"SRK:n johtokunta, puhujainkokousten päätökset ja julkilausumat eivät ole kyenneet perustelemaan ehkäisykieltoa Raamatulla missään yhteydessä, jossa nämä tahot ovat esittäneet väitteen ehkäisyn synnillisyydestä. Myöskään herätysliikkeen saarnaajat eivät ole kyenneet saarnoissaan eivätkä julkaisuissaan osoittamaan ehkäisykiellolle perusteluja Jumalan sanasta. (Ks. esim. Uljas 2007.) "
Kuinkas te sitten itse perustelette tai miksi noudatatte moista?????
Kuinkas te sitten itse perustelette tai miksi noudatatte moista?????
Vastaukset 49
Vanhimmat
Aika moni usk.pari todellisuudessa ehkäisee nykyisin. Ehkäisykielto on itse asiassa yksi osoitus kaksinaismoralismista. Se varmaan ajan mittaan laimenee.
Vanhoillislestadiolainen perinnekään ei todellisuudessa ole aina pitänyt perheen kokoon vaikuttamsita mitenkään syntinä. Muistitietoa tästä on monilla vanhemmilla ihmisillä.
"Ei niitä lapsia tarvitse enempää tehdä kuin mitä jaksaa...", näin on moni uskovainen isoäiti neuvonut tytärtään menneinä vuosikymmeninä. Ei siis ihme että he olivat erittäin järkyttyneitä kun 60-luvulla tuli (maallikkojohdon vahvistuessa) ehdoton ehkäisykielto.
On totta, että ehkäisykiellolla ei ole raamatullisia perusteita. Raamatussa ei puhuta tästä asiasta mitään. Toki lapsi on aina Jumalan lahja. Mutta sen syntymä on normaali biologinen asia, tulosta siitä että Jumala loimihmisen (kuten muutkin lajit) lisääntymis kykyiseksi.
Kristillisyyden ydin on armossa, ei siinä että hirttäydytään kiinni perinteisiin ja tapoihin. Sellainen olisi armon pilkkaamista ja vie huomion kokonaan pois uskomisen ydin asiasta. Tällaiset ehdottomat kiellot ovat puhtaasti ihmisen kehittelemiä rakennelmia.
“Ei voi tulla kysymykseen kalenterin seuraaminen, ei edes yhteisestä sopimuksesta erillään oleminen, joss en tarkoituksena on vain se, että ei saataisi lapsia. Se on Jumalan sanan mukaan sallittu vain hetkeksi sairauden vuoksi. Mutta sairauttakaan ei saa tehdä pahemmaksi kuin se todellisuudessa on ja näillä tekosyillä käyttää väärään tarkoitukseen. Usein joutuu myös sellaiseen kysymyksiin, että onko alistuttava näissä asioissa selloin, kun terveys on heikko, ja jokainen synnytys näyttää äidille vaaralliselta. On luonnostaakin selvää, että kaikki synnytykset ovat vakava ja toisaalta vaarallinen asia. On kuitenkin muistettava se tosiasia, että Jumalan kädessä on päiviemme luku. Jos niin käy, että matkan pää koittaa synnytyksen yhteydessä, ei siinä tarvitse jäädä itseä syyttelemään.”
(Päivämies, 23.10 -74)
1970-luvun määräykset eivät ole enää voimassa...
Kyllä tuo julkilausuma on edelleen täysin oikein, eikä sitä ole muutettu. Päivämiehen sitaatti vastaa ainakin minun "henkeeni". Näin me olemme saaneet elää ja uskoa. Lapsi on Jumalan lahja ja uskovaiset ottavat vastaan lapset kuten Jeesus on meitä opettanut.
“Seurakuntavanhinten ja puhujain kokous totesi yksimielisesti ja kristillisyyden aikaisemman kannan mukaisesti, että syntyvyyden säännöstely kaikissa muodoissaan on vastoin Jumalan sanaa ja ei sovi kristityille. Raskauden keskeyttämisestä todettiin samoin entisen mukaisesti, että se on aina murha. Selvennyksenä ja tarkennuksena Päivämiehessä olleeseen kirjoitukseen kokous ilmaisi kantanaan, että jos lääkäri toteaa raskauden jo keskeytyneen, silloin kristitty antautukoon vapaasti lääkärien hoitoon.”
(Päivämies, 2.8.67)
“Ajatteleppa, että sinä olet nainen ja Jumalaa miellyttää se, mitä hän on sinulle tehnyt: pane ilomielin turvasi hänen tahtoonsa ja anna hänen päästä sinussa oikeuksiinsa. Anna lapsen tulla ja tee sen ohessa kaikki voitavasi; jos tällöin kuolet, lähde rauhassa: Onnekas olet, sillä sinä kuolet jalossa työssä ja Jumalalle kuuliaisena.”
(Päivämies, 22.8 -73)
Nuo Päivämies-lehden sitaatit ovat paljon puhuvia. Ne kertovat MIES-keskeisestä lähtökohdasta sukupuolielämässä.
Tiedän itse ainakin kaksi vl-pariskuntaa jossa nainen koki tulleensa lähinnä jatkuvasti raiskatuksi yli 20 vuoden ajan, kun mies häpeilemättä tyydytti nimenomaan yhdynnällä halunsa kaksi kertaa päivässä "koska Jumala on niin säätänyt". Minulla tuli ne pariskunnat mieleen tuosta Päivämiehen kirjoituksesta.
Onko tuollainen "neuvonta" ollut hyvää luettavaa esimerkiksi nuorille pareille ja eritisesti nuorille aviomiehille?
Avioliitossa tapahtuva jatkuva raiskaaminen on käytännössä monen vl-naisen arkea.
Omassa tuttavapiirissäni on useita vl-naisia joilla on kaksi synnytystä saman vuoden aikana. Se on täysin mahdollista. Siittäminen ei vie paljoakaan aikaa, vain muutaman sekunnin.
- lisääntykää ja tätyttäkää maa
- lapset ovat kohdun anti
- antakaa lasten tulla äkää estäkö heitä
- Onania laski siemenet maahan ja se oli paha Jumala antoi hänen kuolla
- tulee olla kuulianen seurakunnan neuvoille (Rebekka)
- lisääntymiskäsy ei ole vain käsky vaan enemmän kuin käsksy
- Jumalan luomistyölle ei pidä asetaa esteitä
- niin on päiväs kuin on voimas
- älä tapa
jne
Tässä on muutamia raamatun paikkoja joilla ehkäisykieltoa on perusteltu. Toisaalta sitten on myös siinä paljon linkitetyssä kommentit siihen miksi nämä raamatun paikat eivät sovellu ehkäisykeillon perustaksi.
Kuinkas te sitten itse perustelette tai miksi noudatatte moista????
Yksinkertaisimmillaan vl eivät itse tunne raamattua ja luottavat siihen että puhujat tuntevat. Ja jos vaikka SL sanoo että kuolema on vl padassa jos ehkäisykiellosta luovutaan - vl ymmärtävät asian niin että kyse on kuoleman synnistä.
Tai vaihtoehtoisesti jos ehkäiskiellosta luovutaan luvutaan jumalan valakunnasta. Tai että armovaltakunta lakaa olemasta jos kiellosta luovutaan.
Koska seurakunta on vähemmän väärässä kuin yksilö.
Ei näitä asiotia järjellä käsitellä pitää vaan laitaa järki naulaan ja uskoa. Opetaako raamattu meitä näin? Ei opeta vaan käskee valvomaan ja koettelemaan mikä on oikeaa oppia.
Puhujat ovat poimineet Raamatusta muista asiayhteyksistä irrallisia Raamatun lauseita joilla he ovat ehkäisykieltoa perustelleet.
Esimerkiksi Vanhan Testamentin kertomus Oonanista havainnollistaa tosiasiassa Mooseksen lakiin kuulunutta määräystä. Sen mukaanhan lapsettomana kuolleen miehen veljen tuli ottaa veljensä leski vaimokseen ja siittää tälle lapsi, jotta veljen suku ei sammuisi (ja jotta leskivaimo saisi ylläpidon, kun sosiaaliturvaa ei ollut).
Oonan ei halunnut täyttää tätä Mooseksen lain määräystä, sillä hän ei olisi halunnut saada lasta veljensä vaimon kanssa. Tämän määräyksen rikkomisesta ei Vanhan testamentin jumala pitänyt, koska Mooseksen lain määrykset olivat ehdottomia.
Vanhoillislestadiolaiset puhujat eivät ole ymmärtäneet kertomuksen asiayhteyttä vaan ovat tulkinneet Mooseksen kirjan kertomuksen tarkoittavan ehkäisykieltoa.
Tämä on vain yksi esimerkki harhaanjohtavasta ja asiantuntemattomasta Raamatun tulkinnasta. (Sekin outo yksityiskohta tässä vielä on, että miten Vanhan testamentin Mooseksen lakia koskeva määräys voisi sitoa nykypäivän kristittyjä? Emmehän kristittyinä noudata muitakaan Mooseksen lain määräyksiä!)
Vastaavia esimerkkejä on paljon. Usein puhujat lisäksi perustelevat ehkäisykieltoa puhtaasti omilla keksinnöillään. Esimerkiksi Esko Lapinoja kirjoitti hiljattain Päivämiehessä:
"Jos lasten lukumäärä tahdotaan itse päättää, luottamus Luojaan on loppunut. Se pahoittaa Jumalan. Elämä alkaa köyhtyä ja tulla järkeileväksi ja kovaksi. Jumalan siunaus menetetään, ja uskon valo sammuu."
Missään kohtaa Raamatussa ei tuollaista sanota. Lapinojan väite jää hänen omaksi mielipiteekseen. Jumalan sana ei tue hänen käsitystään. Missään kohtaa Raamtussa ei todeta, että jos ihminen rajoittaa perheensä kasvua, hän menettäisi Jumalan siunauksen! Lapinoja yritti tuossa vain sumuttaa lukijoitaan.
Ihmetyttää kuinka puhujaksi kutsuttu mies uskaltaa sumuttaa uskovaisia lukijoita. Hän ehkä laskee sen varaan, etteivät lukijat tunne eivätkä itse lue Raamattua.
Jumala on luoja, siitä me kristityt olemme samaa mieltä. Jumala on luonut minut, vanhempani, lapseni, lastenlapseni... Voiko uskovalla sydämellä toimia niin, että pyrkii estämään Jumalan luomistyön toteutumista? Voiko vanhempana riistää elämänlahjan omilta lapsiltaan? Yksi tai kaksi tai kenties viisi saavat elää, lopuille riittäköön syntymättömän osa? Meillä ihmisillä tuskin on kykyjä ja oikeutta päättää, että kenen elämä täällä on arvokas.
Huolimatonta ja tunteisiin vetoavaa puhetta, mutta ei perustu Raamattuun. Olen sitä viime aikoina ihan itse tutkistellut...
Kyselit, O.O.: "Voiko vanhempana riistää elämänlahjan omilta lapsiltaan?"
Sellainen ihminen, joka ei ole ielä hedelmöitettykään, EI OLE OLEMASSA. Ihmisellä ei ole "ennalta olemassaoloa", eli olemassaoloa ennen syntymää. VAIN Jumalan Poika oli olemassa ennalta ennen syntymistään! Ihminen ei siis ehkäisemällä hedelmöittymisen suinkaan riistä keneltäkään elämää.
Ennalta olemassaolon oppi hylättiin silloisessa katolisessa kirkossa jo joskus 500-luvulla jKr. Luterilaisuuteen se ei ole koskaan sisältynyt!
Ei elämää saa tietenkään keneltäkään riistää. Sehän on kymmenessä käskyssä ja maallisessakin laissa kielletty ja jokaiselle terveelle ihmiselle selvä asia.
Mitä on sitten elämänlahja? Näkisin, että esimerkiksi lapsen elämänlahjaan sisältyy levollinen ja turvallinen kasvuympäristö, jossa lapsi saa olla lapsi, toivottu ja rakastettu alusta asti. Ja turvattu huolenpidon ja lapsen tulevalle elämälle välttämättömien tarpeiden tyydyttämisen osalta.
Onko elämänlahjaa riistetty lapselta, jos hänelle ei muodostu läheistä suhdetta omaan äitiinsä siitä syystä että äidillä ei ole hänelle aikaa? Äidillä on joka vuosi uusi vauva viemässä hänen vomansa...
Onko elämänlahja riistetty lapseslta, joka joutuu liian aikaisin kantamaan vastuuta pienemmistä sisaruksistaan jopa siinä määrin, että kärsii siitä vuosikymmeniä?
Johonkin ihmeelliseen syntymättömien lasten vauvavarastoon uskominen vie kaiken pohjan kirjoittajan argumentoinnilta.
Me kristityt uskomme toisin, OO!
Mutta mistä syystä juuri biologisten lasten tuottaminen ja hoitaminen on uskovaisuuden merkki?
Voisihan suurta perhettä haluavat uskovaiset adoptoida tai ryhtyä sijaisperheeksi. He voisi saada näitä osattomia lapsia 10-15 kpl perheeseen ja kasvattaa heidät aikuisiksi. Suurperheen voi saada näikin.
Miksi vl-uskon mukaan lasten pitää olla aina itse synnytettyjä eli biologisia lapsia?
Totta... Olen paljon näitä miettinyt. Olen lukenyt Päivämiehen kirjotuksia yli 30 vuotta. Raamatun olen lukenut pariin kertaan läpi. Lutheriakin oon kattellut. Raamatussa ehkäisykieltoa ei tosiaankaan ole. Se mitä olen pystynyt saamana selville, kiteytyy tähän. Yksikään puhuja ei ole koskaan kyennyt osoittamaan, mihin Raamatunkohtaan ehkäisyn synnillistäminen tosiasiassa perustuu.
Mitähän, jos sinutkin ois ehkästy? Etpä täällä pullistelisi sinäkään. Taitaa elämä olla sullekkin rakas ja mukavaa?
Raamattua löytyy kyllä.
Jumala sanoo: Minä olen elämän ja kuoleman Herra.
Näköjään sinut olisi pitänyt ehkäistä...
Paitsi että ei voida sanoa, että jotain olematonta ehkäistäisiin. Ihminen ei ole olemassa ennen hedelmöitystä. Olemassaolematonta ei voi ehkäistä. Etkä luota Jumalaan siinä, että hän kyllä pystyy luomaan ihmisiä vaikka maan tomusta? Missä on uskosi? Onko se kortsupaketissa kaupassa?
Eikö Jumala sitten nykymaailmassa olekaan elämän ja kuoleman herra?
Luther selittää tuon Raamatun lauseen ja viidennen käskysn niin että ihmisellä ei ole oikeutta lopettaa toisen ihmisen elämää, eli ei saa murhata/tappaa/jättää huolehtimatta toisen tarpeista / kohdella loukkaavasti tai muutoin pahoin lähimmäistä.
lue katekismusta...
Sinä Make et ole kuukautisverta nähnytkään etkä ainakaan koskaan vuotanut. Niin hyvin kaikki munasolut on tullut hedelmöitetyksi, vai?
Sinäkään et varmasti tiedä olemassaolostasi mitään, kun hedelmöitymättömänä munasoluna olisit vuotanut kuukautissiteeseen ja olisit kaatopaikkatavaraa.
Tuntuuko sinusta, että syntymättömänä olisit jossain itkemässä ja syyttämässä vanhempiasi?
Maapallo on jo täytetty. Nyt on varjelun aika.
Jos uskot näin, et koskaan ota mitään rokotuksia, etkä käy lääkärissä minkään vaivan takia, etkä käytä edes käsikauppalääkkeitä apteeksita.
Uskot, että Jumala on elämän ja kuoleman herra ja vaikka umpilisäkkeentulehduksen Hän voi parantaa ilman sairaaloita tai leikkauksia ja lääkkeitä, samoin korvatulehdukset ja nielurisatulehdukset.
Koska Hän on elämän ja kuoleman Herra, niin hän päättää myös siitä, elätkö vai kuoletko mainitsemiini sairauksiin, tai mihin tahansa muuhun sairauteen.
Ja koska Hän on elämän ja kuoleman Herra, ei tarvita keisrileikkauksia vaikeitten synnytysten hoidossa, koska Hän voi ottaa äidin ja lapsen luokseen tai sitten antaa elämän, ilman, että tarvitaan lääkäreitä tai sairaaloita.
Jos olet valmis elämään itse näin, niin voidaan sanoa, että uskot myös sen, mitä tuohon kirjoitit.
Muutoin et usko ja kirjoitit vain huviksesi tai toisia määräilläksesi.
Lapsia on esim 12 eikä 30? Ette kai vaan rajoita !
Ennen hedelmöittymistä ja alkion kasvun alkua yhtään ihmistä ei ole olemassa. Jos siittiö ei kohtaa munasolua, ei myöskään uusi elämä ala joten mitään ihmistä ei ehkäisemällä tapeta.
korvaan hänen kuolinvuoteellaan! Siksi epäuskoiset äidit ovat niin hadistuneita kuollessaan, koska heidän murhatut lapsensa huutavat SRK:n sieluvaraston pohjalta saakka itkien syntymättömän kohtaloaan!
Koska perälauta vuotaa jopa 60% vl-perheiden lapsista saatanalle, niin SRK haluaa lisätä lapsien määrää -ei järkevöittää syntilistaansa.
Ehkäisy ei ole murha, mutta moni vl-nainen on tullut SRK:n ehkäisykiellon takia murhatuksi.
huutavat korvaan...??? laitappa se kohta tänne!!!!
Tässä vanha kirjoitukseni, jota ilmeisesti käytit viestissäsi, mutta antaa nyt mennä tämän kerran. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000015374523#22000000015374523
Jos kerran ehkäisykiellolle ei ole Raamatullisia perusteita, niin miksi uskovaiset niin opettavat? Onko ehkäisyn puolloksi sitten Raamatullisia perusteita. Kysyn vaan.
Meille vanhoillislestadiolaisille miehille sopisi esimerkiksi tämä paikka:
"Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi, ja Jumalaa yli kaiken."
Vaimokin on lähimmäinen.
Toisaalta, eihän autolla ajamisellekaan ole puoltoa Raamatussa, mutta silti me niin teemme.
Näin se ihminen järkensä kautta ajattelee, kun ei ole uskon valoa sydämessä.
Jumala loi myös järjen, sorppa vaan.
Ja miten niin sanat "rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi" olisi verrattavissa järjen käyttöön uskomisessa.
Yksi meidän lestadiolaisten inhottavista tavoista on tuo käyttämäsi argumentaatiovirhe: kun loppuvat perusteet, varsinkaan kun Raamatusta ei löydy perusteita höpösynneille, sanotaan jotain että "senhän voi käsittää vain uskon kautta".
Eikö teidän lestaadilais lahkon ehkäisyn kielto johdu alkuaan siitä että uskontonne ei häviäisi. Siksi kiellettiin ehkäisy.
Keinotekoisesti yritettiin tehdä suurin uskonto suomessa. Paras huijaus sekä bisnes mikä suomessa on nähty.
Vanhemmat opettavat itse ehkäisykiellon lapsilleen aivopesuna, luullen että tuo on ainut oikea tapa elää uskovaisena. Ihmiset jotka eivät koskaan saa kyseenalaistaa mitään, ottavat sen mitä annetaan. Uskovat sen mitä sanotaan. Lapset tekevät sen taas omille lapsilleen.
Ja lapsia on monta.
koko luomakunnasta. Siinä sinulle perusteita.
Ai niin, eihän SRK hyväksy järjen käyttöä!
Se on totta että 1960-80 luvuilla, kun parannuksen tekijöitä ei enää ollut, lanseerattiin saarnoissa ajatus "siioni kasvaa sisältä päin". Samaan aikaan kovenenettiin ehkäisyn synniksi julistusta.
On tietysti selvä asia että jokaisen yhteisön elinehto ja olemassaolemisen edellytys on, että siihen tulee uusia jäseniä. Jos ei ulkoa tule jäseniä, niin ainut mahdollisuus on kasvattaa jäsenistöä sisältä päin.
Pari-kolme vuotta sitten Päikkärin historiankirjoitussarjassa julkaistiin ehkäisyyn liittyviä vanhempia kirjotuksia. Ihan mielenkiinnosta kävin läpi Raamatusta jokaisen näissä kirjotuksissa mainitun Raamatunkohdan, johon teksteissä viitattiin. Vielä lukemista aloittaessani olin itse siinä lapsuudessa jo omaksumassani käsityksessä, että ehkäisy todellakin on syntiä.
Mutta ajattelin, että tällä kertaa otan asiasta juuria myöten selvää. Että pystyn sitten perustelemaan Raamatulla, jos syntyy keskustelua ja kiistoja.
Olin aivan äimänä, kun havaitsin, että ehkäisyn kiellon yhteydessä kirjoituksissa siteeratut Raamatunkohdat eivät millään tavalla tukeneet ehkäisykieltoa. Olen siitä saakka ollut tämän asian suhteen hämmentynyt, sillä Päikkärissä todellakin osoitettiin, että tämä ehkäisykielto, joka leimaa vl-uskovaisen elämää ja identiteettiä vahvasti, onkin raamatullisesti tosi hataralla pohjalla.
Asia rupesi kiinnostamaan enemmänkin, ja luin Sosiologia -lehdessä vuonna 1992 julkaistun Päivi Alasuutarin artikkelin ehkäisykiellon synnystä ja kiellon joutumisesta umpikujaan herätysliikkeessä. Alasuutarin artikkeli perustuu vuosina 1954 - 1984 Päikkärissä julkaistuun 286:een ehkäisyä käsittelevään tai sitä sivuavaan kirjoitukseen, jotka tutkija on analysoinut. Artikkeleissa ehkäisykieltoa puolustavat sitaatit eivät ole alkuunkaan raamatullisia, vaan mielipidetason käsityksiä. "...lääketieteen avulla tuhotaan elämän alku, ettei huoruuden tulos tulisi esille..." (Pm 30.11.1966) "...Pitäisin lapsiluvun luonnotonta rajoittamista avioliiton huoruuden syntinä. Säännöstelyn pohjimmainen tarkoitushan on sama kuin yleensä huoruuden: lihan himon tyydyttäminen..." (Pm 12.5. 1960)
Artikkelin mukaan ehkäisyä pidettiin alkuun Suomessa laajemminkin moraalisesti arveluttavana, koska yhteiskunnassa oli vallassa ns.askeettinen sukupuolimoraali, jonka mukaan sukupuoliyhteyttä pidettiin hyväksyttävänä vain lasten siittämisen tarkoituksessa. Kun sukupuolisuus nähtiin näin vain välttämättömänä pahana, on helppo ymmärtää, että ehkäisy nähtiin siten moraalisesti sopimattomana.
Mutta kun ajatus pitää lapsen siittämistä ainoana hyväksyttävänä syynä aviolliselle hauskanpidolle katosi, jouduttiin kohtaamaan se, että seksin harrastaminen silkasta seksin ilosta onkin ihmiselle arvo sinänsä. Se lujitaa parisuhdetta omana itsenään. Mutta tämä oli maallikkosarnaajille liikaa.
Nykyisin kovinkaan moni lestadiolainen ei ajattele seksin olevan vain lisääntymistä varten, vaan pikemminkin se nähdään avioliittoon kuuluvana rikkautta antavana lahjana. Silti kuitenkin aiemman vanhentuneen moraalikäsityksen osaltaan aiheuttama toimintatapa (ehkäisyn kielto) on yhä osa kulttuuriamme. Vaikka sitä ei voidakaan perustella Raamatulla!
Ehkäisykiellosta on todella syytä luopua ja nopeasti.
Tämä kirjoituksesi vahvisti omaa ajatustani kiitän sinua
Pidättäytyvätkö lestadiolaiset seksistä, kun vaimo on raskaana?
Ihan asiallinen kysymys. Emme.
Monet perustelevat ehkäisykieltoa sillä, että vain Jumala määrää syntyykö lapsia. Eli ehkäistäessä otamme omaan harkintaan tulevat lapset. Mutta itse ajattelen myös niin, että jos keskeytän yhdynnän, periaatteessa ehkäisen. Mutta en todellakaan tuhoa kenenkään elämää.
Yöllinen siemensyöksykään ei kenenkään elämää tuhoa ja toisaalta jos raskaana olevan naisen kanssa rakastelee, eikai silloinkaan kenenkään elämää tuhoa. Vai pitäisikö siemenneste pitää varastossa niin kauan kun lapsi on syntynyt ja rakastella vasta sitten seuraavan kerran? Ei kai silti.
Olen monesti miettinyt samoja asioita. En löydä raamatusta selvyyttä. Ja ihan rehellisesti miksi ehkäisy eri muodoissa olisi syntiä? Paitsi tietysti jälkiehkäisy ja abortti ovat mielestäni jyrkästi tuomittuja. Niissä riistetään elämä. Mutta ei ennen hedelmöitystä tapahtuvassa pitäisi olla mitään.
Joku ei saa lapsia, hän kelpaa Jumalalle. Joku saa muutaman. Iso osa paljon. Mutta onko lapsiluku jokin mittari? Ei pitäisi olla. Monet ovat katkeria ison perheesä vuoksi. Tai joillakin se aiheuttaa suuria murheita, tuskia ja ongelmia. Vaikka uskovaisella on murheita ja Jumala on aikonut pitää huolen, olisi kai silti kuuliaisuutta sekin, että pitää elämän hyvässä kunnossa. En siis tarkoita, että suurperheet ei ole kunnossa, mutta kaikille iso perhe ei sovi. Ja kaikki ei sitä halua. Pitääkö siis uskosta luopua tuollaisen asian takia? Ei kai?
Eli. Mielestäni olemme tässä asiassa vanhoilliseen kaavaan kiinnittyneitä. Kuten joitakin muitakin asiota on muuttunut vuosien varrella. televisio esim. Aikoinaan se oli todella suuri synti, mutta nykyään Internetin aikaudella huomataan ajan kuluvan. Vaikkakaan nykyäänkään sitä ei kodeissa ole, siihen ei suhtauduta yhtä penseästi kuin muutama kymmene vuotta sitten.
Vaikka Jumalan sana on muuttumaton, niin vl piireissä tehdyt "säännöt ja kiellot" ontuvat aikojen muuttuessa.
Olen yhä enemmän samankaltaisiin ajatuksiin tullut mitä enemmän näitä asioita olen miettinyt. Isänä ja puolisona omatuntoni neuvoo säästämään rakkaan vaimoni, lastemme äidin hengen, jos omaltatunnolta kysytään ratkaisua kriisitilanteessa:ehkäistäkkö vai "antaakko vain mennä" ja katsotaan miten käy. Ehkäisen, tämä on näkemykseni, voi olla että jotkut vl:t ovat eri mieltä.
on oltava kahden ihmisen, äidin ja isän yhteinen suunnitelma.
Ei jokaisesta naisesta ole monisynnyttäjäksi.
Eräs käskyistämme sanoo: "älä tapa".
Mies voi tappaa vaimonsa monilla synnytyksillä. Rakasta (Kunnioita )lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Jos mies rakastaa vaimoaan hän ajattelee v aimonsa parasta.
Seksuaalinen himo ja pano, ei ole rakkautta.
mutta hän saa masturboida vaimon avulla. Se ei ole katsos syntiä, mutta sairasta, sitä se on!
vastaisen ehkäisykiellon keskeinen tarkoitus on vl-herätysliikkeen jäsenmäärän turvaaminen.
Tämä tavoite pyritään saavuttamaan valehtelemalla, että Raamattu kieltää ehkäisyn. Röyhkeässä opetuksessa ei piitata lainkaan siitä, että ylisuuren lapsimäärän vl-perheissä monet perheet voivat pahoin. Äidit nääntyvät liiallisten synnytysten ja liiallisen lastenhoidon alle sekä lapset stressaantuvat kodin hullunmyllyyn ja jatkuvaan "tivoliin".
Tämä ei kiinnosta pätkääkään SRK:n miehiä ja vl-valhesaarnaajia.
En usko että tarkoitus on jäsenmäärän kasvatus. 40-vuotta sitten on vain pidättydytty vanhoillisessa ajattelussa. "Ennekään ei ole ehkäisy menetelmiä ollut, emme käytä niitä."
Uskoisin tuon olevan syy.
Raamatussa ei ole suoraan viittausta asiaan, missään muodossa. Noita "täyttäkää maa" viittauksia käytetään ja ehkä tulkitaan niin.
Mutta yhtä mieltä olen siitä, että monet isot perheet voivat pahoin. Sisarukset ovat tärkeitä, mutta joskus tuntuu "säälittävältä" seurata suurperheitä. Itse kipuilen muutaman lapsen kanssa ja olen pähkäillyt haluanko enää isompaa.
opettanut luonnollisen ehkäisyn, mutta siihen pitäisi hieman opiskella ja paneutua.
http://metku.net/~pesu/ehkaisy/luonnolliset.php
http://portia.scp.fi/tesol/projektit/itsenaiseksi/keskeytetty_yhdynta_ja_rytmimenetelma.htm
http://www.sexaktuellt.com/index/fi_fi_rhythm.html
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=4480/news_db=web_lehti2006/type=1
syy on yksinkertaisesti siinä, että ihmistä ei ole luotu eikä tarkoitettu konemaiseksi lisääntyjäksi tahtia lapsi/v. ja yhteensä 10-20 lasta. Tästä hullunmyllystä kärsivät erityisesti vl-naiset ja vl-lapset.
Ole sinä rohkea ja lyö omalta kohdaltasi poikki tämä järjetön vl-perinne. Se koituu koko teidän perheen onneksi.
Hyviä loppuvuoden päiviä sinulle sinne jonnekin!