Mikä kaikkia vaivaa!

Kukaan ei yhtään välitä siitä että Tarja joutu pois nightwishistä! Suurimman osan mielestä se on ok juttu ja toisten mielestä tosi hyvä juttu!! sit kaikki vaan tykkää edelleen nightwishistä ja ANETESTA, joka ei osaa edes laulaa!!
171004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tarjan potkut oli Nightwishin pelastus. Nightwishilla on 152 keikkaa takana uudella solistilla ainostaan täysi sekopää voi sanoa, että Anette ei osaa laulaa. Se ei vain halvenna laulajaa vaan siinä halveksitaan myös koko bändiä.

Siiten vedotaan siihen, että Tuomas kehui Tarjaa sanoen, että kukaan ei laula paremmin bändin vanhaa tuotantoa hän. Tämä on totta, miksi bändi olisi valinnut Tarja 2 jatkamaan samaa linjaa vähän huonommin. Tuomas halusi muutosta musiikkiin ja valitsi täysin erilaisen laulajan. Nyt Tuomaksen mielipiteellä pyyhitään lattiaa, koska laulaja ei ole klassinen sopraano, vaan ihan tavallinen poplaulaja. Jos Tuomas tajusi Tarjan hyvyyden miksi hän ei tajuaisi Anetten hyvyyttä?

Tarja kouliintui bändin 8 vuotta Antelta vaadittiin samaa heti eka biisistä? Tarja lauloi vain hänelle sopivia biisejä. Anetten on laulanut joka biisin jonka laulettavaksi on tuotu.

Äänestä
  • joka biisin, joka eteen tuotiin. Sääli, sillä suuurin osa viimeisimmän levyn "teoksista" kertakäyttökamaa, jota ei kuuntele kukaan parin vuoden kuluttua. Mutta tietenkin Anette teki työtä käskettyä uutene jäsenenä.

    Olin todella pettynyt, kun kuulin viimeisimmän levyn biisejä ekaa kertaa. Tekopirteää lallatusta, jossa ei mitään koukkuja. Anetten sinänäs kaunis, mutta persoonaton ja ohut ääni sopisi paljon paremmin johonkin diskohattaraan a'la Kylie Minoque, mutta raskaaseen rokkiin rahkeet eivät kerta kaikkiaan riitä. Anette näyttäsi hyvältä niukissa vaatteissa kiemurtelemassa ja huokailemassa jollain jumppadiskovideolla. Tarjan saappaita hänen kyllä mahdotonta täyttää. Koko yhtye luultavasti kohta menneen talven lumia ja hyvä niin. Kun purkkaa vetää loputtomiin se lopulta katkeaa.

    Äänestä

  • lauloi kirjoitti:

    joka biisin, joka eteen tuotiin. Sääli, sillä suuurin osa viimeisimmän levyn "teoksista" kertakäyttökamaa, jota ei kuuntele kukaan parin vuoden kuluttua. Mutta tietenkin Anette teki työtä käskettyä uutene jäsenenä.

    onko sulla ollu oikee levy..???

    Jos bändi haluaa tehdä raskasta metallia siinä on jo yksi Suomen parhaista hevilaulajista, mitään estettä ao musan tekoon ei ole. Therionissa oli 6 klassista laulajaa ja Aesma Daevassa on olut perätysten kaksi parempaa laulajaa kun Turunen, siitä huolimatta tämä musa on edelleen marginaaliryhmän viihdettä. Jos musa myyy se jo täyttä paskaa, niinkö? Jos sitä laulaa Kylie Minoque Tarja Turusen sijaan se on paskaa. Jos musa muistutta Abbaa sen on oltava ihan paskaa. Jos ihmisellä on niin huono nuottikorva että se ei erota Dark Passion Playta tusinapopista miten silloin yleensä ymmärtää musiikista mitään.

    Äänestä

  • jos sellaisen löydät kirjoitti:

    päivänäkään Nightwishin kanssa! Abba teki sentään kymmeniä kuolemattomia popklassikoita, joita Agnetha ja Frida tulkitsivat jäljittelemättömästi. Ryhmän musiikki myy edelleen, vuosikymmeniä bändin hajoamisen jälkeen paljon paremmin kuin Nightwishin heviksi naamioitu pikkusievä humppa.

    Äänestä

  • .samana kirjoitti:

    On se vaan vitun huono bändi tuo Nightwish, mutta silti pitää ihan vaseti käydä kirjoittamassa tuo että muutkin näkee. Kukahan nykyisistä bändeistä tekee näitä pop-klassikoita kun Holopaiset taidot eivät siihen riitä. Sehän kai sitten koko Nightwishin tuotanto sitä kertakäyttöpoppia. Jospa Tarja Turunen pelastaa Suomen maineen säveltäjänä johan se kai teki tuohon Talvimyrkkyyn omia biisejään.

    Äänestä

  • .samana kirjoitti:

    päivänäkään Nightwishin kanssa! Abba teki sentään kymmeniä kuolemattomia popklassikoita, joita Agnetha ja Frida tulkitsivat jäljittelemättömästi. Ryhmän musiikki myy edelleen, vuosikymmeniä bändin hajoamisen jälkeen paljon paremmin kuin Nightwishin heviksi naamioitu pikkusievä humppa.

    Puteliin tulppa. Alat kuulostaa katkeroituneelta juopolta.

    Äänestä

  • lauloi kirjoitti:

    joka biisin, joka eteen tuotiin. Sääli, sillä suuurin osa viimeisimmän levyn "teoksista" kertakäyttökamaa, jota ei kuuntele kukaan parin vuoden kuluttua. Mutta tietenkin Anette teki työtä käskettyä uutene jäsenenä.

    Olin todella pettynyt, kun kuulin viimeisimmän levyn biisejä ekaa kertaa. Tekopirteää lallatusta, jossa ei mitään koukkuja. Anetten sinänäs kaunis, mutta persoonaton ja ohut ääni sopisi paljon paremmin johonkin diskohattaraan a'la Kylie Minoque, mutta raskaaseen rokkiin rahkeet eivät kerta kaikkiaan riitä. Anette näyttäsi hyvältä niukissa vaatteissa kiemurtelemassa ja huokailemassa jollain jumppadiskovideolla. Tarjan saappaita hänen kyllä mahdotonta täyttää. Koko yhtye luultavasti kohta menneen talven lumia ja hyvä niin. Kun purkkaa vetää loputtomiin se lopulta katkeaa.

    "Koko yhtye luultavasti kohta menneen talven lumia ja hyvä niin."

    Miten sitten perustelet sen, että tämä tusinapoppi-DPP on myynyt enemmän kun yksikään aikaisempi NW-levy? Jos kuitenkin odotetaan seuraavaan plattaan, ennen kuin alat laukomaan noita ennustuseukkomaisia lausahduksia. Kyllä minusta tuntuu että Tuomas saa tehdä varmaan kaksikin totaalista rimanalituslevyä, ennen kuin NW heitetään musiikillisesti romukoppaan, sen verran kova kannatus yhtyeellä on. Eikä DPP ole tällainen rimanalituslevy enkä usko että seuraavakaan tulee olemaan, vaikka sille paljon odotuksia onkin laitettu.

    Se, että sinä et pidä Anettesta on sinun mielipiteesi, ja sinulla on siihen täysi oikeus. Se ei kuitenkaan tee hänestä huonoa tai persoonatonta laulajaa. Itse pidän Nightwishin musiikista juuri sen musiikin takia, en suinkaan laulajan, mutta jos Tuomaksen sävellykset eivät enää vakuuta sinua, niin kaupasta saa Tarjan My Winter Storm-levyä ja varmaan muitakin kokeilemisen arvoisia hevi-ooppera yhdistelmäbändejä, niin että onnea sinulle uuden musiikillisten idolien etsintään.

    Äänestä

Tarja potkittiin pois, koska hän olisi lähtenyt muutenkin omasta tahdostaan pois seuraavan levyn jälkeen. Parempi siis näin, ettei sitä olisi väännetty väkisin. Biisitkin olisivat olleet erilaisia, sillä Tuomashan sävelsi ne vasta useita kuukausia potkujen jälkeen.

Äänestä
  • niin ilman tuota vuoden 2005 viihdyttävää tapahtumaa ei täälläkään ois mitää juteltavaa enää.. no ei kun asiaan siis. eiköhän se ex-naikkari- nainen tähän päivää mennessä ois jo häippässy, kun ei ois ollu viimisellä levyllä muuta kuin se levylaulaja tarja turunen. ja niitä biisejä tehtiin jo ennen potkuja, ainakin osa. jos yhtään mediaa seurasit, tuomas sanoi, ettei voinut edes esitellä uutta matskua tarjalle, koska hän ei sitä laulaisi.. hohhoijaa.. mikä tän levyn pysäyttäis. ei pitäs syöttää nälkäisiä susia.

    mitäköhän uutta kivaa nw tarjoaa faneilleen ens vuonna. sais tehä suomen keikkoja, muuten joutuu raahautua ulkomaille, kallista huvia..

    nw on ollu ihmeen kovassa nosteessa koko anetten ajan. ei oo mediakaa vielä kyllästyny, eikä fanit. kuumaa kamaa. paranee vanhetessaan.

    Äänestä

  • aika kultaa muistot. kirjoitti:

    niin ilman tuota vuoden 2005 viihdyttävää tapahtumaa ei täälläkään ois mitää juteltavaa enää.. no ei kun asiaan siis. eiköhän se ex-naikkari- nainen tähän päivää mennessä ois jo häippässy, kun ei ois ollu viimisellä levyllä muuta kuin se levylaulaja tarja turunen. ja niitä biisejä tehtiin jo ennen potkuja, ainakin osa. jos yhtään mediaa seurasit, tuomas sanoi, ettei voinut edes esitellä uutta matskua tarjalle, koska hän ei sitä laulaisi.. hohhoijaa.. mikä tän levyn pysäyttäis. ei pitäs syöttää nälkäisiä susia.

    mitäköhän uutta kivaa nw tarjoaa faneilleen ens vuonna. sais tehä suomen keikkoja, muuten joutuu raahautua ulkomaille, kallista huvia..

    nw on ollu ihmeen kovassa nosteessa koko anetten ajan. ei oo mediakaa vielä kyllästyny, eikä fanit. kuumaa kamaa. paranee vanhetessaan.

    Tuomas piti kolmisen kuukautta lomaa, jonka aikana hän katsoi Kylä -nimisen elokuvan vähintään kerran päivässä, kuunteli musiikkia tai teki jotain muuta ja meni nukkumaan. Ja antoi haastatteluja vastaten samoihin kysymyksiin uudestaan ja uudestaan.

    Tuomaksen itsensä mukaan DPP:n biiisit oli kaikkein helpoimmat säveltää, ja hän saikin ne kuulemma valmiiksi nopeasti. En muista koskaan lukeneeni, että hän olisi sanonut niitä olevan valmiina ennen potkuja. Tai edes harkinneensa niiden näyttämistä Tarjalle.

    Äänestä

  • se meni näin kirjoitti:

    oli pakko tarkistaa asia. aloin jo epäillä itsekin miten asia on.

    Tuomaksen lainaus Suosikista (luultavasti numero 12/2004) :
    "Seuraavan levyn konsepti kehittyy hiljalleen ja olenkin mielessäni päättänyt pitkäsoiton nimenkin. Parin kappaleen lyriikat ovat myös valmiina. Mutta näistä asioista on vielä aivan turha puhua enempää, sillä seuraava albumimme ilmestyy vasta keväällä 2007."

    ja toi haastis on siis tehty lokakuussa 2004. suunnilleen vuosi ennen hartwallia siis. eikös se tuomas aina kanna sitä muistikirjaa mukana, mihin kirjottelee ideoitaan matkan varrelta. luulis että seuraavan levyn biisejäkii tai ideoita syntyy koko ajan.

    Äänestä

  • se meni näin kirjoitti:

    Tuomas piti kolmisen kuukautta lomaa, jonka aikana hän katsoi Kylä -nimisen elokuvan vähintään kerran päivässä, kuunteli musiikkia tai teki jotain muuta ja meni nukkumaan. Ja antoi haastatteluja vastaten samoihin kysymyksiin uudestaan ja uudestaan.

    Tuomaksen itsensä mukaan DPP:n biiisit oli kaikkein helpoimmat säveltää, ja hän saikin ne kuulemma valmiiksi nopeasti. En muista koskaan lukeneeni, että hän olisi sanonut niitä olevan valmiina ennen potkuja. Tai edes harkinneensa niiden näyttämistä Tarjalle.

    Tuosta opuksesta olen siis ainakin itse saanut lukea, että Tuomaksella oli biisi-ideoita jo Once-kiertueella, mutta ei joo halunnut näyttää niitä Tarjalle, kun välit olivat niin huonot jo, ja sitten päätettiin siitä erottamisesta, niin ei siksikään ollut mitään järkeä näyttää niitä Tarjalle. Tuo kolmen kuukauden loma kului sitten varmaan niiden biisien demoamiseen ja hiomiseen ja joittenkin biisien säveltämiseen, mutta kyllä matskua ainakin kirjan mukaan oli aika hyvin kasassa jo ennen potkuja..

    Täytyy myös muistaa se, että NW-biisit (kuten monien muidenkin bändien) valmistuvat lopullisesti vasta harjoittelu- ja demovaiheessa, kun huomataan juttuja jotka ei vaan sovi ja keksitään viimehetken muutoksia

    Äänestä

  • siren kirjoitti:

    Taiteilija Holopainen on moneen otteeseen maininnut koko bändin tärkeyden musan luontiin. Sanoihan Tuomas syksyisissä haastatteluissa olevan jo materiaalia seuraavaan levyyn. Se kuuluisa vihko vaihtui jo täytenä uuteen 2008 kiertueen aikana. Biisien työstössä tarvitaan kaikkia ja nyt on Anettekin jo alusta alkaen mukana.

    Tuomas keksii hyviä melodioita - teemoja, joiden ympärille biisi rakentuu. Juuri kuulin autossa Rockiradiosta Amaranthin, siinäkin on edelleen pirun hyvä melodia joka kantaa muuten aika vaikeaa biisiä. Ei ihme, että Nightwishin biisit on kovasti suosittuja U-tuubissa piano-covereina, koska perusmelodia toimii.

    Äänestä

  • siren kirjoitti:

    Tuosta opuksesta olen siis ainakin itse saanut lukea, että Tuomaksella oli biisi-ideoita jo Once-kiertueella, mutta ei joo halunnut näyttää niitä Tarjalle, kun välit olivat niin huonot jo, ja sitten päätettiin siitä erottamisesta, niin ei siksikään ollut mitään järkeä näyttää niitä Tarjalle. Tuo kolmen kuukauden loma kului sitten varmaan niiden biisien demoamiseen ja hiomiseen ja joittenkin biisien säveltämiseen, mutta kyllä matskua ainakin kirjan mukaan oli aika hyvin kasassa jo ennen potkuja..

    Täytyy myös muistaa se, että NW-biisit (kuten monien muidenkin bändien) valmistuvat lopullisesti vasta harjoittelu- ja demovaiheessa, kun huomataan juttuja jotka ei vaan sovi ja keksitään viimehetken muutoksia

    että tuo NW kirja on mustaraamattu johon uskotaan sokeasti ja nimeksi voisi laittaa mielummin 666

    Äänestä

  • jotta tota kirjoitti:

    että tuo NW kirja on mustaraamattu johon uskotaan sokeasti ja nimeksi voisi laittaa mielummin 666

    Kirja ei sisällä koko storya, koska täytyi karttaa julkista konfliktia Mr. Cabulin kanssa. Vaikka raflaavia yksityiskohtia on heitetty pois, kyllä teksti antaa varsin selvän kuvan miksi Cabulit sai kenkää.

    Äänestä

Hei, eikös se niin mene, että firmasta kuin firmasta on mahdollisuus saada fudut jos ei tee pyydettyjä tehtäviä ja ei tule työtiimin kanssa toimeen. Jos ei itse älyä tuossa vaiheessa etsiä uutta työtä, niin siitä pitää sitten vihjata! Kyllä bändissä soittaminen on työtä ja siinä jos missä kysytään tiimityöskentelyä. Ja jos bändi-nimisessä yrityksessä on "jarru" joka tahtoo tehdä asioita muista välittämättä, niin ehkä sellaisen kannattaa lähteä nostelemaan ja perustaa omaa "firma".

Äänestä

Kommentoi aloitusta

idfjijvdfgverds kirjoitti:

Kukaan ei yhtään välitä siitä että Tarja joutu pois nightwishistä! Suurimman osan mielestä se on ok juttu ja toisten mielestä tosi hyvä juttu!! sit kaikki vaan tykkää edelleen nightwishistä ja ANETESTA, joka ei osaa edes laulaa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu