistä piipittäjistä.
Ujon miehen kanssa ihan sama homma. Aivan sama mitä teet, tanssit vaikka päälläsi pöydällä, ei mitään reaktiota. Ujojen miestenkin kanssa, kun ei auta aika, ei tekemiset, ei tekemättä jättämiset. Yksinkertaisesti ne ei kykene suhteeseen, ainakaan osa. Ei ne pysty, koska ne kuvittelee sut niin pelottavaks hirviöksi, et ei uskalla mitään. Siinä on aika koominen tilanne, kun ei aloitteellisestakin naisesta saattaa paljastua tosi aloittellinen puoli, kun kerran tajuaa, et hei, eihän tää ole yhtään mitään.
Sama vaikkei tekis mitään.
Ja vaikka viitsisi vaivautuakin, mutta kun toinen on kuin halvaantunut lammas. Ja kun ei se kellekkään ole tasan sen helpompaa.
Mieti miltä tuntuu iskeä jotakin, joka vaan tärisee ja häipyy, ei sano mitään, ei kommentoi mihinkään, ei saa suutaan auki sen ensimmäistä kertaa.
Kattoo kuin sä olisit joku loch nessin hirviö.
Hihihi, hieno kuvaus! Mutta anelisin silti hiukan ymmärrystä näille saamattomille ujoille, joihin itse osittain kuulun :D
kuule nähnytkään.
Hiirimäiset piipittäjät kuten itse selvästi projisoit omaa vihaasi miehiin kun olet niin ujo ja saamaton.
Kaverisi ei ole vielä kehdannut loukata tunteitasi, koska ei ole sanonut sinulle, että voisit painua helvettiin hänen elämästään, koska olet niin tylsä mitätön ihminen, jolla ei ole omia ajatuksia.
Näin minä ainakin olisin sanonut...mitä muutakaan sinulta olisin saanut elämääni? Uskallatko koskaan tehdä YKSIN mitään?