SSRI-lääkkeet ja kofeiinivieroitus

SSRI-lääkkeiden tiedetään aiheuttavan osalle käyttäjistä voimakkaita ahdistuneisuustiloja, maniaa ja psykoottisuutta. Oireet ajoittuvat käytön aloittamiseen, annoksen muuttamiseen ja käytön lopettamiseen. Koska myös kofeiini aiheuttaa samoja oireita, ei molempien käyttöä saa lopettaa yhtä aikaa. SSRI-lääkkeitä ei myöskään saisi käyttää yhtä aikaa päihteiden kanssa, kofeiini on tunnetusti psykoaktiivinen aine ja juridiselta statukseltaan sallittu päihde. On edesvastuutonta määrätä päihderiippuvaiselle lääkettä, joka kykynee tunnetun tieteellisen tiedon perusteella aiheuttamaan samankaltaisia psyyken oireita kuin tämän käyttämä päihde.

Ensin lopetetaan SSRI-lääkitys hitaan puoliintumisajan omaavan bentsodiatsepiinin tuella, sopivin lienee Diapam. Hitaan puoliintumisajan omaava bentsodiatsepiini on ehdottomasti paras lääke, sekä tämän vaiheen ahdistuneisuuteen että hypernatremian tuottamiin lihas- ja neurologisiin oireisiin.

Riippumattomien tutkijoiden mukaan näiden lääkkeiden käytön lopettamiseen liittyvä psykoosiriski voi kestää kolme kuukautta. On viisainta kuitenkin odottaa tarpeeksi kauan, sillä kofeiinivieroituksen alkuvaihe voi olla hyvin raskas kestää ilman asianmukaista kudosten puhdistushoitoa, kun voimistuvien hypernatremian oireiden lisäksi myös ahdistuneisuus ja masentuneisuus voimistuvat huomattavasti.
313953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

kun ei enää löydy vanhaa?

Äänestä
  • olen nimittäin muuttamassa ulkomaille, ja kun tämä kofeiiniprojekti on valmis, eli terveydenhuoltoviranomaiset ryhtyvät käyttämään erotusdiagnostiikkamenetelmääni, minua ei kiinnosta asia enää muuta kuin seurantamielessä.

    Olen rypenyt lääketieteessä jo 10 vuotta päätoimisesti ja alan olla niin täydellisen kyllästynyt asiaan kuin kuvitella saattaa. Kun päätin olla tappamatta itseäni vuonna 2000, päätin myös selvittää mikä minua vaivaa, ja nyt olen tehnyt sen.

    Äänestä

lupa antaa lääkityksen suhteen tällaisia ohjeita, jotka voivat osoittautua nuorille ja kokemattomille lääkkeiden käyttäjille turmioksi, vai oletko valmis ottamaan vastuun jos sinun lääkeohjeitasi jotkut nuoret täällä noudattavat ja päätyvät itsetuhoon?

Äänestä
  • luvan kanssa saa määrätä summanmutikassa lääkkeitä, tietämättä niistä mitään muuta, kuin mitä Pharmaca Fennicassa sanotaan lääketehtaan toimesta.

    Jos luet tekstini tarkkaan, huomaat, että siinä puhutaan päihderiippuvaisen lääkekäytöstä ja kofeiinin vieroitusprosessista. Minä olen tämän vieroituksen ainoa asiantuntija maailmassa tällä hetkellä ja tiedän tasan mistä puhun.

    Jos joku nuori noudattaa ohjettani olla käyttämättä päihteitä ja lääkkeitä yhtä aikaa, en usko hänelle koituvan siitä suurtakaan haittaa. Jos et usko minua, voit tarkistaa asian kysymällä itse asiantuntijoilta, en muista kuulleeni kenenkään lääkärinkään kehoittaneen sekakäyttöön.

    Mitä tulee kofeiinivieroitukseen, tiedän takuulla erittäin hyvin yli 20 vuoden kokemuksen perusteella mikä lääke siihen sopii ja mikä ei.

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    luvan kanssa saa määrätä summanmutikassa lääkkeitä, tietämättä niistä mitään muuta, kuin mitä Pharmaca Fennicassa sanotaan lääketehtaan toimesta.

    pois, kertonut lääkkeistä ihan huuhaa-juttuja ym.
    En millään viitsisi laittaa kaikkia kirjoittamiasi viestejä tähän (vaikka ne tallessa onkin).
    Kaikkia viestejäsi et kirjoita rekatulla nikilläsi;

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000405&posting=22000000040347009

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000405&posting=22000000040347830

    Onko sinulla noin huono muisti ettet muista ertoneesi miten lääkkeet voi noin vain lopettaa?! Tässä oli nyt vain yksi esimerkki, niitähän sinulta on riittänyt.

    Lisäksi kirjoittelet SSRI-lääkkeistä (plus muistaKIN) ihan asiattomuuksia.

    Lääkäri on kuitenkin tehnyt muutakin kuin surffaillut yhden asian perässä netissä....eli ei niitä mitenkään summamutikassa minkään PF:n mukaan määräillä. Lääkikseen ei pääse vain sillä että omaa lukutaidon ja osaa käyttää nettiä. Tai sillä että on päähänpinttymä jostain yhdestä asiasta.

    "Minä olen tämän vieroituksen ainoa asiantuntija maailmassa tällä hetkellä ja tiedän tasan mistä puhun." hoh.hoijaa....

    Voi, voi, sinä et sattumoisin ole ainut ihminen jolla on yhteyksiä mm. KTL:n, usko pois.

    Hyvää elämää siellä ulkomailla!

    Äänestä

  • jättämään lääkityksiä kirjoitti:

    esille yleensä vain SSRI-lääkkeet? Mihin sinulta unohtuu SNRI-lääkkeet, NaSSA, MAO-estäjät, trisykliset ym.?!

    että joku harrastaa viestieni keräilyä.

    SSRI-lääkkeiden käytön lopettaminen lääkityksen alkuvaiheessa ei aiheuta vaaraa.

    Minun kokemukseni mukaan lääkärit ovat surkean tietämättömiä ja välinpitämättömiä lääkkeiden vaikutusten ja haittavaikutusten suhteen. Olen varmasti perehtynyt SSRI-lääkkeitä koskevaan tietoon huomattavasti paremmin kuin keskivertolääkäri.

    En ole surffaillut yhden asian perässä, niiden kymmenen vuoden aikana, jona olen perehtynyt lääketieteeseen, olen tutkinut sitä näihin oireisiin liittyen hyvin laajalti. Vasta viimeiset 10 kuukautta olen syventynyt kofeiiniin kun huomasin sen aiheuttaneen kaikki oireeni.

    Äänestä

  • miksi otat kirjoitti:

    esille yleensä vain SSRI-lääkkeet? Mihin sinulta unohtuu SNRI-lääkkeet, NaSSA, MAO-estäjät, trisykliset ym.?!

    nykyään muotia, niitä määrätään surkeilematta miltei vaivaan kuin vaivaan pelkän suullisen haastattelun perusteella ilman mitään kokeita, jotka selvittäisivät esimerkiksi sen, onko potilaalla näiden aineiden hidasta metabolaatiota aiheuttava geenivariaatio.

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    että joku harrastaa viestieni keräilyä.

    SSRI-lääkkeiden käytön lopettaminen lääkityksen alkuvaiheessa ei aiheuta vaaraa.

    Minun kokemukseni mukaan lääkärit ovat surkean tietämättömiä ja välinpitämättömiä lääkkeiden vaikutusten ja haittavaikutusten suhteen. Olen varmasti perehtynyt SSRI-lääkkeitä koskevaan tietoon huomattavasti paremmin kuin keskivertolääkäri.

    En ole surffaillut yhden asian perässä, niiden kymmenen vuoden aikana, jona olen perehtynyt lääketieteeseen, olen tutkinut sitä näihin oireisiin liittyen hyvin laajalti. Vasta viimeiset 10 kuukautta olen syventynyt kofeiiniin kun huomasin sen aiheuttaneen kaikki oireeni.

    Tietkö!!! Sä olet niin turha!Niin niin turha!!! Sun kuuluisi olla jossain lataamossa hoitamassa itseäsi!

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    että joku harrastaa viestieni keräilyä.

    SSRI-lääkkeiden käytön lopettaminen lääkityksen alkuvaiheessa ei aiheuta vaaraa.

    Minun kokemukseni mukaan lääkärit ovat surkean tietämättömiä ja välinpitämättömiä lääkkeiden vaikutusten ja haittavaikutusten suhteen. Olen varmasti perehtynyt SSRI-lääkkeitä koskevaan tietoon huomattavasti paremmin kuin keskivertolääkäri.

    En ole surffaillut yhden asian perässä, niiden kymmenen vuoden aikana, jona olen perehtynyt lääketieteeseen, olen tutkinut sitä näihin oireisiin liittyen hyvin laajalti. Vasta viimeiset 10 kuukautta olen syventynyt kofeiiniin kun huomasin sen aiheuttaneen kaikki oireeni.

    kysymykseen; miksi juuri SSRI-lääkkeet? Vai etkö tunne kysyjän mainitsemia muita lääkeryhmiä laisinkaan?

    Äänestä

  • esittämään kirjoitti:

    kysymykseen; miksi juuri SSRI-lääkkeet? Vai etkö tunne kysyjän mainitsemia muita lääkeryhmiä laisinkaan?

    että ne ovat eniten käytettyjä nykyään. Tutustuin niihin usean vuoden ajan vuodesta 2000 lähtien kun minulle yritettiin pakottaa niitä väkisin terveyskeskuksesta paniikkihäiriöön. Psykiatri sitten hyväksyi minulle bentsot sopivimmaksi lääkkeeksi.

    Minä en tutki lääketiedettä huvikseni joka alueelta, vaan pelkästään niiltä, jotka liittyvät minun terveydentilaani ja sen hoitamiseen.

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    että joku harrastaa viestieni keräilyä.

    SSRI-lääkkeiden käytön lopettaminen lääkityksen alkuvaiheessa ei aiheuta vaaraa.

    Minun kokemukseni mukaan lääkärit ovat surkean tietämättömiä ja välinpitämättömiä lääkkeiden vaikutusten ja haittavaikutusten suhteen. Olen varmasti perehtynyt SSRI-lääkkeitä koskevaan tietoon huomattavasti paremmin kuin keskivertolääkäri.

    En ole surffaillut yhden asian perässä, niiden kymmenen vuoden aikana, jona olen perehtynyt lääketieteeseen, olen tutkinut sitä näihin oireisiin liittyen hyvin laajalti. Vasta viimeiset 10 kuukautta olen syventynyt kofeiiniin kun huomasin sen aiheuttaneen kaikki oireeni.

    eli sinuna en lähtisi kommentoimaan, neuvomaan näitä SSRI-lääkkeiden käyttöä, annostelua saati sitten rajulla kädellä arvostelemaan lääkäreitä, varsinkin kun sinulla ei näytä olevan mitään tietoa lääketieteestä.

    Jos johdat jonkun nuoren paniikkihäiriötä sairastavan henkilön "harhaan" ja tuhoat hänen elämänsä, lupaatko ottaa vastuun mitä olet täällä kirjoittanut?

    On tullut selväksi että olet julkisuuden kipeä ja haluat kirjoituksillesi julkisuutta, mutta tämä on väärä tapa tehdä sitä, koska toimintatapasi voi johtaa ikäviin seurauksiin. Usko nyt minua vaan, ettei tule mitään ikäviä jälkiseuraamuksia sinulle.

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    luvan kanssa saa määrätä summanmutikassa lääkkeitä, tietämättä niistä mitään muuta, kuin mitä Pharmaca Fennicassa sanotaan lääketehtaan toimesta.

    Jos luet tekstini tarkkaan, huomaat, että siinä puhutaan päihderiippuvaisen lääkekäytöstä ja kofeiinin vieroitusprosessista. Minä olen tämän vieroituksen ainoa asiantuntija maailmassa tällä hetkellä ja tiedän tasan mistä puhun.

    Jos joku nuori noudattaa ohjettani olla käyttämättä päihteitä ja lääkkeitä yhtä aikaa, en usko hänelle koituvan siitä suurtakaan haittaa. Jos et usko minua, voit tarkistaa asian kysymällä itse asiantuntijoilta, en muista kuulleeni kenenkään lääkärinkään kehoittaneen sekakäyttöön.

    Mitä tulee kofeiinivieroitukseen, tiedän takuulla erittäin hyvin yli 20 vuoden kokemuksen perusteella mikä lääke siihen sopii ja mikä ei.

    Pidätkö sinä sekakäyttönä, kahvin käyttöä ja mielialalääkkeitä?

    Voi pyhä sylvi sun kanssasi.

    Äänestä

  • Paula K. kirjoitti:

    eli sinuna en lähtisi kommentoimaan, neuvomaan näitä SSRI-lääkkeiden käyttöä, annostelua saati sitten rajulla kädellä arvostelemaan lääkäreitä, varsinkin kun sinulla ei näytä olevan mitään tietoa lääketieteestä.

    Jos johdat jonkun nuoren paniikkihäiriötä sairastavan henkilön "harhaan" ja tuhoat hänen elämänsä, lupaatko ottaa vastuun mitä olet täällä kirjoittanut?

    On tullut selväksi että olet julkisuuden kipeä ja haluat kirjoituksillesi julkisuutta, mutta tämä on väärä tapa tehdä sitä, koska toimintatapasi voi johtaa ikäviin seurauksiin. Usko nyt minua vaan, ettei tule mitään ikäviä jälkiseuraamuksia sinulle.

    täällä saa siis mainostaa lääkkeitä ja kehottaa käyttämään niitä, mutta kritiikki on kielletty?

    Minua ei kiinnosta julkisuus tippaakaan, haluan vain, että kofeiinin ja mielenterveyden ongelmien yhteydet tutkitaan perinpohjaisesti.

    Äänestä

  • Paula K. kirjoitti:

    Pidätkö sinä sekakäyttönä, kahvin käyttöä ja mielialalääkkeitä?

    Voi pyhä sylvi sun kanssasi.

    psykoaktiivisen aineena, joka aiheuttaa todistetusti riippuvuutta, vieroitusoireita ja monia psyyken häiriöitä. Kyllä kofeiinin ja lääkkeiden käyttö yhtä aikaa on sekakäyttöä.

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    psykoaktiivisen aineena, joka aiheuttaa todistetusti riippuvuutta, vieroitusoireita ja monia psyyken häiriöitä. Kyllä kofeiinin ja lääkkeiden käyttö yhtä aikaa on sekakäyttöä.

    ainoankaan pätevän psykiatrin erikoislääkärin väittäneen että kofeiini ja lääkkeiden käyttö on ns. sekakäyttöä. Väittämä lienee omasi?

    Kofeiinihan (yleensä ymmärretään cola-juomina, kahvina ja teenä) ei ole mikään lääke taikka huume, jos näin olisi se oli joko vain reseptillä saatavissa tai se määriteltäisiin laittomaksi aineeksi kuten mm. heroiini.

    Riippuvuutta kofeiini ei auheuta todistetusti, kuin pienellä ihmismäärällä. Sen käytöllä voidaan spekuloida myös terveysmyönteisiä vaikutuksia, esimerkiksi kofeiinilla jotkut kansainväliset terveys- ja lääkäripiirit uskovat olevan myönteisiä vaikutuksia mm. syöpää vastaan.

    Kofeiinin (kahvi ja tee) käyttöä suurina määrinä tulee tietysti välttää, koska kahvin käyttö mm. suurina määrinä aiheuttaa närästystä.

    Äänestä

  • jaazaa kirjoitti:

    ja se johtuu globaalin kahviteollisuuden otteesta lääketieteeseen. Kahden psykoaktiivisen aineen yhtäaikainen käyttö on kuitenkin sekakäyttöä, riippumatta niiden laillisuudesta tai laittomuudesta.

    Kofeiini aiheuttaa vieroitusoireita jo 100mg:n vuorokausiannoksella, tästä on runsaasti todisteita ja riippuvuuden se aiheuttaa jokaiselle.

    A critical review of caffeine withdrawal: empirical validation of symptoms and signs, incidence, severity, and associated features.
    Juliano LM, Griffiths RR.

    Department of Psychology, American University, 4400 Massachusetts Avenue, Washington, DC 20016, USA.

    RATIONALE: Although reports of caffeine withdrawal in the medical literature date back more than 170 years, the most rigorous experimental investigations of the phenomenon have been conducted only recently. OBJECTIVES: The purpose of this paper is to provide a comprehensive review and analysis of the literature regarding human caffeine withdrawal to empirically validate specific symptoms and signs, and to appraise important features of the syndrome. METHODS: A literature search identified 57 experimental and 9 survey studies on caffeine withdrawal that met inclusion criteria. The methodological features of each study were examined to assess the validity of the effects. RESULTS: Of 49 symptom categories identified, the following 10 fulfilled validity criteria: headache, fatigue, decreased energy/activeness, decreased alertness, drowsiness, decreased contentedness, depressed mood, difficulty concentrating, irritability, and foggy/not clearheaded. In addition, flu-like symptoms, nausea/vomiting, and muscle pain/stiffness were judged likely to represent valid symptom categories. In experimental studies, the incidence of headache was 50% and the incidence of clinically significant distress or functional impairment was 13%. Typically, onset of symptoms occurred 12-24 h after abstinence, with peak intensity at 20-51 h, and for a duration of 2-9 days. In general, the incidence or severity of symptoms increased with increases in daily dose; abstinence from doses as low as 100 mg/day produced symptoms. Research is reviewed indicating that expectancies are not a prime determinant of caffeine withdrawal and that avoidance of withdrawal symptoms plays a central role in habitual caffeine consumption. CONCLUSIONS: The caffeine-withdrawal syndrome has been well characterized and there is sufficient empirical evidence to warrant inclusion of caffeine withdrawal as a disorder in the DSM and revision of diagnostic criteria in the ICD.

    PMID: 15448977 [PubMed - indexed for MEDLINE]

    Äänestä

  • jaazaa kirjoitti:

    ainoankaan pätevän psykiatrin erikoislääkärin väittäneen että kofeiini ja lääkkeiden käyttö on ns. sekakäyttöä. Väittämä lienee omasi?

    Kofeiinihan (yleensä ymmärretään cola-juomina, kahvina ja teenä) ei ole mikään lääke taikka huume, jos näin olisi se oli joko vain reseptillä saatavissa tai se määriteltäisiin laittomaksi aineeksi kuten mm. heroiini.

    Riippuvuutta kofeiini ei auheuta todistetusti, kuin pienellä ihmismäärällä. Sen käytöllä voidaan spekuloida myös terveysmyönteisiä vaikutuksia, esimerkiksi kofeiinilla jotkut kansainväliset terveys- ja lääkäripiirit uskovat olevan myönteisiä vaikutuksia mm. syöpää vastaan.

    Kofeiinin (kahvi ja tee) käyttöä suurina määrinä tulee tietysti välttää, koska kahvin käyttö mm. suurina määrinä aiheuttaa närästystä.

    ainuttakaan terveydelle edullista vaikutusta, jos muuta väität, niin laita linkki tutkimukseen, itse en ainakaan ole löytänyt ainuttakaan tämän kymmenen kuukauden aikana, minkä olen aiheen tutkimiseen käyttänyt.

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    ainuttakaan terveydelle edullista vaikutusta, jos muuta väität, niin laita linkki tutkimukseen, itse en ainakaan ole löytänyt ainuttakaan tämän kymmenen kuukauden aikana, minkä olen aiheen tutkimiseen käyttänyt.

    googlaa nimellä kahvi ja terveysvaikutukset, tai jos et usko, hankkiudu pätevän psykiatrian erikoislääkärin juttusille.

    Kolikolla on AINA kaksi puoltansa ja minä kaipaan konkreettisia ja virallisia tutkimustuloksia kofeiinin vaaroista, en yksittäisen henkilön väittämiä, vaikka itse en kofeiinipitoisia tuotteita käytäkkään, viralliset tutkimutulokset on aina oltava dokumentoituina, jos väitetään jotain ainetta huumeeksi tai lääkkeeksi, eikö niin?

    oli kyse kofeiinista, ei kahvista. Kahvilla saattaa hyvinkin olla terveydelle edullisia vaikutuksia, kofeiinilla ei ainuttakaan.

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    oli kyse kofeiinista, ei kahvista. Kahvilla saattaa hyvinkin olla terveydelle edullisia vaikutuksia, kofeiinilla ei ainuttakaan.

    kofeiinia jos ei ole sattunut hankkimaan kofeiinitonta kahvia kuten minä.

    Tiettävästi sinäkin olet vuosia juonut kahvia, jossa kofeiinia, eikö niin?

    On hyvin pieni prosentti väestöstä, joka käyttää kofeiinitonta kahvia, siksi kun puhutaan kahvista, teestä ja mm. cola-juomista, se on yhtä kuin kofeiini.

    kofeiinista, se näitä vaivoja aiheuttaa, ja sillä ei ole ainuttakaan terveydelle edullista vaikutusta.

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    kofeiinista, se näitä vaivoja aiheuttaa, ja sillä ei ole ainuttakaan terveydelle edullista vaikutusta.

    miksi kofeiini ei elimistöstäsi häviä!!!!

    Siirry KOFEIINITTOMAAN kahviin, normaalissa kahvissa on runsaasti kofeiinia jos koet että kofeiini aiheuttaa sinussa mahdollisesti joitain oireita.

    Kahvipaketin tai purkin päällä pitää lukea "Kofeiiniton", jos tosiaan haluat päästä kofeiinista eroon.

    Mitä taas tulee kofeiinin edullisiin ja haitallisiin vaikutuksiin, niin molempia arvioita ja spekulaatioita on esitetty mutta niiden perusteella kofeiinin vaikutuksista ei voi vetää mitään johtopäätöksiä, kun kofeiinin vaikutuksia elimistössä ei ole asianmukaisesti tutkittu.

    oireet lievenevät tasaiseen tahtiin, mutta tuskallisen hitaasti. En ole juonut mitään kofeiinipitoista viime helmikuun jälkeen, pelkkää vettä tai piparminttujuomaa.

    Et näköjään tiedä kofeiinista yhtään mitään. Ei ole olemassa ainuttakaan tutkimusta, joka osoittaisi kofeiinilla olevan minkäänlaisia terveydelle edullisia vaikutuksia, haittavaikutuksista taas on näyttöä vaikka lampaille syöttää.

    paljon enemmän kuin uskotkaan....

    Olen ollut kofeiinia pitempään kuin sinä, ja olen jo kertonut monessa keskusteluketjussa että kofeiini VOI aiheuttaa joitain vaivoja JOILLEKIN ihmisille, mutta se aiheuttaa myös myönteisiä vaikutuksia, joita et tunnu sitten millään tajuavan. Jos sinulle on jotain tapahtunut ja sinä syytät kaikesta kofeiinia, se on oma asiasi, saat pitää oman mielipiteesi, mutta se ei todellakaan ole syy kaikkeen, mihin tällä keskustelufoorumilla voimakkaasti vihjailet. Jos näin olisi, olisihan elämä todella helppoa, jos lopettamalla kofeiinituotteet, päästäisiin kaikista maailman murheista ja vaivoista eroon.

    Kuten jo aiemmin kerroin ei ole olemassa mitään tutkimusta mikä osoittaisi että kofeiinista on terveydellisiä haittoja, etkä sinäkään pysty osoittamaan sitä koska kyseistä tutkimusta ei ole tehty, sitä ei pystytä tekemään erinäisten syiden vuoksi. Tästä on turha jankuttaa, kyseistä tutkimusta kofeiinin myönteisistä tai negatiivisista vaikutuksista ei ole. Tutkimuksella tarkoitan millä se todetaan mm. laboratoriotutkimuksin, mitkään spekulaatiot ym. kommentit eivät tässä yhteydessä ole mitään tutkimusta.

    Olisi hyvä jos labratoriotutkimuksin kyseinen tutkimus toteutettaisiin ja julkaistaisiin, mutta se lienee nykyaikana mahdoton prosessi.

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    että joku harrastaa viestieni keräilyä.

    SSRI-lääkkeiden käytön lopettaminen lääkityksen alkuvaiheessa ei aiheuta vaaraa.

    Minun kokemukseni mukaan lääkärit ovat surkean tietämättömiä ja välinpitämättömiä lääkkeiden vaikutusten ja haittavaikutusten suhteen. Olen varmasti perehtynyt SSRI-lääkkeitä koskevaan tietoon huomattavasti paremmin kuin keskivertolääkäri.

    En ole surffaillut yhden asian perässä, niiden kymmenen vuoden aikana, jona olen perehtynyt lääketieteeseen, olen tutkinut sitä näihin oireisiin liittyen hyvin laajalti. Vasta viimeiset 10 kuukautta olen syventynyt kofeiiniin kun huomasin sen aiheuttaneen kaikki oireeni.

    Sä ja sun asiantuntemus, kuule, mä kyllä luotan lääkäreihin, enkä tollasiin nettisekopäisiin, vittu jos sä vielä täällä kirjottelet, mä teen rikosilmotuksen susta, ja voit olla aivan varma, tämä ei jää tähän jos mä sut tavotan täällä vielä.

    Äänestä

  • Paula K. kirjoitti:

    Pidätkö sinä sekakäyttönä, kahvin käyttöä ja mielialalääkkeitä?

    Voi pyhä sylvi sun kanssasi.

    Kahvi ei ole edes niin kova huume kun muut kovemmat, kyllä sen pystyy lopettaan

    Äänestä

En sen tarkemmin oo viitsinyt lukea noita hurjia määriä keskusteluja joita tuosta kofeiinista täälä on, mutta omakohtainen kokemukseni vaan on että sen jälkeen ku jätin kaiken kofeiinin pois , niin ainuttakaan paniikkikohtausta ei ole ollut... Alku"vieroituksen" ongelmissa auttoi itselläni ainakin esim kofeiiniton kahvi, jolloin sai sen tutun maun ilman kofeiinin haittoja, mutta nykyään sitä kofeiinitontakaan kahvia ei edes kaipaa. Epäilijöille vaan sen verran että esim kuukauden kokeilujaksolla ei ainkaan mitään menetä - mutta paljonkin voi voittaa. Ihanaa elämää ilman kofeiinia, ilman paniikkokohtauksia ja niihin tarvittuja lääkkeitä.

Tuskin tämä kaikilla näin menee ja varmasti minullekin joskus vielä kohtauksia tulevaisuudessa tulee, sillä ei kaikki johdu yksin kofeiinista, mutta kohtausmäärän puolittuminen on monen kohdalla jo isojuttu arkipäivästä selviytymisessä.

Ihanaa ja elämänhaluista tulevaa vuotta kaikille :)

Äänestä
  • paniikkeja kokemaan jos pysyttelet erossa kofeiinista kokonaan, tiedät kai, että sitä on teessä, kolajuomissa, kaakaossa ja monessa muussakin tuotteessa.

    Hyvää Uutta Vuotta =)

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    paniikkeja kokemaan jos pysyttelet erossa kofeiinista kokonaan, tiedät kai, että sitä on teessä, kolajuomissa, kaakaossa ja monessa muussakin tuotteessa.

    Hyvää Uutta Vuotta =)

    Kyllä on aikatarkkaan tullu selattua nuo tuoteselosteet kaupoissa :)

    Äänestä

  • noin että kaikilla tuo ei toimi noin, mutta hyvä kun noin simppeli ratkaisu on sulle löytynyt. Hyvää Uutta Vuotta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rev.McMoon kirjoitti:

SSRI-lääkkeiden tiedetään aiheuttavan osalle käyttäjistä voimakkaita ahdistuneisuustiloja, maniaa ja psykoottisuutta. Oireet ajoittuvat käytön aloittamiseen, annoksen muuttamiseen ja käytön lopettamiseen. Koska myös kofeiini aiheuttaa samoja oireita, ei molempien käyttöä saa lopettaa yhtä aikaa. SSRI-lääkkeitä ei myöskään saisi käyttää yhtä aikaa päihteiden kanssa, kofeiini on tunnetusti psykoaktiivinen aine ja juridiselta statukseltaan sallittu päihde. On edesvastuutonta määrätä päihderiippuvaiselle lääkettä, joka kykynee tunnetun tieteellisen tiedon perusteella aiheuttamaan samankaltaisia psyyken oireita kuin tämän käyttämä päihde.

Ensin lopetetaan SSRI-lääkitys hitaan puoliintumisajan omaavan bentsodiatsepiinin tuella, sopivin lienee Diapam. Hitaan puoliintumisajan omaava bentsodiatsepiini on ehdottomasti paras lääke, sekä tämän vaiheen ahdistuneisuuteen että hypernatremian tuottamiin lihas- ja neurologisiin oireisiin.

Riippumattomien tutkijoiden mukaan näiden lääkkeiden käytön lopettamiseen liittyvä psykoosiriski voi kestää kolme kuukautta. On viisainta kuitenkin odottaa tarpeeksi kauan, sillä kofeiinivieroituksen alkuvaihe voi olla hyvin raskas kestää ilman asianmukaista kudosten puhdistushoitoa, kun voimistuvien hypernatremian oireiden lisäksi myös ahdistuneisuus ja masentuneisuus voimistuvat huomattavasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu